Jari Sinkkonen HS:ssä: "Ihmisiä paapotaan"
En löytänyt aiheesta ketjua, joten aloitan uuden. Jos olet samaa mieltä kuin Sinkkonen, kerro mitä se "paapominen" konkreettisesti tarkoittaa. Jarin mukaan "ihmisiä kannetaan silkkityynyllä kivikkojen yli, ettei vaan tule pipi." Tämmöistä en ole kyllä ikinä päässyt todistamaan enkä usko että Jarikaan on.
Mutta mitä se sitten oikeasti tarkoittaa, konkreettista esimerkkiä? Jari ei niitä kerro. Kerro sinä, tässä voit avautua nimettömänä. Mutta pliis vain esimerkkejä oikeasta elämästä ja itse nähtyä.
Kommentit (308)
Vierailija kirjoitti:
Meininki on nykyään munatonta. Kaikki varmaan lähtee siitä, ettei lapsia kasvateta enää kunnolla vaan yleisempää alkaa olla "kaverivanhemmuus" ja sellainen kasvatus missä vältetään kieltämästä, rajoittamasta ja rangaitsemasta. Samalla silotellaan sitä tietä aikuisuuteen sillä, että vanhemmat tekevät kaiken ja huolehtivat ettei jälkikasvu joudu itse ottamaan vastuuta tekemisistään. Sitten ihmetellään kun parikymppiset on rikki pienistäkin vastoinkäymisistä. Aikuisetkin ovat nykyään herkkiä menemään terapiaan jutustelemaan ongelmista, eikä siinä että menevät, jos on isoja ongelmia mutta pitäisi ehkä hieman miettiä onko vaikka lemmikin kuolema sellainen asia mistä vajotaan syvyyksiin. Ihmiset yliherkistyvät, ylikeskittyvät omiin mietteisiin ja oloihin sen sijaan että karaistuisivat ja osaisivat ohittaa huonot ajatukset ja synkät kaudet.
Muuten hyvä, mutta tuo lemmikkiasia on töksähti. Joillekin ihmisille lemmikki on ainoa elävä olento johon ovat luoneet yhteyden. Sen kanssa eletään vuosia ja lemmikkiä voi rakastaa enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Siksi en koskaan vähättelisi kenenkään eläimen kanssa eläneen surua ja vajoamista syvyyksiin kun lemmikin menettää.
Paapotaan niin. Ihmisiltä puuttuu nykyään tukiverkot eikä kunnilta saa oikein mitään apua. Lapsiperheet elää köyhyydessä, varsinkin yh-perheet. Leipäjonot kasvaa päivä päivältä. Vois tuo Sinkkonenkin tajuta jo että on vanhus eikä ole enää mitään sanottavaa. Onkohan p rsu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä näen paljon samantapaisissa tutuissani sitä, että mitä pienimmistä asioista tulee isoja onglelmia, joita täytyy selvitellä pitkissä terapioissa. Eikä aina ole edes mitään ongelmia, olen kuullut muutamaltakin, että onhan se hyvä jokaisen henkisen kasvunsa vuoksi käydä terapiassa, vaikkei mitään ongelmia olisi.
Mitä ne "pienet ongelmat" ovat? Onko mahdollista, että sinä et tiedä mitä niiden pienten ongelmien takana on? (Kysyn ihan ilman sarvia ja hampaita, koska et antanut tästä esimerkkiä.) Mikä on pitkä terapia ja kuka sen maksaa? Kelan kuntoutuspsykoterapiaan ei tuosta vaan kävellä, vaan lääkärin pitää antaa diagnoosi ja ihmisen itsensä pitää selittää hakemuksessa, miten tämä vaikuttaa työkykyyn. Ei saa voida liian huonosti eikä liian hyvin, muuten terapiaa ei saa. Jos et tarkoittanut Kelan kuntoutuspsykoterapiaa,
Sellainen on ihan ajan yhtä ironiaa, että hyvätuloiset suhaajat käyvät terapiassa statusjuttuna. On näitä monia julkisuuden naamoja jotka alleviivaavat miten kenestäkään ei tee epäkelpoa terapia, hekin käyvät, ja suunnilleen koko tuttavapiiri..
Eli luulen tietäväni että tähän aikamme ilmiöön Sinkkonen viittaa. Periaatteessa etuoikeutetut hyväosaiset ihmiset esittävät ympäristölleen äänekkäästi haavoittuneisuttaan. Kyllä, liittyy woke-teeskentelyyn, "jossa me kaikki ollaan hirvittävän elämänodotus- suorituspaine-normipuristuksen alla vähän rikki ja mitä enemmän tästä julkisesti lätisee sitä paremmaksi maailma maagisesti muuttuu".
Ensinnäkin on valtavasti ihmisiä joille riittää nuoresta asti aika vaatimattomat elämäntavoitteet. Hyväksyvät naamansa ja muut ominaisuutensa ainakin niin, että eivät koe tarvitsevansa terapiaa. Eivät romahtele joka elämän tönäisystä. Kirjoitetaanko tälläisistä umpitavallisista tyytyväisehköistä tyypeistä, nuorista ja vanhoista yhtään missään? No eipä kummasti kirjoiteta!
Vierailija kirjoitti:
Paapotaan niin. Ihmisiltä puuttuu nykyään tukiverkot eikä kunnilta saa oikein mitään apua. Lapsiperheet elää köyhyydessä, varsinkin yh-perheet. Leipäjonot kasvaa päivä päivältä. Vois tuo Sinkkonenkin tajuta jo että on vanhus eikä ole enää mitään sanottavaa. Onkohan p rsu?
Ai ikäkö ihmisen arvon määrä? Sinäpä taidatkin olla vasemmiston sivistyneistöä jutuistasi päätellen.
Vierailija kirjoitti:
Ulkopuolinen ei aina tiedä, miten asiat oikein ovat. Se, mikä näyttää paapomiselta, voi olla jopa riittämätöntä siihen nähden, miten suuri jonkun ihmisen todellinen avun ja tuen tarve on.
Sama toimii valitettavasti vähän toiseenkin suuntaan. Yhdet kun sitä ylenpalttista paapomista vaativat, halukkuus avun ja tuen antamiselle vähenee kollektiivisesti.
Vierailija kirjoitti:
Paapotaan niin. Ihmisiltä puuttuu nykyään tukiverkot eikä kunnilta saa oikein mitään apua. Lapsiperheet elää köyhyydessä, varsinkin yh-perheet. Leipäjonot kasvaa päivä päivältä. Vois tuo Sinkkonenkin tajuta jo että on vanhus eikä ole enää mitään sanottavaa. Onkohan p rsu?
Onko sulla antaa mihinkään muita vastauksia kuin persu? Ihmeen pitkälle ehti tämä ketju edetä, ilman persuttelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt aivan päinvastaista.
Ja tämä se juuri hämmentääkin. Kun kukaan ei anna konkreettisia esimerkkejä, mitä se OIKEASTI tarkoittaa, että paapotaan.
Tässä sulle konkreettisia esimerkkejä:
- alkaa jo curling-vangemmuudesta
- loputon ymmärtäminen, tunteiden sanoitus, pettymysten tuottamisen välttäminen
- koulussa ei saa vaatia mitään. Ulkoa ei pidä joutua opettelemaan, tylsää ei saa koskaan olla, mitään ei tarvitse tehdä, koska jos et osaa tai viitsi, mukautetaan ja eriytetään
- huonosta käytöksestä ei seuraa mitään,oikeastaan mistään ei seuraa mitään
- luokalle ei jätetä
- rimaa on laskettu järkyttävän paljon,jotta saadaan kaikki läp
"kun tämä juuri ei vastaa mun arkipäivän kokemusta. Kerrot esimerkkejä yleisellä tasolla, esim. koulussa "ei saa vaatia mitään" ja "ulkoa ei pidä joutua opettelemaan"; no kyllä todellakin oman lapsen erinomainen luokanopettaja osaa vaatia ja kertotauluakin opetellaan meillä juuri tänä päivänä ulkoa. Huonosta käytöksestä tulee seurauksia niin koulussa kuin kotonakin. Luokalle jäämisestä ja riman laskemisesta en osaa sanoa. Voi olla, että elän jossain kuplassa (keskisuuren kaupungin keskustan lähellä eli ei missään maaseutuidyllissä), mutta nuo yleiset väitteet "loputon ymmärtäminen lapsille vanhemman taholta" ei vaan yksinkertaisesti ole mun arjessa eikä lähipiirissä läsnä. Noita on niin helppo heitellä, mutta väkisinkin pistää mietityttämään, onko sinulla oikeasti omassa lähipiirissä näistä kaikista esimerkeistäsi oikea olemassa oleva todellisen elämän esimerkki"
Valitettavasti tämä on ihan tosielämää ja arkea meillä koulussa. Opetan yhtenäiskoulussa ja monet ystävät lukiossa ja yliopistossa. Tason lasku on kuin syöksykierre. Keskittymiskyvytöntä ja täysin välinpitämätöntä ja halutonta porukkaa, mitään ei saisi vaatia kun joka ponnistelusta uuvutaan ja ahdistutaan. Puolella luokasta on jotain erityisherkkyyksiä, huomioitavaa ja tuentarpeita. Oikeuksia kyllä on, velvollisuuksia ei nimeksikään. Ihan uskomaton muutos urani alkuaikoihin eli 2000-luvun alkuun.
Ei tekisi mieli sanoa, mutta en voi olla sanomattakaan, että minun läpi menevät iljettävyyden tunteet, kun edes kuulen Sinkkosesta. Olen nähnyt hänen kuvottavia esiintymisiänsä teeveessä, kun hän puhuu LÄSSYTTÄVÄLLÄ äänellä AIKUISILLE ihmisille, vaikkei nykyinen tapa ole enää lässyttää lapsillekaan.
Lässyttävä ilmaisutapansa ja ilmaisun asiasisältö sen sijaan sopivat hyvin yhteen. Kynis.mies
Vierailija kirjoitti:
Ulkopuolinen ei aina tiedä, miten asiat oikein ovat. Se, mikä näyttää paapomiselta, voi olla jopa riittämätöntä siihen nähden, miten suuri jonkun ihmisen todellinen avun ja tuen tarve on.
Terapian vaikeus on juuri se että pitää tukea ja tsempata mutta ei niin paljon että toinen alkaa nojautua liikaa terapeuttiin, roikkua tämän antamassa turvassa. Terapian pitäisi oikeasti vahvistaa lisääntyvän itsetuntemuksen kautta ja se taas yleensä on sitä ikävämpää puolta kun kaikki kurjuus ei välttämättä johdukaan pelkästään muista ihmisistä vaan itsessäkin olisi viilattavaa, tarkasteltavaa, pohdittavaa. Paapottava haluaa vain kehuja, lohdutusta ja kaikkea muuta mukavaa. Tuo nyt vaan ei ole todellista (siis kehitykseen tähtäävää) terapiaa, mutta hyvin moni tuollaisesta paapomisesta haluaa maksaa ja moni sellaista myös tarjoaa, joko tietoisesti tai taitamattomuuttaan.
Se maksaako siitä itse ei oikeastaan ole olennaista: terapian henki ja ammatillisuus tuossa vain loataan, mutta haitanneeko sekään enää tässä korruptoidussa teatterissa ketään.
Ehkä juuri niitä, jotka ovat todellisessa hädän syöverissä vailla minkäänlaista tukea. Sitä jopa miettii, onko tuo minä ja mun- näytelmä jotain verhottua pilkkaa kun tätä terapiaharrastamista toistuvasti media esittelee. Vähän samanlaisena itsehuoltona kuin jooga tai pilates. No miksette jo mene!
Sitten ehkä toisessa laidassa on tukeva eli supportiivinen terapia missä muutosta ei niinkään odoteta, vaan elämänhallinnan ja vakauden vahvistumista. Tuolloin on kyseessä jo jokin esim työkykyä selvästi haittaava oire tai dg ja tapaamiset kai usein psyk. sh:n luona harvemmin kuin viikottain.
Ihan hirveän mediaseksikästä ei vammauttavalla, usein jo kroonistuneella ja syrjäyttävällä psyykkisellä oireilulla itsensä näkyvyyteen nostaminen tunnu olevan. Paitsi jos ehkä kuuluu johon tuontirotu/poikkeussukupuoli/muuhun mikroskooppinen friikkiryhmään. Sitten jo lohkeaakin kummasti juttua Yleen.
Ei paspota.Ällö äijä. Kovat on arvot täällä.
No mun mielestä käytännön esimerkki voisi olla vaikkapa se, että usein oppilaan ei tarvitse nykyään pitää esitelmää koko luokan edessä jännityksen takia.
Oppilas välttyy ahdistavalta tilanteelta ja pitää esitelmän vain opelle/pienelle ryhmälle.
+ ei kiusaamista punastelusta, ei huonosti nukuttuja öitä, ei pelkoa, esiintyy kuitenkin
- ei karaise lasta/nuorta kohtaamaan muiden arvostelua, ei kokemusta isommasta yleisöstä
...Mutta esitelmä tulee kuitenkin pidettyä ja vältytään ahdistavalta kokemukselta.
Onko paapominen järkevää tässä tilanteessa?
Toinen esimerkki.
Lapsi/nuori käy koulua isossa luokassa. Hänellä on jokin poikkema, on esim. nepsy tai on vähän erikoinen muuten. Sosiaalisesti kömpelö. Kiusataan herkästi, esim. jättämällä ulkopuolelle tai ihan jopa loukkaamalla.
Luokasta löytyy vain yksi kaveri, hän ottaa valinnaiseksi kuvista.
Kiusattu lapsi käy musiikissa, mutta ahdistuu kun "turvatyyny" puuttuu, joten lukujärjestystä muutetaan että pääsee kaverin kanssa samaan ryhmään. Kouluarki helpottuu, mutta lempiaine jää väliin.
Onko paapomista?
Vierailija kirjoitti:
Jotenki tämä loppuunpalamisen kulttuuri on ainakin yksi. Varsinkin useat nuoret naiset ovat ihan poikki tavallisista töistä ja niistä suoriutumisesta. Sitten jäädään saikulle vähän väliä.
Ehkä nämä ovat seiskan tai korkeintaan kasin nuoria, joilta odotetaan ysin ja kympin suorituksia. Toiset todella joutuvat tekemään enemmän töitä pärjätäkseen. Samaan aikaan luontaisesti ysin ja kympin nuoret pärjäävät puurtamatta ja heille jää voimia muuhunkin elämään.
No toisaalta täällä palstalla on koko ajan teemana että nuorilla miehillä menee henkisesti todella huonosti ja he tarvitsisivat terapiaa. Että kumpi se nyt sitten on?
Ja hallitus just leikkasi mielenterveystyöstä. Että silleen.
" Enemmän tuo on nykyajan uhriutumiskulttuuria + joka asiasta valituskulttuuria + sitä että jokainen on netissä oppinut että on se maailmankaikkeuden tärkein lumihiutale jonka halujen ympärillä kaiken muun on pyörittävä.
Paapomista olisi taipua noihin mitä naurettavimpiin vaatimuksiin. Kuten woke-dei-feministi-vasemmistolais kulttimme tällä hetkellä kansalle opettaa medioidensa kautta että jokaiselle vaatijalle on annettava kaikki mitä se saa päähänsä vaatia. Ja jos ei annan niin sitten on ties mikä äärioikeistolaisnassepersu jonka elämä on tuhottava aktivistien joukkohyökkäyksellä yhdessä median kanssa mahdollisimman täysin. "
Ehkä sitä uhriutumiskulttuuriakin, mutta eihän sitä osattaisi noin vaativasti käyttäytyä, ellei tuollaisella vaativalla käytöksellä saisi tahtoaan läpi. Eli muut paapovat, jota eivät vaikuttaisi ilkeiltä kiusaajilta.
T. Se, jolle vastasit
Vielä yksi esimerkki.
Oppilas on ollut ylipainoinen ja hänelle on huomauteltu syömisestä ja painosta varsinkin poikien puolelta.
Hän on lakannut yläkoulussa käymästä ruokalassa ja laihtunut merkittävästi. Ei suostu syömään muiden aikana.
Kotiväki antaa eväät mukaan ja oppilas syö luvan kanssa ne muualla tai käy yksin syömässä ennen muiden ruokailua, koska hänen on tärkeää syödä kuitenkin. Ongelmat ovat psykosomaattisia.
Onko paapomista?
Ps. Huomaatteko, että ongelmia aiheuttaa merkittävästi KIUSAAMINEN JA ISON RYHMÄN VAIKUTUS.
Näitä tapauksia on valtavasti.
Mun mielestä nuo esimerkit ei ole paapomista, jos 1) opettaja arvioi, että ympäristön mukauttaminen hyödyttää lasta ja 2) helpotettukin suoritus on lapsen osaamisen/kykyjen ylärajoilla sekä 3) vaatimustaso vastaa lapsen ikää ja nousee lapsen kasvaessa.
Harva meistä varmaan kaipaa -80-luvun ja sitä edeltäneiden aikojen tasapäisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassarit ei tykkää Sinkkosesta. Resilienssit ei kuulu intersektionaaliseen narratiiviin, missä ihmisiä kehotetaan loukkaantumaan mikroilmeistä.
Vassarien verisuonet nytkähtää päässä rajulla otteella, kun sanoo tyynesti, että mikä ei tapa, vahvistaa vain. Tähän stoalaiset uskoivat, ja stoalaisen filosofian voimin rakennettiin Rooman valtakunta aikoinaan. Resilienssiä!
Mitä ihmeen vassarisönkötystä tunget joka ikiseen ketjuun? Pakkomielteistä, täytyy kyllä todeta.
Jos nyt jotain yhteyttä ketjun aiheeseen ja vasemmistolaisuuteen täytyy etsiä, niin asia on nimenomaan päinvastoin kuin mitä annat ymmärtää. Vasemmistopiireissä ollaan yleensä hyvinkin tietoisia elämän realiteeteista, kuten siitä, että raha ei kasva puussa. Eikä edes korkeakorkoisilla tileillä tai sijoitettuna kasva ne lapsilisät pesämunana ensimmäisen oman asunnon ostoa varten, koska lapsilisät ovat menneet siihen, mihin ne ovat alunperin tarkoitetukin: vaatteisiin, ruokaan, asumiseen. Pelkästään taloudellinen tiukkuus parhaimmillaan kasvattaa ihmisen resilienssiä. Niukoissa oloissa kärjistetysti käydään olemassaolon taistelua. Täytyy loihtia elämisen eväitä pienillä resursseilla. Tuntemani vasemmistolaiset ovat kaikkea muuta kuin pienestä nillittäjiä. Noita tuon tuostakin burn outeja potevia ja mitä mitättömimmistä syistä saikuttavia draama queeneja löytyy aivan toisista leireistä: kokkaripiiresitä, joissa on totuttu siihen, että pappa betalar ja iso osa kaikesta hyvästä on tullut ilmaiseksi.
Apua pahoin pelkään että itsestäni on valehdeltu jotain tuollaista, että olisin ollut ahdistunut en olisi sen takia edes suoriutunut perushommista. No ne jotka oikeasti tietää miten asiat on olleet eivätkä ole uskoneet valheisiin, tietää että omalta kohdaltani on kyse ihan muista kun IIK en jaksa tai en pysty tai ahdistaa.ja aika tarkkaan tiedä missä olen hyvä ja missä ei.
Tuohan on vähön sellainen dissausmuoto, missä yritetään joskus esittää joku muka huono itsetuntoisena ja huonompana mitä on. Itseasiassa omassa tapauksessani on käytetty tehosteena rikoksia ja valheita, jotta saataisiin vähän todisteita jutuille.
Ai pelkkää laiskuutta sitten? No tuo on vaikea kysymys, nimittäin eihän se ole laiskuutta, jos vaikka jotain ei tee, koska on muita kuormittavia asioita ollut, jotka vielä toiset aiheuttaneet! Enkä tarkoita mitään henkistä vaan ihan fyysisiä juttuja, kuten ei ole saanut nukuttua tarpeeksi. Joskus kyllä laiskuutta voi olla vaikka olisi muutakin.
Ja olisi kiva tietää mihin kategoriaan kuuluu sellaiset huonovointisuudet, jotka ihan oikeasti johtuu siitä, että on kohdeltu väärin tai jopa ollut rikosten uhri. Eikö olisikin melko inhottavaa esittää tällainen henkilö muka mt ongelmaisena, joka ei vaan jaksa ja turhasta valittaa.
Omassa tapauksessani tiedän, että ne jotka tietävät kaiken kaikesta, eivät voi mitenkään väittää, että monet asiat eivät olisi toisi ilman niitä rikoksia ja tahallisia sabotoimisia sen todistaa jo aijajanakin nimittäin kaikki sabotointi ja valheet alkoi jo ennen kun tuli vastoinkäymisiä! Jos ei tiedä mitö tehty milloinkin niinkuin moni ei tiedäkään on helppo ehkä uskoa valheisiin että se johtuu nyt siitä tai tästä.
Mitä tulee lasten kasvatukseen monesti syytetään vanhempia väärin paapomisesra, vaikka ei ole kyse siitä. Se että ei ole niin fanaattisen ja ehdoton kun joku toinen vanhempi, ei tarkoita että antaisi tehdä ihan mitä vaan. Silloin on vain säännöt jotka erilaiset kun ehkä sinulla. Tietenkin rajansa aina mihin säännöt venyy. Sinä voit olla niin ankara, ja ehdoton kun haluat. Niin voi se toinenkin vanhempi. Se tätä ei pakota lasta aina johonkin mihin ei halua ei ole paapomista.
Sitten taas voidaan väittää että ei huolehdita tarpeeksi asiassa minkä joku toinen katsoisi paapomiseksi. Tuo on subjektiivista ja tietenkin henkilökohtaista, kuten myös kulttuuri ja sukupolvi sidonnaista.