Lue keskustelun säännöt.
Jari Sinkkonen HS:ssä: "Ihmisiä paapotaan"
19.11.2024 |
En löytänyt aiheesta ketjua, joten aloitan uuden. Jos olet samaa mieltä kuin Sinkkonen, kerro mitä se "paapominen" konkreettisesti tarkoittaa. Jarin mukaan "ihmisiä kannetaan silkkityynyllä kivikkojen yli, ettei vaan tule pipi." Tämmöistä en ole kyllä ikinä päässyt todistamaan enkä usko että Jarikaan on.
Mutta mitä se sitten oikeasti tarkoittaa, konkreettista esimerkkiä? Jari ei niitä kerro. Kerro sinä, tässä voit avautua nimettömänä. Mutta pliis vain esimerkkejä oikeasta elämästä ja itse nähtyä.
Kommentit (308)
Näin Suomen kouluihme romahti Lohduttomat Pisa-tulokset julki
Vuoden 2022 Pisa-tutkimus paljastaa, että suomalaisnuorten osaamisen alamäki jatkuu sekä matematiikassa, lukutaidossa että luonnontieteissä.
rimaa vaan lasketaan ja lasketaan
ilmeisesti tavoitteena tehdä Suomesta monikulttuurinen kehitysmaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset eivät edes ymmärrä ahdistusta. Se ei mene pois sillä että välttelee ahdistuksen kohdetta. Se vain kasvaa sillä. Kun kohtaa ne pelot ja huomaa että niihin ei kuole tai että niistä ei tarvitse ahdistua, ne poistuu sillä. Mutta nykyään suositaan sitä että jos jokin ahdistaa niin sitten ei tarvitse tehdä mitään siihen liittyvää. Ja kohta ahdistaa ihan kaikki asiat.
tämmöstä paskaa suolletaan nykynuorille joka tuutista, en yhtään ihmettele nuoriso on ihan sekaisin:
Aggressiot ja mikroaggressiot
Rasismi voi näkyä yksittäisinä tekoina, jotka voivat olla aggressioita tai mikroaggressioita.
Aggressioita ovat esimerkiksi huutelu kadulla, nimittely, rasistisien vitsien kertominen tai ennakkoluulojen lietsominen sosiaalisessa mediassa. Rasismi voi ilmetä myös fyysisenä väkivaltana.
Mikroaggressioiksi kutsutaan tekoja, jolloin ennakko-oletusten perusteella toimitaan näennäisesti harmittomasti, mutta kyseisessä tilanteessa teko on rasistinen.
Mikroaggressiot ovat vaarallisia, koska niiden tekijän on helppo sivuuttaa oma vastuunsa vetoamalla siihen, että itse teko ei ollut tarkoitettu aggressiiviseksi.
Esimerkki mikroaggressiosta voi olla se, että ihmiseltä kysytään: Mistä sinä olet oikeasti kotoisin? Silloin oletetaan, että kaikki suomalaiset näyttävät samalta.
Vastuuta ei enää itsestään osata ottaa. Kyllä vastoinkäymisiä on ihmisillä aina ollut ja tulee olemaan, myös niitä erittäin pahasti psyykkeen tuhoavia. Enemmän huolestuttaa se, että kaikki negatiivinen ihmisessä nähdään jonkin ulkopuolisen tekijän aiheuttamana.
Eihän nyt henkilöä itseään saa ikinä syyllistää heikosta koulumenestyksestä, syrjäytymisestä, työttömyydestä, päihdeongelmasta, lihavuudesta, huonosta rahatilanteesta tai oikein mistään. Esikoulusta saakka opetetaan että mikään ei ole sinun oma vikasi, kyllä yhteiskunnan pitää ymmärtää ja auttaa. Päästetään vähän helpommin matematiikasta läpi sen sijaan että passitettas tukiopetukseen, siitä se laskukierre monella elämässä valitettavasti lähtee.
Hyvätuloinen korkeakoulutettu valittamassa kuinka muita paapotaan :"D anna mun kaikki kestää!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenki tämä loppuunpalamisen kulttuuri on ainakin yksi. Varsinkin useat nuoret naiset ovat ihan poikki tavallisista töistä ja niistä suoriutumisesta. Sitten jäädään saikulle vähän väliä.
Eli lääkärit paapoo kun kirjoittaa sairaslomaa? Ja pomo, puoliso tai lähipiiri paapoo kun ei sano, että höpö höpö, et tarvitse mitään sairaslomaa. Edelleenkin ilman sarvia ja hampaita, haluan vain tietää mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa.
Ootko ap autisti?
Koskas tuosta ADHD:sta tuli muotia? Nythän joka toisella julkkisellakin on semmonen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieninkin vastoinkäyminen hajottaa maailmaa - "Voi vee, mun kynsi katkes. Mä haluun terapiaan"! "Mä niin masennuin kun jaripetteri ei soittanutkaan mulle tunti sitten ... voi nyyhkis sentään" "Mua vähän ahistaa, mää tartten diapaamia"
Ihmiset ei nykyään enää erota pettymyksen ja masennuksen eroa. Masennukseen ei äkillisesti sairastuta ja pettymykset kuuluu elämään. Ahdistukseen ihan muut keinot kuin nuo rauhoittavat, koukuttavat pillerit. Ahdistuskin kuuluu ihmisen mielenmaisemiin, jokainen ahdistuu joskus. Toki, missä menee sen normiahdistuksen ja sairaudeksi määriteltävän ahdistuksen ero?
Ihmiset haluaa nykyään, että kaikki mulle tässä nyt ja heti. Ajatuksella minä-minä--minä. Hedonismi ja narsismin pienet kukkaset kukkivat valtoiminaan. Ihmisten elämästä koetetaan karsia kaikki kivikot ja kun se ei vaan onnistu. Ei kenenkään kohdalla, eikä tarvitsekaan. Vastoinkäymiset kulkevat mukanamme kuten ilo, suru, onnistumiset, häpeä, ahdistus, tyytyväisyys. Nuo tekevät meidät ihmisiksi. On surullista ja raivostuttavaa, että on joukko ihmisiä, jotka eivät kestä mitään hankalia tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vastuuta ei enää itsestään osata ottaa. Kyllä vastoinkäymisiä on ihmisillä aina ollut ja tulee olemaan, myös niitä erittäin pahasti psyykkeen tuhoavia. Enemmän huolestuttaa se, että kaikki negatiivinen ihmisessä nähdään jonkin ulkopuolisen tekijän aiheuttamana.
Eihän nyt henkilöä itseään saa ikinä syyllistää heikosta koulumenestyksestä, syrjäytymisestä, työttömyydestä, päihdeongelmasta, lihavuudesta, huonosta rahatilanteesta tai oikein mistään. Esikoulusta saakka opetetaan että mikään ei ole sinun oma vikasi, kyllä yhteiskunnan pitää ymmärtää ja auttaa. Päästetään vähän helpommin matematiikasta läpi sen sijaan että passitettas tukiopetukseen, siitä se laskukierre monella elämässä valitettavasti lähtee.
Minun veljeni ei menestynyt koulussa, koska on hidas. Diagnoosia ei ole, koska siihen aikaan ei ketään kiinnostanut. Hän on myös syrjäytynyt, koska on erikoisen näköinen ja sosiaalisesti kömpelö. Hänellä on neurooseja ja mt -ongelmia, koska isämme oli raivopää, joka sairastutti koko perheen. Onneksi hänellä on äiti joka pitää huolta, kuoleman jälkeen jää yksin. Työpaikkana matalapalkkatyö, muuta ei saa, koska ylläolevat ongelmat.
Mikä kaikki tuossa on veljeni omaa syytä?!?!?!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
X
Sukulais"perhe", äidillä 4 lasta ja adh, löysi miehen joka epävakaa sekopää, entinen linnakundi. Heillä käy perhetyön tekijä askartelemassa unelmakarttoja jne (eikös muuten sen kuolleen höyrymoppi lapsen äitikin tehnyt unelmakartan perhetyöntekijän kanssa..??). Mies ei osallistu koska ei jaksa oikein olla hereillä päivällä. Äiti taas kimpoilee pitkin seiniä, lapsen täysin turvattomia (lasten biologinen isä joku täysin sekopää joka saa valvotusti tavata 2 lapsista). Nyt he yrittävät yhdessä lasta, he ovat saaneet kuulemma tosi paljon kehuja siitä perhetyöntekijältä... Lapsi voi kuulemma maadottaa?!?! Siinä paapomista ja yhteiskunnan varoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän se on että ihmiset lamaantuvat pienistä vastoinkäymisistä eivätkä selviä eteenpäin ilman ammattiapua.
Ei ole "mummo lumessa" -asennetta.
Siis se tarkoittaa sitä, että kun tulee pieni vastoinkäyminen (mikä?), niin ihminen tarvitsee ammattiapua (mitä?) että selviää eteenpäin (mihin?). Konkreettinen esimerkki?
Konkreettinen esimerkki koulusta. Opettaja on täysin kädetön häirikön edessä. Pitäisi iskeä nyrkkiä pöytään ja huutaa , haukkuakin että saisi kakaran ruotuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiako paapotaan jos heillä on rikollinen vanhempi :"D kammottava kohtalo.
Kyllä tämä paapomiskasvattaminen on nykyään valitettavan yleistä. Olen töissä päiväkodissa ja kyllä tällaisia perheitä löytyy useita ihan jokaisesta ryhmästä.
Tämä näkyy pienten puolella esim. siinä, että yhä useammin tulee vastaan kolme-neljä vuotiaita lapsia vaipoissa. Vanhemmat perustelee, kun se ei halua mennä potalle....
Tai vanhempi tuo lasta aamulla päiväkotiin ja kysyy lapselta moneltako sinut tänään tullaan hakemaan.... Onpa jopa muutama kääntynyt portista takaisin kotiin, kun lapsi on halunnut jatkaa vielä leikkejään. Siinä on sitten pahimmassa tapauksessa joku työntekijöistä joutunut jäämään ylitöihin kun vanhempi ei halua pahoittaa lapsen mieltä. (kyllä on sen jälkeen ohjeistettu vanhempaa, että näin ei voi toimia)
Jos lapsella on aggressiivisuutta toisia lapsia kohtaan niin vanhemmat vierittävät ongelman jonkun toisen lapsen syyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletan että paapominen tarkoittaa sitä ettei kestetä pieniä vastoinkäymisiä.
Edimerkki: Kun olin 90- luvulla nuorena työntekijänä, joku vanhempi kauemmin ollut työtekijä saattoi huutaa lujaa, jos teki jonkun virheen tai liian hitaasti jne. No siitä sitten sisulla selvittiin ja oppi miten jatkossa toimitaan. Asiaa ei ylianalysoitu tai menty terapiaan vuosiksi kelaamaan miksi näin kävi.
No miten nyt toimitaan. Heti soitetaan iltapäivä lehden toimitukseen ja kerrotaan kuinka hirveästi on kohdeltu. Mennään terapiaan vuosiksi. Järkytys jatkuu ja sitä puidaan kaikkien tuttujen kanssa vuosia. Niin että tutut kyllästyy.
Vierailija kirjoitti:
Jari on elänyt vanhaksi ja opiskellut paljon, mutta ei ole siltikään ymmärtänyt, että omat ajatukset eivät ole yhtä kuin todellisuus. Jokainen meistä näkee ja kokee asiat omasta vinkkelistään ja empatiakykyä käyttämällä voimme yrittää ymmärtää edes vähän toisten vinkkeleitä. Jari on saanut tasapainoisen psyyken, mutta vain vähän empatiakykyä, niinpä Jari ei ymmärrä.
Kyllä hän luultavasti ymmärtää tuon hyvinkin. Mutta aina ei ole parasta vain olla empaattinen ja ymmärtää. Itse olen käynyt terapiassa, ja ei siitä olisi paljon apua ollut, jos terapeutti olisi aina vaan ymmärtänyt. Jossain vaiheessa oli pakko alkaa kyseenalaistaa minun ajattelumallejani ja uskomuksiani, jotka ylläpitivät kärsimystä nykyhetkessäni. Kyllä se terapeutti sen ymmärsi, miksi olin ajautunut siihen ajatteluun, traumaattinen lapsuus jne, mutta kun tarkoittus oli päästä eteenpäin traumojen jatkuvasta vaikutuksesta nykyhetkeen ja tulevaan, täytyi uskaltaa myös kyseenalaistaa minun vinkkeliäni nähdä maailma.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät edes ymmärrä ahdistusta. Se ei mene pois sillä että välttelee ahdistuksen kohdetta. Se vain kasvaa sillä. Kun kohtaa ne pelot ja huomaa että niihin ei kuole tai että niistä ei tarvitse ahdistua, ne poistuu sillä. Mutta nykyään suositaan sitä että jos jokin ahdistaa niin sitten ei tarvitse tehdä mitään siihen liittyvää. Ja kohta ahdistaa ihan kaikki asiat.
Ja jollain tollasesta tulee PTSD tai cPTSD.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuuta ei enää itsestään osata ottaa. Kyllä vastoinkäymisiä on ihmisillä aina ollut ja tulee olemaan, myös niitä erittäin pahasti psyykkeen tuhoavia. Enemmän huolestuttaa se, että kaikki negatiivinen ihmisessä nähdään jonkin ulkopuolisen tekijän aiheuttamana.
Eihän nyt henkilöä itseään saa ikinä syyllistää heikosta koulumenestyksestä, syrjäytymisestä, työttömyydestä, päihdeongelmasta, lihavuudesta, huonosta rahatilanteesta tai oikein mistään. Esikoulusta saakka opetetaan että mikään ei ole sinun oma vikasi, kyllä yhteiskunnan pitää ymmärtää ja auttaa. Päästetään vähän helpommin matematiikasta läpi sen sijaan että passitettas tukiopetukseen, siitä se laskukierre monella elämässä valitettavasti lähtee.
Minun veljeni ei menestynyt koulussa, koska on hidas. Diagnoosia ei ole, koska siihen aikaan ei ketään kiinnostanut. Hän on myös syrjäyt
Veljesi ei taida tämän paapomisyhteiskunnan tuote ollakaan, vaan hänelle ihan oikeasti on ns. paskat kortit jaettu. Nykypäivänä me tuotetaan saman kohtalon kokevia nuoria vaikka heillä ois kaikki mahdollisuudet parempaan. Sotaa tai nälänhätää tässä maassa ei nyt ole useaan sukupolveen koettu, siitä huolimatta nuorten ihmisten psyyke on enenevissä määrin kuin rintamalta tulleilla.
En ole törmännyt tuollaiseen. Sen sijaan olen törmännyt Sinkkosen ikäluokan kyvyttömyyteen itsereflektioon ja omaan osuuteensa sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa ongelmissa. Heittäytyvät marttyyreiksi ja syyttävät omia lapsia ja lapsenlapsia ongelmista jotka ovat itse aiheuttaneet. Turha valittaa kun on tuotu ruoka pöytään ja tarjottu katto pään päälle!
J Sinkkonen on sitä ikäluokkaa, joka tietää mitä on vapaus ja tietää myös mitä on vastuu meillä jokoasella. Tietää ettei elämää voi elää pelkästään vaatimalla, mä haluun, vaan pitää myös tehdä ja toimia.
Hän puhuu asiaa ja tovoisin teidän pikkuterttujen pikkasen pysähtyvän ja kuuntelevan.
Sodan jälkeen perheissä oli 8-10 lasta, piti rankentaa sodan hävittämää maata ja mennä eteenpäin, menetyksista huolimatta. Ei voitu jäädää tuleen makaamaan, odottamaan suu auki että leipä lentää suuhun.
Ei voida yleistää, että parisuhteen päättyminen on ihan pikkujuttu, jos toinen suhde on kestänyt 2kk ja toinen 20v. Tai lemminkin menettäminen, se voi olla toiselle pikkuharmi, toiselle tuo lemmikki on ollut ainoa läheinen.
Lopettakaa hyvät ihmiset olettamasta, että tiedätte toisten ihmisten kokemusmaailmasta yhtään mitään. Ette kai oleta myöskään, että kaikista voisi tulla huippu-urheilijoita tai pianisteja, jos ruumiinrakenne on rimpula tai sormet puuttuu. Samalla tavalla meissä on isoja psyykkisiä eroja, ilman että se on kenenkään syytä tai laiskuutta!