Jari Sinkkonen HS:ssä: "Ihmisiä paapotaan"

Itse näen paapomiskulttuuria omassa harrastuskuplassani aika paljon.

Harrastuskuplani on sellainen, jossa muutamat ahkerat järjestävät omasta selkänahastaan ja työtunteja laskematta puoli-ilmaisia tapahtumia, joihin sadat muut tulevat pitämään hauskaa ja viihtymään.

Viime vuosina ihmiset ovat omaksuneet hyvin vahvan inklusiivisuuden ajatuksen ja sitä myöden näille tapahtumille asetetaan todella kovat odotukset. Jos joku ei ole jonkun mielestä hyvin, niin siitä valitetaan hyvin kovaäänisesti joko siellä tapahtumassa tai vasta jälkikäteen. Ja nimenomaan valitetaan, eikä esim. tarjouduta auttamaan tai järjestetä omaa tapahtumaa, jos toisten järjestäminen ei miellytä.

Konkreettisia esimerkkejä:

- Henkilö, joka on todella moniallerginen, valittaa ettei varta vasten hänelle tehdyssä leiriruoassa ole kuulemma tarpeeksi proteiinia. Tapahtuma maksoi kävijöille vain muutaman kympin majoituksineen. Lähin kauppa oli kävelymatkan päässä. Vaikka on varmasti ikävää olla moniallerginen, niin omasta mielestäni järkevämpää olisi olla kiitollinen, että jotakin muonaa järjestyi tapahtuman puolesta ja tarvittaessa käydä siellä kaupassa hakemassa lisäproteiinia.

- Oppimisvaikeudet ja muu neuroepätyypillisyys vaaditaan ottamaan huomioon. Täysin keksitty esimerkki: jos joku harrastelija (ei siis millään tavalla pedagogisesti pätevä) järjestää harrastustapahtumassa vaikka neulontatyöpajan tai vastaavan opetustuokion, niin joku tulee paikalle vaatimaan, että opetuksen täytyy ottaa huomioon hänen oppimisvaikeutensa. Ei esimerkiksi saa käyttää käsitteitä, jotka ovat hänelle vaikeita, vaikka niille ei suomen kielessä löydy mitään vastinetta. Harrastelijaopettajien pitäisi siis hankkia joku pedagoginen pätevyys ja muiden kävijöiden tulee seurata jotakin rautalangasta väännettyä toimintaa siksi, koska joku kokee, ettei pysy mukana. Jos minä päätyisin tapahtumaan, jossa opetettaisiin jotakin minulle vaikeaa, vaikka irkkutanssia (en ole kovinkaan taitava tanssija ja polvet eivät kestä), niin minä jäisin suosiolla kuunteluoppilaaksi. Kokeilisin jälkikäteen ehkä kotona, jos olisi inspiraatiota.

- Triggerwarningit. Monet vaativat ottamaan traumansa huomioon, vaikka sen trauman voi laukaista joku aivan tavallinen asia. Täysin keksitty esimerkki: jos tiedotetaan etukäteen, että tapahtumaan on saapumassa joku soittamaan harppumusiikkia, niin joku keksii tuoda ilmi, että hänellä on vahvat traumat harppumusiikista ja ettei sitä saa soittaa. Minullakin on omituisia traumoja, mutta en missään tapauksessa vaatisi monen kymmenen muun ihmisen mukautuvan minun traumoihini. Jos en kestäisi kuunnella harppumusiikkia, niin astuisin hetkeksi ulos ovesta ja palaisin takaisin, kun esitys on ohi.

Paapomiskulttuuri näkyy tiivistetysti sellaisena yleisenä vaikeutena ottaa vastuuta omasta elämästä ja tarpeista. Sen sijaan esitetään vaatimuksia muille, että muillakin olisi yhtä kurjaa.

Eipä ihme, että harrastuskuplassani monet ovat lopettaneet tapahtumien järjestämisen (minä mukaan lukien). Ei paljon nappaa enää.

tätähän se on

luku- ja kirjoitustaitokin on nykyään rasismia

Kannattaisi palata takaisin vanhaan kunnon v*tutukseen ahdistuksen ym.tilalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt aivan päinvastaista. 

 

Ja tämä se juuri hämmentääkin. Kun kukaan ei anna konkreettisia esimerkkejä, mitä se OIKEASTI tarkoittaa, että paapotaan.

Tässä sulle konkreettisia esimerkkejä:

- alkaa jo curling-vangemmuudesta

- loputon ymmärtäminen, tunteiden sanoitus, pettymysten tuottamisen välttäminen

- koulussa ei saa vaatia mitään. Ulkoa ei pidä joutua opettelemaan, tylsää ei saa koskaan olla, mitään ei tarvitse tehdä, koska jos et osaa tai viitsi, mukautetaan ja eriytetään

- huonosta käytöksestä ei seuraa mitään,oikeastaan mistään ei seuraa mitään

- luokalle ei jätetä

- rimaa on laskettu järkyttävän paljon,jotta saadaan kaikki läp

- lukiol

lue lehtiä. Opettajat kuorossa ovat kertoneet, että kokeita pitää helpottaa koska lasten pitää päästä läpi. Yliopistoa myöten opiskeluja, joka tohtorin tutkintoa, on helpotettu.

Elätkö sinä ihan pullossa?

Vierailija kirjoitti:

Itse näen paapomiskulttuuria omassa harrastuskuplassani aika paljon.

Harrastuskuplani on sellainen, jossa muutamat ahkerat järjestävät omasta selkänahastaan ja työtunteja laskematta puoli-ilmaisia tapahtumia, joihin sadat muut tulevat pitämään hauskaa ja viihtymään.

Viime vuosina ihmiset ovat omaksuneet hyvin vahvan inklusiivisuuden ajatuksen ja sitä myöden näille tapahtumille asetetaan todella kovat odotukset. Jos joku ei ole jonkun mielestä hyvin, niin siitä valitetaan hyvin kovaäänisesti joko siellä tapahtumassa tai vasta jälkikäteen. Ja nimenomaan valitetaan, eikä esim. tarjouduta auttamaan tai järjestetä omaa tapahtumaa, jos toisten järjestäminen ei miellytä.

Konkreettisia esimerkkejä:

- Henkilö, joka on todella moniallerginen, valittaa ettei varta vasten hänelle tehdyssä leiriruoassa ole kuulemma tarpeeksi proteiinia. Tapahtuma maksoi kävijöille vain muutaman kympin majoituksineen. Lähin kauppa oli käve

Huh! Kiitos kiinnostavista esimerkeistä. Mielenkiintoinen näkökulma siinä mielessä, kertomasi mukaan pienikin vähemmistö riittää rapauttamaan yhteisön sisältä päin. :(

Kaikenlaiset neuroepätyypillisyys diagnoositkin on yleistyneet ihan naurettavan paljon. Aikuiset ihmiset, jotka ovat ihan hyvin selvinneet elämässään, hakevat joillain TikTok neuvoilla itselleen autismi ja adhd diagnooseja joilla perustella sitä ettei jaksa siivota kämppäänsä, laittaa kunnollista ruokaa tai ottaa mistään mitään vastuuta.. Sama ongelma ulotetaan pahimmillaan jälkikasvuun. Kaikkien ongelmien takana nähdään joku synnynnäinen ominaisuus, ei elinympäristö ja -tavat.

Kannattaa lukea ADT:stä, eli itseaiheutetusta keskittymishäiriöstä. Tämä tuntuu nykyisin olevan jo suurimmalla osalla digiaikaa elävistä niin aikuisista kuin lapsista. Siihen parhaat lääkkeet olisi älylaitteiden käytön rajoittaminen ja terveet arkielämän rutiinit, mutta sen sijaan enenevissä määrin mennään lääkäriltä hakemaan pääkoppaa entistä enemmän sekottavat ADHD pillerit niin lapsille kuin aikuisille.

https://yle.fi/a/74-20070824

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi palata takaisin vanhaan kunnon v*tutukseen ahdistuksen ym.tilalla. 

Tai jos ei halua kiroilla, niin voi sanoa, että jokin asia harmittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vassarit ei tykkää Sinkkosesta. Resilienssit ei kuulu intersektionaaliseen narratiiviin, missä ihmisiä kehotetaan loukkaantumaan mikroilmeistä.

Et selvästikään tunne Sinkkosta. Sinkkonen on ihan itse sanonut, että katsekin voi aiheuttaa traumoja. En ihan sanatarkkaan muista, mutta jotenkin niin se oli.

Sille joka kysyi, elänkö pullossa, niin en elä. Tosin satun myös työni kautta tietämään, että näissä ulostuloissa on osittain kyse myös resurssien jakautumiseen liittyvästä mielikuvien luomisesta, johon kannattaa suhtautua terveellä mediakriittisyydellä. ;) Toki mukana on aitoa huolta ja aitoja kokemuksia, mutta yksilöiden ulostulot eivät koskaan kerro objektiivista totuutta maailmasta. Ei yhden opettajan, ei minun, ei sinun, ei yksittäisen tutkijan eikä edes Jari Sinkkosen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun yksi ystävä meni terapiaan kun hänen isoäitinsä kuoli. Toinen tuttu otti sairaslomaa kun koira kuoli. 

Kyllä niitä romahtamisia on ennenkin ollut. On ollut miehiä, jotka juovat omaisuutensa vaimon kuoleman takia. On ollut pienten lasten äitejä, jotka uuvuksissa kävelevät järveen. On ollut aikuisia ihmisiä, jotka eivät pysty syömään sitä joulukinkuksi kesällä ostettua porsasta.

Oma sodassa taistellut isoisä ei antanut haudata kulkutautiin kuolleita lapsiaan. Lapsia siinä perheessä oli yli kymmenen. Seitsemän eli aikuiseksi.

Ihmiset ovat samanlaisia kuin ennenkin. Nykypäivänä kaikenlaisia juttuja vaan nostetaan julkisuuteen. Sellaisia, joita ennen on hävetty perheen kesken ja pidetty piilossa muiden katseilta.

Vierailija kirjoitti:

Tietynlaista paapomisen kulttuurin tulosta näkyy myös Ensitreffit alttarilla ohjelmassa. Siellä itketään ja vatvotaan omissa tunteissa loputtomasti, koetaan kovaa turvattomuutta ja epätoivoa vaikka kyseessä on kaikkea muuta kun toivoton tila. 

Tällaista asennetta on nykynuorissa. Ei kestetä elämää ja siihen väistämättä kuuluvia vastoinkäymisiä vaan jäädään kahlaamaan loputtomasti niihin omiin tunteisiin. Ja tähän vaaditaan pahimmillaan sitten ihan terapiaa.

Tämän sanon itsekin nuorena ihmisenä.

Myös Maaret Kallio kirjoittaa tästä aiheesta osuvasti.

Ohiksena, muuten hyvä viesti mutta Maaret Kallio on kyllä pahimmasta päästä näitä paapojia. Neuvoo miten ihmisten pitäisi jäädä kuukausien sairaslomalle jos koira kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se on että ihmiset lamaantuvat pienistä vastoinkäymisistä eivätkä selviä eteenpäin ilman ammattiapua.

Ei ole "mummo lumessa" -asennetta.

Koronaulina. Tunsin ja tunnen yhä myötähäpeää Suomen vähäisistä rajoituksista valittavia kohtaan.

Ehkä sinkkonen elää jonkinlaisessa hyvätuloisten hyvinvointi kuplassa, jossa voi saada käsityksen että kaikkia muitakin paapotaan se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Jari Sinkkonen on täysin oikeassa. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta Suomessa on pikemminkin kylmä ja kova yksinpärjäämisen kulttuuri. Ei niinkään paapomista.

Tavallaan nuo kummatkin kulkevat käsi kädessä. Normaalia ja tervettä olisi, että kun on vastoinkäyminen niin vaikkapa kaveri halaa, kuuntelee ja rohkaisee. Nyt sen sijaan jos kenelläkään on pienintäkään vaikeutta elämässä niin suurin osa ihmisiä haluaa ulkoistaa asian ammattilaiselle, eikä niin että läheiset tukisivat ja auttaisivat toisiaan ja uskaltaisivat vaikkapa sanoa, että "kyllä tuosta selviää". Mikä olisi se kaikkein suurin kannustus.

Terapiaa ei saa edes vaikeisiin ongelmiin, saati sitten pieniin. Tietekin varakas voi hankkia yksityiseltä apua. Pari vuotta sitten tunsin tarvitsevani keskusteluapua, kun omainen parantui vakavasta sairaudesta. Pysyin rauhallisena pahimman ajan, mutta tilanteen parantuessa kaikki iski mieleen. Sanottiin, että vain jos on itsetuhoisia ajatuksia, voi päästä melko piankin. Kun ei sellaista ollut, jouduin odottamaan vuoden ennen kuin pääsin lyhyeen terapiaan maksusitoumuksella.

Jari on elänyt vanhaksi ja opiskellut paljon, mutta ei ole siltikään ymmärtänyt, että omat ajatukset eivät ole yhtä kuin todellisuus. Jokainen meistä näkee ja kokee asiat omasta vinkkelistään ja empatiakykyä käyttämällä voimme yrittää ymmärtää edes vähän toisten vinkkeleitä. Jari on saanut tasapainoisen psyyken, mutta vain vähän empatiakykyä, niinpä Jari ei ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Kertoohan se paljon kun äänestämäsi presidentti ei voita tarvitset terapiaa ja sairaslomaa. No ei kai sentään Suomessa (vielä) mutta Jenkeissä ja briteissä. 

Ei varmasti johtu siitä, että äänestämänsä presidentti ei voittanut, vaan siitä, millainen presidentti voitti.

Vierailija kirjoitti:

Itse näen paapomiskulttuuria omassa harrastuskuplassani aika paljon.

Harrastuskuplani on sellainen, jossa muutamat ahkerat järjestävät omasta selkänahastaan ja työtunteja laskematta puoli-ilmaisia tapahtumia, joihin sadat muut tulevat pitämään hauskaa ja viihtymään.

Viime vuosina ihmiset ovat omaksuneet hyvin vahvan inklusiivisuuden ajatuksen ja sitä myöden näille tapahtumille asetetaan todella kovat odotukset. Jos joku ei ole jonkun mielestä hyvin, niin siitä valitetaan hyvin kovaäänisesti joko siellä tapahtumassa tai vasta jälkikäteen. Ja nimenomaan valitetaan, eikä esim. tarjouduta auttamaan tai järjestetä omaa tapahtumaa, jos toisten järjestäminen ei miellytä.

Konkreettisia esimerkkejä:

- Henkilö, joka on todella moniallerginen, valittaa ettei varta vasten hänelle tehdyssä leiriruoassa ole kuulemma tarpeeksi proteiinia. Tapahtuma maksoi kävijöille vain muutaman kympin majoituksineen. Lähin kauppa oli käve

Enemmän tuo on nykyajan uhriutumiskulttuuria + joka asiasta valituskulttuuria + sitä että jokainen on netissä oppinut että on se maailmankaikkeuden tärkein lumihiutale jonka halujen ympärillä kaiken muun on pyörittävä.

Paapomista olisi taipua noihin mitä naurettavimpiin vaatimuksiin. Kuten woke-dei-feministi-vasemmistolais kulttimme tällä hetkellä kansalle opettaa medioidensa kautta että jokaiselle vaatijalle on annettava kaikki mitä se saa päähänsä vaatia. Ja jos ei annan niin sitten on ties mikä äärioikeistolaisnassepersu jonka elämä on tuhottava aktivistien joukkohyökkäyksellä yhdessä median kanssa mahdollisimman täysin. 

Vierailija kirjoitti:

Vassarit ei tykkää Sinkkosesta. Resilienssit ei kuulu intersektionaaliseen narratiiviin, missä ihmisiä kehotetaan loukkaantumaan mikroilmeistä.

Mitä tarkoitat intersektionaalisella narratiivilla? Missä kehotetaan ihmisiä loukkaantumaan mikroilmeistä? Olisi oikein mukavaa saada vastaus :) vai oletko kenties pannut peräkkäin iskusanoja jotka kuulostavat korvaasi hyvältä, mutta eivät tarkoita mitään.