Muita, jotka ei enää halua miestä eikä parisuhdetta?

Täällä yksi. Ikää 50, edellisestä parisuhteesta jo 18 vuotta. En ole kokenut mitään halua parisuhteisiin enää sen jälkeen, tuli nähtyä ja todettua että ei mun juttu. Enkä aikaisemminkaan ole esim. kenenkään kanssa yhdessä asunut, ne jutut jäi aina siihen tapailuvaiheeseen joka jatkui tosin välillä vuosiakin. Mutta kun ei mulla vaan ole ollut mitään halua jakaa arkeani kenenkään toisen kanssa, viihdyn parhaiten yksin. Seksikin on semmoinen, että mulle riittää ihan hyvin leluilla itse orgasmin suristelu, en kaipaa siihen kumppania yhtään. Mä olen vähän semmoinen omia polkujani kulkeva Camel boots nainen :D

Vierailija kirjoitti:

Tykkään olla itsekseni. Toinen ihminen aiheuttaa väistämättä lisätöitä. En ole löytänyt ketään, jonka jutut olisivat koko ajan niin kiinnostavia, että haluaisin niitä joka päivä kuunnella. Talouteni on vakaampi kun olen yksin. En jaksa miesten tunnemyrskyjä, haluan tasaista olemista. 

Tämä. Kun on itse tottunut työstämään vaikeita tunteitaan, jotta olisi kiva fiilis. Ja miehen ainoa keino kohdata kaikki epämukavuudet olikin piikikäs kiukuttelu tai itsekäs vetäytyminen. Sen enempää ei vain ollut antaa. Itsensä kehittäminen ei kiinnostanut, paitsi töissä.

Ei sitä jaksa. En jaksaisi omalta lapseltakaan esim. kiroilua, piikittelyä, vähättelyä, itsekkyyttä ym. Ja sellainen myös vie kaikki erotiikkahalut salamana. Miehen pitäisi olla parisuhteessa Mies eli itsevarma ja ongelmiaan ratkomaan kykenevä herrasmies, ei mikään teini.

Naiset taas usein ottavat sen äidillisen kasvattajan "työroolin", eli ihan toiseen suuntaan. Ei koskaan enää.

Jostain syystä oletin, että miehetkin kasvavat henkisesti hirveästi välillä 30-40, koska naisilla se monilla tapahtuu luonnostaan (tulee se "joogaitsetutkiskelun vaihe"). Mutta tajusin, ettei se menekään niin, vaan pinnan alla miehistä suurin osa on edelleen parikymppisiä. Sitten naisen pitäisi olla joku kaiken sietävä, tilanteita selvittelevä ja maanitteleva äitimuori. Kiitos ei.

Älkää nuoret naiset ryhtykö siihen rooliin, että yritätte säädellä miehen fiilistä kivemmaksi, jotta itsellänne olisi ok olo suhteessa. Ei se kannata!

Lapsellisen, ikävästi käyttäytyvän kumppanin tunteiden säätely on ihan hirvittävä taakka.

Mä en ole ikinä halunnut. Jotain seurusteluja tuli muutama kerta kokeiltua alle kolmekymppisenä, mutta tajusin niissä lähinnä 2 asiaa: että olen aseksuaali, ja erakkoluonne. Tajusin, että haluan elää yksin lopun ikääni, eikä esim. perheen perustaminen tule edes kyseeseen. Näin olen tyytyväisenä elänyt, ensi syksynä täytän jo 50.

En ole koskaan tuollaista halunnutkaan yhtään kenenkään kanssa, ei miehiä, ei naisia, ei muunsukupuolisia, ei transihmisiä. Jos saisin valita en olisi missään tekemisissä yhdenkään miehen kanssa. Kokemukseni miehistä ovat huonoja. Olen mm. joutunut tahtomattani isäni kotiorjaksi, vaikka suhteemme on aina ollut vaikea, enkä tunne mitään tuota kohtaan ja haluaisin katkaista välit kokonaan. Lisäksi jouduin nuorena miessosiaalityöntekijän ahdistelemaksi. Muutakin on, mutta en nyt jaksa sitä miettiä.

Mä en halua. Takana 16 vuoden avioliitto josta 1 tytär. Miehestä tuli keski-iän kriisissään ihan umpiouto, iski hirveä bilevaihde ja pinnallisuus päälle. Esim. mun olisi pitänyt käydä monissa kauneusleikkauksissa, jotta "kelpaisin". Itselläni taas lähinnä oli helpotus, että nuoruuden ulkonäköstressit oli jo ohi, ja sai rauhassa vaan olla ikääntyvä akka. Eikä menemisetkään juuri enää kiinnostaneet. Joten erottiin. En usko, että koskaan enää mulla on seksiä tai minkään sortin parisuhdetta. Eikä se ole edes surullinen ajatus vaan toivetila.

Vierailija kirjoitti:

Johtuu iästäsi. Jos neljäkymppisellä olisi kaksikymppisen hormonitoiminta, niin haluaisit miehen ja parisuhteen edelleen.

Moni parikymppinenkään ei halua enää mitään suhdetta, enkä ihmettele. Ei naisia kiinnosta olla mitään kotitalouskoneita ja seksiorjia, nykyään on ihan ok olla sinkku. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuu iästäsi. Jos neljäkymppisellä olisi kaksikymppisen hormonitoiminta, niin haluaisit miehen ja parisuhteen edelleen.

Moni parikymppinenkään ei halua enää mitään suhdetta, enkä ihmettele. Ei naisia kiinnosta olla mitään kotitalouskoneita ja seksiorjia, nykyään on ihan ok olla sinkku. 

Tämä, ja kun tietää että miehelle pohjimmiltaan kelpaa vain parikymppinen, niin eipä paljoa iske olla suhteessa jossa muutut roskaksi täytettyäsi 30.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuu iästäsi. Jos neljäkymppisellä olisi kaksikymppisen hormonitoiminta, niin haluaisit miehen ja parisuhteen edelleen.

Moni parikymppinenkään ei halua enää mitään suhdetta, enkä ihmettele. Ei naisia kiinnosta olla mitään kotitalouskoneita ja seksiorjia, nykyään on ihan ok olla sinkku. 

Tämä, ja kun tietää että miehelle pohjimmiltaan kelpaa vain parikymppinen, niin eipä paljoa iske olla suhteessa jossa muutut roskaksi täytettyäsi 30.

Tää nyt ihan hölynpölyä. Olen reilusti päälle 30 v ja mies on ihan lumoissaan minusta ja haluaa sexiä joka pävä.

Ei ole tullut tuollaista tunnetta. Parisuhde on ihana asia, kun olin koko nuoruuden yksin. Ja minulla ja miehellä on parisuhteessa vapaus tehdä mitä vaan. Voin lähteä minne haluan eikä kukaan kiellä.

Vierailija kirjoitti:

Taas näitä netin mystisiä itsenäisiä ja voimakkaita naisia jotka ovat vuosia olleet yksin. Miksi minun ympärilläni kaikki naiset kuitenkin hakee epätoivoisesti miestä ja parisuhdetta. Toki jotkut yrittää väittää ettei mitään tarvitse tai etsi mutta kas kun treffeille päätyvät kuitenkin lopulta ihan vahingossa ja parisuhteeseen.

Siinäpä se. Minä kun haluan olla yksin niin en hakeudu miesten lähelle. Ei kukaan mies minua tavoita, ei tiedä minusta eikä siitä, etten halua miesseuraa. Ne jotka ovat sinun "ympärilläsi" ovat hakeutuneet miesten pariin.

Minä viihdyn miesten seurassa ja nautin heidän huomiostaan. Mutta sen pitemmälle en pysty menemään. Ei siis seksiä eikä parisuhdetta. Vain seuraa, ja sen voi hoitaa treffeillä tai baarissa.

En ole analysoinut, miksi en halua seksiä ja parisuhdetta. Mutta miehiä tarvitsen kuitenkin, seurana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Johtuu iästäsi. Jos neljäkymppisellä olisi kaksikymppisen hormonitoiminta, niin haluaisit miehen ja parisuhteen edelleen.

Moni parikymppinenkään ei halua enää mitään suhdetta, enkä ihmettele. Ei naisia kiinnosta olla mitään kotitalouskoneita ja seksiorjia, nykyään on ihan ok olla sinkku. 

Tämä, ja kun tietää että miehelle pohjimmiltaan kelpaa vain parikymppinen, niin eipä paljoa iske olla suhteessa jossa muutut roskaksi täytettyäsi 30.

 

 

Tää nyt ihan hölynpölyä. Olen reilusti päälle 30 v ja mies on ihan lumoissaan minusta ja haluaa sexiä joka pävä.

Kyllä tyytymissuhteessakin voi olla halua, eihän sitä muuten tyytyisi jos ei siitä mitään saisi. Mutta mitä miehet ovat itse kertoneet, niin jos saisivat valita niin heidän valinta olisi aina 18-22 v nainen omasta iästään riippumatta.

Itse jätän tämän takia väliin suhteet miesten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Johtuu iästäsi. Jos neljäkymppisellä olisi kaksikymppisen hormonitoiminta, niin haluaisit miehen ja parisuhteen edelleen.

No esim. mä en halunnut miestä (enkä myöskään naista) enkä parisuhdetta kaksikymppisenäkään, joten ei se kaksikymppisen hormonitoimintakaan mitään takaa.

Vierailija kirjoitti:

Lopullisesti niille kaikkein perinteisimmille perhearvoille, sanottiin hyvästit vasta 1970-80-lukujen taitteessa. Aikaisin avioituminen, seksuaalielämän aloittaminen vasta papin aamenen jälkeen, suuret perheet ja naisten kotiäitiys alkoivat hiipua vasta neljä-viisi vuosikymmentä sitten.

Tuo "seksuaalielämän aloittaminen papin aamenen jälkeen" on kyllä vähän ylimainostettua. Jo suomalaisessa talonpoikaiskulttuurissa oli aika tavallista aloittaa sukupuolielämä jo kihlauksesta. Tämä säilyi jossain määrin ainakin toiseen maailmansotaan asti; sota-aikana saatettiin mennä kihloihin ihan vain, jotta ehditään käydä sängyssä, ennen kuin mies lähtee rintamalle. Ettei jäänyt kaivelemaan, kun rakastettu kaatui eikä sitä ollut koskaan päässyt kokeilemaan.

Minä en haluaisi olla näin vaikea ja mukavuudenhaluinen, koska uskon, että ihmisten on tarkoitus kohdata, oppia toisiltaan ja kyetä myös joustamaan arjessa. Minua pelottaa, että minusta tulee tai on jo tullut joustamaton ihminen, joka ei enää kykene sopeutumaan erilaisiin asumisjärjestelyihin. Ja kuitenkin sitten joskus vanhana todennäköisesti joudun johonkin palvelutaloon, siihen loppuu itsenäinen elämä yksin.

Usein ikäneidot tai pitkään yksin asuneet naiset ovat jollain tapaa omituisia. Eivät tietenkään kaikki, mutta jokainen varmaan tietää näitä tyyppejä, jollain ikäneidolla on kahdeksan kissaa tai joku muu outous, ovat täysin tipahtaneet yleisistä asioista tai oikein ylpeilevät sillä, että eivät tiedä mitään urheilusta tms.

Minä uskon, että on hyväksi, että miesten ja naisten maailmat törmäävät ja ihminen joutuu oppimaan toiselta. Ja samaan aikaan en ikimaailmassa haluaisi asua kenenkään kanssa, ellei sitten asunto olisi sellainen jossa olisi varmasti omaa tilaa ja rauhaa.

En koskaan kysynyt mummoiltani heidän vielä eläessään, miten he kokivat elämänsä, kun jo nuorena menivät naimisiin, saivat lapsia, mies eli aikansa heidän rinnallaan ja lopulta jäivät yksin. Oliko yksinolo lopulta kivaakin? Kaipasivatko omaa aikaa ja tilaa silloin, kun mies vielä oli siinä?

Meillä on parisuhdetta ihan kohta 30 vuotta takana ja odotan jo innolla, että tämä loppuisi noin kolmen vuoden päästä, kun lapsi lähtee kotoa. Haluaisin vain olla rauhassa, ei velvollisuuksia, ei vaatimuksia, ei seksiä, voisi siivota/pestä vain omat jälkensä, tehdä vain omat ruokansa, kuunnella/katsoa mitä itse haluan, ei tarvitsisi selittää mitään tekemisiään, tai tekemättä jättämisiään. Näin kun oikein ajattelee asiaa niin tuohan kuulostaa ihan -  satumaiselta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen monia eronneita naisia, jotka eivät halua miestä luokseen asumaan. Tämä tuntuu suututtavan monia miehiä tällä palstalla. 

Itse olen pitkässä parisuhteessa ja jos tämä loppuisi, eläisin kaikkein mieluummin yksin. Jos olisin kuolemansairas, kehottaisin miestäni etsimään uuden tapailunaisen, koska uskon että häntäkään ei saisi enää kenenkään kanssa yhteen asumaan.

Mieheni ei tarvitse nimittäin kodinhoitajaa, vaan selviytyy kotitöistä itsekin. Seksin vuoksi siis, ettei sairastuisi eturauhassyöpään.

Mitä hittoa. Ei mies tarvitse pallien tyhjennykseen naista, voi laskea viemäriin ihan niinkuin muutkin. Lisäksi naisen kannattaa tiedostaa että ehkäisy (steroidit) aiheuttavat sukuelinsyöpiä ja sperma on immunosupressantti, eli käytännössä myr

Ymmärrätkö oman tilasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Värkkinne parasta ennen on mennyt ja haistatte sen kyllä itsekin.

Ei tarvi keksiä mielelle epäterveitä selityksiä mistään kiinnostuksista.

Tässä on miesten ja naisten ero pähkinänkuoressa. Mies syyttää yksinäisyydestään muita, nainen ei syytä ketään. 

 Nyt ei ole kyse yksinäisyydestä, vaan yksin olemisesta. Siinä on valtava ero.

))::::D ~

Tuosta vähän spermaa naamalle.

Miksiköhän ennen vanhaan sanottiin, että esiaviollisesta sukupuolisuhteesta syntyneet lapset ovat jotenkin vammaisia tai saattavat tulla sellaiseksi.