Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana

Onhan näitäkin vuoroviikkolapsia, jotka kuuluvat myös uusperheeseen. Joka toinen viikko ollaan toisen vanhemman luona, jossa ovat myös vanhemman uuden puolison lapset. Toki näin voi olla sekä isän että äidinkin luona, jatkuvasti siis "kotona" pakotettuna asumaan vieraiden ihmisten kanssa, ilman mahdollisuutta oikeasti olla rauhassa oman vanhemman kanssa.

Enpä kadehdi tuollaiseen joutuvia lapsia. Usein toki se uusikin onni särkyy, ja lapsille koittavat taas uudet kuviot...

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitäkin vuoroviikkolapsia, jotka kuuluvat myös uusperheeseen. Joka toinen viikko ollaan toisen vanhemman luona, jossa ovat myös vanhemman uuden puolison lapset. Toki näin voi olla sekä isän että äidinkin luona, jatkuvasti siis "kotona" pakotettuna asumaan vieraiden ihmisten kanssa, ilman mahdollisuutta oikeasti olla rauhassa oman vanhemman kanssa.

Enpä kadehdi tuollaiseen joutuvia lapsia. Usein toki se uusikin onni särkyy, ja lapsille koittavat taas uudet kuviot...

Joillakin tätä tehdään koko lapsuus ja teiniajan muutaman vuoden välein vaihtuvissa kokoonpanoissa. Ei ihme että psyykkiset ongelmat kasvussa lapsilla ja nuorilla.

Ai, nyt se onkin huonoa juttu, että lapsella on osallistuva isä sekä osallistuva äiti? Vanhempana ei voi voittaa. Teet aina väärin ja traumatisoit lapsen. Taitaa tää Sinkkonen olla vaan vanhanaikainen vanha pappa. Nykyään ei tarvitse kituuttaa liitoissa, joissa ei ole hyvä olla, ja se on hyvä juttu. Itse kasvoin ydinperheessä koko lapsuuden toivoen, että eroispa nuo riitelevät aikuiset. Kaikilla on oma perspektiivi tähänkin asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ai, nyt se onkin huonoa juttu, että lapsella on osallistuva isä sekä osallistuva äiti? Vanhempana ei voi voittaa. Teet aina väärin ja traumatisoit lapsen. Taitaa tää Sinkkonen olla vaan vanhanaikainen vanha pappa. Nykyään ei tarvitse kituuttaa liitoissa, joissa ei ole hyvä olla, ja se on hyvä juttu. Itse kasvoin ydinperheessä koko lapsuuden toivoen, että eroispa nuo riitelevät aikuiset. Kaikilla on oma perspektiivi tähänkin asiaan.

Kauanko jaksat pyörittää samaa levyä?

Vierailija kirjoitti:

Kauanko jaksat pyörittää samaa levyä?

Tuo oli ensimmäinen kommentti minulta tähän ketjuun, ja se on osoitettu aloituksen aiheeseen, ei sinulle.

Minä toivoin lapsena välillä vanhempieni eroavan, toivoin välillä jopa että jompi kumpi kuolisi jotta loppuisi se piina.

Yhdessä pysyminen ei ole kuin vasta pienen pieni alku turvallisen ydinperheen tarjoamiselle. Se on hieno ihanne, tarjota lapselle koti jossa kaksi rakastavaa vanhempaa. Oleellista ei kuitenkaan ole se saman katon alla sijaitseminen, vaan ilmapiiri.

Jos vihaatte toisianne, erotkaa ihmeessä. Siitä huolimatta, vaikka ei olisi väkivaltaa, halveksuntaa, pettämistä, juomista...

Jos olette kuitenkin ok väleissä, mutta liitto vain hieman kylmähkö niin en usko olevan lapsille haitallinen. Jos ette kuitenkaan vihaa toisianne.

Sinkkonenhan erikseen mainitsee ettei koske kaikkia, vaan joillekin vuoroviikkoasuminen voi olla paras ratkaisu

ei pienille lapsille alle 7 v vuoroviikkoasumista

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitäkin vuoroviikkolapsia, jotka kuuluvat myös uusperheeseen. Joka toinen viikko ollaan toisen vanhemman luona, jossa ovat myös vanhemman uuden puolison lapset. Toki näin voi olla sekä isän että äidinkin luona, jatkuvasti siis "kotona" pakotettuna asumaan vieraiden ihmisten kanssa, ilman mahdollisuutta oikeasti olla rauhassa oman vanhemman kanssa.

Enpä kadehdi tuollaiseen joutuvia lapsia. Usein toki se uusikin onni särkyy, ja lapsille koittavat taas uudet kuviot...

lapsen isä oli joka toinen vl isä ja välillä 2 päivää viikosta, myöhemmin poika meni pe ja koulun jälkeen ma kotiin

Asuin ydinperheessä, riitaisassa. Joo, kumma kun omatkin parisuhteet on ollut aika vaikeita sitten mut hienoa kun vanhemmat oli 18 vuotta yhdessä! Hampaat irvessä! 

Millaisia aikuisia heistä kasvaa? Sellaisia jotka koe olevansa missään kotonaan.

Me yritettiin ensin tätä vuoroviikkosysteemiä. Kaikille tuli kauhee stressi. Sit tehtiin niin, että lapset olivat aina kaksi viikkoa kummallakin, jolloin se rytmi rauhoittui, eikä tarttennut olla koko ajan muuttamassa ja sopeutumassa. Lomat yleensä mun kanssa, tai kesä niin, että kuukausi toisella, kuus viikkoa mulla, tai miten nyt sovitaan. 

On ite sovittu nää, ihan lasten etu edellä, ei o tarttennut näistä riidellä, vaikka muuten ei tulla yhtään toimeen.

Tiedän, että kummatkin rakastetaan lapsia ja siksi se sujuu. Lapset ei oo tyhmiä. 

Vierailija kirjoitti:

Millaisia aikuisia heistä kasvaa? Sellaisia jotka koe olevansa missään kotonaan.

Miksi ei kokisi? Meidän lapset ainakin kokee että heillä on kaksi kotia. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitäkin vuoroviikkolapsia, jotka kuuluvat myös uusperheeseen. Joka toinen viikko ollaan toisen vanhemman luona, jossa ovat myös vanhemman uuden puolison lapset. Toki näin voi olla sekä isän että äidinkin luona, jatkuvasti siis "kotona" pakotettuna asumaan vieraiden ihmisten kanssa, ilman mahdollisuutta oikeasti olla rauhassa oman vanhemman kanssa.

Enpä kadehdi tuollaiseen joutuvia lapsia. Usein toki se uusikin onni särkyy, ja lapsille koittavat taas uudet kuviot...

poika oli uusperheessä, oli vaimon 2 lasta (samaa ikäluokkaa) ja lisää tuli 3. Mielellään meni sinne ja hänellä oli oma huone siellä. meillä oli niin että olin lähivanhempi arksin ja hän oli yleensä viikonloput, tietenkin välillä mullakin v koska oli omia menoja kun ikää tuli

Miettikää että maailmassa on miljoonia lapsia, joilla ei ole yhtään kotia. Oikein first world problems, kun täällä itketään että voi kamalaa kun lapsella on kaksi kotia (missä molemmissa usein vieläpä oma huone, oma sänky, omat lelut jne) 😂

Vanhemmat ei ole eronneet, siinä kävi niin kunnes kuolo korjaa, iso talo muttei omaa huonetta ollut ja en kyllä kaivannutkaan

Vierailija kirjoitti:

Asuin ydinperheessä, riitaisassa. Joo, kumma kun omatkin parisuhteet on ollut aika vaikeita sitten mut hienoa kun vanhemmat oli 18 vuotta yhdessä! Hampaat irvessä! 

Tilastot kertovat toista. Eroperheiden lapset eroavat aikuisena ydinperheiden lapsia herkemmin.

Pääasia, että lapsella on turvallinen ja rakastettu olo. Jos on turvatonta tai pelkoa, omasta, tai vaikka vanhemman puolesta, se ei ole hyvä.

Ja stressi pois, mieluummin 2-viikkomalli, ensin menee aikaa tottua taas ja siirtymisiin jne. Sitten se yks viikonloppu/viikko jää aivan rauhaan.

Tietenkään näin ei ole, jos vanhemmat ovat eri paikkakunnilla. Voimia kaikille vanhemmille. Koittakaa kestää ja olla niin paljon läsnä kuin ikinä voitte. Jos toinen pistää kapuloita rattaisiin, miettikää aina lasten parasta. Riidattomuus ei ole aina lapsen paras, vaikka itsellä on kokemus, että tyyliin hulluimmasta hulluimmat tulemme lasten vuoksi toimeen.

Joku ajattelee ihan tosissaan, että koska tuo toinen ihminen teki hänelle joskus väärin, hän ei kykene huolehtimaan lapsistaan. Kyllä semmoisiakin ihmisiä oikeasti on. 

Helposti eroilu antaa lapselle turvattoman mallin ihmissuhteista.

Sitä sitten aikuisena on vaikea korjata.

 

Ottakaa ihmiset vastuu itsestänne sekä käytöksestänne ja itsenäistykää kunnolla ennen perheen perustamista.

Erityisesti omat lapsuuden vaillejäämiset on oltava käsitelty ennen omien lasten hankkinista

Vierailija kirjoitti:

Ai, nyt se onkin huonoa juttu, että lapsella on osallistuva isä sekä osallistuva äiti? Vanhempana ei voi voittaa. Teet aina väärin ja traumatisoit lapsen. Taitaa tää Sinkkonen olla vaan vanhanaikainen vanha pappa. Nykyään ei tarvitse kituuttaa liitoissa, joissa ei ole hyvä olla, ja se on hyvä juttu. Itse kasvoin ydinperheessä koko lapsuuden toivoen, että eroispa nuo riitelevät aikuiset. Kaikilla on oma perspektiivi tähänkin asiaan.

Muutimme äitini kanssa lapsena melko usein. Minusta tuli vähän  omapäinen, hyvin itsenäinen ja itsekseni viihtyvä ihminen. Koin usein ulkopuolisuutta enkä ole kotiutunut oikein mihinkään ja sellainen huippu tiivis lapsuuden ystävien ympyrä ei ole kohdallani toteutunut sillä tasolla mitä joillakin näen. Kadehdin näitä ystävyyssuhteita, jotka kestävät läpi elämän ja ovat alkaneet jo lapsuudessa. Vertaan tätä lapsuuttani siihen, jos olisi ollut vuorovanhemmuus. Toki se voi olla lapselle rasite, mutta omaan "sinne ja tänne"- lapsuuteeni peilaten, kun isääkään en usein tavannut, envyiedä koko mä nyt sitten niin suuri ongelma.

Jollain tasolla kuitenkin ymmärrä  tämän tuottavan stressiä lapselle. Viikko tai kaksi vaihdellen kotia... ei se välttämättä oikein mukavaa ole niinkään. Mitä jos ei haluaisi olla asumassa toisessa kodissa sitä aikaa vaan toinen paikka tuntuu ikään kuin enemmän kodilta. Haluaisi nukkua yönsä kuitenkin vaan siellä toisessa kodissa.