Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos isä pyörii kokoajan nurkissa niin miksi erota? Jos toimii noin hyvin yhteishuoltajuus niin miksi erota? En kyl ymmärrä.

Entisessä maailmassa erottiin vain ennen kuin murha tapahtuu, viha toista kohtaan piti olla syvä ja sittenkin jäätiin katkerana ruikuttamaan sen entisen aviopuolison perään. Näin mm. minun vanhempani toimivat.

Nykyään ymmärretään, että jos tulee ristiriitoja tai muita syitä - jotka eivät muille ihmisille kuulu - on parempi lähteä eri suuntiin kuin pilata omaansa ja lasten elämää eläen vihamielisessä, surullisessa, kylmässä ja ahdistavassa kodissa hampaat irvessä. Erotaan, kun vielä voidaan olla väleissä, ei jäädä vuosikausiksi kasvattamaan sitä riitaa ja vihaa.

Ja nimenomaan nurkissa pyörii isä, ei aviomies. Tämän nykyään naiset ymmärtävät, että isällä on lasten kanssa oma rooli ja asema, joka ei kuulu heihin mitenkään. He

Kiitos myötätuntoisista sanoistasi. Lapsuuteni ei jättänyt minulle traumoja, mutta se opetti tietynlaista realismia. Tämä näkyy etenkin ihmissuhteissa, kieltämättä.

Minua on vaikea vakuuttaa siitä, miksi meidän eromme olisi ollut turha tai huono ratkaisu, kun sen jälkeen maailmassa elää 4 aivan tavallisen onnellista ihmistä. Tietenkään en tiedä tulevaisuudesta, sillähän voi olla tarjottavana mitä vaan, viakka sairastumista. Silloin on kyllä todella hyvä tietää että takuuvarmasti lapsilla on kaksi vanhempaa, jotka ovat yhtä lailla vastuullisia hoitajia. Olisi kamalaa esim. itse sairastua ja sitten lykkiä lapsia sukulaisille tai muille verkoistoille, koska itse on etäännyttänyt omistushalussaan vaiko lie mustasukkaisuuttaan heidän isänsä.

Erosta on nyt kaksi vuotta, syyt eivät sinulle kuulu. Riittää, että ne meidän kahden mielestä olivat riittäviä. Kummallakaan ei tänä aikana ole ollut uusia suhteita, eikä sellaisia ole näköpiirissäkään.

Lapsilukuni on nyt täynnä, jo iänkin puolesta (en halua olla vanha synnyttäjä), mutta voihan olla, että jossain vaiheessa uusi puoliso ilmestyy. Sen mahdollisuuden olemme jo keskusteluissa käsitelleet, mutta kuten sanottua, ei vielä lainkaan ajankohtaista.

Kannattaa miettiä miksi tuollainen tarve kommentoida tuli?

.

Enemmänkin pitäisi puhua siitä miksi jotkut ihmiset elävät itse itselleen luomassa kulississa josta puoliso ei välttämättä tiedä mitään.

Niin pitäisi, olemme täysin yhtä mieltä tästä. Yleensä näissä tilanteissahan on kysymys siitä, että ihminen ei enää viihdy elämässään. Kyse voi olla työstä, jossa ei viihdy,, mutta rahan takia kokee, että siellä on pakko käydä, voi olla, että rakkaus puolisoon on loppunut, voi olla, että kokee ylipäätään jotain ekstentialista ahdistusta, syitä on todella paljon. Myös se klassinen, että rakastuu ulkopuoliseen ihmiseen.

Silloin voidaan myös päätyä siihen, että haluaa ns. aloittaa alusta, lähteä elämään aivan toisenlaista elämää. Aina sen myötä ei ole mahdollista jatkaa vanhaa elämää, kuten vaikkapa avioliittoa. Ei voi siis saada ihan kaikkea.

Silloin on mahtava juttu, jos on sellaisessa suhteessa, että asiasta voidaan suoraan ja rehellisesti puhua ja tehdä sen perusteella päätöksiä, jotka ovat mahdollisimman hyviä kaikille. Täydellistä lopputulosta ei voi tietenkään taata jokaiselle, mutta tarpeeksi hyvä ja jota myös sitoudutaan ajan mittaan koko ajan parantamaan kaikkien mahdollisuuksien mukaan.

Toinen vaihtoehto tieysti on, että ei tee mitään, jatkaa vain siinä kulississaan, päivä päivältä enemmän siihen upoten, todellisia ajatuksiaan puolisolta ja muulta maailmalta salaten, ainoana lohdutuksenaan, että sentään en ole eronnut, sentään lapsillani on ehjä koti, sentään lasten vuoksi en elä sitä elämää, jota oikeasti tahdon elää. Ja eihän tästä tiedä mitään puoliso eikä lapset, olen niin tosi hyvä näyttelijä, että kukaan ei aavista mitään. Kaikki hyvin täällä.

On tullut selväksi, kumpaa vaihtoehtoa sinä kannatat ja kumman minä olen valinnut.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä miksi tuollainen tarve kommentoida tuli?

Ei sitä toki miettiä tarvitse. Olen keskustelupalstalla, joten keskustelen. Kerron omalla kirjoittelutyylilläni vastauksia aiheisiin, jotka minusta ovat niin mielenkiintoisia, että viitsin vastailla.

Voithan sinäkin miettiä, miksi tuli tarve miettiä minun motiivejani? Jos ne aidosti kiinnostavat, siis taustani noin yleisemmin ja syvällisemmin, rohkaistu kysymään vaan suoraan, sillä nyt kommunikointisi kuulostaa kovin passiivisaggressiselta.

.

No niin. Nyt aletaan päästä heppoisten erojen syihin. Eli puolisosta täysin riippumattomaan omaan ahdistukseen jota ei osata tunnistaa ja hoitaa.

Sitten seuraukset siihen ahdistukseen syyttömät puoliso ja lapset. Vaikka syyllinen asiaan löytyy peilistä

Ihmetellään hirveästi miyen nykyisin lapset voivat niin huonosti ja puolella on joku "diagnoosi".

Noh, mistähän tämä saattaisi johtua?

Juuri tästä, kun heitä kirjaimellisesti HEITELLÄÄN paikasta toiseen eikä kukaan oikeasti halua heitä mihinkään!!!!! Ei tarvitse ihmetellä, jos vähän ahdistaa!!!!

Nykyvanhempien itsekkyydellä ja laiskuudella ei ole minkäälaista rajaa!!!!!!!!!!

Vierailija kirjoitti:

No niin. Nyt aletaan päästä heppoisten erojen syihin. Eli puolisosta täysin riippumattomaan omaan ahdistukseen jota ei osata tunnistaa ja hoitaa.

Sitten seuraukset siihen ahdistukseen syyttömät puoliso ja lapset. Vaikka syyllinen asiaan löytyy peilistä

Et päässyt ainakaan meidän kohdalla. Mikään noista ei ollut eromme syy. Ne olivat esimerkkejä syistä, jotka ovat mahdollisia. Minä olen keskustelupalstalla, jossa keskustellaan asioista, ei kerrota kaikkia omia asioita juurta jaksaen päivmäärät, ajat ja paikat mainiten. 

Meidän erossamme ei ollut tarpeen hakea syyllisiä. Minä jätän tämän keskustelun, kun sinulla nähtävästi on tarve vain vakuuttua oman mielipiteesi oikeudesta, eikä sinua aidosti kiinnosta, miksi ja miten muut ovat päätyneet ajattelemaan, kuten ovat.

Omien sanojesi mukaan, kannattaisi miettiä ehkä mikä asia elämässäsi vaatii vakuutteluja niin vimmatusti, että et voi ottaa vastaan edes ventovieraiden, anonyymien ihmisten mielipiteitä omasta elämästään, jonka kanssa sinulla ei ole mitään tekemistä ja josta et mitään tiedä?

Vierailija kirjoitti:

Enemmänkin pitäisi puhua siitä miksi jotkut ihmiset elävät itse itselleen luomassa kulississa josta puoliso ei välttämättä tiedä mitään.

Niin pitäisi, olemme täysin yhtä mieltä tästä. Yleensä näissä tilanteissahan on kysymys siitä, että ihminen ei enää viihdy elämässään. Kyse voi olla työstä, jossa ei viihdy,, mutta rahan takia kokee, että siellä on pakko käydä, voi olla, että rakkaus puolisoon on loppunut, voi olla, että kokee ylipäätään jotain ekstentialista ahdistusta, syitä on todella paljon. Myös se klassinen, että rakastuu ulkopuoliseen ihmiseen.

Silloin voidaan myös päätyä siihen, että haluaa ns. aloittaa alusta, lähteä elämään aivan toisenlaista elämää. Aina sen myötä ei ole mahdollista jatkaa vanhaa elämää, kuten vaikkapa avioliittoa. Ei voi siis saada ihan kaikkea.

Silloin on mahtava juttu, jos on sellaisessa suhteessa, että asiasta voidaan suoraan ja rehellisesti puhua ja

Rehellisyys omista tunteistaan ja tarpeistaan on joillekin niiin vaikeaa avioliitoissaan. Voihan sitä selitellä, projoisoida, tehdä mitä vaan. Mutta. Itseään. Ei. Pääse. Pakoon. Vaikka. Kuinka. Juoksisi.

Eri, mutta mä ihmettelen kanssa tätä vimmaa väittää, että erot otetaan nykyään heppoisesti. En ole koskaan nähnyt eroa, joka olisi otettu kevyesti, jos siinä on lapsia. Kyllä ne muut konstit on käytetty ensin ja pariterapiat yritetty. Yleensä siellä sitten tuleekin se neuvo, että elämä voi olla ihan hyvää vaikka erottaisiinkin.

Sitten on aina näitä, jotka tietää paremmin ja vierestä määkyy että heppoinen ero. Kukaan vieras eikä aina moni tuttukaan tiedä mitä siellä pariskunnan välissä tapahtuu joten olisi hyvä pitää ne mölyt mahassa ja keskittyä omaan elämään. Semmoista kun tuki muille näiltä on turha odottaa, joten hyvä jos ovat edes hiljaa.

Rehellisyys omista tunteistaan ja tarpeistaan on joillekin niiin vaikeaa avioliitoissaan. Voihan sitä selitellä, projoisoida, tehdä mitä vaan. Mutta. Itseään. Ei. Pääse. Pakoon. Vaikka. Kuinka. Juoksisi.

Tästä ollaan samaa mieltä. Rehellisyys omista tunteista on monesti vaikeaa monissa suhteissa, eikä ainoastaan avioliitossa. Esimerkiksi töissä voi joskus olla äärimmäisen vaikeaa olla oma itsensä ja kyllähän silloinkin joutuu punnitsemaan, mitä vaihtoehtoja on. Joskus ne ovat hyviä, joskus huonoja.

Tämä on kyllä juuri yksi oppi, jonka olen lapsuudestani oppinut, että ei se karkuun juokseminen ja asian väkisin vääntäminen auta, vaan asiat on vaan pakko suoraselkäisesti kohdata, vaikka siitä seuraakin jotain ikävää.

Opin myös semmoisen sanonnan, että hyvästä liitosta on helpompi lähteä kuin huonosta ja sen allekirjoitan. Hyvästä liitosta uskaltaa lähteäkin, huonosta se todella onkin vaikeampaa.

Sitähän se on, ikuista väittelyä kumpi on parempi: yksi koti ja yksi vanhempi, lisänä ehkä satunnaistapaava etä vai kaksi kotia ja kaksi rakastavaa, läheistä vanhempaa jotka huolehtivat ja vastaavat lapsista yhtä paljon. Jatkuva kodin vaihtaminen toki on ikävää mutta ehkä plussat kuitenkin kallistuu sille puolelle. Hylkäämisen kokemus on aika paljon raastavampaa, puhumattakaan rättiväsyneestä, yksin kaiken vastaavasta yhden kodin vanhemmasta.

Vierailija kirjoitti:

Rehellisyys omista tunteistaan ja tarpeistaan on joillekin niiin vaikeaa avioliitoissaan. Voihan sitä selitellä, projoisoida, tehdä mitä vaan. Mutta. Itseään. Ei. Pääse. Pakoon. Vaikka. Kuinka. Juoksisi.

Tästä ollaan samaa mieltä. Rehellisyys omista tunteista on monesti vaikeaa monissa suhteissa, eikä ainoastaan avioliitossa. Esimerkiksi töissä voi joskus olla äärimmäisen vaikeaa olla oma itsensä ja kyllähän silloinkin joutuu punnitsemaan, mitä vaihtoehtoja on. Joskus ne ovat hyviä, joskus huonoja.

Tämä on kyllä juuri yksi oppi, jonka olen lapsuudestani oppinut, että ei se karkuun juokseminen ja asian väkisin vääntäminen auta, vaan asiat on vaan pakko suoraselkäisesti kohdata, vaikka siitä seuraakin jotain ikävää.

Opin myös semmoisen sanonnan, että hyvästä liitosta on helpompi lähteä kuin huonosta ja sen allekirjoitan. Hyvästä liitosta uskaltaa lähteäkin, huonosta se todella onkin vaikeampaa.

Hyvästä liitosta lähtijä eroaa siis omista itsekeskeisistä syistään. Ja ei kiitos mitään omistushalu ja kontrollointi höpötystä. 

Vierailija kirjoitti:

Eri, mutta mä ihmettelen kanssa tätä vimmaa väittää, että erot otetaan nykyään heppoisesti. En ole koskaan nähnyt eroa, joka olisi otettu kevyesti, jos siinä on lapsia. Kyllä ne muut konstit on käytetty ensin ja pariterapiat yritetty. Yleensä siellä sitten tuleekin se neuvo, että elämä voi olla ihan hyvää vaikka erottaisiinkin.

Sitten on aina näitä, jotka tietää paremmin ja vierestä määkyy että heppoinen ero. Kukaan vieras eikä aina moni tuttukaan tiedä mitä siellä pariskunnan välissä tapahtuu joten olisi hyvä pitää ne mölyt mahassa ja keskittyä omaan elämään. Semmoista kun tuki muille näiltä on turha odottaa, joten hyvä jos ovat edes hiljaa.

Minä tulen ilmoittautumaan esimerkkinä lapseperheen erosta, joka oli heppoinen.

Erosimme miehen sivusuhteen vuoksi. Uskottomuus sinänsä ei ollut syy, koska minä olisin yrittänyt antaa anteeksi. Mutta mies ei suostunut luopumaan toisesta naisesta, eikä suostunut pariterapiaan, ei suostunut mihinkään muutoksiin. Joten minä lähdin, koska oma pää meinasi levitä. Ydinperhe meni vessanpytystä alas kuudessa viikossa. 

No, Tuo kuvio osoittaa teille, mikä suhteessamme oli isossa kuvassa vikana: miehen ajattelumaailma vahvasti my-way-or-highway. Mutta silti itse eron syy oli heppoinen. Ei lasten kotia kuuluisi ennen kuin kuin on kaikki kivet ja kannot käännetty.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri, mutta mä ihmettelen kanssa tätä vimmaa väittää, että erot otetaan nykyään heppoisesti. En ole koskaan nähnyt eroa, joka olisi otettu kevyesti, jos siinä on lapsia. Kyllä ne muut konstit on käytetty ensin ja pariterapiat yritetty. Yleensä siellä sitten tuleekin se neuvo, että elämä voi olla ihan hyvää vaikka erottaisiinkin.

Sitten on aina näitä, jotka tietää paremmin ja vierestä määkyy että heppoinen ero. Kukaan vieras eikä aina moni tuttukaan tiedä mitä siellä pariskunnan välissä tapahtuu joten olisi hyvä pitää ne mölyt mahassa ja keskittyä omaan elämään. Semmoista kun tuki muille näiltä on turha odottaa, joten hyvä jos ovat edes hiljaa.

Minä tulen ilmoittautumaan esimerkkinä lapseperheen erosta, joka oli heppoinen.

Erosimme miehen sivusuhteen vuoksi. Uskottomuus sinänsä ei ollut syy, koska minä olisin yrittänyt antaa anteeksi.

Näinpä. Pettäjä aiheuttaa eron itsekkyyttään. Se on asia mistä tuntuu välillä että ei saa puhua ääneen. Monelle tuo asia on todella vaikea kohdata. Tuollaiset ovat niitä heppoisin syin olevia eroja jossa syyllinen on selvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri, mutta mä ihmettelen kanssa tätä vimmaa väittää, että erot otetaan nykyään heppoisesti. En ole koskaan nähnyt eroa, joka olisi otettu kevyesti, jos siinä on lapsia. Kyllä ne muut konstit on käytetty ensin ja pariterapiat yritetty. Yleensä siellä sitten tuleekin se neuvo, että elämä voi olla ihan hyvää vaikka erottaisiinkin.

Sitten on aina näitä, jotka tietää paremmin ja vierestä määkyy että heppoinen ero. Kukaan vieras eikä aina moni tuttukaan tiedä mitä siellä pariskunnan välissä tapahtuu joten olisi hyvä pitää ne mölyt mahassa ja keskittyä omaan elämään. Semmoista kun tuki muille näiltä on turha odottaa, joten hyvä jos ovat edes hiljaa.

Minä tulen ilmoittautumaan esimerkkinä lapseperheen erosta, joka oli heppoinen.

Erosimme miehen sivusuhteen vuoksi. Uskottomuus sinänsä ei ollut syy, koska minä olisin yrittänyt antaa anteeksi. Mutta mies ei suostunut luopumaan toisesta naisesta, eikä suostunut pariterapiaan, ei suostunut mihinkään muutoksiin. Joten minä lähdin, koska oma pää meinasi levitä. Ydinperhe meni vessanpytystä alas kuudessa viikossa. 

No, Tuo kuvio osoittaa teille, mikä suhteessamme oli isossa kuvassa vikana: miehen ajattelumaailma vahvasti my-way-or-highway. Mutta silti itse eron syy oli heppoinen. Ei lasten kotia kuuluisi ennen kuin kuin on kaikki kivet ja kannot käännetty.

Täh? Mikä ihmeen parisuhde tuo mielestäsi olisi jos vain toinen osapuoli on edes jollain lailla kiinnostunut?

Eikä tuollainen toisilleen veetuilevien vanhempien "perhe" ainakaan sen terveempi kasvuympäristö ole lapselle. 

On niitäkin sosiopaattisia narsisimiin taipuvaisia jotka huutavat kovaan ääneen kuinka uskottomuus on aina hyväksyttävää eikä koskaan sen tekijän syy. Sairaita ihmisiä.

Hyvästä liitosta lähtijä eroaa siis omista itsekeskeisistä syistään. Ja ei kiitos mitään omistushalu ja kontrollointi höpötystä. 

Voihan sen noinkin tulkita. Toisaalta voi tulkita, että tunteitaan ja rehellistä, omaa itseään avioliitossa peittelevä ja omaa kulissiaan elävä on yhtä itsekäs.

Sinällään itsekkäämpi minun mielestäni, että hän ei anna muille vaihtoehtoja, vaan pakottaa toiset elämään valheessa. Minusta se on itsekkäämpää kuin myöntää vajavuutensa ja sen, että tarvitsee nyt muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri, mutta mä ihmettelen kanssa tätä vimmaa väittää, että erot otetaan nykyään heppoisesti. En ole koskaan nähnyt eroa, joka olisi otettu kevyesti, jos siinä on lapsia. Kyllä ne muut konstit on käytetty ensin ja pariterapiat yritetty. Yleensä siellä sitten tuleekin se neuvo, että elämä voi olla ihan hyvää vaikka erottaisiinkin.

Sitten on aina näitä, jotka tietää paremmin ja vierestä määkyy että heppoinen ero. Kukaan vieras eikä aina moni tuttukaan tiedä mitä siellä pariskunnan välissä tapahtuu joten olisi hyvä pitää ne mölyt mahassa ja keskittyä omaan elämään. Semmoista kun tuki muille näiltä on turha odottaa, joten hyvä jos ovat edes hiljaa.

Minä tulen ilmoittautumaan esimerkkinä lapseperheen erosta, joka oli heppoinen.

Erosimme miehen sivusuhteen vuoksi. Uskottomuus sinänsä ei ollu

Täh? Mikä ihmeen parisuhde tuo mielestäsi olisi jos vain toinen osapuoli on edes jollain lailla kiinnostunut?

Eikä tuollainen toisilleen veetuilevien vanhempien "perhe" ainakaan sen terveempi kasvuympäristö ole lapselle. 

En ala tässä purkautumaan, mutta Kyllä se oli erittäin tiivis parisuhde 20 vuotta. Olimme molemmat sitoutuneita avioliittoon aiemmin. Eikä veetuilu näyttäytynyt lapsille. Suurin osa uskottomuuksista tapahtuu asianomaisen omien henkilökohtaisten ongelmien vuoksi, ei parisuhteen ongelmien vuoksi. 

Tämäpä juuri mutta on niitä pohjasakkaa olevia pettäjiä jotka kääntävät aina syyttävän sormen itsestään poispäin.

Sääli, että taas yksi mielenkiintoinen ketju, jossa puhuttiin vanhemmuudesta ja ainakin minulle tuli uusiakin ajatuksia menee tuohon iänikuiseen pettäjistä jauhamiseen.