Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana

Sinkkonen puhuu kyllä asiaa moniltakin osin. Uskaltaa sanoa ääneen sen, mikä kaikki nyky-yhteiskunnassa normalisoitu näkyy negatiivisesti nuorten mielenterveydessä, vaikka näitä syitä muut haluaisivatkin hyssytellä.

Lasu laitokset täynnä näitä isättömiä poikia. 

Ylös

Sinkkonen on monessa asiassa oikeassakin, mutta vaikuttaa ihmisenä niin sietämättömältä, että tekee mieli periaatteesta olla eri mieltä. Jonkun muun sanomana tämäkin asia olisi helpompi ottaa vastaan. Lässyttävästä olemuksestaan huolimatta hän ei vaikuta pätkääkään empaattiselta ihmiseltä.

Olen samaa mieltä tohtorin kanssa. Vuoroviikkoasuminen ei ole lapsen etu. Näen tämän joka päivä työssäni lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Lähes jokainen asiakaslapseni on näitä. Itsekkäät vanhemmat eivät välitä lapsensa parhaasta vaan "minulla on oikeus ..."

Vierailija kirjoitti:

Viikko leikitään puhelimen kanssa äitiä ja toinen viikko roikutaan tinderissä leikkimässä teiniä siiderilasin kanssa. Sinkkonen on oikeassa.. 

Rähänkö auttaisi, että lapset olisivat uupuneella äidillä lähes koko ajan ja lasten isä ryyppäisi ja rälläisi tindernaisten kanssa 24/7?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me yritettiin ensin tätä vuoroviikkosysteemiä. Kaikille tuli kauhee stressi. Sit tehtiin niin, että lapset olivat aina kaksi viikkoa kummallakin, jolloin se rytmi rauhoittui, eikä tarttennut olla koko ajan muuttamassa ja sopeutumassa. Lomat yleensä mun kanssa, tai kesä niin, että kuukausi toisella, kuus viikkoa mulla, tai miten nyt sovitaan. 

On ite sovittu nää, ihan lasten etu edellä, ei o tarttennut näistä riidellä, vaikka muuten ei tulla yhtään toimeen.

Tiedän, että kummatkin rakastetaan lapsia ja siksi se sujuu. Lapset ei oo tyhmiä. 

Voi niin paljon tehdään muka lasten etu edellä, vaikka todellisuudessa on kysymys yksinomaan kahden täysin keskenkasvuisen ja epäkypsän vanhemman edusta. Olen varhaiskasvatuksessa töissä ja hoidan täyspäiväisesti jopa 1-vuotiaita kun jompi kumpi vanhemmist

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on yksi niistä typerimmistä aivopieruista mitä vasen laita on keksinyt. Sen vuoksi varhaiskasvatus on täysin pulassa.

Vuoroviikkoasuminen toimii kouluikäisille lapsille jos vanhemmat asuu hyvin lähellä toisiaan ja kaveripiiri säilyy ennallaan. Tuttavan lapsi asui vuoroviikoittain ja isän luona ei ollut yhtään kaveria kun hän asui toisella paikkakunnalla. Lopulta lapsi enää halunnut mennä kuin joka toinen viikonloppu, sillä kaverit muodostuvat tosi tärkeiksi kouluun mentäessä. 

Alle kouluikäisen paikka on äidin luona, ei vuoroviikkoasumisessa.

Sinkkonen on oikeassa, vaikkei yleensä mielestäni olekaan. Olen seurannut veljeni lasten viikkorallia. Matkaa on 60 km suuntaansa, ja niinkin lyhyt matka aiheuttaa ongelmia. Varsinkin, jos lapsila unohtuu jokin tavara, kuten monesti käy, kun ovat 10,7 ja alle 5v. 

Unohduksesta seuraa hirveä hulabaloo, lapsille huudetaan ja sitten huudetan siitä, kumpi tuo/vie ja nähdäänkö puolessavälissä ja mihin aikaan. 

Kaameeta seurata, kun lapsi on unohtanut tärkeän kotitläksyn ja muistaa unohduksensa vasta sinä aamuna, kun koulussa on työn läpikäynti. 



Väittäisin, että kaikki 3 lasta saavat enemmän haukkuja, kuin mitä saivat ikinä silloin, kun iskä ja äiskä riitelivät keskenään samojen seinien sisällä. 



Tätä soppaa vielä hämmentää, että isällä on uusperhe+uusi oma lapsi. Äidilläkin on uusperhe, muttei omaa uutta vauvaa. 



Asuvat peinessä kaupungissa, ei julkista liikennettä, kaikki matkat kuljetaan autoilla. Asuvat kaupungin vastakkaisilla laidoilla.



Vuoroviikkoasuminen täysin verrattavissa lasten rääkkäämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole lapsia, joten ei ole tätä ongelmaa, mutta luulisin, ettei tuollainen ole suurimmalle osalle realismia rahan takia. Yleensähän kumpikin vanhempi hankkii itselleen ja lapsilleen asunnon eli tällöin on kaksi asuntoa. Tuossa systeemissä on kolme: molempien "poikamiesboksi" ja yhteinen asunto lapsille: tämä ei liene taloudellista realismia suurimmalle osalle eroperheistä..

Tunnen perheen jossa eronneilla vanhemmilla oli yhteinen pieni asunto jossa asuivat vuoroviikoin ja sitten oli se perheasunto, jossa lapset asuivat pysyvästi ja vanhemmat sitten vuorotellen. Toimi muutaman vuoden, ja sitten vanhemmat alkoivat kaivat molemmat omaa uutta kotia, taisi olla siinä kohtaa kun tuli uusia kumppaneita mukaan kuvioon. Eli lapset joutuivat sitten muuttamaan asunnosta toiseen, että vanhempien ei enää tarvinnut. Pidetään itsestään selvänä että lapset jaksaa edestakaisin muuttamista,

Erota pitäisi vasta siinä vaiheessa kun on riittävästi rahaa. Silloin voi pitää omaa kotia (itse ja uusi puoliso) ja perhekotia (lapset). Lasten ei pitäisi kärsiä aikuisten päätöksistä.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkonen on oikeassa, vaikkei yleensä mielestäni olekaan. Olen seurannut veljeni lasten viikkorallia. Matkaa on 60 km suuntaansa, ja niinkin lyhyt matka aiheuttaa ongelmia. Varsinkin, jos lapsila unohtuu jokin tavara, kuten monesti käy, kun ovat 10,7 ja alle 5v. 

Unohduksesta seuraa hirveä hulabaloo, lapsille huudetaan ja sitten huudetan siitä, kumpi tuo/vie ja nähdäänkö puolessavälissä ja mihin aikaan. 

Kaameeta seurata, kun lapsi on unohtanut tärkeän kotitläksyn ja muistaa unohduksensa vasta sinä aamuna, kun koulussa on työn läpikäynti. 



Väittäisin, että kaikki 3 lasta saavat enemmän haukkuja, kuin mitä saivat ikinä silloin, kun iskä ja äiskä riitelivät keskenään samojen seinien sisällä. 



Tätä soppaa vielä hämmentää, että isällä on uusperhe+uusi oma lapsi. Äidilläkin on uusperhe, muttei omaa uutta vauvaa. 



Asuvat peinessä kaupungissa, ei julkista liikenn

Mutta kai ne vanhemmat ovat nyt niin onnellisia, sillä eikö onnelliset vanhemmat ole se lapsen etu? (Sarkasmia...)

Täysin samaa mieltä. Olen aina ihmetellyt sitä, miksi eron pitkäkestoiset inhimilliset kustannukset sälytetään lapselle ja että sitä pidetään sosiaalisesti hyväksyttävänä, jopa automaationa. En tunne kovinkaan monta eroperheen lasta, jotka eivät olisi kokeneet sekavaksi ja työlääksi sitä kahden kodin arkea, ja minusta oli jo lapsena kummallista se, etteivät näiden lasten vanhemmat reagoineet asiaan mitenkään. Oireilu oli kuitenkin ilmiselvää. N29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tuo Sinkkosen esittämä joustava malli on paras silloin kun vanhemmilla on niin hyvät välit, että ei oikeastaan olisi ollut syytä erota.

Tämä juuri. Jos voidaan olla kumppaneita ja kavereita, niin voisi kai sitä jatkaa vielä parisuhteessa? Tämä Sinkkosen juttu on periaatteessa varmaan ihan hyvää asiaa, mutta ei saa nyt yhtään syyllistää niitä, joilla vuoroviikko juttu toimii ja joiden oli kuitenkin ihan syystäkin erota. Jos vanhemmat asuvat vaikka lähekkäin ja lapsi tietää, että hänestä välitetään ja huolehditaan, ei lapsi tuosta pilalle mene. Ruotsissa vuoroviikot on ihan lähtöolettamus, mutta siihen todella tarvitaan se, että kommunikaatio vanhempien välillä toimii.

Kaverisuhde parisuhteena? Juupa juu...

Me kokeiltiin sitä vuoroviikkovanhemmuutta mutta todettiin että se vaan stressasi kaikkia ja siirryttiin kaksviikkovanhemmuuteen. Nyt voidaan kaikki paljon paremmin.

Nyt kun lapset ovat jo isoja, tehtiin myös niin että lapset olivat minulla koko kesän muutamaa viikkoa lukuunottamatta ja ovat nyt toisella vanhemmalla melkein koko syksyn muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tuo Sinkkosen esittämä joustava malli on paras silloin kun vanhemmilla on niin hyvät välit, että ei oikeastaan olisi ollut syytä erota.

Tämä juuri. Jos voidaan olla kumppaneita ja kavereita, niin voisi kai sitä jatkaa vielä parisuhteessa? Tämä Sinkkosen juttu on periaatteessa varmaan ihan hyvää asiaa, mutta ei saa nyt yhtään syyllistää niitä, joilla vuoroviikko juttu toimii ja joiden oli kuitenkin ihan syystäkin erota. Jos vanhemmat asuvat vaikka lähekkäin ja lapsi tietää, että hänestä välitetään ja huolehditaan, ei lapsi tuosta pilalle mene. Ruotsissa vuoroviikot on ihan lähtöolettamus, mutta siihen todella tarvitaan se, että kommunikaatio vanhempien välillä toimii.

Kaverisuhde parisuhteena? Juupa juu...

Eikö oletus ole ettei ole mitään parisuhdetta, jos vanhemmat eivät ole yhdessä ja lapsia "vaihdellaan"?

Vierailija kirjoitti:

Ai, nyt se onkin huonoa juttu, että lapsella on osallistuva isä sekä osallistuva äiti? Vanhempana ei voi voittaa. Teet aina väärin ja traumatisoit lapsen. Taitaa tää Sinkkonen olla vaan vanhanaikainen vanha pappa. Nykyään ei tarvitse kituuttaa liitoissa, joissa ei ole hyvä olla, ja se on hyvä juttu. Itse kasvoin ydinperheessä koko lapsuuden toivoen, että eroispa nuo riitelevät aikuiset. Kaikilla on oma perspektiivi tähänkin asiaan.

Luitko artikkelin? Siis asia koski sitä ettei olla vuoroviikoin yhdessä paikassa vaan että on yksi vakituinen asuinpaikka.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkonen on oikeassa, vaikkei yleensä mielestäni olekaan. Olen seurannut veljeni lasten viikkorallia. Matkaa on 60 km suuntaansa, ja niinkin lyhyt matka aiheuttaa ongelmia. Varsinkin, jos lapsila unohtuu jokin tavara, kuten monesti käy, kun ovat 10,7 ja alle 5v. 

Unohduksesta seuraa hirveä hulabaloo, lapsille huudetaan ja sitten huudetan siitä, kumpi tuo/vie ja nähdäänkö puolessavälissä ja mihin aikaan. 

Kaameeta seurata, kun lapsi on unohtanut tärkeän kotitläksyn ja muistaa unohduksensa vasta sinä aamuna, kun koulussa on työn läpikäynti. 



Väittäisin, että kaikki 3 lasta saavat enemmän haukkuja, kuin mitä saivat ikinä silloin, kun iskä ja äiskä riitelivät keskenään samojen seinien sisällä. 



Tätä soppaa vielä hämmentää, että isällä on uusperhe+uusi oma lapsi. Äidilläkin on uusperhe, muttei omaa uutta vauvaa. 



Asuvat peinessä kaupungissa, ei julkista liikenn

Eihän tuossa vuoroasuminen sitä ongelmaa aiheuta vaan liian pitkä välimatka, huono organisointi ja etenkin riitely. Eiköhän nuo samat ongelmat vaivaisi silloinkin, vaikka lapset näkisivät toista vanhempaa vain joka toinen viikonloppu.

Oliskin 50/50, mutta nyt tämä seniili vanha ukkeli unohtaa sen, että Suomessa on 100 000 isästään vieraannutettua lasta. Tämä psykiatri, sekä AP voi kummatkin haistaa pitkän vìtun.

TÄYSIN SAMAA MIELTÄ. Ei ole lapsen syy että vanhemmat erosivat. Joten miksi lapset laitetaan maksamaan siitä? Siksi kun aikuiset ei itse viitsi  pakata reppujaan ja muuttaa viikoski toiseen paikkaan, lapset on helppo laittaa maksamaan vanhempiensa  ongelmista. Jos et mene, niin lapset pelkäävät että äitikin hylkää heidät.

Lapset ovat syyttömiä eroon, joten  miksi kostaa  sitä lapsille omia ongelmia? Aikuiet muuttakoot, aikuiset ovat   tuon asian aikaan saaneet.

Lapset ei uskalla  kertoa mitä mieltä ovat, mutta aikuiset sanovat lapsen suulla, että  se on kivaa ja he sopeutuvat hyvin.  Tuollasilta vanhemmilta lapset pois, jotka eivät osaa lapsia hoitaa.

Muuttakaa aikuset itse, tuskin montaa kertaa  jaksavat muuttaa, mutta lasten on pakko. Pakko pakko pakko!!! Halveksin  aikuisia jotka  kiusaa ja lpakottaa lapset muuttamaan.

Onneksi ei ole tavinnut omassa elämässä moista tehdä, enkä olisi ikinä edes ajatellutkaan moista, se ei ole lasten vika, se on aikuisten vika. 

Meitä katsottiin muutamia vuosia sitten pahalla, kun uusioperhesysteemissä tästä vuoroviikottaisuuksista luovuttiin.

Miehelläni on siis kaksi lasta, minulla ei yhtään. Lapset olivat joka toinen viikko meillä. Pojat on aivan mahtavia ja meillä oli kivaa, mutta huomasin, että kumpikin oli ensimmäiset kolme päivää aina hyvin alamaissa. Heillä oli tosi kova ikävä äitiään. Eivät kehdanneet oikein kertoa eivätkä itkeä meidän nähden, ettei meille tulisi olo, etteivät halua olla meidän kanssa. Ja ymmärrän tämän. Itsellekin tuollainen olisi ollut lapsena vaikeaa ja olisin pelännyt, että joku pahoittaa mielensä. Äidilleen lähtö päivänä tilanne oli sitten toisin päin, ikävöivät tietysti isäänsä.

Pohdittiin aikuisnäkökulmasta, tuntuisiko se itsestä kivalta asua jatkuvasti eri osoitteessa ja ravata edes takaisin ja todettiin, että se olisi tosi stressaavaa. Nyt pojat ovat äidillään, mutta me asumme aivan vieressä ja he ovat sen verran isoja, että pääsevät meitä moikkaamaan melkein koska vaan ja me käydään heillä. Äidillä olo on loogisinta, koska heillä on siellä mm. kaksi uutta pikkuveljeäkin.

Yksi tapa ei vain toimi kaikille, eikä se tarkoita, ettei molemmat vanhemmat rakastaisi, päin vastoin :)