Kirkon tilaisuudet koulujen kanssa - tätä niissä inhoan. T. Kirkon työntekijä
Heti alkuun: minusta on täysin ok, jos joku lapsi/nuori ei kuulu kirkkoon ja ei halua kirkon tilaisuuksiin osallistua. Sen sijaan ärsyttää se, millaiseksi meno on nykyään mennyt heidän osaltaan, jotka tilaisuuksiin saisivat tulla:
Aiemmin saimme käydä kouluilla vierailemassa ja järjestää niille oppilaille ohjelmaa, jotka saivat kirkon ohjelmaan osallistua. Tämä ohjelma piti sisällään sitä, että kerrottiin Raamatusta, kirkon opetuksesta ja kirkon käytänteistä, esimerkiksi jumalanpalveluksesta tai kirkollisista toimituksista kirkon esittelyn yhteydessä. Kukaan ei pakottanut lapsia vaikka laulamaan virsiä tai tekemään jotain, vaan jokainen osallistui tai oli osallistumatta sen mukaan, mikä itsestä hyvältä tuntui. Oli paljon hyviä keskusteluja, joissa oppilaat saivat kysellä ja yhdessä pohdittiin syvällisiäkin asioita. Koulu huolehti niille oppilaille korvaavaa ohjelmaa, jotka eivät saaneet/halunneet osallistua kirkon tilaisuuteen.
Nykyisin tämä ei enää sovi. Kun menemme kouluvierailulle, emme saa enää järjestää aiempaa toimintaa. Emme saa kertoa Raamatusta ja kirkon opetuksesta kuten ennen, vaan vierailuiden sisällön pitää olla "kaikille sopivia". Sen sijaan, että kertoisimme vaikka Nooan arkista, Jeesus-lapsen syntymästä tai kymmenestä käskystä, niin pitää puhua jostakin yleisluontoisesta kuten kaveritaidoista tai tunnetaidoista. Noita asioita voisi opettaa joku ihan muukin organisaatio, niin en ymmärrä, miksi kirkon opetuksen oletetaan olevan tuollaista. Virsiä ei tietenkään saa laulaa oppitunneilla, kun Suvivirren tai Hoosiannan katsotaan olevan kulttuuriperinnön sijaan ihan muuta.
Oppituntivierailut sovitaan niin, että myös kirkkoon kuulumattomat/eri kirkkokuntiin kuuluvat voisivat niihin osallistua. Todellisuudessa he jäävät usein pois noilta tunneilta, vaikka perheille on kerrottu, että tunnilla ei harjoiteta uskontoa. Kaikista älyttömintä on, että osa kirkkoon kuulumattomien lasten/nuorten perheistä vaatii, että ns. korvaavan ohjelman täytyy olla "tismalleen samantasoista". Eräskin huoltaja suuttui, kun kirkkovierailulla olleet lapset saivat kirkosta lähtiessään karkit ja korvaavassa tilaisuudessa olleille ei samoja karkkeja jaettu.
On sääli, että nykymeno on tällaista. Uskonnonopetukseen on tuonut mukavaa vaihtelua, kun oppilaat ovat tutustuneet kirkkoihin tai työntekijät ovat käyneet kertomassa oppitunnilla asioista. Joulukirkot ja pääsiäiskirkot tuovat erilaista tekemistä ja mahdollistavat esim. historiaan ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen kirkkorakennukseen tutustumisen. Palaute opettajilta ja perheiltä on hyvää, mutta nykyiset säännöt ovat kaikkien kannalta älyttömät.
Kommentit (341)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni on aina ihmetyttänyt joidenkin syvä viha kristinuskoa kohtaan. Mikäs siinä, jos asia ei kiinnosta. Mutta miksi pitää vihata niin syvästi, että ei halua lapsensa kuulevan asiasta mitään?
Kaipa idiootti haluaa pitää lapsensakin idioottina, ettei vaan oppis mitään ja tulis äitiään fiksummaksi.
Sika rajua, jos tunnustukselliseen ohjelmaan osallistumattomia kutsut idiooteiksi.
po. Aika rajua...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni on aina ihmetyttänyt joidenkin syvä viha kristinuskoa kohtaan. Mikäs siinä, jos asia ei kiinnosta. Mutta miksi pitää vihata niin syvästi, että ei halua lapsensa kuulevan asiasta mitään?
Ajatuksen voi kääntää myös toisinpäin: Miksi pitää tuputtaa satuja koulussa?
Ne sadut on merkittävä osa historiaa ja kulttuuriperimää, siksi. Meidän suvussa kukaan ei ole kuulunut kirkkoon 70-luvun jälkeen, silti omat lapseni osallistuvat yleensä uskonto-oppilaiden ohjelmaan kuten joulukirkkoihin jne. Samaa tein itsekin ihan uteliaisuudesta. Sen kansan, joka ei tunne historiaansa, hautakellot ovat soineet.
Meidän historiaa ja kulttuuriperimää suodatetaan jatkuvasti. Meillä on ollut historia ja kulttuuri jo ennen kristinuskoa. Se o
Harmi ettei sinänsä järkevä kommenttisi liity mitenkään tähän lainaamasi keskustelun pointtiin.
Voimia teille. Me kaikki jotka tätä työtä tehdään kouluissa, päiväkodeissa ja seurakunnissa, tiedetään ettei uskonnottomia mihinkään pakoteta. Heillä on aina mahdollisuus olla osallistumatta tai on järjestetty omaa ohjelmaa.
Kyse ja ongelma on vain ja ainoastaan siinä, että sitä uskonnonvapautta ei haluta nyt sallia kristityille ja kristittyjen omat, kulttuurihistoriallisestikin tärkeät perinteet halutaan kieltää.
Se on tämä meidän nykyinen lunihiutalekulttuuri; jossa oman elämänsä lumihiutaleille ei riitä se, että saa rauhassa olla mitä itse on. Vaan pitää koko ajan keksiä syitä mistä loukkaantua ja vetää huomio itseensä. Hakea muualta syitä siihen omaan pahaan oloon, joka kytee jossain siellä sydämen sopukoissa ihan muista syistä.
On kyllä huomattu, kun seurakunnan väki tulee puhumaan kouluun siitä, kuinka kaikki ovat tärkeitä ja arvokkaita. En ymmärrä tuollaisen propagandan hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on mielestäni surullista kehitystä. Uskonasiat toivat aina sellaista tietynlaista turvaa omina kouluaikoinani.
Se on sinun kokemuksesi. Monelle ne ovat tuoneet helvetin pelkoa, kuoleman pelkoa, ahdistusta ja hämmennystä ja häpeää. Halaa turvariepuasi ihan kotonasi vaan tai uskonsisariesi seurassa.
Voidaan myös sanoe, että lapsilla on oikeus kuulla Jeesuksesta, vaikka sinä et sitä haluaisi.
Lapsilla on itse asiassa oikeus olla kuulematta Jeesuksesta koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on mielestäni surullista kehitystä. Uskonasiat toivat aina sellaista tietynlaista turvaa omina kouluaikoinani.
Se on sinun kokemuksesi. Monelle ne ovat tuoneet helvetin pelkoa, kuoleman pelkoa, ahdistusta ja hämmennystä ja häpeää. Halaa turvariepuasi ihan kotonasi vaan tai uskonsisariesi seurassa.
Kävitkö koulua 60-luvulla???
80-luvulla. Uskonnon opettajani oli myös pappi. Meno oli sen mukaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on mielestäni surullista kehitystä. Uskonasiat toivat aina sellaista tietynlaista turvaa omina kouluaikoinani.
Se on sinun kokemuksesi. Monelle ne ovat tuoneet helvetin pelkoa, kuoleman pelkoa, ahdistusta ja hämmennystä ja häpeää. Halaa turvariepuasi ihan kotonasi vaan tai uskonsisariesi seurassa.
Voidaan myös sanoe, että lapsilla on oikeus kuulla Jeesuksesta, vaikka sinä et sitä haluaisi.
Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää: Lapsille kerrotaan kyllä koulussa erilaisista uskomusjärjestelmistä mutta tunnustuksellista ohjelmaa ei saa pakottaa kaikille.
Mitä tarkoitat tunnustuksellisella ohjelmalla, Isä meidän -rukousta ja Uskontunnustusta vai?
Minä olen hvyin onnellinen siitä, että minulle on kerrottu Jumalasta ja Jeesuksesta lapsena, se on mielestäni tämän elämän tarkoitus. Isä meidän -rukous ja uskontunnustus kertovat kristinuskon ytimen, ne ovat mukana esim. Katekismuksessa, jota vielä joitain vuosikymmeniä sitten jaettiin ainakin Helsingissä kaikkiin koteihin. Sisälsi myös 10 käskyä selityksineen. Ymmärrän, ettei enää jaeta, mutta mihin tämä teos on hävinnyt kirkon piirista?
Virallinen kirkko sen sijaan vie nykyään harhaan.
On myös vähän harhaanjohtavaa puhua uskomusjärjestelmistä, koska ne sisältävät myös esim. vaikka jotain korkeamman asteen tietoisuus-uskomuksia, ja ne sekoittaa lapsen pään.
Miksi ylipäätään vierailette oppitunneilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni on aina ihmetyttänyt joidenkin syvä viha kristinuskoa kohtaan. Mikäs siinä, jos asia ei kiinnosta. Mutta miksi pitää vihata niin syvästi, että ei halua lapsensa kuulevan asiasta mitään?
Kaipa idiootti haluaa pitää lapsensakin idioottina, ettei vaan oppis mitään ja tulis äitiään fiksummaksi.
Eiköhän koulun tehtävä ole opettaa lukekemaan ja laskemaan, ei uskomaan. Miettisin vielä tuota idiootiksi kutsumista, jos ei osallistu tunnustukselliseen ohjelmaan.
No sä et ainakaan ole oppinut ymmärtämään lukemaasi. Pidän myös sitä idiotismin merkkinä.
Jospa panostaisit ymmärrettävään ilmaisuun.
Jos ensimmänen kommentti käsittelee syvää vihaa ja uskonnon olemassaolon kieltämistä ja toinen näkee että syynä siihen on tyhmyys niin aika sisälukutaidoton täytyy olla että siihen tulee sotkemaan tunnustukselliseen ohjelmaan osallistumisen.
Mutta kaipa teillä vihaajilla on vaan niin kiire kirjoittamaan kommenttejanne, että malta lukea asiaa kun on niin kiire inttää vastaan.
Nimenomaan päinvastoin. Oppilaille ei ole annettu mahdollisuutta olla osallistumatta eikä ole järjestetty muuta ohjelmaa. Pysyisit nyt faktoissa.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan päinvastoin. Oppilaille ei ole annettu mahdollisuutta olla osallistumatta eikä ole järjestetty muuta ohjelmaa. Pysyisit nyt faktoissa.
Olisivat sitten jääneet kotiin 🥱
Vierailija kirjoitti:
Voimia teille. Me kaikki jotka tätä työtä tehdään kouluissa, päiväkodeissa ja seurakunnissa, tiedetään ettei uskonnottomia mihinkään pakoteta. Heillä on aina mahdollisuus olla osallistumatta tai on järjestetty omaa ohjelmaa.
Kyse ja ongelma on vain ja ainoastaan siinä, että sitä uskonnonvapautta ei haluta nyt sallia kristityille ja kristittyjen omat, kulttuurihistoriallisestikin tärkeät perinteet halutaan kieltää.
Se on tämä meidän nykyinen lunihiutalekulttuuri; jossa oman elämänsä lumihiutaleille ei riitä se, että saa rauhassa olla mitä itse on. Vaan pitää koko ajan keksiä syitä mistä loukkaantua ja vetää huomio itseensä. Hakea muualta syitä siihen omaan pahaan oloon, joka kytee jossain siellä sydämen sopukoissa ihan muista syistä.
Tietääkö kukaan, käytetäänkö koulussa oppimateriaalina Zohar-nimistä oppikirjaa? Suomenkielinen nimi on Loisto, ja se on kabbalan mystiikkakirja. Lapset eivät tätä varmaan tiedosta.
Seta homolespit ja evoliutio pois kouluista
Setalaisuus on aivovamnaista transgender -kulttia joka tuhoaa lapsesi aivot kuin syöpä
Vierailija kirjoitti:
Seta homolespit ja evoliutio pois kouluista
Setalaisuus on aivovamnaista transgender -kulttia joka tuhoaa lapsesi aivot kuin syöpä
Seurakuntalainen pääsi viimein asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan päinvastoin. Oppilaille ei ole annettu mahdollisuutta olla osallistumatta eikä ole järjestetty muuta ohjelmaa. Pysyisit nyt faktoissa.
Olisivat sitten jääneet kotiin 🥱
Koska lapsilla on oppivelvollisuus, niin se ei ole vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan päinvastoin. Oppilaille ei ole annettu mahdollisuutta olla osallistumatta eikä ole järjestetty muuta ohjelmaa. Pysyisit nyt faktoissa.
Todella, todella satunnaisia tapauksia. Ja silloinkin kyllä on hyvin voinut jättää osallistumatta, ei varmasti ole kotoa haettu tai tuoliin sidottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan päinvastoin. Oppilaille ei ole annettu mahdollisuutta olla osallistumatta eikä ole järjestetty muuta ohjelmaa. Pysyisit nyt faktoissa.
Olisivat sitten jääneet kotiin 🥱
Koska lapsilla on oppivelvollisuus, niin se ei ole vaihtoehto.
Älä viitsi. Kenenkään oppivelvollisuus ei vaarannu, jos lähtee pois kun kuulee että aletaan laulaa virttä tai ei mene kouluun jos siellä on kirkkopäivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan päinvastoin. Oppilaille ei ole annettu mahdollisuutta olla osallistumatta eikä ole järjestetty muuta ohjelmaa. Pysyisit nyt faktoissa.
Olisivat sitten jääneet kotiin 🥱
Koska lapsilla on oppivelvollisuus, niin se ei ole vaihtoehto.
Kyllä pari kertaa vuodessa voi olla pois koulusta, oletko vähä-älyinen?
Vierailija kirjoitti:
En halua, että lapsilleni opetetaan uskontoa uskovaisten opettajien toimesta, koska heidän näkemyksensä tulevat mukaan opetukseen. Lapsillani on uskonvapaus. En päätä heidän uskontoaan. He itse voivat tehdä tuollaiset päätökset isompana. Elämänkatsomustieto on todella hyvä ja monipuolinen oppiaine, jossa pohditaan moraalia, etiikkaa ym. Harmi kun suurin osa ei pääse siitä osalliseksi.
Niin, mistä se moraali ja etiikka on peräisin? Olisiko pitkälti Raamatun 10 käskystä? Ei ne ainakaan antiikin filosofien keksimiä ole, heitäkiin maallinen ylempi taho ohjasi.
Saattaa olla, että näitä samoja ohjeita voi osin löytyä muistakin uskonnoista, mutta kuka muka ehtisi elämänsä aikana tutustua kaikkiin eri uskontoihin, ei siinä enää muuta tehtäisikään. Ja silloin on vaarana, että valitaan se uskonto, mikä vastaa parhaiten kutinaan ja on helpoin tie itselle.
Kävitkö koulua 60-luvulla???