Hävettää! Sanoin puistossa eräälle äidille VAHINGOSSA olevani tk-lääkäri. :(

Olen asunut Ranskassa ja opiskellut ja työskellennyt englanniksi. Joskus jää päälle väärä kieli.

Juuri tänään kiitin koulussa "merci", kun aasialainen vaihto-oppilas väisti. No, ehkä se luuli mua sit ranskalaiseksi vaihtariksi...

Ruotsin- ja ranskantunneilla alan aina puhua englantia, jos en osaa sanoa jotain (vaikka siis opetus tapahtuu suomeksi).

Viestejä kirjoitellessa, puhelimeen tai skypeen vastatessa tai pahimmillaan näitä multitaskatessa meinaan mennä sekaisin. Kerran olin juuri puhunut/kirjoittanut englanniksi kännykällä ja vastasin nimeäni kutsuvalle lapselle "What?". Joskus taas kysyn "quoi" ("mitä" ranskaksi). "Ca va"n tilalle en vieläkään ole keksinyt, mitä vastaavaa olen mahtanut sanoa englanniksi tai suomeksi ennen Ranskassa asumista.

Koulun ruokajonossa olen useammin kuin kerran puhunut englantia suomalaisille opiskelijoille ("sorry", "excuse me", "you can go first" jne) ja sitten kuullut heidän puhuvan keskenään suomea. Siinä sitten olen jonottanut perässä monta minuuttia ja yrittänyt näyttää siltä, etten ymmärrä mitä puhuvat. Kassan täti tietysti muistaa mut ja palvelee suomeksi. Nolottaa, jos ne yllätyssuomalaiset kuulevat mun aksentittomat "hei, kortilla" ja "kiitos, en tarvi kuittia"...

Tähän mennessä nämä vääränkieliset tilanteet ovat olleet aika nopeita. Kauhulla odotan sitä hetkeä, kun aloitan esim. kassaneidin tai puhelinmyyjän kanssa väärällä kielellä, enkä voi sitten enää vaihtaa.

Ranskalainen poikaystävä puhuu humalassa usein ranskaa mulle (käytämme normaalisti englantia) ja englantia ranskalaisille baarimikoille, taksikuskeille jne. Sitten ihmettelee, kun ei palvelu pelitä :D

Ihan hulvaton ketju!

Olin töissä Englannissa ja työkaveri oli lähdössä lomalle, jossa oli menossa naimisiin. Hän tuli sanomaan heipat ja halusin tietenkin toivottaa onnea. Sanoin "good luck on your marriage", olisi tietenkin pitänyt sanoa congratulations tai jotain muuta. Vähän hävetti sen jälkeen mutta onneksi hän otti sen huumorina.

TK-lääkäreissä on toivomisen varaa. Ei mitään käytöstapoja, tietoo eikä edes viitsitä laittaa tutkimuksiin, jos jotain vikaa on. Ylimielinen suhtautuminen vaan. Ainakin Tampereella. Jos olet fiksu niin kyllä se paljastuu. Ainahan jutut menee johonkin ammatilliseen suuntaan, jos on jonku alan ammattilainen tai ei itse vähättele oma ammattiaan tai osaamistaan. Fiksuilla lääkäreillä on aina jonot ettei uudet oikein pääse potilaaksi. Ei tuossa mitään hävettävää ole. Aika monet arvostaa lääkärin tai muun kunnollisen koulutuksen saaneita henkilöitä. Ei tuossa mitään hävettävää ole. 

TK-lääkäreissä on toivomisen varaa. Ei mitään käytöstapoja, tietoo eikä edes viitsitä laittaa tutkimuksiin, jos jotain vikaa on. Ylimielinen suhtautuminen vaan. Ainakin Tampereella. Jos olet fiksu niin kyllä se paljastuu. Ainahan jutut menee johonkin ammatilliseen suuntaan, jos on jonku alan ammattilainen tai ei itse vähättele oma ammattiaan tai osaamistaan. Fiksuilla lääkäreillä on aina jonot ettei uudet oikein pääse potilaaksi. Ei tuossa mitään hävettävää ole. Aika monet arvostaa lääkärin tai muun kunnollisen koulutuksen saaneita henkilöitä. Ei tuossa mitään hävettävää ole. 

Minulla on Visa Elektron ja kerran ilmeisestikin vaan unohdin ihan miten sitä käytetään tai mikä se on. Mulla oli aivan kamala kiire jonnekin juhlaan ja matkalla pysähdyin huoltoasemalle, kävelin sisään tiskille, ojensin korttia kassamyyjälle ja pyysin saada "vaihtaa tämän käteiseen". Myyjä vain tuijotti mua ja selitin asiani vielä toistamiseen ennen kuin aivoni ehtivät tilanteen tasalle ja tajusin lähteä pois.

Oon nauranut tälle ketjulle yksinäni ja äänen vedet silmissä useana päivänä. Aivan mahtava!

Vierailija kirjoitti:

Kerran kun varasin ajan uudelle kampaajalle, jostakin syystä sanoin etten ikinä ennen ole ollut kampaajalla. En kehdannut sitten korjata virhettäni. Myöhemmin samana päivänä kampaajan aloittaessa leikkaamista hän kyseli jotain ja rupesin selittämään edellisestä kampaamo kokemuksestani. Hän ei vastannut mitään ja oli ihan hiljaa, noh sitten muistin mitä olin aikasemmin sanonut. Nolotti kovin ja odotin vaan että millon pääsee pois. :D

Ammattikoulussa ekoilla viikoilla yritin parhaani mukaan tutustua muihin, vaikka olenkin tosi ujo ja sen vuoksi saatan puhua ihan mitä sattuu. Muut rupesi puhumaan hiusten värjäämisestä ja itse sitten tokaisin etten ole koskaan värjännyt hiuksiani, mikä onkin totta. (Olen luonnostaan blondi) Seuraavaksi kuulin itseni jatkavan, että mun siskolla onkin luonnostaan tosi tummat hiukset, vaikka oikeasti hänkin on blondi. Myöhemmin sitten muut näkivät kuvan siskostani, jossa näkyi aivan selvästi että ei hän luonnostaan mikään tumma hiuksinen ole. Siinä vaiheessa mietin että kuinkakohan moni muistaa mitä aiemmin väitin.

Sain ilmoituksen että tilaamani paketti on nyt Postissa. Lähdin sitä sitten hakemaan, ja kun pääsin perille niin rupesin sönköttämään tosi huonoa suomea. "Hei pitä paketin nouta" ei mitään hajua miksi noin kävi. Sönkötin siinä sitten kaiken huonolla suomella ja kaiken lisäksi rupesin ojentelemaan käsiäni aivan selittämättömällä tavalla, kun hermostutti koko tilanne. Hävetti tosi paljon ja kiirellä lähdin pois paketin saatuani.

Nauroin ääneen tuolle postitarinalle. Ihanaa etten ole ainoa joka tekee hermostuksissaan selittämättömiä asioita 😂

Tippa ja Pimpsa! En kestä, tämä on hauskin ketju pitkään aikaan! 😂

Lainasin kirjastosta kirjan, ennen eräpäivää kadotin sen

Nolona selitin tilanteen kirjastoon ja sain armonaikaa etsiä kirjan tai ostaa vaihtoehtoisesti vastaavan tilalle. Kun uusi eräpäivä tuli, olin jo ostanut uuden kirjan, mutta etsin viime minuuteille saakka sitä kadottamaani kirjaa, jos se kumminkin löytyisi

Ei löytynyt, joten ryntäsin kirjastotiskille ja selitin virkailijalle tilanteen ja ojensin ostamani kirjan. Virkailija mietti ja sanoi, että hänelle ei ole tällaista ole sattunut, niin hänen pitää kertoa asiasta kirjaston johtajalle. Kuiskasin hädissäni, että " ei kerrota johtajalle"

Virkailija sanoi, että hänen on pakko.

Tunsin itseni jo ahdistuneeksi ja menimme johtajan puheille. Johtaja taisi huomata ahdistukseni ja sanoi "ei se mitään, tämä on aivan normaalia..."Menin hänen yllättävästä ystävällisyydestään sen verran pois tolaltani, että tiuskaisin hänelle, että: "Vai normaalia! Ei se ole mitään normaalia kadottaa kirjaston kirja!" Hän katsoi minua vilpittömän hämmästyneenä ja menin entistä enemmän sekaisin ja tunsin kuinka suuret kyyneleet valuivat poskiani pitkin eikä sanaakaan enää tullut suustani, en pystynyt puhumaan sanaakaan ja odotin vain, milloin tämä tilanne on ohitse ja pääsen kirjastosta ulos. Pidinkin tuon episodin jälkeen monen kuukauden tauon tuossa kirjastossa käymisessä, ei huvittanut näyttää naamaansa siellä vähään aikaan.

Olin mieheni kanssa isossa ruokakaupassa, jossa kumpikin keräili ostoskärryyn tavaroita itsekseen eli haimme eri puolilta kauppaa tavaroita. Oltiin oltu naimisissa 10 vuotta.

Huomasin sitten mieheni seisovan mehuhyllyn edessä ja menin hänen luokseen, otin kiinni vyötäröltä ja halasin.

Mutta hupsista, kun kyseessä ei ollutkaan mieheni vaan joku aivan vieras mies, jonka vaimokin seisoi siinä vieressä. En edes heti tajunnut, että kyseessä on väärä mies vaan jatkoin halailua ja kyselin, että mitäs mehua ostetaan. Tajuttuani tilanteen aloin selittää ihan nolona, että anteeksi anteeksi, erehdyin, luulin, että kyseessä on mieheni, kun hänellä on samanvärinen musta paita päällä. Pakenin todella nopeasti paikalta. Löysin sitten oman mieheni, jolla hupsistakeikkaa olikin päällä punainen paita

Lainasin kirjastosta kirjan, ennen eräpäivää kadotin sen

Nolona selitin tilanteen kirjastoon ja sain armonaikaa etsiä kirjan tai ostaa vaihtoehtoisesti vastaavan tilalle. Kun uusi eräpäivä tuli, olin jo ostanut uuden kirjan, mutta etsin viime minuuteille saakka sitä kadottamaani kirjaa, jos se kumminkin löytyisi

Ei löytynyt, joten ryntäsin kirjastotiskille ja selitin virkailijalle tilanteen ja ojensin ostamani kirjan. Virkailija mietti ja sanoi, että hänelle ei ole tällaista ole sattunut, niin hänen pitää kertoa asiasta kirjaston johtajalle. Kuiskasin hädissäni, että " ei kerrota johtajalle"

Virkailija sanoi, että hänen on pakko.

Tunsin itseni jo ahdistuneeksi ja menimme johtajan puheille. Johtaja taisi huomata ahdistukseni ja sanoi "ei se mitään, tämä on aivan normaalia..."Menin hänen yllättävästä ystävällisyydestään sen verran pois tolaltani, että tiuskaisin hänelle, että: "Vai normaalia! Ei se ole mitään normaalia kadottaa kirjaston kirja!" Hän katsoi minua vilpittömän hämmästyneenä ja menin entistä enemmän sekaisin ja tunsin kuinka suuret kyyneleet valuivat poskiani pitkin eikä sanaakaan enää tullut suustani, en pystynyt puhumaan sanaakaan ja odotin vain, milloin tämä tilanne on ohitse ja pääsen kirjastosta ulos. Pidinkin tuon episodin jälkeen monen kuukauden tauon tuossa kirjastossa käymisessä, ei huvittanut näyttää naamaansa siellä vähään aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on Visa Elektron ja kerran ilmeisestikin vaan unohdin ihan miten sitä käytetään tai mikä se on. Mulla oli aivan kamala kiire jonnekin juhlaan ja matkalla pysähdyin huoltoasemalle, kävelin sisään tiskille, ojensin korttia kassamyyjälle ja pyysin saada "vaihtaa tämän käteiseen". Myyjä vain tuijotti mua ja selitin asiani vielä toistamiseen ennen kuin aivoni ehtivät tilanteen tasalle ja tajusin lähteä pois.

Ai kauhee, mä kuolen nauruun :D :D :D

Vierailija kirjoitti:

Mä nauran täällä vedet silmissä :D

Sukupuolenvaihdoskakku on ihan paras!

Joskus noin 10-vuotiaana minulla oli kiire kerrostalon alakertaan omalle saunavuorolle. Saunan ovella huomasin, että äitini oli unohtanut antaa rannekellonsa minulle mukaan, jotta en kuhnisi saunassa liian kauaa. Olin pahalla päällä, kun kello oli jo niin paljon, etten ehtisi olla kauaa saunassa. Juoksin vauhdilla rappusia ylös, pimpotin ovikelloa, ovi avattiin ja huusin vihaisena: "Kello tänne!!!" Hups... Olinkin pimpottanut kerrosta alempana olevan asunnon ovea! Hämmentynyt nuori nainen katseli minua monttu auki. En tajunnut edes pahoitella, säntäsin vaan portaisiin ja juoksin omalle ovelle.

Erittäin liukkaalla kelillä törmäsin risteyksessä edelläajavan auton peräkärryyn. Vauhti oli ihan kävelyvauhtia, kenellekään ei käynyt kuinkaan. Viitoimme kuskin kanssa toisillemme, että mennään viereiselle parkkipaikalle katsomaan vahingot. No, me ajoimme eri puolille parkkipaikkaa, ja näin kuskin kävelevän minua kohti. Hermostuneena aloitin keskustelun, että voi kauhea kun on liukas keli. Mies vastasi totisena, ei, ei.  Minä säikähdin, että sehän on pahantuulinen, kun keliäkin väittää toisenlaiseksi... Yritin jotain muutakin puhua ja kysyä, vastaus oli vain totinen tuijotus, tai joo/ei. Luulin jo olevani piilokamerassa. Kunnes mies sanoi: "Selvä, näkemiin!" ja alkoikin puhua minulle. Kävi ilmi, että hän oli puhunut poliiseille hand-freen kautta :D ! Kyllä hävetti, mutta myös tympäisi. Olisi voinut sanoa, että hetki, oon tässä soittamassa poliiseille.

Olen asunut pitkään Tsekissä. Täällä on tapana tervehtiä ja hyvästellä hissiin tultessa ja sieltä poistuttaessa. Siis ei vain oman asuintalon hississä vaan myös vaikkapa ostarilla.

Arvatkaa vaan kajautinko viime Suomen reissulla iloisesti DOBRÝ DEN astuessani hissiin. Suomi-tädit mulkaisivat pahasti. Eikä siinä vielä kaikki, alhaalle päästyämme poistuimme, ja sanoin automaattisesti NA SHLEDANOU. Vaikka juuri mielessäni häpesin ensimmäistä tervehdystäni... Ja tädit kipittivät äkkiä pois päästäkseen eroon hullusta huutelevasta ulkomaalaisesta :).

Mulla oli yks kevät täynnä juhlia.Häät,parit ristiäiset ja sukulaistytön lakkiaiset.Sit mun isomummo kuoli siihen perään kunnioitettavassa 99 vuoden iässä.Olin sit matkalla hänen hautajaisiin kun kipasin lähikaupasta askin tupakkaa. Myyjä:"ootpa sinä hienona." Vastasin et "joo oon matkalla mummon lakkiaisiin." Myyjä oli ihan hämillään: "Herranjumala minkä ikäinen hän on?" Vastasin et 99,olihan tää jo odotettavissa.Sisko kertoi mulle sit vasta autossa mitä olin höpöttäny....ja vielä lisään että en ollut täysin mustissa,olin myös pukenut mummon lempiväriä päälleni:)

Tuttu tyyppi kävi läpi riitaisaa avioeroa ja tuleva ex-vaimo soitti tiuhaan. Tyyppi oli myös hakenut uutta työpaikkaa alan arvostetusta paikasta x. Kun puhelin soi, hän huusi siihen pää punaisena, että "Mitä vittuu sä tänne soittelet!!". Hetken oli hiljaista, ja sitten naisääni sanoi, että "Paikan x henkilöstöosastolta, päivää. Olet hakenut meille töihin...". Sillä kertaa hän ei paikkaa saanut, mutta myöhemmin kylläkin.

Pääsin mieheni siivellä ison jääkiekkohallin vierasaitioon, jossa oli paikalla myös nimekkäitä seniorikiekkoilijoita. Jännitti ja olin hiljaa, kun en jääkiekosta enkä mistään muustakaan urheilusta mitään tiedä. Kun vihdoin vähän ennen ottelun alkua rohkaistuin, sanoin että "Tämä onkin elämäni ensimmäinen jalkapallo-ottelu". Sain sitten hetken päästä osakseni ystävällismielistä huutelua, että "Hei, nyt tämä jalkapallo alkaa!"