Lue keskustelun säännöt.
Hävettää! Sanoin puistossa eräälle äidille VAHINGOSSA olevani tk-lääkäri. :(
Juttelimme kaikenlaista ja tämä äiti kysyi, mitä teen työkseni. Jotenkin yllätyin kysymyksestä, ja suustani lipsahti "olen terveyskeskuslääkäri".
En tajua mistä tuo tuli! Enkä tietenkään voinut korjata virhettä enää, se vasta olisi ollut noloa. :(
Kommentit (1240)
Kaikenlaisia lipsahduksia ihmisille sattuu, mutta vaikea ymmärtää, että joku sanoo väärän ammatin eikä korjaisi sitä samantien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotan duunissa, että mies ehtisi tulla hakemaan mut pois ja nauran vedet silmissä näille jutuille. Ihan mahtavia!
Itse olin taas junassa äsken ja voi niitä kanssamatkustajien katseita, kun nauroin näille jutuille. Katsoivat kuin mitäkin mielenvikaista. Yritin olla kyllä repeilemättä, mutta en vaan voinut. En ikinä aikaisemmin ole tuolla tavalla naureskellut yksin julkisella paikalla ja olen vielä aika ujo. Hauskin ketju aikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin isolla jakelulla sähköpostia töissä, mukana asiakkaan edustajia ja talon sisältäkin yksikön johtajaa myöden. Olen nopea kirjoittamaan kymmensormijärjestelmällä ja tottunut sähköpostien kirjoittaja. Siinä kirjoitin näppis savuten, allekirjoitin ja painoin lähetä ( katsoin näyttöä vain puolisilmällä ).... sitten *klups*, mitäs he***ttiä oikein kirjoitin nimekseni... ja juu, siellä se komeili: terveisin Lorso. Kivasti kun on oikean käden sormet on näppäimen verran vinossa niin Kirsistä tulee pervo Lorso. Kyllä tuota on tapahtunut jälkeenpäinkin mutta onneksi olen oikolukenut viestejä ennen lähetystä. Lorso elää kyllä vahvasti edelleen vanhojen työkavereiden jutuissa 😅
Naimisiinmenon jälkeen sukunimeni loppuosa on nyt -mäki. Olen monet sähköpostit ja tekstarit allekirjoittanut versioina -möki, -mökki, -näki, -näkki ja parhaimpana -mälli.
Moi tutut :)
Tänään sanoin miehelleni rakastan sinua ja hän vastasi "kiitos". Tuli tämä ketju heti mieleen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odottelin bussia pysäkillä ja siihen pysäkille pysähtyi auto. Autosta nousi nuori mies ulos ja minä änkeydyin takapenkille. Siinä sitten istuin ja kaksi miestä tuijottaa minua etupenkiltä, et mitä vittuu... En vieläkään ymmärrä mitä tapahtui, luulin varmaan, et joku tuttu pysähtyi nähdessään minut ja mies nousi ulos autosta antaakseen minulle tilaa tms. Mutta auto siis ei ollut minulle entuudestaan tuttu eikä se ihminen,joka sieltä nousi. Joku aivohäiriö =) sanaakaan sanomatta nousin ulos autosta ja menin pysäkille tähyämään sitä bussia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odottelin bussia pysäkillä ja siihen pysäkille pysähtyi auto. Autosta nousi nuori mies ulos ja minä änkeydyin takapenkille. Siinä sitten istuin ja kaksi miestä tuijottaa minua etupenkiltä, et mitä vittuu... En vieläkään ymmärrä mitä tapahtui, luulin varmaan, et joku tuttu pysähtyi nähdessään minut ja mies nousi ulos autosta antaakseen minulle tilaa tms. Mutta auto siis ei ollut minulle entuudestaan tuttu eikä se ihminen,joka sieltä nousi. Joku aivohäiriö =) sanaakaan sanomatta nousin ulos autosta ja menin pysäkille tähyämään sitä bussia
Huutonaurua niin että melkein laattasin. Ei pitäis syödä ja lukee näitä samaan aikaan
Kysyin apteekissa nuorelta myyjältä, onko heillä heftalappuja. Hän tuijotti minua todella oudoksuen ja totesi, ettei heillä myydä "semmoisia"! Ihmettelin kovasti, sillä kuvittelin niiden kuuluvan jokaisen apteekin perusvarustukseen. Olin jo lähdössä pois, kun pyörähdin ovella ympäri ja keksin kysyä samalta tytöltä: "Entä olisiko teillä laastareita?". Niitä sitten löytyikin helposti. Mietin vielä tänäkin päivänä, mitä kummallista ja perverssiä hän ajatteli heftalappujen olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaan ihan sujuvasti englantia ja olen käyttänyt sitä vuosikymmeniä, mutta kerran eräs ulkomaalaisen tuttavani kysyessä puhelinnumeroani menin ihan sekaisin. Ensin sanoin "zero four zero" ja sitten "two three two two, no I mean two three double two two, sorry two three two two two, I mean double two". Sitten pidin pitkän tauon ja yritin keskittyä, mutta en muistanut enää koko numeroani ja pyysin sitä tyyppiä antamaan minulle numeronsa ja soitin sitten hänelle takaisin. Tuosta jäi sellainen tunnemuisto, että pidän numeroani vieläkin hirveän vaikeana enkä mielelläni sano sitä ääneen.
Joskus teininä ostin Class Ohlssonilta jotain. Mulla oli ollut omaa rahaa ehkä pari vuotta enkä ollut vielä löytänyt rutiininomaista tunnetta ostosten tekoon ja jännitin, teenkö kaiken oikein ja oikeassa järjestyksessä. Lisäksi olin ujo vieraiden ihmisten (varsinkin nuorten miesten) kanssa.
Nuori, 13-14-vuotiaan mittapuulla hyvännäköinen miesmyyjä tarjosi kuittia. Ojensin jo käteni, kun muutinkin mieltäni. "Kiitos.. tai no, en tarvi, kiitos". Käännyin ja lähdin kohti uloskäyntiä. "Tässä ois kyl kahen vuoden takuu" myyjä huikkasi ennen kuin ehdin kahtakaan askelta. Pyörähdin takaisin ja epäröin vielä sitäkin, tarvinko takuuta vai en (kyseessä oli muistaakseni taskulamppu) ja lopulta otin sitten kuitenkin sen kuitin ja kiittelin ja heippasin taas ja pyörähdin vielä kerran ja pääsin lopulta lähtemään.
Eihän tuo paha ollut, mutta silloin nuorena hävetti tuo päättämättömyys ja häsläys ja eestaas kannoillaam pyörähtely. Jos nyt vaan oisin ottanut kuitin ja sitten myöhemmin päättänyt, laitanko roskiin vai en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei ole niin hauska kuin monet edellä olleista, mutta kerron kuitenkin. Lääkäri kysyi, mitä teen työkseni. Todellisuudessa teen yksityisenä ammatinharjoittajana töitä kotoa käsin, mutta sanoin olevani opiskelija, kun en vain jotenkin jaksanut alkaa selittää töitäni. En ole ihan nuori nainen ja kun lääkäri katsoi minua jotenkin odottavasti, aloin selittää, että istun siis etupäässä koneella kotona ja kirjoitan. Mielestäni lääkäri edelleenkin vain tuijotti minua tai sitten tilanne muuten tuntui nihkeältä, joten tein kädelläni sellaisen liikkeen, jolla näytetään paperille kirjoittamista kynällä. Vieläkin vähän nolottaa...
Olin veljeni kanssa opiskeluaikana tavaratalossa. Erkaannuimme hetkeksi. Sitten huomasin, että veljeni oli mennyt lehtihyllyn viereen lukemaan lehtiä. Änkesin viereen ja kuiskasin vaivihkaa muualle katsoen " älä viitsi lukea niitä lehtiä täällä ilmaiseksi, se on niin junttia!" Tarkemmin katsoen veljeni tuli minua kohti ihan muualta. Mies, jolle olin laukonut totuuksiani katsoi minuun tyrmistyneenä lehti kädessään. Sanoin sori ja lähdin veljeni matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen unohtanut lapseni nimen, kiva tietää että en ole ainoa :D Lapsi oli mulla sylissä sairaanhoitajan vastaanotolla ja sairaanhoitaja kysyi multa sen nimeä. En vain kerta kaikkiaan muistanut, tuijotin pitkään ensin sairaanhoitajaa ja sitten lasta. "Niin, mikä se sun nimi olikaan?" "Äiti mä oon Tommi".
Omankin nimen olen unohtanut, olin juuri allekirjoittamassa sopimusta pankissa ja piti luntata henkkareista oma nimi.
Unohdan paljon kaikkea ja mm. oman ikäni, mutta en millään käsitä miten joku unohtaa oman tai lapsensa nimen :D Nää on niin outoja!
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen unohtanut lapseni nimen, kiva tietää että en ole ainoa :D Lapsi oli mulla sylissä sairaanhoitajan vastaanotolla ja sairaanhoitaja kysyi multa sen nimeä. En vain kerta kaikkiaan muistanut, tuijotin pitkään ensin sairaanhoitajaa ja sitten lasta. "Niin, mikä se sun nimi olikaan?" "Äiti mä oon Tommi".
Omankin nimen olen unohtanut, olin juuri allekirjoittamassa sopimusta pankissa ja piti luntata henkkareista oma nimi.
Tuot kutsutaan dementiaksi.
789 täytyy vissiin mielensäpahoittajien rekisteröidyn yhdistyksen kunniaksi selventää ja puhua koko totuus.
Olin itse tietty jekussa myös mukana. Ei jo edesmennyt mieheni tietty muuten olisi sitä muille naureskellut!
Tarina on totta
Sain joka joulu lahjaksi yksinäisen Rodoksen matkan kun lapset olivat pieniä. 17 x kävin. Ja tulin sitten takaisin iloisena ja englantia sopertavana!
Eli annoin miehelleni luvan naureskella sitä, jos tulee hyvä tilaisuus.
Hammaslääkäriin mennessä lääkäri esitteli itsensä vain toteamalla tyynesti maija meikäläinen, minä hämmennyin koska luulin että hän olisi sanonut minun nimeni ikäänkuin varmistaen että on oikea potilas paikalla. Nimi nyt ei tietenkään ollut omani joten katsoin lääkäriä kuin mielipuolista ja kysyin, että ai sää vai?? :D
Asun Englannissa päiväkoti-ikäisen lapseni kanssa. Kerran olin menossa treffeille miehen kanssa, johon olin jo hieman ihastunut, ja jota pidin ensivaikutelman perusteella todella hyvältä matchilta. Matkalla ravintolaan kuljimme rakennusmiesten ohitse, johon huudahdin lapsenomaisella äänellä "LOOK, THERE IS BOB THE BUILDER!" Kyllä nolotti, ja mies katsoi hämmentyneenä miksi huudan puuhapeteä.