Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, joita on keski-iässä alkanut tympiä kaikki keskustelu, seurustelu, vuorovaikutus täydellisesti?
29.10.2024 |
Tunnistan ironian siinä, että aloitan keskustelun siitä, etten tahdo enää keskustella. Kuitenkin olen utelias tietämään, onko muilla käynyt samoin?
Olen siis muuten todella onnellinen ja tyytyväinen elämääni, välillä suorastaan euforinen kun teen jotain omia juttujani. Mutta olen alkanut pitkästyä kaikkeen sosiaaliseen vuorovaikutukseen hyvin nopeasti tai melkein jo etukäteen.
Tuntuu, että tähän ikään mennessä olen kuullut jo kaiken, mitä ihmisillä ylipäänsä on sanottavana, joten kyseenalaistan koko keskustelun mielekkyyden, kun mikään edes etäisesti mielenkiintoinen tai tarpeellinen informaatio ei siirry. Eikä ihmisten läsnäolo tai "seura" ole koskaan merkinnyt minulle suuriakaan, kaikkein lähimpiä lukuunottamatta.
Eilenkin olin kävelyllä yhden kaverini kanssa, ja mietin vaan koko ajan, että jos olisin yksin, voisin paitsi kävellä jotenkin järjellistä vauhtia, ajatella jotain kiinnostavaa. Tai vaihtoehtoisesti voisin olla kotona "seurustelemassa" jonkun kaikkien aikojen suurimman mielen kanssa (eli lukemassa).
Olen yrittänyt sitäkin, että tietoisesti siirtäisin keskustelua johonkin oikeasti kiinnostavaan, mutta ihmiset alkaa suorastaan murjottaa siinä kohtaa. Ei ne TAHDO puhua muusta kuin jostain aivan arkipäiväisestä tai juoruilla tai vouhottaa uutisista.
Mieheni onneksi on edelleen älykäs ja kiinnostava keskustelija, niin sitä sentään jaksan.
Kommentit (160)
Kyllä, kaikki ihmisteatteri on väsyttävää. Kun joku alkaa kertomaan lapsistaan meinaan aina nukahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
No niinhän ap ja moni muukin sanoi, se ON itsekeskeistä. Mutta ei sille voi mitään, kukaan ei voi pakottautua olemaan kiinnostunut poikasi Taunon lätkäharrastuksesta, tai voi kyllä, muttei se ole aitoa, eli parempi olla esittämättä mitään.
Jep, nyt joutuu olemaan kaiken maailman typerysten kanssa lasten takia tekemisissä liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Ihmisten elämäntarinat on toki kiinnostavia -joskin yleensä aika samanlaisia. Mutta kun olet sen kerran kuullut, ei ihmisillä yleensä ole muuta kiinnostavaa kerrottavaa.
Tämä on siis sitä, että se ihminen lakkaa kiinnostamasta, kun olet parilla tapaamisella "lukenut" sen.
Ja itseämme varten me täällä elämme. Itsekeskeisyys on pelkästään hyvä asia. Muita varten elävät ihmiset tunnistaa tuskaisesta ilmeestä niiden kaikkien muiden naamalla.
Kuk
Olin yllättynyt kun tajusin että kaikilla ei ole tätä kykyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jep, nyt joutuu olemaan kaiken maailman typerysten kanssa lasten takia tekemisissä liikaa.
Vanhemmuudessa rasittavinta on se pakkososiaalisuus. Vanhempien omituinen kilpa ja omakehu. Rasituksen huippu.
Vierailija kirjoitti:
Kyllhän ihminen kyllästyy samaan seuraan, siksi pitäisi jaksaa olla avoin ja utelias vaikka ikää tuleekin.
Tästä ei nyt ole kyse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No huh huh.Onpa tämä ketju täynnä ylimielisiä ihmisiä .Sen sain luettua näistä viesteistä mitä täällä oli.
Olenkin ihan maailman paras ihmisten viestien lukija., kukaan ihminen ei voi minua huijata, koska osaan lukea ihmisten viestejä....Naurettavaa
Niin ja kukaan ihminen ei ole tarpeeksi hyvä ja älykäs ja viisas ja kaunis minun seuraani.Tuliko se nyt varmasti selväksi jokaiselle.
Tulkitsit väärin
Tämä on vain "joukkuepelipersoonan" vastakohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 36 ja en tykkää keskustella, jos keskustellaan vain täyttääkseen hiljaisuutta. Tykkään keskustella, jos jommallakummalla osapuolella on oikeasti jotain sanottavaa.
Mulla oli parikymppisenä vaihe, että tykkäsin jutella uusille ihmisille ja haalia ihmisiä lähelleni.
Sitten tuli joku identiteettikriisi ja henkinen romahdus ja nyt reilu kolmekymppisenä en halua oikein ottaa kenenkään kontaktia.
Tavallaan tykkäisin avata ajatuksiani enemmän muille, mutta ne ovat liian raskaita aiheita ettei ole mitään järkeä sellaisia puhua.
Välillä innostun kun näen ihmisen joka vaikuttaa jollain tapaa surulliselta tai masentuneelta. Alan miettiä pystyisikö hänen kanssaan juttelemaan rennosti mistä vaan, vaikka raskaista aiheista. Mutta yleensä nämä pysyvät vain ajatuksen tasolla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka tässä ketjussa olette kertoneet kaipaavanne kirjavinkkejä - lukekaa Raamattua. Siinä on ammennettavaa koko ihmiselämän ajalle.
Olen lukenut sen kannesta kanteen jo teininä. Nyt luen pentateukkia. Ei mitään uutta auringon alla.
Voisi olla mielenkiintoista lukea sen uudelleen vähän vanhempana, kun on kertynyt elämänkokemusta, että miten nyt tulkitset lukemaasi?
Vierailija kirjoitti:
No huh huh.Onpa tämä ketju täynnä ylimielisiä ihmisiä .Sen sain luettua näistä viesteistä mitä täällä oli.
Olenkin ihan maailman paras ihmisten viestien lukija., kukaan ihminen ei voi minua huijata, koska osaan lukea ihmisten viestejä....Naurettavaa
Niin ja kukaan ihminen ei ole tarpeeksi hyvä ja älykäs ja viisas ja kaunis minun seuraani.Tuliko se nyt varmasti selväksi jokaiselle.
Ihan samaa ajattelin, kun näitä luin. Melkoisia tyyppejä :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen ketju. Minä olen huomannut, että nautin iän myötä enemmän ja enemmän perheen ja suvun seurasta: heidän kanssa kokoontuessa pitkälti vain ollaan ja tehdään, ei ole tarkoituskaan nimenomaisesti keskustella mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Ihmisten elämäntarinat on toki kiinnostavia -joskin yleensä aika samanlaisia. Mutta kun olet sen kerran kuullut, ei ihmisillä yleensä ole muuta kiinnostavaa kerrottavaa.
Tämä on siis sitä, että se ihminen lakkaa kiinnostamasta, kun olet parilla tapaamisella "lukenut" sen.
Ja itseämme varten me täällä elämme. Itsekeskeisyys on pelkästään hyvä asia. Muita varten elävät ihm
Jos ihminen toistuvasti tekee, mitä minä olen etukäteen tiennyt sen tekevän, ja sanoo, mitä minä olen etukäteen tiennyt sen sanovan, kerrotko mikä tässä on tulkintaa?
Näin muuten ennalta tuonkin, että jankutat tulkinnasta hamaan tappiin, koska et pysty myöntämään sitä, että ihmisillä voi olla kykyjä, joita sinulla ei ole.
Ja onhan se pelottavaa ajatella, että joku jossain voi oikeasti NÄHDÄ sinut. Että et pysty esittämään tai feikkaamaan mitään, et edes tavallista rooliasi hyvänä avarakatseisena ihmisenä ja muiden ymmärtäjänä, koska joku näkee, kuka todella olet, kaikessa pikkusieluisuudessasi.
Klassinen Dunning-Kruger
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että et saa arjessa tarpeeksi rasitusta kun yrität kavereiden kanssa viedä keskustelua tiettyihin suuntiin. Kavereilla taas homma toisin päin, haluavat vain rentoutua ja pitää jutut simppeleinä. Tai he pitävät valitsemaasi keskustelun suuntaa aivan tyhjänpäiväisenä.
asemasta ja koulutuksesta riippumatta on olemassa ihmisiä, jotka tykkäävät mietiskellä asioita ja joita kiinnostavat muidenkin kommentit. he voivat tehdä myös raskasta työtä ja ärsyyntyvät silti huonosti tehdystä viihteestä, joka luonnollisestikaan ei rentouta. myös rentoutuminen hölmöjen seurassa saattaa olla raskasta tai jopa mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli parikymppisenä vaihe, että tykkäsin jutella uusille ihmisille ja haalia ihmisiä lähelleni.
Sitten tuli joku identiteettikriisi ja henkinen romahdus ja nyt reilu kolmekymppisenä en halua oikein ottaa kenenkään kontaktia.
Tavallaan tykkäisin avata ajatuksiani enemmän muille, mutta ne ovat liian raskaita aiheita ettei ole mitään järkeä sellaisia puhua.
Välillä innostun kun näen ihmisen joka vaikuttaa jollain tapaa surulliselta tai masentuneelta. Alan miettiä pystyisikö hänen kanssaan juttelemaan rennosti mistä vaan, vaikka raskaista aiheista. Mutta yleensä nämä pysyvät vain ajatuksen tasolla
oletko ollut kauan jo yksin, jos kynnys minkäänlaiseen vuorovaikutukseen on noin korkea? omat kuvitelmat sitten vain vahvistuu, kun niitä yksin hautoo.
Kuulostaa masentuneilta nämä ihmiset, jotka eivät jaksa enää ihmisiä. Silloin muita ihmisiä pitää typerinä turhan puhujina, koska itse ei vain jaksa eikä kiinnosta puhua small talkingia.
Small talking eli sosiaalinen "turhan" puhuminen onkin vain keino osoittaa ystävällisyyttä ja ottaa yhteys toiseen ihmiseen.Useat ihmiset eivät halua tai uskalla puhua syvällisiä, oikeasti merkityksellisiä asioita vieraiden ihmisten kanssa.
Ei siis pidä tuomita tai tulkita ihmisiä small talkingin perusteella tyhjäpäiksi tai pinnallisiksi tms , koska se ei vielä kerro mitään ihmisen oikeasta luonteesta.
Juurikin tämän vuoksi voit tuntea,että puolisosi on ainut jonka kanssa voit keskustella mielenkiintoisista asioista.Parisuhteen kuuluukin olla niin turvallinen suhde ,että uskallat olla täysin oma itsesi ja puhua niistä arkaluonteisimmistakin asioista, kuten uskosta ,uskonnosta ,politiikasta ym joissa ihmisille voi tulla helposti riitaa erimielisyyden vuoksi.
Kun on niin sanotusti takki tyhjä itsellään, ei ole mitään annettavaa muillekaan.Ei edes keskustelun merkeissä.
Siitä tunnistaa masennuksen ja stressin.
Tympimisestä en tiedä, mutta tunnen, että minut on kutsuttu hiljaisuuteen, mitä se ikinä tarkoittaakaan. En tiedä, kuka on kutsunut, koska en usko mihinkään. Vissiin hiljaisuus itse siis. Mutta jonkinlaista kutsumista/kutsumusta kuitenkin tunnen. Se on vähän eri asia kuin että vaan tykkäisi hiljaisuudesta. Tuntuu, että hiljaisuus on Oikein.
Kyse ei ole vain siitä, että muiden jutut kyllästyttäisi, vaan että kun olen itsekin selittänyt jotain, vaikka kuinkakin kiinnostavaa, jälkeenpäin tunnen, että olisi kuitenkin ollut parasta olla hiljaa, koska minun KUULUISI olla hiljaa. Revi siitä sitten.
Mistään masennuksesta ei ole kyse, kuten helposti tässä kohtaa ehdotetaan. Olen hyvin onnellinen, varsinkin kun olen hiljaa itsekseni tai istutaan miehen kanssa hiljaa yhdessä jostain. Haluan vain hiljaisuutta. Ja ihan konkreettista sellaista, en kuuntele enää edes musiikkia ja olen vaihtanut kaikki vaatteenikin kahisemattomiin ja kenkäni kopisemattomiin.
Eilen illalla en saanut heti unta, ja makasin vaan siinä miehen vieressä autuaana kuunnellen Hiljaisuutta.
Kummallista, mutta myös hyvin hyvin ihanaa. Varsinkin kun tajusin ettei ihmisen vaatteidenkaan ole mikään pakko kahista ja suhista vaan voin liikkua ihan äänettömästi.
Toisaalta olen lakannut tekemästä erilaisia hengitysharjoituksia, koska niissäkin tulee niin kova ääni.
Välitän edelleen yhtä paljon niistä ihmisistä, mistä olen ennenkin välittänyt. Mutta toivoisin, että voisimme olla yhdessä hiljaa turhan puhumisen asemesta. Koska tämä ei tunnu olevan mahdollista, olen joutunut rajoittamaan vuorovaikutusta.
Alue: Aihe vapaa
Voisit lukea uudestaan.