Muita, joita on keski-iässä alkanut tympiä kaikki keskustelu, seurustelu, vuorovaikutus täydellisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että et saa arjessa tarpeeksi rasitusta kun yrität kavereiden kanssa viedä keskustelua tiettyihin suuntiin. Kavereilla taas homma toisin päin, haluavat vain rentoutua ja pitää jutut simppeleinä. Tai he pitävät valitsemaasi keskustelun suuntaa aivan tyhjänpäiväisenä.

 

Tai eivät välttämättä pidä tyhjänpäiväisenä, mutta jotkut eivät halua ajatella mitään, mikä ahdistaa heitä. Ei tarvitse, mutta sitten on niitä, jotka yrittävät pakottaa siihen tyhjänpäiväiseen touhuun, millä oman päivänsä täyttävät. Kun eivät kestä omiakaan ajatuksiaan.

On ihmiset jotka puhuvat mieluiten toisista (usein ikävästi) ja he  jotka puhuvat asioista, ideoista.

Vierailija kirjoitti:

Miten se sitten on mahdollista, että tosi vanhat valittaa yksinäisyyttä, vai oliko heilläkin 50-60 vuotiaana se yksin olon tarve ????? Ja sitten jäätiinkin ihan yksin ?

Ei ne yksinoloon jo nuorempana tottuneet yleensä valita vanhana yksinäisyyttä. Vaan ne joilla oli sosiaalisempi elämä ennen eläkeikää, ja sitten se eri syistä vähenee ja loppuu. Paljon on aika totaaliyksinäisiä vanhuksia, jotka ovat tyytyväisiä yksinolossaan. Usein juuri näitä introvertti/erakkoluonteita.

Minulle kävi noin 15v täytettyäni.

Vuorovaikutustilanteissa on usein joku joka puhuu vaan omista asioistaan tai mielipiteistään ymmärtämättä, että muita ei kiinnosta. Ehkä loukkaa kuulijoitaan samalla. Hän poistuu tilanteesta virkistyneenä, oli kiva rupatella, sai energiaa. Muut poistuvat kuormittuneina ja väsyneinä, miettivät miksi eivät taaskaan sanoneet vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vuorovaikutustilanteissa on usein joku joka puhuu vaan omista asioistaan tai mielipiteistään ymmärtämättä, että muita ei kiinnosta. Ehkä loukkaa kuulijoitaan samalla. Hän poistuu tilanteesta virkistyneenä, oli kiva rupatella, sai energiaa. Muut poistuvat kuormittuneina ja väsyneinä, miettivät miksi eivät taaskaan sanoneet vastaan.

Tuollaisia ihmisiä sanotaan energiasyöpöiksi

En kaipaa ketään vain tyhjän seuranpidon vuoksi.

Tunnistan itsessäni AP:n piirteet. Olen 47-vuotias ja viihdyn yhä paremmin ja enemmän omassa hyvässä seurassani. Tapaan kyllä ystäviäni, mutta haluan pitää tapaamiset suhteellisen lyhyinä, esim. käydä kahvilla. En missään tapauksessa jaksaisi jotakin mökkireissuja tai lomamatkoja enää kavereiden kanssa.

Ja aika usein, kun näen ystäviäni, mietin ärsyyntyneenä, kuinka tyhjänpäiväisiä puheenaiheet ovat ja kuinka huonoja sosiaaliset taidot ihmisillä on, puhuvat esimerkiksi vain itsestään eivätkä ikinä kysy toisen kuulumisia. On tietysti pari poikkeustakin, siis ihan oikeasti ihmisiä, joiden kanssa keskustelu on vuorovaikutteista ja syvällistä.

Myös elokuviin, teatteriin, yleiseen saunaan, jumppaan, juoksulenkille jne tykkään mennä nykyään yksin. Ei tarvitse säätää aikataulujen kanssa ja saa rentoutua omissa ajatuksissaan.

En aiemmin ajatellut tällä tavalla, tämä piirre on selvästi tullut minuun 40 jälkeen. 

Olen 32-vuotias. Olen aina viihtynyt yksin. Lapsena oli todella kiva nähdä kavereita koulussa, mutta olin kyllä iltapäivät/illat mielelläni yksin. Nään ystäviäni tyyliin muutaman kerran vuodessa nykyään, enkä kaipaa yhtään enempää. Saan sosiaalisen tarpeeni täyteen puolisoni ja lapsuudenperheeni seurasta. Puolisoni kanssa voimme keskustella älyllisiä, jota en oikeastaan muiden kanssa saa tehtyä. Olen myös aika itsekeskeinen, eikä minua kiinnosta muiden jutut kuin hyvin läheisten ihmisten. En myöskään yhtään viihdy ihmisten kanssa, jotka eivät ole läheisiä. En osaa small talkia. Tuntuu oudolta ajatuskin, että kiinnostaisi tuntemattoman/puolitutun jutut.

Mutta se, mitä minulla tuli mieleen aloituksesta oli se, että mielestäni ei oikein missään ole enää mitään kiinnostavaa ja uutta ajateltavaa. Kaikki on jo sanottu ja samaa vain toistetaan. En puhu sosiaalisista ympyröistäni vaan mediasta ja kirjoista. Ennen pohdiskelin paljon kaikenlaista, mutta nykyään en saa virikkeitä ajattelulleni. 

Tunnistan hyvin. Olen 43- vuotias, ja kai aina ollut hieman erakkoluonne. Olen lapsesta asti tiennyt, etten halua lapsia tai naimisiin. Miesystävä mulla on, mutta asumme erillämme ja olemme samanhenkisiä. Tapailusuhteemme on kestänyt jo yli 10 vuotta ja olen onnellinen siitä, että olen löytänyt sielunkumppanin, jonka mielestä suhde on hyvä näin, eikä sen tarvitse edetä mihinkään. Aiemmat parisuhdeyritelmäni ovat kaatuneet tähän nopeasti, varmasti molempien eduksi. 

Harrastan uimista ja lenkkeilyä, ja jo ajatus siitä, että mukanani olisi seuraa näissä harrasteissa, on kammottava. Joskus uimahallissa joku haluaisi jutella, silloin kieltäydyn kohteliaasti. 

Muutama sydänystävä mulla kuitenkin on, joiden seura on oikeasti mielenkiintoista ja piristävää. He ovat kulkeneet rinnallani "aina". Uusiin ihmisiin en halua tutustua.

Jäin pohtimaan erästä seikkaa. Tässäkin ketjussa on parikin kirjoittajaa nostanut esille sen, että heitä pidetään empaattisina kuuntelijoina. Mulla on tämä sama kokemus. Koen ihmiset usein tämän takia raskaiksi ja uuvuttaviksi. Moni on pitänyt mua terapeuttinaan väsymiseen asti / yrittää pitää terapeuttinaan. 

Voisiko tässä olla joidenkin sosiaalisesti uupuvien ongelma? Muut kaatavat ongelmansa niskaan vailla vastavuoroisuutta. Kunhan pohdin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 32-vuotias. Olen aina viihtynyt yksin. Lapsena oli todella kiva nähdä kavereita koulussa, mutta olin kyllä iltapäivät/illat mielelläni yksin. Nään ystäviäni tyyliin muutaman kerran vuodessa nykyään, enkä kaipaa yhtään enempää. Saan sosiaalisen tarpeeni täyteen puolisoni ja lapsuudenperheeni seurasta. Puolisoni kanssa voimme keskustella älyllisiä, jota en oikeastaan muiden kanssa saa tehtyä. Olen myös aika itsekeskeinen, eikä minua kiinnosta muiden jutut kuin hyvin läheisten ihmisten. En myöskään yhtään viihdy ihmisten kanssa, jotka eivät ole läheisiä. En osaa small talkia. Tuntuu oudolta ajatuskin, että kiinnostaisi tuntemattoman/puolitutun jutut.

Mutta se, mitä minulla tuli mieleen aloituksesta oli se, että mielestäni ei oikein missään ole enää mitään kiinnostavaa ja uutta ajateltavaa. Kaikki on jo sanottu ja samaa vain toistetaan. En puhu sosiaalisista ympyröistäni vaan mediasta ja kirjoista. Ennen pohdiskelin paljon kaike

Sama. Olen kysellyt ja etsinyt kirjavinkkejä, mutta aika laihoin tuloksin. Filosofia kiinnosti aiemmin enemmänkin mutta siltäkään osastolta en ole enää vuosiin lukenut mitään kiinnostavaa. Kaikki on vain plääh, tiesin/mietiskelin tuon jo kauan sitten. 

Oikeastaan musiikin tekeminen on aika lailla ainoa tapa millä tulee uusia oivalluksia enää, enkä siitäkään oikein jaksa puhua kenenkään kanssa. Koulutukset ovat myös saman vanhan toistoa muka uusina keksintöinä. 

Unelmani olisi pieni mökki joltain luodolta.

Tykkään keskustella erilaisten ihmisten kanssa, mutta on minullekin tullut kyllästymistä esim. entisessä työpaikassa naiset eivät keskustelleet kuin sisustamisesta, koirista, sarjoista, lapsista ja mitä mies teki, siis jos oli aikaa odotella seuraavaa työtä. On tosi kivaa keskustella vaikka hetken aikaa tuntemattoman ihmisenkin kanssa. Kyllä se avartaa maailmankatsomusta. Minulle tulee yleensä ihmiset juttelemaan kaikenlaista. 

Minulle on käynyt vähän päinvastoin. Nuorena ajattelin olevani introvertti kun väsyin niin helposti ihmisten seurasta ja halusin olla mieluiten yksin kotona. Nyt keski-iässä olen tajunnut että ujouteni oli se mikä kuormitti ja oikeasti pidän ihmisistä ja kaipaan seuraa. Nykyään en enää ole ujo, ja niinpä asiat mitkä ennen olivat kauhistus, ovat nykyään nautinto. Asiakaspalvelutyö, matkustaminen porukassa, miehen kanssa yhdessä asuminen, saman teltan jakaminen vaelluksella jne. Olen nykyään paljon myötätuntoisempi itseä ja muita kohtaan, ja nykyään löydän kaikista ihmisistä jotain kiinnostavaa. Nuorena olin nopeasti tuomitseva, mikä johtui siitä että pohjimmiltani pelkäsin ihmisiä ja kaikkea.

https://www.theguardian.com/science/2024/oct/29/animals-become-less-soc…

While Victor Meldrew was a cantankerous caricature, humans are known to become less social as they get older. Now researchers say we are not alone with many animals behaving in the same way and the trait is not always a bad thing.

Experts studying animals from wild deer to insects, monkeys and birds have revealed a host of insights into the relationship between age and social connections.

Overall, its looking like theres a very general pattern of individuals becoming less social with age, said Dr Josh Firth from the University of Leeds, adding the research also explored possible causes and consequences, as well as showing that the trend not only has costs but benefits, too.

Firth said it was possible older individuals were less socially connected because they did not need to share information in the same way as younger individuals did, while the approach could also help them dodge infections something that could be important if their immune responses become less robust with age.

Vierailija kirjoitti:

Tykkään keskustella erilaisten ihmisten kanssa, mutta on minullekin tullut kyllästymistä esim. entisessä työpaikassa naiset eivät keskustelleet kuin sisustamisesta, koirista, sarjoista, lapsista ja mitä mies teki, siis jos oli aikaa odotella seuraavaa työtä. On tosi kivaa keskustella vaikka hetken aikaa tuntemattoman ihmisenkin kanssa. Kyllä se avartaa maailmankatsomusta. Minulle tulee yleensä ihmiset juttelemaan kaikenlaista. 

Tuntemattomien ihmisten kohtaaminen sattumalta onkin aivan ihanaa! Viime kesänä juttelin kaksi tuntia albanialaisen henkilön kanssa ihan vain kun istuin puiston penkillä ja hän tuli siihen ja kysyi saako istua viereen.

Tuo onkin ihan eri asia kun ihmisillä on jotain annettavaa toisilleen.

En ole pätkääkään ujo, ja mullekin ihmiset puhuu, ja se on mukavaa, kunhan on jotain mielenkiintoista puhuttavaa.

Itse olen myös erakkoluonne. Kampaajalla, työpaikan kahvihuoneessa ym. tykkään jutustella nimenomaan niistä kevyistä aiheista, kuten sarjoista  ja sisustamisesta, koska silloin voi pysyä kevyellä tasolla ja henkisesti sopivan etäällä. En kestä ihmisiä, jotka sukeltavat syvään päätyyn ja vaativat oikein piehtaroimaan joissain syvällisissä usein teoreettisessa pohdinnoissa. Huh.

Vierailija kirjoitti:

https://www.theguardian.com/science/2024/oct/29/animals-become-less-soc…

 

While Victor Meldrew was a cantankerous caricature, humans are known to become less social as they get older. Now researchers say we are not alone with many animals behaving in the same way and the trait is not always a bad thing.

Experts studying animals from wild deer to insects, monkeys and birds have revealed a host of insights into the relationship between age and social connections.

Overall, its looking like theres a very general pattern of individuals becoming less social with age, said Dr Josh Firth from the University of Leeds, adding the research also explored possible causes and consequences, as well as showing that the trend not only has costs but benefits, too.

Firth said it was possible older individuals were less socially connected because they did not need to share information in the

Biologiaa siis. Suojaa tartuntataudeilta. Lisäksi jos ei enää tarvitse lisääntyä ja jälkikasvu pärjää omillaan, mitä syytä olisikaan sosialisoida?

Muutaman viestin aiempaan kommentoin: yksi you tube terapeutti tiivisti asian näin: sosiaalisesti ei-kompetentit ekstrovertit etsiytyvät sosiaalisesti kompetenttien introverttien tykö jotka (ymmärrettävästi) väsyvät tähän kanssakäymiseen.

Tämän vuoksi etätyö on minulle oikea ratkaisu. Mitä vähemmän ihmiskontaktia, sen parempi. 

En jaksa ihmisiä. Pidän omasta rauhasta. Työtkin sujuu kotona paremmin ja tarkemmin keskeytyksettä. 

Minä! Ihmiset usein tykästyy minuun. Vaikka olin työttömänä kotona, niin ystävystyin kahden ihmisen kanssa. Syytän tästä lastani :D Lapsen kautta nämä uudet ihmiset tulivat elämääni.

Olen sentään luotettava ja autan jos voin. Sen sijaan kaikki diipadaapa on sellaista, mitä minä en jaksa. En kaipaa seuraa käytännössä koskaan. En tiedä miten kävisi, jos seuraa ei koskaan olisi.

Usein kun juon aamukahvia, niin toivon ettei mieheni vielä heräisi vaan saisin rauhassa miettiä omiani. Erään ystäväni kanssa olen treffannut kerran vuodessa. Tänä vuonna en laittanut viestiä. Ajattelin sitä, mutta en jaksanut. Eikä hänkään. Ihan ok.

Vanhempiani kaipaan. He ovat kuolleet. He eivät vieneet energiaa kuten muut ihmiset. Voi kunpa he olisivat vielä täällä.

Huomannut saman. Jaksan toki kahvihetken tai tunnin lenkin kerran kuukaudessa. Mutta en sellaista 50 viestiä tai pitkiä puheluita kun just on nähty ja joka päivä. haluan kotona olla oman perheen kesken, hetken yksin, rauhoittua elämään.