Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Muita, joita on keski-iässä alkanut tympiä kaikki keskustelu, seurustelu, vuorovaikutus täydellisesti?
29.10.2024 |
Tunnistan ironian siinä, että aloitan keskustelun siitä, etten tahdo enää keskustella. Kuitenkin olen utelias tietämään, onko muilla käynyt samoin?
Olen siis muuten todella onnellinen ja tyytyväinen elämääni, välillä suorastaan euforinen kun teen jotain omia juttujani. Mutta olen alkanut pitkästyä kaikkeen sosiaaliseen vuorovaikutukseen hyvin nopeasti tai melkein jo etukäteen.
Tuntuu, että tähän ikään mennessä olen kuullut jo kaiken, mitä ihmisillä ylipäänsä on sanottavana, joten kyseenalaistan koko keskustelun mielekkyyden, kun mikään edes etäisesti mielenkiintoinen tai tarpeellinen informaatio ei siirry. Eikä ihmisten läsnäolo tai "seura" ole koskaan merkinnyt minulle suuriakaan, kaikkein lähimpiä lukuunottamatta.
Eilenkin olin kävelyllä yhden kaverini kanssa, ja mietin vaan koko ajan, että jos olisin yksin, voisin paitsi kävellä jotenkin järjellistä vauhtia, ajatella jotain kiinnostavaa. Tai vaihtoehtoisesti voisin olla kotona "seurustelemassa" jonkun kaikkien aikojen suurimman mielen kanssa (eli lukemassa).
Olen yrittänyt sitäkin, että tietoisesti siirtäisin keskustelua johonkin oikeasti kiinnostavaan, mutta ihmiset alkaa suorastaan murjottaa siinä kohtaa. Ei ne TAHDO puhua muusta kuin jostain aivan arkipäiväisestä tai juoruilla tai vouhottaa uutisista.
Mieheni onneksi on edelleen älykäs ja kiinnostava keskustelija, niin sitä sentään jaksan.
Kommentit (160)
Ihmisillä on ikävä tapa toistaa itseään jutuissaan ja tekemisissään. Kyllästyn myös aatteisiin ja asioihin, koska ne ei välttämättä vie mitenkään eteenpäin. Kaikesta huolimatta viihdyn vähän aikaa muiden parissa, mutta en liian pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt 50v kaikki ujous on hävinnyt ja yleissivistyksen myötä voisin keskustella vaikka kuinpa paljon. No, yksinäisyys vaivaa eikä esimerkiksi harrastuksessa voi jutella politiikasta tms. Eivät monet edes osaa. Kaipaan älyllistä juttuseuraa.
Minä kaipaan vapaa-ajalla ihan pelkkää hupsuttelua. En tyhjänpäiväisiä joronoita, en kenenkään pätemispaatoksellisia politikointeja tai muita "älykkäitä" monologeja tai perusteluja. Sekin on jotenkin niin turhanpäiväistä.
En kestä mitään noista, mutta siinä vaiheessa jos joku päätyy _hupsuttelemaan_, alan minä valmistautua omatoimieutanasiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Ihmisten elämäntarinat on toki kiinnostavia -joskin yleensä aika samanlaisia. Mutta kun olet sen kerran kuullut, ei ihmisillä yleensä ole muuta kiinnostavaa kerrottavaa.
Tämä on siis sitä, että se ihminen lakkaa kiinnostamasta, kun olet parilla tapaamisella "lukenut" sen.
Ja itseämme varten me täällä elämme. Itsekeskeisyys on pelkästään hyvä asia. Muita varten elävät ihmiset tunnistaa tuskaisesta ilmeestä niiden kaikkien muiden naamalla.
Tulkitset väärin. Miten päätät tulkita, että joku "elää muita varten"? Ehkä "ne muut" ovat tilanteessa, joka vaatii läsnäoloa. Mistä tiedät, miten paljon oikeasti.
Kaunotar56v
Olen tehnyt aiheesta 2 ketjua
1. Haluatko olla ystäväni
2.luetko kirjoja
1.ketju poistettiin, sain kauheita haukkuja kuinka pinnallinen olen.
2.ketjuun ei tullut kommentteja
Pidän tietokirjallisuuden lukemisesta,olen silti kaunis ja pidän yllä ulkonäköäni.
Olen hyväksynyt sen että minulla on paljon tuttuja, kaipaisin silti keskusteluseuraa joka haastaisi ja olisi älyllisesti stimuloivaa.
Itselläni oli tämä tosi vahvana jo tosi nuorena. Muiden nuorten jutut tuntuivat käsittämättömän lapsellisilta ja turhanpäiväisiltä. Kaikki mukahauska ja oivaltava oli mielestäni vaan rasittavan yksinkertaistavaa.
Pikkulapsiajassa en kokenut tätä, mutta nyt taas koen vahvasti. Ehkä se pikkulapsiarki oli niin hetkessä ja arjessa elämistä, että siinä se ei häirinnyt. En tiedä.
Olen aina ajatellut paljon ja lukenut paljon. Harvoin olen kokenut samanlaisia ahaa-elämyksiä keskustellessani muiden ihmisten kanssa.
Yksi syy voi olla ihan se, että olen kokenut elämässäni paljon isoja vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Jotenkin siinä perusarkikeskustelussa vaikkapa lenkillä tutun kanssa ei vaan koskaan päästä ns. samalle ymmärrystasolle. Kun toinen puhuu omasta arjestaan, niin itse taas asetan mielessäni oman arkeni johonkin isompaan yhteiskunnalliseen mittakaavaan tai ilmiöön. En osaa täysin selittää tätä, mutta se yksittäinen oma kokemukseni järjestyy mielessäni aina johonkin suurempaan kontekstiin.
Diagnosoikaa minut, please. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, jotka tässä ketjussa olette kertoneet kaipaavanne kirjavinkkejä - lukekaa Raamattua. Siinä on ammennettavaa koko ihmiselämän ajalle.
Tunnistan. Olen jo pitkään ollut passiivinen aloittamaan mitään jutustelua mistään, kenenkään kanssa. Minua kiinnostaa monet asiat mutta ei sää, urheilu, politiikka, eikä yleiset pinnalla olevat asiat. Kyse ei ole niinkään aiheista, vaan siitä, että ei vain..mmm..kiinnosta on väärä sana. En vain välitä tuosta ihmisluonteen puolesta. Kestän hyvin yksinäisyyttä ja hiljaisuutta ja muutenkin olen ikäni viihtynyt omissa oloissani että siinä mielessä juuret tähän tuppisuisuuteen eivät ole alkaneet kasvaa vasta keski-iällä, mikä se sitten onkin, vaan jo aikaisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävät puhuvat nykyään vain lapsenlapsistaan, sairauksistaan, sukulaistensa sairauksista, yhteisten tuttujen sairauksista ja kun ne on käsitelty, siirrytään minulle tuntemattomien ihmisten sairauksiin.
Tämän johdosta olen alkanut olla samoilla linjoilla kuin ap.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli tämä tosi vahvana jo tosi nuorena. Muiden nuorten jutut tuntuivat käsittämättömän lapsellisilta ja turhanpäiväisiltä. Kaikki mukahauska ja oivaltava oli mielestäni vaan rasittavan yksinkertaistavaa.
Pikkulapsiajassa en kokenut tätä, mutta nyt taas koen vahvasti. Ehkä se pikkulapsiarki oli niin hetkessä ja arjessa elämistä, että siinä se ei häirinnyt. En tiedä.
Olen aina ajatellut paljon ja lukenut paljon. Harvoin olen kokenut samanlaisia ahaa-elämyksiä keskustellessani muiden ihmisten kanssa.
Yksi syy voi olla ihan se, että olen kokenut elämässäni paljon isoja vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Jotenkin siinä perusarkikeskustelussa vaikkapa lenkillä tutun kanssa ei vaan koskaan päästä ns. samalle ymmärrystasolle. Kun toinen puhuu omasta arjestaan, niin itse taas asetan mielessäni oman arkeni johonkin isompaan yhteiskunnalliseen mittakaavaan tai ilmiöön. En osaa täysin selittää tätä, mutta se y
Omahyväinen. Ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites paljon se vaikuttaa, ettei voi keskustella oikeasti siitä mikä on mielen päällä? Suhde ei syvene luottamuksen kautta.
On kyllä alkanut mietityttää missä meni vikaan. Ei paljoa tunnu ihmisiä kiinnostavan tutustua, että voisi vuorovaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, hanki parempaa, innostavampaa ja älyllisempää seuraa niin ei enää tymmi.
Vierailija kirjoitti:
Ap, hanki parempaa, innostavampaa ja älyllisempää seuraa niin ei enää tymmi.
Miten sellaista seuraa saa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen pienestä pitäen tiennyt, ettei muihin voi luottaa, ja että kaikki muut on tyhmiä kuin saappaat. ukkooni luotan kun se on fiksu. minua alkaa ärsyttämään jo kaupan kassan tekopirteät huomenta! ja muut kohteliaisuudet. pitäisivät naamansa kiinni töitä tehdessään. naapurit tietää olla tervehtimättä, ja omat kakarat samaten. parikertaa vuodessa käyvät. kerran kuussa saavat soitella, jos on asiaa. jos kaikki maailman muut ihmiset katoaisivat, en edes huomaisi moista pikku seikkaa varmaan vuoteen. voi, se olisi ihanaa. menkää pois.
Minulla on puoliso ja pari ystävää, joiden kanssa koen, että voin oikeasti jutella kiinnostavista asioista. Heillä on tuoda keskusteluun jotain mitä he ovat havainneet tai oppineet.
Jännästi iän myötä olen tykästynyt kevyeen rupatteluun, se voi parhaimmillaan muuttua oikeasti kiinnostavaksi, tai olla fiksujen tyyppien kanssa hauskaa. Eli sellaista hetkellistä, fiiliksen mukaan. Tai tapaamiset jonkun yhteisen kiinnostuksen kohteen äärellä myös kivoja.
Mutta mitään kahvitteluja tuttavien kanssa tai pitkiä illanviettoja tuttavaporukalla tms en meinaa enää jaksaa, kun se on yleensä vain elämäntilanneavautumista tai sellaista. En meinaa ymmärtää miksi jotkut haluavat niin kovasti tavata, jotta voisivat raportoida toisilleen viimeaikaisia tekemisiään. Mutta joskus se oli minullekin tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt 50v kaikki ujous on hävinnyt ja yleissivistyksen myötä voisin keskustella vaikka kuinpa paljon. No, yksinäisyys vaivaa eikä esimerkiksi harrastuksessa voi jutella politiikasta tms. Eivät monet edes osaa. Kaipaan älyllistä juttuseuraa.
Minä kaipaan vapaa-ajalla ihan pelkkää hupsuttelua. En tyhjänpäiväisiä joronoita, en kenenkään pätemispaatoksellisia politikointeja tai muita "älykkäitä" monologeja tai perusteluja. Sekin on jotenkin niin turhanpäiväistä.
Politiikkaa nyt en puhu kuin niiden kanssa jotka ymmärtävät ihmisen arvon ihmisenä, muu on ihan turhaa ajanhukkaa. Nää besserwisserit on kyllä hyvin tuttuja, ei kompetenssiä mihinkään mutta hirveät luuulot itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka tässä ketjussa olette kertoneet kaipaavanne kirjavinkkejä - lukekaa Raamattua. Siinä on ammennettavaa koko ihmiselämän ajalle.
Olen lukenut sen kannesta kanteen jo teininä. Nyt luen pentateukkia. Ei mitään uutta auringon alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiukan samaa. Olen huomannut, että tässä iässä (45) sitä tietää jo niin paljon ja on yleensä ajatellut asiat niin pitkälle, että aika harvasta asiasta on mielekästä puhua. Ellei se toinen ole todella samalla viivalla.
Tarkoitan, että kun niitä omia kiinnostuksen kohteita on tutkinut jo niin kauan, ei ole mielekästä alkaa selittää mitään mitä on ajatellut kenellekään muulle, koska olet itse niin syvällä siinä; se on aina kuin lapselle selittäisi. Tai vaikka olisi joku ihan uusikin juttu, pohjatiedot alkaa olla melkein kaikesta sitä luokkaa, että missä vaan pääsee nopeasti sisälle jos vain kiinnostaa -ja sitten ketään ei kiinnosta kuulla siitä.
Minulla on nykyään sekin ongelma, että en saa edes oman alani koulutuksista juuri mitään. Vaikka koulutus olisi muka kaikkein uusimmista tuulista ja tulevaisuuden visioista, ei ne koskaan anna minulle mitään, koska ole
Kuvailemasi perusteella olisitkin tosi raskasta seuraa. Ja stressaavaa. Varsinainen besserwisser. Hyvä, että viihdyt yksin.
Ajattelin ensin että "kaikkein suurin mieli" on lemmikkisi.
Kyllä, tunnen aivan täysin samoin enkä jaksa enää kenenkään seuraa.
Alue: Aihe vapaa
Minä kaipaan vapaa-ajalla ihan pelkkää hupsuttelua. En tyhjänpäiväisiä joronoita, en kenenkään pätemispaatoksellisia politikointeja tai muita "älykkäitä" monologeja tai perusteluja. Sekin on jotenkin niin turhanpäiväistä.