Lue keskustelun säännöt.
Muita, joita on keski-iässä alkanut tympiä kaikki keskustelu, seurustelu, vuorovaikutus täydellisesti?
29.10.2024 |
Tunnistan ironian siinä, että aloitan keskustelun siitä, etten tahdo enää keskustella. Kuitenkin olen utelias tietämään, onko muilla käynyt samoin?
Olen siis muuten todella onnellinen ja tyytyväinen elämääni, välillä suorastaan euforinen kun teen jotain omia juttujani. Mutta olen alkanut pitkästyä kaikkeen sosiaaliseen vuorovaikutukseen hyvin nopeasti tai melkein jo etukäteen.
Tuntuu, että tähän ikään mennessä olen kuullut jo kaiken, mitä ihmisillä ylipäänsä on sanottavana, joten kyseenalaistan koko keskustelun mielekkyyden, kun mikään edes etäisesti mielenkiintoinen tai tarpeellinen informaatio ei siirry. Eikä ihmisten läsnäolo tai "seura" ole koskaan merkinnyt minulle suuriakaan, kaikkein lähimpiä lukuunottamatta.
Eilenkin olin kävelyllä yhden kaverini kanssa, ja mietin vaan koko ajan, että jos olisin yksin, voisin paitsi kävellä jotenkin järjellistä vauhtia, ajatella jotain kiinnostavaa. Tai vaihtoehtoisesti voisin olla kotona "seurustelemassa" jonkun kaikkien aikojen suurimman mielen kanssa (eli lukemassa).
Olen yrittänyt sitäkin, että tietoisesti siirtäisin keskustelua johonkin oikeasti kiinnostavaan, mutta ihmiset alkaa suorastaan murjottaa siinä kohtaa. Ei ne TAHDO puhua muusta kuin jostain aivan arkipäiväisestä tai juoruilla tai vouhottaa uutisista.
Mieheni onneksi on edelleen älykäs ja kiinnostava keskustelija, niin sitä sentään jaksan.
Kommentit (160)
Eniten ihmetyttää se, miten jotkut ilmeisesti ihan oikeasti kuvittelevat, että minua kiinnostaa vartin tilitys heidän lapsensa (jota en ole ikinä tavannut) biologian tehtävistä tai seikkaperäinen selvitys heidän kotikuntansa (jossa en ikinä käy) bussiliikenteestä tmv. Työkavereina on jokunen tällainen ihminen. Itse en pidä omia arkijuttujani niin mielenkiintoisina, enkä jaksa muidenkaan jutuista kiinnostua.
Vapaa-ajalla en tapaa kuin harvoja ja heitäkin rajoitetusti.
Nuorena mieli kai luontojaan toimii eri tavalla, jotta lähtisimme kotoa etsimään lisääntymiskumppania. Vanhempana tämä motivaatio puuttuu. Lisäksi ne kaikki jutut on jo kuultu. Oman ikäiset ja vanhemmat vieläpä toistavat itseään paljon.
N53
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Ihmisten elämäntarinat on toki kiinnostavia -joskin yleensä aika samanlaisia. Mutta kun olet sen kerran kuullut, ei ihmisillä yleensä ole muuta kiinnostavaa kerrottavaa.
Tämä on siis sitä, että se ihminen lakkaa kiinnostamasta, kun olet parilla tapaamisella "lukenut" sen.
Ja itseämme varten me täällä elämme. Itsekeskeisyys on pelkästään hyvä asia. Muita varten elävät ihm
Taidat olla INTJ? Joten tiedät ihan hyvin, että on aivan turha avata ajatteluaan tai kokemuksiaan toiselle, koska ne eivät yksinkertaisesti kykene ymmärtämään sitä, että niiden pikku kokemuspiiri on on vain yksi pieni kaistale todellisuudesta, ja osa meistä näkee vähän enemmän.
Ei ne pysty ymmärtämään, koska ne eivät yksinkertaisesti kykene näkemään niitä kaavoja, jotka ovat meille itsestäänselviä. Eivätkä ne kykene ymmärtämään sitä, millaisia määriä informaatiota on mahdollista ottaa vastaan lyhyessäkin ajassa, jos pitää suun kiinni ja katseen pois omasta navasta.
Ja että se informaatio voi ihan itsekseen järjestyä niin, että näet ne kaavat. Aina. Ja kaikessa.
On muuten hirveän väsyttävää olla aina oikeassa. Varsinkin kun ihmiset eivät muista, että sanoit jo puoli vuotta sitten, että näin tässä tulee käymään. Sitten päivitellään, että omg näin kävi, ja olet ihan että minähän sanoin, se oli aivan itsestään selvää, että näin käy... ja ikinä, ikinä ne ei opi mitään.
Jaksa tässä ihmisiä sitten.
Onko kellään ongelmana pettymykset ihmissuhteissa, ja erakoituminen sen myötä? Jos aiheesta googlettelee, tulee vaan lässynlää-juttuja siitä miten henkilö itse vaatii muilta LIIKAA- vaikka kyse olisi pelkästä vastavuoroisuudesta.
Olen siis koko elämäni ajan kokenut, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, että olen aina ihmissuhteissa se, joka "sijoittaa" enemmän. Milloin aikaa, energiaa- milloin ihan rahallisestikin. Aihe on hankala, koska olen kaukana pihistä enkä laske prosentteja kulutetun ajan tai resurssienkaan suhteen, mutta kerta toisensa perään huomaan olleeni ainoa, joka panosti. Välitti. Ajatteli.
Tätä kirjoittaessani tajusin, että ehkä en ole ollut muille niin tärkeä kuin he minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Ihmisten elämäntarinat on toki kiinnostavia -joskin yleensä aika samanlaisia. Mutta kun olet sen kerran kuullut, ei ihmisillä yleensä ole muuta kiinnostavaa kerrottavaa.
Tämä on siis sitä, että se ihminen lakkaa kiinnostamasta, kun olet parilla tapaamisella "lukenut" sen.
Ja itseämme varten me täällä elämme. Itsekeskeisyys on pelkästään hyvä asia. Muita varten elävät ihm
Jos ihminen toistuvasti tekee, mitä minä olen etukäteen tiennyt sen tekevän, ja sanoo, mitä minä olen etukäteen tiennyt sen sanovan, kerrotko mikä tässä on tulkintaa?
Näin muuten ennalta tuonkin, että jankutat tulkinnasta hamaan tappiin, koska et pysty myöntämään sitä, että ihmisillä voi olla kykyjä, joita sinulla ei ole.
Ja onhan se pelottavaa ajatella, että joku jossain voi oikeasti NÄHDÄ sinut. Että et pysty esittämään tai feikkaamaan mitään, et edes tavallista rooliasi hyvänä avarakatseisena ihmisenä ja muiden ymmärtäjänä, koska joku näkee, kuka todella olet, kaikessa pikkusieluisuudessasi.
Se oli ensimmäinen viestini tähän ketjuun, joten en mielestäni jankannut. Siinä kohtaa et nyt nähnyt oikein.
On käynyt samoin ja oikeastaan se on ollut kehityskulku, jonka lopputulosta ei voi kun arvailla. Ikävää on se, että maailmaa pyörittävät pääosin tyhjäpäiset ekstrovertit, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan. Tämä työelämäjargonin konsulttiarmeija jaksaa puhua tyhjänpäiväisistä asioista työssä ja vapaa-ajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä maailma on muuttunut muutamassa vuodessa arvaamattomaksi ja vaaralliseksi paikaksi, eikä jaksa kuunnella, kun jotkut yrittävät kieltää kaiken negatiivisen ympärillään.
Omat matkustelut tai mitä vaatteita osti kaupasta vaan kiinnostaa. Nää on niitä tyyliin 50-luvun jenkkikotirouvia, Stepfordin naiset -leffa kai kertoo tällaisista silmät kiinni elävistä ihmisistä, on ne kotirouvia tai sinkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Ihmisten elämäntarinat on toki kiinnostavia -joskin yleensä aika samanlaisia. Mutta kun olet sen kerran kuullut, ei ihmisillä yleensä ole muuta kiinnostavaa kerrottavaa.
Tämä on siis sitä, että se ihminen lakkaa kiinnostamasta, kun olet parilla tapaamisella "lukenut" sen.
Ja itseämme varten me täällä elämme. Itsekeskeisyys on pelkästään hyvä asia. Muita varten elävät ihmiset tunnistaa tuskaisesta ilmeestä niiden kaikkien muiden naamalla.
Kuk
Mahtavaa että sanoit sen mitä itsekin ajattelen!
En jaksa nähdä tiettyjä ihmisiä koska tiedän jo millaisia he ovat, mistä puhuvat ja mitä mieltä ovat, ja millä perusteilla.
sitten jos heille tapahtuu jotain yllättävää ja sitä kautta löytävät uusia puolia elämästä, heistä tulee taas kiinnostavia, yleensä vain hetkeksi, mutta silti. En jaksa kymmenettä vuotta kuunnella yhden kaverin lesottamista, tiedänhän jo että kaikki keskustelut menee niin että hän kehuu itseään ja minä kuuntelen.
vuosi sitten hän kuitenkin kävi kuoleman porteilla ja hänestä avautui uudenlainen puoli, joka kuitenkin hävisi muutamissa kuukausissa. Viimeksi kun hän soitti, hän soitti taas siksi kun oli brassailtavaa.
Äitini taas puhuu vain sisaruksen lapsista. Aina vain lapset sitä ja tätä. Jos haluan tietää mitä niille lapsille kuuluu niin silloin soitan hänelle, muutoin en jaksa vaivautua.
Yksi kaveri piilohärkkii jatkuvasti. Voin odottaa jonkinlaista sivallusta joka kerta kun nähdään, miksi siis olisin tekemisissä? Joskus meillä on ihan juteltavaakin, ja silloin toki, mutta se täytyy mun tietää etukäteen, koska miiten en jaksa sitä samaa vanhaa kaavaa.
Mulla on parempaakin tekemistä.
Kuvaavaa varmaan että jopa tämä keskustelu on mielekkäämpää kuin tiettyjem ihmisten tapaaminen irl 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Numerolle 63, täältä sivusta:
Puhuit informaation kaavamaisuudesta. Siihen liittyen, näetkö ihmisiä ryhmiin kuuluvina? Minä näen, olen nähnyt lapsesta asti. Tietyt henkilöt muistuttavat toisiaan niin eleiltään, ulkonäöltään kuin jutuiltaankin. Jotenkin sitä ajattelee että ahaa, tää henkilö on "Mira"( Mira siis samaan ryhmään kuuluva ihminen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Ihmisten elämäntarinat on toki kiinnostavia -joskin yleensä aika samanlaisia. Mutta kun olet sen kerran kuullut, ei ihmisillä yleensä ole muuta kiinnostavaa kerrottavaa.
Tämä on siis sitä, että se ihminen lakkaa kiinnostamasta, kun olet parilla tapaamisella "lukenut" sen.
Ja itseämme varten me täällä elämme. Itsekeskeisyys on
Ja kun vielä tajuaa, että jotka ovat olleet toista mieltä, ovat perustaneet mielipiteensä sille, että ovat uskoneet hyötyvänsä (rahallisesti) siitä mielipiteestänsä. Monet keskiluokkaiset esimerkiksi ovat olleet tietyn vaikkapa yhteiskunnallisen mielipiteen kannalla, kun ovat kuvitelleet, että se tuottaa heille rahallista hyötyä. Ja nyt sitten uutisoidaan, että keskiluokan ostovoima on tipahtanut roimasti. Mites siinä niin pääsi käymään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monella ihmisellä ovat myös keskustelutaidot huonot. Ei anneta toiselle puheenvuoroa, ei kysellä vastavuoroisesti. Odotetaan vain, että toinen kuuntelee sen puolen tunnin monologin, vailla väsymisen tunnetta. Varsinkin kovin puheliaille on kuuntelun taito selvästi haastava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä kävi noin juuri 40-vuotiaana. Sitä ennen jotenkin idealisoin muita ihmisiä, juoksin heidän pillinsä mukaan. Luulin, että muut tajuavat paremmin mistä elämässä on kyse. Siksi näin vaivaa sosialisoinnin eteen.
100% sama homma täällä! Kävin jopa testeissä, kun pidin itseäni muka niin tyhmänä muihin nähden. Tulosten mukaan olenkin monia muita älykkäämpi...herkkänä ja huonoitsetuntoisena ihmisenä vaan kuvittelin muiden tietävän paremmin. :D
Minä juoksin vuosia terapioissa ja elämäntaidon valmentajilla kavereiden suosituksesta. Myöhemmin tajusin, että he itse olivat enemmän terapian tarpeessa (yksi entinen kaveri teki itsem#rhan, vaikka oli vuosia aiemmin sanonut että minun pitäisi olla innokkaampi elämästä. Toisella on lääkitys ahdistukseen.)
T. Tuo aiempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan joo vaikka toisaalta kyllä näivetyn yksinäisenä yksineläjänä. En ole kyllä oikein koskaan jaksanut tuota joutavaa läpättämistä enkä varsinkaan sitä teennäistä teatteria jota ihmissuhteiden luominen tuntuu vaativan. Tai sitten en vain ole onnistunut tapaamaan ihmisiä jotka olisi aidosti oikeanlaisia ja itseni kaltaisia.
Sinällään en kaipaa mitään jatkuvaa syvällisten puhumista vaan ihan sellainen kepeä keskustelukin on kivaa kunhan vaan siinäkin on joku järki eikä aiheena ole vaikka joku julkkis tai juoruilu jostain puolitutusta. Vaikken itse koe olevani mikään superälykkö vaan ihan tavis niin silti tuntuu, että muilla ei useinkaan ole samanlaista tiedonjanoa ja kiinnostusta erilaisiin asioihin vaan ne kiinnostuksenaiheet on melko rajattuja. Lisäksi moni tuntuu rakastavan omaa ääntään (ja yksipuolista totuuttaan) hurjasti eli sellainen normaaliksi mieltämäni vuorovaikutus puuttuu kokonaan kun toisenlaista näkökulmaa ei haluta edes kuulla saati ajatella, että kolikolla on se kaksi puolta. Asioista voi ja saa olla eri mieltä.
Ihan paras elämäntilanne olisi se, että olisi elämänkumppani jonka kanssa jakaa just sopivan samanlaisen elämänkatsomuksen ja elämänrytmin eli yhdessäolo oli rentoa ja mutkatonta kummallekin ja toisen seurassa olisi helppo viihtyä ihan hiljaa ja oltaisiin vaan läsnä siinä hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi näin 35 täytettyäni. Nyt olen 45 ja entistä erakompi. Ikävä kyllä edes mieheni jutut ei minua enää kiinnosta. Haaveilen yksin asumisesta.
Voihan asua erillään ja silti pysyä yhdessä. Kyllähän puolison jutuista pitäs yrittää kiinnostua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on varmaan syy, miksi osa ihmisiä valittaa, ettei löydä ystäviä Keski-iässä. Olen samanlainen, enkä ole enää pitkiin aikoihin jaksanut oikein tutustua uusiin ihmisiin.
Käyn lenkit ja salit mieluiten yksin ja viihdyn hyvin muutenkin yksin. Ne maailmanparantamiset on höpötetty jo teininä ja juoruja en jaksa oikein kuunnella. Liekö oikein jaksan mitään muutakaan.
Hankalaa on se, että jostain ihmeen syystä ihmiset haluavat kovasti ystävystyä kanssani ja minua ei oikeasti kiinnosta. Yritän kohteliaasti selittää, että olen erakkoluonne ja viihdyn yksin. Tästä seuraa, että minulle suututaan ja loukkaannutaan, kun en halua yhteisharrastuksiin ja kahvitteluihin ja kyläilyilyihin ja pitkiin puheluihin.
Joiltain kuullut uhittelua, että kyllä sitten vanhana kadut, kun miehesi kuolee ja jäät ihan yksin, kun ei ole kavereita.
No mihin luonteeni muuttuisi,
Minulla on 80-v kaveri joka ei osaa kirjoittaa viestejä, todellakin hyväksyn että hän soittaa joskus. Ei toki soittele joka päivä.
No huh huh.Onpa tämä ketju täynnä ylimielisiä ihmisiä .Sen sain luettua näistä viesteistä mitä täällä oli.
Olenkin ihan maailman paras ihmisten viestien lukija., kukaan ihminen ei voi minua huijata, koska osaan lukea ihmisten viestejä....Naurettavaa
Niin ja kukaan ihminen ei ole tarpeeksi hyvä ja älykäs ja viisas ja kaunis minun seuraani.Tuliko se nyt varmasti selväksi jokaiselle.
Ei pahalla, mutta monen kirjoitukset kuulostaa vähän kyynistyneiltä ja omahyväisyyteen kääriytyneiltä. Puhutaan aika ilkeästi toisista, muiden puhe on tyhjänpäiväistä länkytystä jne. Ei uskota, että muilla voisi olla MINULLE mitään annettavaa.
Itselleni ei ole onneksi käynyt näin. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan, taustoistaan. Kaikkein kevyin small talk ei ole kiinnostanut koskaan kovinkaan paljoa, mutta hyvin harvoin joudun edes tilanteeseen jossa se olisi pakollista. Tuntuu, että tämä on jossain määrin myös asennekysymys. Oma idolini on mummoni, jonka silmissä vielä 90-vuotiaana paistoi kiinnostus ja uteliaisuus koko maailmaa kohtaan. Ajattelin aina että haluan olla samanlainen vanhana, ja varmaan ainakin osittain sen vuoksi olen myös tietoisesti ylläpitänyt kiinnostunutta ja ystävällistä asennetta muita kohtaan. Käyn varmaan viikottain merkityksellisiä keskusteluja ihmisten kanssa. Tunnen myös monta samanlaista keski-ikäistä, joten en ihan heti usko että kyynistyminen ja erakoituminen on suoranaisesti ikään liittyvä piirre.
Joo samoja fiiliksiä myös täällä. Nuorempana olin seurallinen ja lähdin mieluusti mukaan kaikkiin kaverien juttuihin ja tutustuin mielelläni uusiin ihmisiin. Iän myötä on ihmisten seura kiinnostanut koko ajan vähemmän, läheisiä sukulaisia lukuunottamatta. Heidän kanssa on erilaista; tunnetaan niin hyvin että voidaan olla yhdessä ihan hiljaakin jos ei huvita jutella. Uudet tuttavuudet: ei kiitos, ja vanhat kaverit: pysykää vain poissa, kiitos, ei pahalla.
Vierailija kirjoitti:
Nyt 50v kaikki ujous on hävinnyt ja yleissivistyksen myötä voisin keskustella vaikka kuinpa paljon. No, yksinäisyys vaivaa eikä esimerkiksi harrastuksessa voi jutella politiikasta tms. Eivät monet edes osaa. Kaipaan älyllistä juttuseuraa.
Minua harmittaa että lähipiirissäni on lähes ainoastaan heitä jotka eivät lue kirjoja. En edes kaipaa mitään analyysitasoa mutta tuo olisi silti aihe mistä joisi jutella, ihan sama onko tietokirja vai kaunokirja.
Nyt sitten seukkaan mieluiten kirjojeni kanssa. Ei ole tylsää.
Mä olen aina ollutkin hyvin introvertti, mutta nyt 50 v:nä olen onnellinen erakko. Teen 100% etätöitä, en harrasta mitään kodin ulkopuolella, mulla ei ole oikeastaan yhtäkään muuta ihmissuhdetta kuin että vanha äiti joskus kerran parissa viikossa soittelee. Enkä siis edes halua muita ihmissuhteita. Seksi ja miehet ei enää kiinnosta. Kavereita tai ystäviä en kaipaa. Läheisyyttä en kaipaa. En oikeastaan mitään niiltä muilta ihmisiltä, mihin tarvisi livekontaktin ihmisiin. Älyllistä kontaktia joskus haluan, mutta Vauva, Reddit, Quora riittää siihen.
Jos ihminen toistuvasti tekee, mitä minä olen etukäteen tiennyt sen tekevän, ja sanoo, mitä minä olen etukäteen tiennyt sen sanovan, kerrotko mikä tässä on tulkintaa?
Näin muuten ennalta tuonkin, että jankutat tulkinnasta hamaan tappiin, koska et pysty myöntämään sitä, että ihmisillä voi olla kykyjä, joita sinulla ei ole.
Ja onhan se pelottavaa ajatella, että joku jossain voi oikeasti NÄHDÄ sinut. Että et pysty esittämään tai feikkaamaan mitään, et edes tavallista rooliasi hyvänä avarakatseisena ihmisenä ja muiden ymmärtäjänä, koska joku näkee, kuka todella olet, kaikessa pikkusieluisuudessasi.