Lue keskustelun säännöt.
Muita, joita on keski-iässä alkanut tympiä kaikki keskustelu, seurustelu, vuorovaikutus täydellisesti?
29.10.2024 |
Tunnistan ironian siinä, että aloitan keskustelun siitä, etten tahdo enää keskustella. Kuitenkin olen utelias tietämään, onko muilla käynyt samoin?
Olen siis muuten todella onnellinen ja tyytyväinen elämääni, välillä suorastaan euforinen kun teen jotain omia juttujani. Mutta olen alkanut pitkästyä kaikkeen sosiaaliseen vuorovaikutukseen hyvin nopeasti tai melkein jo etukäteen.
Tuntuu, että tähän ikään mennessä olen kuullut jo kaiken, mitä ihmisillä ylipäänsä on sanottavana, joten kyseenalaistan koko keskustelun mielekkyyden, kun mikään edes etäisesti mielenkiintoinen tai tarpeellinen informaatio ei siirry. Eikä ihmisten läsnäolo tai "seura" ole koskaan merkinnyt minulle suuriakaan, kaikkein lähimpiä lukuunottamatta.
Eilenkin olin kävelyllä yhden kaverini kanssa, ja mietin vaan koko ajan, että jos olisin yksin, voisin paitsi kävellä jotenkin järjellistä vauhtia, ajatella jotain kiinnostavaa. Tai vaihtoehtoisesti voisin olla kotona "seurustelemassa" jonkun kaikkien aikojen suurimman mielen kanssa (eli lukemassa).
Olen yrittänyt sitäkin, että tietoisesti siirtäisin keskustelua johonkin oikeasti kiinnostavaan, mutta ihmiset alkaa suorastaan murjottaa siinä kohtaa. Ei ne TAHDO puhua muusta kuin jostain aivan arkipäiväisestä tai juoruilla tai vouhottaa uutisista.
Mieheni onneksi on edelleen älykäs ja kiinnostava keskustelija, niin sitä sentään jaksan.
Kommentit (160)
Minua se on tympinyt vähän aina. Välillä vaan on ollut elämässä sellaisia jaksoja, että sosiaalisempi elämä on mahtunut mukaan. Mutta nyt, kun työtä ja vastuuta tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi, tuntuu siltä, että en hitto soikoon enää jaksa ketään ylimääräistä.
Toki sitten esimerkiksi, kun vieraiden lähdöstä on kulunut viikon päivät, tulle jotenkin analysoitua tilanne uudelleen, muistaa edelleen sinänsä hyvät keskustelut heidän kanssaan, ja huomaa, että olikin ihan OK että he kävivät. Mutta monta päivää siihen menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua alkoi tympimään nuo jo lapsena. Oletan, että korkea älykkyys ja äärimmäinen introverttiys syynä. Onneksi itsellekin löytyi puoliso, jonka jutut kiinnostaa yhä 10v myöhemmin.
Älykkäät ihmiset on usein erakoitumiseen taipuvaisia. Luulen, että olet sellainen, ap.
Kuulostaa siltä että et saa arjessa tarpeeksi rasitusta kun yrität kavereiden kanssa viedä keskustelua tiettyihin suuntiin. Kavereilla taas homma toisin päin, haluavat vain rentoutua ja pitää jutut simppeleinä. Tai he pitävät valitsemaasi keskustelun suuntaa aivan tyhjänpäiväisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua alkoi tympimään nuo jo lapsena. Oletan, että korkea älykkyys ja äärimmäinen introverttiys syynä. Onneksi itsellekin löytyi puoliso, jonka jutut kiinnostaa yhä 10v myöhemmin.
Tämä on varmaan syy, miksi osa ihmisiä valittaa, ettei löydä ystäviä Keski-iässä. Olen samanlainen, enkä ole enää pitkiin aikoihin jaksanut oikein tutustua uusiin ihmisiin.
Käyn lenkit ja salit mieluiten yksin ja viihdyn hyvin muutenkin yksin. Ne maailmanparantamiset on höpötetty jo teininä ja juoruja en jaksa oikein kuunnella. Liekö oikein jaksan mitään muutakaan.
Hankalaa on se, että jostain ihmeen syystä ihmiset haluavat kovasti ystävystyä kanssani ja minua ei oikeasti kiinnosta. Yritän kohteliaasti selittää, että olen erakkoluonne ja viihdyn yksin. Tästä seuraa, että minulle suututaan ja loukkaannutaan, kun en halua yhteisharrastuksiin ja kahvitteluihin ja kyläilyilyihin ja pitkiin puheluihin.
Joiltain kuullut uhittelua, että kyllä sitten vanhana kadut, kun miehesi kuolee ja jäät ihan yksin, kun ei ole kavereita.
No mihin luonteeni muuttuisi, kun viihdyn hyvin yksin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älykkäät ihmiset on usein erakoitumiseen taipuvaisia. Luulen, että olet sellainen, ap.
Näin minulle on väitetty, mutta onhan sitä älykkäitä ekstroverttejäkin.
Mutta hauska kuulla, että en ole yksin tämän "ongelman" kanssa.
Eikä tämä "ongelma" tietenkään muuten olisi, eihän minun tarvitse nähdä ketään jos en tahdo, mutta kun en tahdo oikein jaksaa vanhoja vanhempiani tai sisaruksianikaan. Varsinkaan jos näemme kaikki yhdessä. Jotenkin se, että kaikki menee niihin vuosikymmeniä vanhoihin rooleihinsa on aivan erityisen tympeää, varsinkin kun en itse enää omaan rooliini sovi.
Kuitenkin rakastan vanhempiani ja sisaruksiani, mutta en vaan jaksa niiden juttuja. En käsitä, miksemme voi vaan olla yhdessä hiljaa?
-ap-
Tuttua. Ei tässä iässä tarvitse enää seuraa seuran vuoksi tai mitään validointia toisilta ihmisiltä. Hyvä seura erityisistä ihmisiatä sopivina annoksina on ihana asia, mutta enemmän ja enemmän viihdyn itsekseni omien ajatusteni ja mielenkiintoisen tekemisen parissa. Mitään small talkia, tyhjänpäiväistä lätisemistä tai "kaveruuksia" en jaksa ollenkaan jos ei ole ihan pakko, kaikki ihmiset elämässäni ovat sydänystäviä ja laatu korvaa määrän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykkäät ihmiset on usein erakoitumiseen taipuvaisia. Luulen, että olet sellainen, ap.
Näin minulle on väitetty, mutta onhan sitä älykkäitä ekstroverttejäkin.
Mutta hauska kuulla, että en ole yksin tämän "ongelman" kanssa.
Eikä tämä "ongelma" tietenkään muuten olisi, eihän minun tarvitse nähdä ketään jos en tahdo, mutta kun en tahdo oikein jaksaa vanhoja vanhempiani tai sisaruksianikaan. Varsinkaan jos näemme kaikki yhdessä. Jotenkin se, että kaikki menee niihin vuosikymmeniä vanhoihin rooleihinsa on aivan erityisen tympeää, varsinkin kun en itse enää omaan rooliini sovi.
Kuitenkin rakastan vanhempiani ja sisaruksiani, mutta en vaan jaksa niiden juttuja. En käsitä, miksemme voi vaan olla yhdessä hiljaa?
-ap-
Vanhempia ja sisaruksia ei voi itse valita ja omasta mielestäni se on aika käsittämätöntä, että "kuuluisi" olla hirveästi tekemisissä vaikkei henkilökemioiden puolesta huvittaisi tai olisi luontevaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on varmaan syy, miksi osa ihmisiä valittaa, ettei löydä ystäviä Keski-iässä. Olen samanlainen, enkä ole enää pitkiin aikoihin jaksanut oikein tutustua uusiin ihmisiin.
Käyn lenkit ja salit mieluiten yksin ja viihdyn hyvin muutenkin yksin. Ne maailmanparantamiset on höpötetty jo teininä ja juoruja en jaksa oikein kuunnella. Liekö oikein jaksan mitään muutakaan.
Hankalaa on se, että jostain ihmeen syystä ihmiset haluavat kovasti ystävystyä kanssani ja minua ei oikeasti kiinnosta. Yritän kohteliaasti selittää, että olen erakkoluonne ja viihdyn yksin. Tästä seuraa, että minulle suututaan ja loukkaannutaan, kun en halua yhteisharrastuksiin ja kahvitteluihin ja kyläilyilyihin ja pitkiin puheluihin.
Joiltain kuullut uhittelua, että kyllä sitten vanhana kadut, kun miehesi kuolee ja jäät ihan yksin, kun ei ole kavereita.
No mihin luonteeni muuttuisi, kun viihdyn hyvin yksin
Sama, minä olisin kyllä mieleinen ystävä monille, ja kaikki kylän mummotkin haluavat aina jutella kanssani.
Luulen, että meissä on sellainen tietty itseriittoisuus, mikä saa ystävää vailla olevat hakemaan meidän seuraamme. Ne tavallaan tahtoo sitä, mitä meillä on, eivätkä tajua ettei se tartu.
Minuun haluavat aina aivan erityisesti takertua kaikenlaiset moniongelmaiset ja "tarpeiset" ihmiset. Tai mitä "needy" olisikaan suomeksi. Ne, joissa on jonkinlainen musta aukko sisällä ja sinne pitäisi kaataa loputtomiin ymmärrystä.
Ja todellakin sitten loukkaannutaan, jos yrittää jonkinlaiset rajat vetää. Esimerkiksi on aivan mahdotonta heidän ymmärtää, että jos minulle sopii lenkkeilykaveruus, minulle EI sovi se, että soitetaan joka toinen päivä maratonpuheluja, jossa märistään milloin mistäkin.
Ai niin, en siedä puhelimessa puhumista sitäkään vähää mitä nuorena. En tajua, miten kukaan voi olla niin röyhkeä ja itsekeskeinen, että luulee muiden vaan odottavan heidän soittoaan. Minä ainakin yleensä TEEN jotain (jos en muuta niin haaveilen), joten AINAHAN se soittaja keskeyttää ja häiritsee. Joten en näe, miksi pitäisi soittaa ilman pakottavaa syytä.
No, nyt olen saanut lähipiirinkin ymmärtämään, että käytännön asioista voi soittaa, jos on ihan pakko (lähinnä siis jos vaaditaan välitöntä reagointia). Mutta se, että "en jaksanut kirjoittaa viestiä" EI ole riittävä syy, jos et jaksa kirjoittaa viestiä jonka luen sitten kun minulle sopii, asia ei varmaan ole kovin tärkeä.
Mutta joo, en vaan jaksa. Melkein kenenkään seura ei ole yksinkertaisesti tuon jatkuvan häirinnän arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet näyttelevät jotain roolia, ja se ei ole kiinnostavaa. Lällätellään, puhutaan kuin vanhat ukot Suomi-filmeissä, kun halutaan antaa kuva, että ollaan lupsakoita ja mukavia, myös naiset. Tällaiset vaikuttavat vähän yksinkertaisilta, mutta se onkin tietoinen rooli. Halutaan, että toinen pitää empaattisena, kun kertoo itkeneensä jotain surullista keksittyä tarinaa kirjassa, kun samaan aikaan maailmassa tapahtuu oikeastikin pahoja asioita. Ei tunnu, että olisi kovin hyvin kosketuksissa omiin tunteisiinsa, kun niitä peilataan jonkun keksittyjen tarinoidan kautta. Tämäkin on tietynlaista manipulointia, eli halutaan, että muut pitävät häntä empaattisena. Näitä ihmisiä kuvaa usein sellainen Oma lehmä ojassa -ajattelu.
Hep. Kun töiden takia joutuu päivittäin olemaan koko sen 8 tuntia sosiaalisessa kontaktissa ja puhumaan muiden ihmisten kanssa, ei töiden jälkeen huvita enää yhtään puhua tai olla tekemisissä kenenkään kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullla on käynyt toisinpäin: keski-ikäistyttyäni olen alkanut kiinnostua ihmisistä.
En jaksa lenkkeillä koskaan kenenkään ystäväni kanssa, kun en jaksa kuunnella kenenkään juttuja. Yksin ollessa saa oikeasti omaa aikaa, ihan kaikesta. Minulla on perhe ja kaikki ovat hyvin puheliaita. Lenkillä voi ajatella vain omiaan.
Vaali omaa aikaa AP. Tarvitset vain aikaa omien ajatustesi kanssa.
Nyt 50v kaikki ujous on hävinnyt ja yleissivistyksen myötä voisin keskustella vaikka kuinpa paljon. No, yksinäisyys vaivaa eikä esimerkiksi harrastuksessa voi jutella politiikasta tms. Eivät monet edes osaa. Kaipaan älyllistä juttuseuraa.
Ei vain ole energiaa, ei siinä mitään muuta. Olen miettinyt telttaan muuttamista metsään, mutta kun siellä on susia eikä sielläkään saa olla rauhassa. Mä vihaan toisen ihmisen läsnäoloa samassa tilassa vuorokauden ympäri. Aina on joku jossain pällistelemässä, ei edes pihalla saa olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi näin 35 täytettyäni. Nyt olen 45 ja entistä erakompi. Ikävä kyllä edes mieheni jutut ei minua enää kiinnosta. Haaveilen yksin asumisesta.
Mikset kerro sun ukolles tuosta, eikö hänenkin pitäisi saada se tietää ?
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Minulle kävi näin 35 täytettyäni. Nyt olen 45 ja entistä erakompi. Ikävä kyllä edes mieheni jutut ei minua enää kiinnosta. Haaveilen yksin asumisesta.