Lue keskustelun säännöt.
Muita, joita on keski-iässä alkanut tympiä kaikki keskustelu, seurustelu, vuorovaikutus täydellisesti?
29.10.2024 |
Tunnistan ironian siinä, että aloitan keskustelun siitä, etten tahdo enää keskustella. Kuitenkin olen utelias tietämään, onko muilla käynyt samoin?
Olen siis muuten todella onnellinen ja tyytyväinen elämääni, välillä suorastaan euforinen kun teen jotain omia juttujani. Mutta olen alkanut pitkästyä kaikkeen sosiaaliseen vuorovaikutukseen hyvin nopeasti tai melkein jo etukäteen.
Tuntuu, että tähän ikään mennessä olen kuullut jo kaiken, mitä ihmisillä ylipäänsä on sanottavana, joten kyseenalaistan koko keskustelun mielekkyyden, kun mikään edes etäisesti mielenkiintoinen tai tarpeellinen informaatio ei siirry. Eikä ihmisten läsnäolo tai "seura" ole koskaan merkinnyt minulle suuriakaan, kaikkein lähimpiä lukuunottamatta.
Eilenkin olin kävelyllä yhden kaverini kanssa, ja mietin vaan koko ajan, että jos olisin yksin, voisin paitsi kävellä jotenkin järjellistä vauhtia, ajatella jotain kiinnostavaa. Tai vaihtoehtoisesti voisin olla kotona "seurustelemassa" jonkun kaikkien aikojen suurimman mielen kanssa (eli lukemassa).
Olen yrittänyt sitäkin, että tietoisesti siirtäisin keskustelua johonkin oikeasti kiinnostavaan, mutta ihmiset alkaa suorastaan murjottaa siinä kohtaa. Ei ne TAHDO puhua muusta kuin jostain aivan arkipäiväisestä tai juoruilla tai vouhottaa uutisista.
Mieheni onneksi on edelleen älykäs ja kiinnostava keskustelija, niin sitä sentään jaksan.
Kommentit (160)
En jaksanut lukea ap:n jaarituksia (!), mutta tunnistan otsikon. Olen 40 v ja kuulen omat ajatukseni parhaiten yksin kerrostaloasunnossa. Muualla on liikaa tilaa, ihmisiä, vuorovaikutuspakkoa. Olen toipuva perheenäiti, 15 vuotta olen elänyt muiden tarpeille, siinä suurin selitys. Työni on myös äärimmäisen sosiaalista (opettaja).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että et saa arjessa tarpeeksi rasitusta kun yrität kavereiden kanssa viedä keskustelua tiettyihin suuntiin. Kavereilla taas homma toisin päin, haluavat vain rentoutua ja pitää jutut simppeleinä. Tai he pitävät valitsemaasi keskustelun suuntaa aivan tyhjänpäiväisenä.
Tai eivät välttämättä pidä tyhjänpäiväisenä, mutta jotkut eivät halua ajatella mitään, mikä ahdistaa heitä. Ei tarvitse, mutta sitten on niitä, jotka yrittävät pakottaa siihen tyhjänpäiväiseen touhuun, millä oman päivänsä täyttävät. Kun eivät kestä omiakaan ajatuksiaan.
Suurimmaksi osaksi joo, ei tässä hirveästi enää mikään kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Ihmisten elämäntarinat on toki kiinnostavia -joskin yleensä aika samanlaisia. Mutta kun olet sen kerran kuullut, ei ihmisillä yleensä ole muuta kiinnostavaa kerrottavaa.
Tämä on siis sitä, että se ihminen lakkaa kiinnostamasta, kun olet parilla tapaamisella "lukenut" sen.
Ja itseämme varten me täällä elämme. Itsekeskeisyys on pelkästään hyvä asia. Muita varten elävät ihmiset tunnistaa tuskaisesta ilmeestä niiden kaikkien muiden naamalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Ei se mitään itsekeskeistä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi joo, ei tässä hirveästi enää mikään kiinnosta.
Minua kyllä kiinnostaa todella monet asiat hyvinkin paljon.
Ihmisten väsyneet ja toisteiset jutut vaan ei.
-ap-
Miten se sitten on mahdollista, että tosi vanhat valittaa yksinäisyyttä, vai oliko heilläkin 50-60 vuotiaana se yksin olon tarve ????? Ja sitten jäätiinkin ihan yksin ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lenkkeillä koskaan kenenkään ystäväni kanssa, kun en jaksa kuunnella kenenkään juttuja. Yksin ollessa saa oikeasti omaa aikaa, ihan kaikesta. Minulla on perhe ja kaikki ovat hyvin puheliaita. Lenkillä voi ajatella vain omiaan.
Vaali omaa aikaa AP. Tarvitset vain aikaa omien ajatustesi kanssa.
Tämä on ihan ymmärrettävää, jos ympärillä on koko ajan hälinää. AP:ta rassaa, kun ei ole sellaisia ihmisiä, joiden kanssa puhua oikeista asioista, ja silloin ei jaksa puhua tyhjänpäiväisyyksiä. Eli vähän eri syy, jos ymmärsin hänet oikein.
Sama, paitsi olen 30v. Elämän "asiasisältö" tulee ihan muuta kanavia pitkin, kuin arkielämän ihmisiltä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Ihmisten elämäntarinat on toki kiinnostavia -joskin yleensä aika samanlaisia. Mutta kun olet sen kerran kuullut, ei ihmisillä yleensä ole muuta kiinnostavaa kerrottavaa.
Tämä on siis sitä, että se ihminen lakkaa kiinnostamasta, kun olet parilla tapaamisella "lukenut" sen.
Ja itseämme varten me täällä elämme. Itsekeskeisyys on pelkästään hyvä asia. Muita varten elävät ihmiset tunnistaa tuskaisesta ilmeestä niiden kaikkien muiden naamalla.
Kukaan ei pysty 'lukemaan' ihmistä parista lauseesta. Ainoastaan pystyy kehittämään omia ennakkoluuloja siitä toisesta ihmisestä. Se on sekä vähä-älyistä että ylimielistä,,ei älykästä, eikä kypsää lainkaan. Silloin kannattaa katsoa peiliin, jos alkaa tuntua siltä.
Tällä yksi, jota alkoi tympimään siinä 42-vuoden jälkeen. Kuormitun pelkästä ajatuksesta, että vapaapäivänä pitäisi kyläillä jossain, kun ei vain huvita. Ja useimmat tekemiset, harrastukset, lajikokeilut jne on niin nähty. Ei saa enää sellaista mukavan tekemisen kokemusta oikein mistään. Olen silti ujuttanut arkeeni asioita, etten vallan erakoidu koska muuten sammaloidun kotinojatuoliini.
N49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä huomaa viimeistään siinä vaiheessa että moni ihminen on vtn t y h m ä omaan napaan tuijottava mulqvisti. Ei jaksa kiinnostella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hiukan samaa. Olen huomannut, että tässä iässä (45) sitä tietää jo niin paljon ja on yleensä ajatellut asiat niin pitkälle, että aika harvasta asiasta on mielekästä puhua. Ellei se toinen ole todella samalla viivalla.
Tarkoitan, että kun niitä omia kiinnostuksen kohteita on tutkinut jo niin kauan, ei ole mielekästä alkaa selittää mitään mitä on ajatellut kenellekään muulle, koska olet itse niin syvällä siinä; se on aina kuin lapselle selittäisi. Tai vaikka olisi joku ihan uusikin juttu, pohjatiedot alkaa olla melkein kaikesta sitä luokkaa, että missä vaan pääsee nopeasti sisälle jos vain kiinnostaa -ja sitten ketään ei kiinnosta kuulla siitä.
Minulla on nykyään sekin ongelma, että en saa edes oman alani koulutuksista juuri mitään. Vaikka koulutus olisi muka kaikkein uusimmista tuulista ja tulevaisuuden visioista, ei ne koskaan anna minulle mitään, koska olen ne visiot nähnyt jo kaksi vuotta sitten.
Mä niin tunnistan tuon ihmisten lukemisen! Olen joskus ajatellut, että ihmiset on kuin kirjoja, ja suurin osa harlekiinipokkareita, jonka lukaiset kolmessa tunnissa eikä sitä enää kannata lukea uudestaan. Mutta osa on sitten niitä, minkä voit lukea uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja aina löydät uusia tasoja.
Ongelma on, että harlekiinipokkarikin voi olla viihdyttävä sen yhden lukaisukerran. Ja niillä on tosiaan paha taipumus alkaa kuvitella, että koska olet ollut kiinnostunut niiden jutuista vähän aikaa, olette nyt henkiystäviä. Kun hehän ovat saaneet ihanan, empaattisen kuuntelijan!
Luojalle kiitos miehestäni, joka ei ole muuttunut tylsäksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten se sitten on mahdollista, että tosi vanhat valittaa yksinäisyyttä, vai oliko heilläkin 50-60 vuotiaana se yksin olon tarve ????? Ja sitten jäätiinkin ihan yksin ?
Ovat pimahtaneita. Omakin äiti porasi yksinäisyyttä. No sitten aloin soittelemaan hänelle pari kertaa viikossa. Nykyään ihmettelee, että kuinka voikin niin paljon paremmin "yksin", kuin aiemmin. Miten puusilmäinen ja inhottava voi olla, ihan kuin en olisi olemassakaan. No, nyt saa todellakin nauttia siitä yksin olosta sitten
Olen 38 ja tuntuu että ihmiset ovat keskimäärin todella tyhmiä. En jaksa epäsivistynyttä käytöstä ja omalla tietämättömyydellä brassailua, myöskin kuplautuneisuus ärsyttää.
Keskustelu on uuvuttavaa. Ennen ihmiset häpesivät jos eivät osanneet sanoa mitään aiheesta, josta "kaikki" tiesivät jotain. Nykyään on ok möläytellä tyhmyyksiä ja paljastaa, ettei tunne edes peruskäsitteitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Päinvastoin olen vasta vanhemmiten alkanut kiinnostua muiden elämäntarinoita ja elämäntilanteista.
Minusta se, ettei yhtään kiinnosta, on osoitus itsekeskeisyydestä. Olin sellainen nuorena, joistakin taas tulee itsekeskeisiä vanhoina.
N50+
Onko itsekeskeisyyttä se, että iän myötä oppii olemaan terveen itsekäs ja uskaltaa elää sellaista elämää kuin haluaa.
Enää ei tarvitse muiden mieliksi olla sosiaalinen.
Olisi niin hyvä, kun te sosiaaliset hakiditte toistenne seuraa, ettekä tuppasi arvostelemaan meidän erakoiden elämää ja luonnetta
Olen 47 v ja nyt sinkkuna neljä vuotta. Viihdyn valtavan hyvin yksin. Teen kaiken yksin. Työ on superkiireistä. En jaksa muita ihmisiä sen lisäksi. Ainoa joita jaksan ovat aikuisten lasteni näkeminen ja mun kerran viikkoon tapailumies. Hänen kanssaan jaksan jutella. Voisin jatkaa loppuelämäni näin
Vierailija kirjoitti:
Miten se sitten on mahdollista, että tosi vanhat valittaa yksinäisyyttä, vai oliko heilläkin 50-60 vuotiaana se yksin olon tarve ????? Ja sitten jäätiinkin ihan yksin ?
Ne on eri ihmisiä. Niitä, jotka ovat loputtomalla seurantarpeellaan ajaneet muut luotaan.
Erakkoluonteet on ja pysyy sellaisina.
Oma isoäitini oli sellainen. Jäi leskeksi 50-vuotiaana ja eläkkeelle jäätyään asui yksikään omassa syrjäisessä mökissään. Kävi hoitamassa muiden mummojen jalkoja jos kaipasi seuraa (koska pysyi paljon paremmassa kunnossa kuin ne loppuun saakka). Enimmäkseen ei kaivannut. Kuhki yksinään metsässä marjassa ja kalassa, tai oli sillä koira seurana.
Syöpä onneksi vei parissa kuukaudessa, niin ei joutunut elämäntavastaan luopumaan.
Hiukan samaa. Olen huomannut, että tässä iässä (45) sitä tietää jo niin paljon ja on yleensä ajatellut asiat niin pitkälle, että aika harvasta asiasta on mielekästä puhua. Ellei se toinen ole todella samalla viivalla.
Tarkoitan, että kun niitä omia kiinnostuksen kohteita on tutkinut jo niin kauan, ei ole mielekästä alkaa selittää mitään mitä on ajatellut kenellekään muulle, koska olet itse niin syvällä siinä; se on aina kuin lapselle selittäisi. Tai vaikka olisi joku ihan uusikin juttu, pohjatiedot alkaa olla melkein kaikesta sitä luokkaa, että missä vaan pääsee nopeasti sisälle jos vain kiinnostaa -ja sitten ketään ei kiinnosta kuulla siitä.
Minulla on nykyään sekin ongelma, että en saa edes oman alani koulutuksista juuri mitään. Vaikka koulutus olisi muka kaikkein uusimmista tuulista ja tulevaisuuden visioista, ei ne koskaan anna minulle mitään, koska olen ne visiot nähnyt jo kaksi vuotta sitten.
Sama juttu kaikissa uutisissa, tuntuu ettei tarvitse kovinkaan paljoa seurata niin on merkittävästi syvällisempi näkemys kuin toimittajilla.
Kun on elänyt tämän verran ja oppinut paljon, tuntuu ettei juuri mitään yllätyksiäkään tule, vaan kaiken näkee jo ennalta. No välillä tulee jotain ihan nippelitietoa, mikä on uutta, yllättävää ja ilahduttavaa, mutta suuret linjat on niin ennalta-arvattavia.
Keskustellessa tietää etukäteen, mitä toinen aikoo mihinkin sanoa, niin eihän siinä ole juuri mieltä sitten.
Jaksan yleensä kiinnostua uusista ihmisistä vähäksi aikaa, parin tapaamisen jälkeen olen "lukenut" sen ihmisen ja tiedän miten se tulee jatkossa reagoimaan ihan kaikkeen, ja mielenkiintoni lopahtaa. Tämä on aika iso ongelma, koska ne pari kiinnostunutta tapaamista ovat yleensä saaneet sen toisen jo kiintymään minuun ja sitten no loukkaantuu, kun olen että tämä oli tässä.