Miten vanhempiesi taloudellinen vakavaraisuus on vaikuttanut elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

"Tässä se köyhän ja varakkaan ero tulee jotenkin konkreettisesti esille. Laina ei ole mikään peikko sellaiselle, jolla on varallisuutta. Meille persaukisille se on. Minulla ei ole ikinä ollut lainaa, onneksi, koska sairaustuimme puolison kanssa molemmat. En ymmärrä, miten olisimme selviytyneet, jos meillä olisi lainaa ollut. Talous on ollut 20 vuotta viritetty äärimmilleen ja se tulee jatkumaan hamaan tulevaisuuteen. Näin ollen lapsetkin yrittävät selviytyä opinnoista ilman lainaa. Se vaatii työtä ja nuukailua, mutta elämä tuntuu silti levollisemmalta. Lapsillakaan ei ole sellaista uskoa tulevaisuuteen, koska ovat kokeneet sen, että mitä tahansa ikävää voi sattua milloin vain, ihan itsestä riippumattomista syistä."

Ymmärrän mitä tarkoitat, en melkein edes viitsi sanoa mitä minuun on iskostettu jo pienestä ja mitä mieheni välillä sanoo myös eli "raha on vain rahaa, sitä voi aina tehdä lisää" - mikä kuvastaa valtavaa asenne-eroa siihe

Varmasti laina huolestuttaa, varsinkin jos sitä on paljon, mutta et ehkä tavoita kuitenkaan sitä villakoiran ydintä. Laina ei ole vaihtoehto. Me emme harjoittele lainan ottamista nuorten kanssa. Minä mietin tällä hetkellä, että pystynkö pitämään nettiliittymän, koska se maksaa. Minulla ei ole tällä hetkellä muuta syötävää kuin itse leivottuja sämpylöitä ja kaurapuuroa. Elämme aivan eri todellisuuksissa. 

Huomenna menemme siskoni kanssa kauppaan. Hän haluaa tiettyyn kauppaan, koska siellä on hyviä tarjouksia. Miesystäväni soitti ja pyysi minua tuomaan hänellekin em. kaupan tarjoustuotteita. Minä haluaisin Prismaan, koska minulla on sinne etukuponki. En kehtaa tunnustaa, vaan tyydyn nyt sitten menemään sinne, minne kuski haluaa, vaikka minulla ei ole rahaa niitä hyviä tarjouksia hyödyntää.

Lapseni eivät tule perimään mitään. Isälläni on jokseenkin arvoton kerrostaloasunto muuttotappiokunnassa. Jos siitä pääsee eroon ilman, että itse joutuu maksamaan, niin hyvä. Sikäli mikäli isä kuolee ennen minua, ei sekään niin sanottua ole. Huolestuttaa todella, että miten lapset pärjäävät, kun heidän keinonsa menestymiseen ovat kotoa opitut rahankäyttötaidot, jotka ovat ainoastaan säästäminen. Varallisuuden kerryttämistä emme osaa, kaihdamme pienimpiäkin riskejä ja olemme varovaisia. Toivon, että lasten opiskelumotivaatio riittää yhä ja heillä olisi tulevaisuudessa paremmin.

Mä otan vielä kantaa tuohon lainaan. Mun äitini aikoinaan opetti - kiitos hänelle siitä - että vain asunnon voi ostaa velaksi. Ymmrrän kuitenkin, että niillä, joilla on varallisuutta jo niin paljon, että se varallisuus ylittää otetun lainan määrän, laina voi olla hyvä keino saavuttaa enemmän. Mutta ei silloin, jos se varallisuus on vain oma koti, jossa asuu. Mä olen muuten joskus lainaillut rahaa kavereilleni, mutta en koskaan silloin, jos se laina pitäisi maksaa takaisinkin. Vain slloin, jos ei ole väliä, saanko rahani takaisin vai en. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.ku.fi/artikkeli/5075510-tutkimus-mursi-yleisen-myytin-koyhyys-ei-periydy-arvoissa-ja-asenteissa

Köyhyyden ja huono-osaisuuden periytyminen on vaikea tutkimuskenttä, koska numeraalisesti mitattavia asioita aiheen tiimoilta ei löydy sellaisesta asiasta kuin "stressi" tai "kasvatustaidot". Itsearviointi kuuluu laadullisiin tutkimusmenetelmiin ja tuo esille tarinallisuuden, josta rakennetaan poliittiseen keskusteluun soveltuvia argumentteja köyhyyden poistamiseksi. Sitä tämä linkattu haastattelu edusti.

Lapsiperheköyhyyttä poistetaan puhtaasti rahalla, mutta raha ei poista huono-osaisuutta, jossa on muitakin ylisukupolvisia ongelmia tai haasteita, joten hyvinvointivaltio on itse synnyttänyt "tuilla elämisen ongelman". Mutta parempi sekin kuin kadulla asuvat perheet ja muut sellaisten yhteiskuntien ongelmat, joissa tuloeroja ei lainkaan haluta tasoittaa.

Hyvin la

Geenit vaikuttavat paljon. Omat lapseni ovat keskivertoälykkäitä, kuten minäkin. Se tarkoittaa sitä, että tekemällä töitä ja panostamalla heillä on mahdollisuus pärjätä koulumaailmassa ja luultavasti työelämässäkin. Tunnen myös paljon nuoria, joilla on erilaisia kehityshäiriöitä ja nepsy-problematiikkaa. Heillä ei ole ollenkaan samoja mahdollisuuksia elämässään. Jos edes erityisammattikoulun käyminen ei onnistu, niin realistiset mahdollisuudet työllistyä ovat jotakuinkin nollissa. Munkin nuorilla on autismipiirteitä, mutta heillä on käynyt tuuri sen suhteen, että miten ne ilmenevät juuri heidän kohdallaan. Mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa ei ole autismipiirteiden takia tullut vastaan. Lähinnä taipumus kuormittua on se, mikä on laittanut kapuloita rattaisiin ja siinäkin on yhteiskunta ja erilaiset (taloudellisetkin) tukitoimet auttaneet, ettei heidän ole tarvinnut suorittaa yli jaksamisen.

Meillä oli keskiluokkainen lapsuus, mutta muistan kuinka meillä puhuttiin öljykriisistä ja isä käänteli aina pattereita pienemmälle, kun lämmitys oli niin kallista. Sain pientä viikkorahaa, mutta paljon tuli käytettyä veljen vanhoja vaatteita, eikä kalliita harrastuksiakaan ollut. Kun oli teini, vanhemmat erosivat. Äiti osti asunnon eron jälkeen, useampi vuosi oli todella tiukkaa.

Lapsuudesta/nuoruudesta on jäänyt aina rahan suhteen varovaisuus; säästössä täytyy aina olla rahaa. Olen kasvattanut varallisuutta hiljalleen pienestä perinnöstä ja keskituloisen palkasta unohtamatta kuitenkaan yhtä tai kahta lomamatkaa vuodessa ja ulkona syömistä silloin tällöin. Raha ei välttämättä tee onnelliseksi, mutta kyllä se tiettyä levollisuutta tuo kun on omistusasunto hyvällä sijainnilla Helsingissä ja lisäksi säästöjä ja sijoitusomaisuuttakin jo mukavasti. Vaatii tietysti budjetointia ja sinnikästä säästämistä/sijoittamista kuukausittain. Elämän ikäviin, rahalla hoidettaviin yllätyksiin on löytynyt rahat omasta takaa eikä ole tarvinnut turvautua pikavippeihin tms.

harjoituslainoja ja kotiäitinä neljä vuotta. Toivottavasti aloittaja ymmärtää oman hyväosaisuutensa. 

Vierailija kirjoitti:

harjoituslainoja ja kotiäitinä neljä vuotta. Toivottavasti aloittaja ymmärtää oman hyväosaisuutensa. 

Ymmärränhän minä. Ap

181. Ymmärrän, että elämme eri todellisuutta, mutta kyllähän tällaiset keskustelut silti konkretisoivat paljon sitä mistä kaikesta arkisesta on kyse. Tuo minun edeltävä viestini kuvasi juuri eroa eli asenne on täysin toisenlainen, kuvasin vain enemmän sitä millä tavalla. Ja harjoituslaina varmasti kuvaa myös todellisuuksien eroa. 

Asenteet periytyvät eli kun isoäitini tuli Venäjältä mukanaan vain yksi matkalaukku ja päällään korut, hän ei silti pelännyt köyhyyttä ja puutetta. Hänellä oli usko siihen, että huulipunan voi ostaa viimeisillä killingeillä, muut asiat ratkaisevat ja asiat järjestyvät, koska hän  oli kotoisin erittäin varakkaasta tai rikkaasta perheestä. Hän uskoi niin, vaikka mitään taetta siitä ei oikeasti ollut eikä se niin helppoa ollut. Samalla tavalla asenne, jonka puute kalvaa arkeen ja mieleen, näkee ehkä kaikkialla uhkia enemmän kuin mahdollisuuksia. Jonkun linkkaama lehtiartikkeli puhui tästä(kin) asiasta eli on paitsi vähemmistöstressiä, myös puutteen stressiä. 

Kannat raskasta taakkaa, kun huolehdit ja murehdit asioista. Itselläni on samaa taipumusta välillä myös, ei tosin rahan suhteen. Toivottavasti et ottanut nyt minun viestiäni siltä kannalta, että moittisit itseäsi, ettet ole opettanut lapsellesi "rahan tekemistä", kun kirjoitit vähän siihen suuntaan. Olet pärjännyt hyvin, kiitä itseäsi mieluummin hyvästä kasvatustyöstä, kun lapsillasi menee hyvin. Rahan tekijöitä on muutenkin hyvin harvassa, useimmat kerryttävät omaisuutta säästämällä. Riskithän voivat aina realisoitua ja jos puskuria ei ole, on viisasta varoa.

En minäkään osaa rahaa tehdä, miehelläni sen sijaan on se harvinainen taito. Eli aina kun hän ryhtyy johonkin, se onnistuu taloudellisessa mielessä ja muutenkin. Olen raha-asioissa aika varovainen, kun en tiedä tarpeeksi eikä raha sillä tavalla kiinnosta minua, että jaksaisin enemmän perehtyä. En siis ole mikään sanomaan kenenkään raha-asioista mitään. Edeltävässä viestissä vain kuvasin sitä ajatusmaailmaa, joka liittyy vakavaraisuuteen huolettomuutena. Lasi on aina puoliksi täysi eikä tyhjä ja on luottamus siihen, että aina pärjää. 

Vierailija kirjoitti:

181. Ymmärrän, että elämme eri todellisuutta, mutta kyllähän tällaiset keskustelut silti konkretisoivat paljon sitä mistä kaikesta arkisesta on kyse. Tuo minun edeltävä viestini kuvasi juuri eroa eli asenne on täysin toisenlainen, kuvasin vain enemmän sitä millä tavalla. Ja harjoituslaina varmasti kuvaa myös todellisuuksien eroa. 

Asenteet periytyvät eli kun isoäitini tuli Venäjältä mukanaan vain yksi matkalaukku ja päällään korut, hän ei silti pelännyt köyhyyttä ja puutetta. Hänellä oli usko siihen, että huulipunan voi ostaa viimeisillä killingeillä, muut asiat ratkaisevat ja asiat järjestyvät, koska hän  oli kotoisin erittäin varakkaasta tai rikkaasta perheestä. Hän uskoi niin, vaikka mitään taetta siitä ei oikeasti ollut eikä se niin helppoa ollut. Samalla tavalla asenne, jonka puute kalvaa arkeen ja mieleen, näkee ehkä kaikkialla uhkia enemmän kuin mahdollisuuksia. Jonkun linkkaama lehtiartikkeli puhui tästä(ki

Tämä siis Ap:n viesti.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli keskiluokkainen lapsuus, mutta muistan kuinka meillä puhuttiin öljykriisistä ja isä käänteli aina pattereita pienemmälle, kun lämmitys oli niin kallista. Sain pientä viikkorahaa, mutta paljon tuli käytettyä veljen vanhoja vaatteita, eikä kalliita harrastuksiakaan ollut. Kun oli teini, vanhemmat erosivat. Äiti osti asunnon eron jälkeen, useampi vuosi oli todella tiukkaa.

Lapsuudesta/nuoruudesta on jäänyt aina rahan suhteen varovaisuus; säästössä täytyy aina olla rahaa. Olen kasvattanut varallisuutta hiljalleen pienestä perinnöstä ja keskituloisen palkasta unohtamatta kuitenkaan yhtä tai kahta lomamatkaa vuodessa ja ulkona syömistä silloin tällöin. Raha ei välttämättä tee onnelliseksi, mutta kyllä se tiettyä levollisuutta tuo kun on omistusasunto hyvällä sijainnilla Helsingissä ja lisäksi säästöjä ja sijoitusomaisuuttakin jo mukavasti. Vaatii tietysti budjetointia ja sinnikästä säästämistä/sijoittamista kuukausitta

Öljykriisi ja muut historian käänteet muuttuvat hyvin konkreettisiksi lapsillekin, kun ne näkyvät omassa perheessä. Samoin avioero. Se joka on lapsena itse kokenut vanhempien avioeron mullistuksen, miettii ehkä raha-asioitakin toiselta kantilta kuin sellainen aikuinen, jonka vanhemmat ovat edelleen yhdessä ja tulevat hyvin toimeen.

Avioerohan on iso taloudellinen kupru useimpien kohdalla. Siihen vielä uudet perheenjäsenet vanhempien uusista suhteista: se vähentää varallisuutta toisin kuin perhe, joka kerryttää koko ajan omaisuutta yhteen osoitteeseen ja yhteiselle jälkikasvulle. En ainakaan itse suonut pienintäkään ajatusta tuollaiselle, kun menin naimiisiin, mutta tuurilla menivät valinnat hyvin. Meillä ei nimittäin ole avioehtoa. (Palstallahan on paljon puhetta siitä, miten naiset aina valitsevat rikkaan miehen jne. ja minusta se olisi oikeastaan aika fiksu ajatus, harva vain taitaa sitä miettiä miestä valitessa.)

Mitä säästämiseen tulee, niin suomalaiset ovat tosi pitkäjänteisiä tuossa, kun ajatellaan lähtötilannetta 40-50-luvulla. Sodasta toipuva maa, koulutus oli kallista, välillä lama kuritti, mutta sinnikkäästi säästettiin talot ja kesämökit lainoja maksellen niin että syntyi suuri keskiluokka, kovasta verotuksesta huolimatta, jonka avulla synnytettiin hyvinvointiyhteiskunta. Se oli ehkä mahdollista siksi, että kaikilla on kokemusta kurjuudesta ja vähävaraisuudesta jossain suvun historiassa vähintään. Ei ihme, että säästäminen on voimissaan, sijoittaminen on vasta nyt viime vuosikymmeninä tullut rinnalle. Ap

Mä ymmärrän hyvin,  mitä ap tarkoitat.  Suomessa on aika vähän ihmisiä, joiden sotien aikana eläneiden vanhempien isovanhemmatkin olisivat olleet rikkaista suvuista.  Valtaosalla suomalaisista on ihan köyhälistötausta.  Renkiä, piikaa,  torpparia jne. Vasta 1960- ja 1970-luvuilla alettiin vaurastua.  Ne mummot ja vaarit asuivat edelleen ulkohuusillisissa mörskissään lastenlasten lähtiessä maalta kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin.  Sun suvussa ei taidettu edes pulavuosina syödä pettuleipää? 

Meillä alkaa vasta nyt olla 30-40 v kansalaisia,  joiden isovanhemmillakin oli sähköt,  vesivessat jne ihan itsestäänselvyys.  Meidän elämänopit on perua risusavotasta eikä ole voinut ajatella,  että jos ei ole leipää,  pitää syödä leivoksia.  

T. Reipas ja tunnollinen lammas poikkeuksellisesti vierailijana 

Mitähän se nyt reilun puolen miljoonan euron perinnöt vaikuttavatkaan nuukan peräkammarinpojan elämään?

183. Samaa mieltä, nyky-yhteiskunnassa on vaikea pärjätä nepsy-piirteisenä, ellei omaa jotain erityistaitoa kuten koodaamista. Vaikka "ennenkin on pärjätty" eli ennen kaikki halukkaat pystyivät ennen työllistymään johonkin yksinkertaiseen työhön nepsy-piirteisinäkin, ajaa rekka satamassa jo nykyisin ilman kuljettajaa, keräily hoidetaan varastoissa automaattisesti yötä päivää eikä edes valoja tarvitse pitää päällä ja kähes kaiken aspa-työnkin vie tekoäly. Olemme isossa murroksessa, ellei sitten ilmastonmuutos ja/tai sota romahduta koko yhteiskuntaa. Ap

Vielä kommentoin isoäitiisi huulipunan ostoon.  Tuo on juuri sitä, mitä alunperin varmasn tarkoititkin,  että kun on lähtöisin varakkaasta suvusta,  voi luottaa siihen,  että huulipunan ostamalla kaikki muu järjestyy.  Mä otin silloin syksyllä 1980 mukaan taskulaskimen,  joka oli arvokkaampi kuin uusi huulipuna,  mutta en silti kuvitellut taskulaskimen avulla järjestyvän kaiken. Mutta mun isovanhempani olivatkin köyhiä ja elääkseen joutuivat tekemään ruumiillisesti raskasta työtä. 

T. Reipas ja tunnollinen lammas poikkeuksellisesti vierailijana 

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän hyvin,  mitä ap tarkoitat.  Suomessa on aika vähän ihmisiä, joiden sotien aikana eläneiden vanhempien isovanhemmatkin olisivat olleet rikkaista suvuista.  Valtaosalla suomalaisista on ihan köyhälistötausta.  Renkiä, piikaa,  torpparia jne. Vasta 1960- ja 1970-luvuilla alettiin vaurastua.  Ne mummot ja vaarit asuivat edelleen ulkohuusillisissa mörskissään lastenlasten lähtiessä maalta kaupunkeihin opiskelemaan ja töihin.  Sun suvussa ei taidettu edes pulavuosina syödä pettuleipää? 

Meillä alkaa vasta nyt olla 30-40 v kansalaisia,  joiden isovanhemmillakin oli sähköt,  vesivessat jne ihan itsestäänselvyys.  Meidän elämänopit on perua risusavotasta eikä ole voinut ajatella,  että jos ei ole leipää,  pitää syödä leivoksia.  

T. Reipas ja tunnollinen lammas poikkeuksellisesti vierailijana 

Kyllä, jo aiemminkin oli ketjussa puhetta, että historia on lähellä eli me vanhat muistamme vielä ajan, kun ulkohuussi ja sähköttömyys ei ollut mikään ihmeellinen asia. Sitä samaa todellisuutta eli isoäitinikin, sillä hän (ja muut suvun jäsenet) tosiaan oli menettänyt kaiken. 20-30-luvun pulavuosina saattoi siis hyvinkin syödä pettuleipää. Mutta hän oli neuvokas, kielitaitoinen toimen nainen kuten siinä suvussa naiset ovat olleet muutkin, toimi mm. kielenkääntäjänä ja meni hyviin naimisiin isoisän kanssa, vaikka jäikin köyhään Suomeen toisin kuin sisaruksensa. Isän puoleisesta suvusta en niinkään tiedä. En osaa sanoa miten yleistä pettuleivän syönti muutenkaan oli. Ainakin korviketta joivat kaikki. Ap

Ap, tuolla kyynisyydellä tarkoitan juurikin voimakasta epäluottamusta yhteiskunnan rakenteisiin, poliitikkoihin, virkamiehiin ja erilaisiin instituutioihin, kuten valtio ja pankit. Ei siis mitään salaliittoteorioita, vaan sellainen ajatusmaailma, että täällä ollaan omillaan eikä tavallisen ihmisen puolia pidä kukaan. Tarkkaavainen ihminen, mitä tulee muutoksiin ympäristössä, ja tulkitsee niitä ikävämmän skenaarion mukaan. 

121

Olen keskipalkkaisen perheen lapsi, jonka kotona oli todella pihiä lapsuudessa ja viisaudella vanhemmat sijoitti huikean hyvin esimerkiksi lama-aikana. Nyt ovat eläkkeellä, hyvät eläkkeet ja päälle sijoituksia taviksiksi mukavasti.

Mitä olen tästä hyötynyt? Teininä pääsin kielikurssille, muutettuani opiskelemaan ostivat mukavan asunnon käyttöön. Kun valmistuin ja menin töihin, niin antoivat omarahoitusosuuden ensimmäiseen asuntoon. Vaihdettuani miehen kanssa isompaan, antoivat täydellisen remontin rahat. Autonvaihtoa ovat tukeneet pari kertaa ja sittemmin antaneet ennakkoperintöinä kymmeniä tuhansia Euroja, jotka olen sijoittanut. Olen tavallaan aina elänyt "omillani" tultuani aikuiseksi ja valmistuttuani, mutta minulla on aina ollut helppoa ostaa asunto, ei pelkoa katastrofista (koska vanhemmat kyllä antaisi ennakkoperintöä, jos tulisi ongelmia) ja muutenkin mukava, kun lähtee vaikka matkalle, niin isältä viuhahtaa tonni käteistä käydessä ruokarahaksi. Kun lapset tarvivat jotain, niin isovanhemmat rientää maksajiksi. Maksetaan auto, maksetaan pitopalvelulasku ylppäreihin, äiti tuli mukaan aikanaan vaunuostoksille, isä pyytää aina tuomaan laskuja käydessä, koska ne on helppo maksaa toisen jne.  Olisin pystynyt nämä kaikki itsekin maksamaan, mutta tämä sivusta saatu auttaminen on mahdollistanut omien sijoitusten kasvattamisen nopeammin kuin pelkästään itse säästämällä. Eli kun äiti maksaa tonnin laskun, jää mulle tonni laittaa säästöön. 

En ole tuhlari. En niin nuuka kuin vanhemmat, mutta talous on aina ollut tasapainossa ja olen elänyt palkkani mukaan. En harrasta elämäntyyliä, johon palkka ei riitä. Se, että saan avustusta, on varallisuuden siirtoa eli tarkoituksena on jo elinaikana antaa pois, jotta kaikki ei mene aikanaan perintöverolle.

Vierailija kirjoitti:

Vielä kommentoin isoäitiisi huulipunan ostoon.  Tuo on juuri sitä, mitä alunperin varmasn tarkoititkin,  että kun on lähtöisin varakkaasta suvusta,  voi luottaa siihen,  että huulipunan ostamalla kaikki muu järjestyy.  Mä otin silloin syksyllä 1980 mukaan taskulaskimen,  joka oli arvokkaampi kuin uusi huulipuna,  mutta en silti kuvitellut taskulaskimen avulla järjestyvän kaiken. Mutta mun isovanhempani olivatkin köyhiä ja elääkseen joutuivat tekemään ruumiillisesti raskasta työtä. 

T. Reipas ja tunnollinen lammas poikkeuksellisesti vierailijana 

Huulipuna kuvastaa hyvin sitä maailmaa mitä itsekin opin tähdentämään ja mikä on mielestäni suomalaisuudelle vierasta. Eli pitää olla aina tip top. Täysin päinvastaista siihen ympäristöön, missä huulipuna on turhaa ja jopa paheellista. Kaikuja tuosta ajatusmallista on vieläkin Suomessa eli meikkaamista pidetään "maalaamisena". Ja isoäiti ei lähtenyt mihinkään ilman "huulimaalia". Kuolinvuoteellakin hänen kyntensä olivat laitettu. Hän oli aina tyylikäs ja moitteeton käytöstavoiltaan, mutta osasi olla myös erittäin kylmäkiskoinen. Hän sai asiat tapahtumaan ja miehet pitivät hänestä vielä myöhäisessä keski-iässäkin. Matkustin hänen kanssaan usein, se oli tosi hauskaa ja sain nukkua vieressä, jos pelotti, vaikka hän ei pitänyt siitä yhtään :) (ei erityisen äidillinen tyyppi). Menipäs tämä nyt muistelun puolelle! Ap

Mun vanhempia harmitti, kun eivät lähteneet kunnolla asuntobusinekseen. Kun me puolisoni kanssa aloitettiin, meillä kummallakin oli omat asunnot tavatessamme. Saimme yhteen lainan helposti, sitten vissiin pariin myös. Mutta kun ostettiin 10 asuntoa, jouduttiin saamaan kummankin canhemmilta takaus.

Asunnot olivat halpija, yhtiövastikkeet pieniä, lainat maksettiin nopeasti ja saatiin takaukset pois.

Ovat tukeneet mm ensiasunnossa

Siis sun isoäitisi muutti Suomeen jo 20-30 -luvulla suvun menetettyä Venäjällä kaiken omaisuutensa? Vai ymmärsinkö nyt jotain väärin?

T. Reipas ja tunnollinen lammas poikkeuksellisesti vierailijana 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opintolainaan hän on oikeutettu kuten kaikki muutkin.

 

Laina ei ole varsinaisesti tuki vaan nimensä mukaisesti laina. Se on joskus maksettava pois vaikka edullista lainaa onkin. Itse toivon, että pystyisin tukemaan lastani opiskeluaikana niin, että hänen ei tarvitsisi lainaa ottaa. Huomattavasti kivempi startti työelämään, kun mahdollisesti pienestä aloittajan palkasta ei ensimmäisenä tarvitse lainaa maksella pois. 

Se on halpaa rahaa, opintolainaa kannattaa ottaa, jos varsinkin ala on hyvin työllistävä. Opintolainasta saa verovähennyksiä ja maksuerät ovat hyvin pieniä (saa itse valita).

Oma lapseni maksaa parhaillaan lainaa takaisin, samalla opintolaina valmistaa ja harjoittaa muihin lainoihin. Eli lapseni otti äskettäin myös ison asuntolainan peruskorjausta varten, autoonkin otti vähän lainaa, että sai mieluisen. Harjoittelumieless

Mitä ihmeen harjoituslainaa? Lainan maksu on hyvin helppoa jos on rahaa. Kerran kuussa tililtä summa lainoihin. Helposti ylivelkaannutaan kun kaikki hankitaan lainalla.