Raskauden ajan verikokeet pakollisia?
Hei! Olimme neuvolassa hiljattain mieheni kanssa. Terveydenhoitaja perusteli tartuntatautilailla verikokeeseen menoa raskauden aikana. Kyseessä on toinen raskauteni.
Tartuntatautilaista en moista kohtaa löytänyt, jossa raskaana olevaa velvoitetaan verikokeissa käymään. Ymmärrän kyllä hyödyllisyyden, kuten esimerkiksi veriryhmävasta-aineiden seulonnan. Mutta seksitautien osalta tilanne on mielestäni toinen, koska testeissä kuitenkin ekassa rakkaudessa olen käynyt. Ymmärrän kyllä jos kumppani on vaihtunut tms.
Terveydenhoitaja melkein suuttui kun sai tietää, etten verikokeissa ollut käynyt. Yksi syy siihen, etten ole käynyt on se, että olen ollut sairaana. Mutta se ei terveydenhoitajalle syyksi riittänyt.
Harmillista, kun en tajunnut pyytää nähdä sitä lainkohtaa, jossa raskaana olevan täytyy verikokeissa käydä.
Kommentit (77)
En kyllä ymmärrä, miksi viitsit edes inttää asiasta hoitajan kanssa. Mua ei edes kiinnosta, mitä mieltä terveydenhoitaja sinällään on, mutta menisin raskaana kaikkiin niihin tutkimuksiin, joiden näkisin hyödyttävän vauvan hyvinvoinnin edistämisessä ja tuollaiset raskauden seurantaan liittyvät verikokeet kävisin otatuttamassa, ne kun eivät millään lailla uhkaa minun tai vauvan hyvinvointia, että verta otetaan ohuella neulalla 5-30ml. Ihme tyyppejä nämä, jotka ei edes verikokeisiin mene jostain mystisestä periaatteesta.
Se on vauvan etu, että käyt. Toisessa raskaudesta voi olla jo kehittyneitä vasta-aineita, jotka vaativat tarkempaa seurantaa ja varsinkin jos synnytyksessä on ongelmia ja tarvitaan lisäverta. Minulla oli sellainen tilanne. Ota apu ja verikokeet vastaan, ei niitä turhaan tarjota ja puolestasi makseta. Ei se haittaa mitään, jos sinusta otetaan verikoe, vie vain vähän aikaasi.
On olemassa laki potilaan oikeuksista. Olikohan 7., jossa sanotaan, että potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidoista, ja varmasti sama pätee myös tutkimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Verikokeessa käyminen ei ole pakollista, mutta siinä tapauksessa synnytyksesi hoidetaan varmuuden vuoksi niin kuin sinulla olisi nuo testattavat sukupuolitaudit. Tekee tilanteen sinulle itsellesi paljon epämiellyttävämmäksi.
Ja ne vasta-ainemääritykset kannattaa ottaa, koska ensimmäisen synnytyksen jälkeen on voinut tapahtua jotain, joka vaikuttaa niihin. Tiedän tapauksen yli 50 vuoden takaa, jossa vasta-ainekokeita ei otettu, koska ne oli otettu edellisen raskauden yhteydessä. Lapsi vammautui vakavasti. Vammautuminen olisi ollut täysin estettävissä, jos vasta-aineongelmista olisi tiedetty ajoissa.
kai sen seksitaudin voi saada myös myöhemminkin raskaudessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ap oudolle. Raskaus ei suojaa HIV tartunnoilta.
Ei tietenkään suojaa. Kysymys oli lähinnä siitä, että terveydenhoitaja perusteli tartuntatautilailla verikokeen pakollisuutta. Ja kun asiaa itse yritin selvittää, en sellaista lainkohtaa löytänyt. Elän onnellisesti pitkässä yli 10 vuoden parisuhteessa , joista viisi vuotta naimisissa. Tämmöisellä seikalla ei ilmeisesti nykymaailmassa ole hitustakaan merkitystä.
Tiedät itsekin kuulostavasi provolta. Ne verikokeet on rutiinia, ja niillä suojataan lasta. Olet vaan ääliö. Mikään laki ei määritä sitä, että onko joku pariskunta ollut "onnellisesti" kuinka monta vuotta yhdessä ja sitten sen perusteella oletus että kumpikin ovat olleet uskollisia toisilleen. Tai ei ole käyttänyt esim. suonensisäisiä huumeita.
Miksi hankkiudutte raskaaksi? Nämäkin toimenpiteet olisivat täysin vältettävissä, suuremmista nöyryytyksistä puhumattakaan.
Kurjaa, kun äidit ajattelevat lapsen syntymää vain omien oikeuksien kautta. Sata vuotta sitten olisivat äidit olleet onnellisia nykyisen kaltaisesta terveydenhuollosta. Hoito ja kokeet (ainakin juuri nämä missä ei ole keskenmenon riskiä ollenkaan) raskauden aikana on vauvan etu ja oikeus. Jos jokin on pielessä, tiedetään synnytykseen valmistautua ihan eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Siitä vauvasta ne on kiinnostuneita, ei susta. Haluavat tietää, onko sinussa jotakin sellaista joka voi uhata vauvan terveyttä.
Miten tämän pitäisi olla jotenkin parempi asia? Että äidin kehoa mutiloidaan koska ollaan kiinnostuneita tämän vauvasta? Kunnon sairasta kehdnoryöstömeininkiä, paitsi ettei odoteta edes sitä kehtoa vaan hyökkäys alkaa jo raskauden aikana
Edelleen, yhdenkään perusterveen naisen ei kannata osallistua lääketeolliseen raskauden seurantaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ap oudolle. Raskaus ei suojaa HIV tartunnoilta.
Ei tietenkään suojaa. Kysymys oli lähinnä siitä, että terveydenhoitaja perusteli tartuntatautilailla verikokeen pakollisuutta. Ja kun asiaa itse yritin selvittää, en sellaista lainkohtaa löytänyt. Elän onnellisesti pitkässä yli 10 vuoden parisuhteessa , joista viisi vuotta naimisissa. Tämmöisellä seikalla ei ilmeisesti nykymaailmassa ole hitustakaan merkitystä.
Ei HIV välitä, onko ihminen naimisissa. Tartunnan voi saada puolisolta.
Raskaana olevien testaaminen pelastaa vauvoja. Kun HIV-tartunta havaitaan ajoissa, se ei tartu vauvaan vaan lääkitys suojaa tehokkaasti.
Hersileijaa. Näinkö Suomessa toimii julkinen terv.hoito?
Ja ihanko oikeasti neuvolassa oletusarvona puolison pettäminen, kun puoliso raskaana. Mihin maailma on menossa?
Ja ap. mikään laki ei pakota sinua julkisen terv.hoidon piiriin esim. neuvola.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen hyvinvoinnin vuoksi ne tehdään. Jos et mene testeihin, terveydenhoitaja tekee lastensuojeluilmoituksen.
Niin, eli jos et luovu oikeuksistasi ja lapsen oikeuksista, luovuta molempia lääketeollisuuden mutiloitavaksi (ei vain koskettelu vaan myös kehon sisäinen mutilointi), SINÄ oletkin yhtäkkiä se vaarallinen. Sairasta, kerrassaan sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ap oudolle. Raskaus ei suojaa HIV tartunnoilta.
Ei tietenkään suojaa. Kysymys oli lähinnä siitä, että terveydenhoitaja perusteli tartuntatautilailla verikokeen pakollisuutta. Ja kun asiaa itse yritin selvittää, en sellaista lainkohtaa löytänyt. Elän onnellisesti pitkässä yli 10 vuoden parisuhteessa , joista viisi vuotta naimisissa. Tämmöisellä seikalla ei ilmeisesti nykymaailmassa ole hitustakaan merkitystä.
Ei HIV välitä, onko ihminen naimisissa. Tartunnan voi saada puolisolta.
Raskaana olevien testaaminen pelastaa vauvoja. Kun HIV-tartunta havaitaan ajoissa, se ei tartu vauvaan vaan lääkitys suojaa tehokkaasti.
Eli pelottelemalla painostetaan naisia luopumaan itesmääräämisoikeudestaan ja altistamaan itsensä ja lapsensa mutilaatiolle? Tosi moraalista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä vauvasta ne on kiinnostuneita, ei susta. Haluavat tietää, onko sinussa jotakin sellaista joka voi uhata vauvan terveyttä.
Miten tämän pitäisi olla jotenkin parempi asia? Että äidin kehoa mutiloidaan koska ollaan kiinnostuneita tämän vauvasta? Kunnon sairasta kehdnoryöstömeininkiä, paitsi ettei odoteta edes sitä kehtoa vaan hyökkäys alkaa jo raskauden aikana
Edelleen, yhdenkään perusterveen naisen ei kannata osallistua lääketeolliseen raskauden seurantaan
Tässä on se ongelma, että kaikki luulevat olevansa terveitä. Sitten voikin olla myöhäistä, kun totuus paljastuu ja vauva saattaa kärsiä koko elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Verikokeessa käyminen ei ole pakollista, mutta siinä tapauksessa synnytyksesi hoidetaan varmuuden vuoksi niin kuin sinulla olisi nuo testattavat sukupuolitaudit. Tekee tilanteen sinulle itsellesi paljon epämiellyttävämmäksi.
Ja ne vasta-ainemääritykset kannattaa ottaa, koska ensimmäisen synnytyksen jälkeen on voinut tapahtua jotain, joka vaikuttaa niihin. Tiedän tapauksen yli 50 vuoden takaa, jossa vasta-ainekokeita ei otettu, koska ne oli otettu edellisen raskauden yhteydessä. Lapsi vammautui vakavasti. Vammautuminen olisi ollut täysin estettävissä, jos vasta-aineongelmista olisi tiedetty ajoissa.
Niin vai avmmautuiko muusta syystä ja lääketeollisuus sälytti kaiken taas klassisesti äidin viaksi?
Vierailija kirjoitti:
On olemassa laki potilaan oikeuksista. Olikohan 7., jossa sanotaan, että potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidoista, ja varmasti sama pätee myös tutkimuksiin.
Ja kait Suomessakin on potilaalla itsemääräämisoikeus, vai onko kaikki raskaana olevat naiset holhouksen alla, kuten oli joskus muinoin 1800-luvulla ja miehensä ja terveydenhoitajansa päättävät, mikä on naiselle hyväksi ja mikä ei.
Ei ole pakollinen mutta siinä on vain sitten sellainen juttu että, kun sitten menet synnyttämään sun kohdalla joudutaan toimia siten niin kuin olisit mahdollinen hiv, kupan jne tartunnan kantaja.
Vierailija kirjoitti:
Vakiintunut kumppani ei ikävä kyllä ole mikään seksitautisuoja. Käsittämätöntä, että joku ei halua tällaista hyvinvointivaltion tarjoamaa palvelua hyödyntää.
Tuo on pelonlietsontaa ja negatiivisten epäilysten kaatamista tavallisten kansalaiden niskaan. Sama kuin poliisi tekisi kotietsinnän "varmuuden vuoks" jokaisen kansalaisen kotiin joka vuosi. Paitsi että tässä ei puhuta kodista, vaan kehorauhasta - naisten kohdalla jo todella monella tavalla äärimmäisen ikävillä tavoilla ja kulttuurissa normalisoidusti loukatusta PERUSOIKEUDESTA. Myös vauvalla on oikeus FYYSISEEN KOSKEMATTOMUUTEEN. Perustuslaillinen ja ihmisoikeuksien mukainen. Lääkäri tai valtio eivät omista kenenkään lapsia ja jos kulttuuri muuttuu enenevissä määrin kohti tällaista trendiä, on naisten lakattava synnyttämästä välittömästi ja kieltäydyttävä kaikista toimenpiteistä - JOPA terveyshaittojen uhka hyväksyen
Fyysisen koskemattomuuden menettäminen kansallisella tasolla on PALJON suurempi haitta, kuin yhden, kahden, tai edes 500 ihmisen terveyshaitat. Idiootit
Voi äidit kun te olette vastuussa myös siitä, että se vauva saa kaiken mahdollisen avun hyvän elämän alkuun. Teidän oikeudet olla menemättä johonkin verikokeeseen on aika pieni juttu sen rinnalla. Sinä luovutat kroppasi lapsen syntymään, niin se vaan on, ja sitä se äitiys on. Kipu ja kaikki kurjuuskin kuuluu siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ap oudolle. Raskaus ei suojaa HIV tartunnoilta.
Ei tietenkään suojaa. Kysymys oli lähinnä siitä, että terveydenhoitaja perusteli tartuntatautilailla verikokeen pakollisuutta. Ja kun asiaa itse yritin selvittää, en sellaista lainkohtaa löytänyt. Elän onnellisesti pitkässä yli 10 vuoden parisuhteessa , joista viisi vuotta naimisissa. Tämmöisellä seikalla ei ilmeisesti nykymaailmassa ole hitustakaan merkitystä.
Tiedät itsekin kuulostavasi provolta. Ne verikokeet on rutiinia, ja niillä suojataan lasta. Olet vaan ääliö. Mikään laki ei määritä sitä, että onko joku pariskunta ollut "onnellisesti" kuinka monta vuotta yhdessä ja sitten sen perusteella oletus että kumpikin ovat olleet uskollisia toisilleen. Tai ei ole käyttänyt esim. suonensisäisiä huumeita.
Kai ymmärrät, ttä jokaisen naisen kohteleminen "potentiaalisena nistinä" on äärimmäistä misogyniaa.
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa, kun äidit ajattelevat lapsen syntymää vain omien oikeuksien kautta. Sata vuotta sitten olisivat äidit olleet onnellisia nykyisen kaltaisesta terveydenhuollosta. Hoito ja kokeet (ainakin juuri nämä missä ei ole keskenmenon riskiä ollenkaan) raskauden aikana on vauvan etu ja oikeus. Jos jokin on pielessä, tiedetään synnytykseen valmistautua ihan eri tavalla.
Niin, myös sillä vauvalla on oikeus tulla kohdelluksi ihmisenä eikä lääkärien terrorismin, mutilaation ja verenhimon välikappaleena. Kunnon baalin kätyrit täällä uhraamassa raskaana olevia naisia ja vauvoja rahan alttarille, häpeäisitte.