Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi te nuoret luulette että me 50-60-vuotiaat on noin vain kävelty työpaikkoihin?

Vierailija
27.10.2024 |

Oletteko kuulleet 90-luvun lamasta? Kyllä niihin paikkoihin oli satoja hakijoita silloinkin. En edes 80-luvulla ollut ensimmäisiin kesätyöpaikkoihin ainoa hakija. Yhteen tsupparin paikkaan oli ryhmähaastattelu niin että lehdessä ilmoitettin että pitää tulla aikaan X ja sitten jonotettiin. Hakijoita oli jotain 50 jonossa ja otettiin neljän hengen ryhmissä. Keätöitä sai kyllä helpommin, mutta ei kouluihin ja työpaikkoihin enää vain menty. Se oli ehkä 70-lukua ja sitä ennen, eikä aina silloinkaan. Yliopistoon jäin parhaillaan 7. varajasijalle. Pääsin samalle alalle sitten opistoon. Hakjoita oli noin 300/30 aloituspaikkaa ja opistoihinkin suosituimpiin ei kaikki halukkaat päässeet. 

Yhteenkään työpaikkaan en vuosien varrella ole ollut ainoa hakija. Yhteen mitä kaverini haki oli 301 ja jo etukäteen oli tieto, että luultavasti valitaan se, joka sitä hommaa hoiti niinkuin tehtiin. Kaverini oli samassa firmassa eri osastolla mutta piti hakea kun oli työllistämistuella. 

Kommentit (257)

Vierailija
141/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omat vanhempani (olen itse 36) ovat kyllä päässeet aina töihin, mutta niitä töitä on pitänyt ottaa ympäri Suomea varsinkin uran alkuvaiheessa ja olla piittaamatta hirveästi työn sisällöstä. Silti ymmärtävät, että nykyään on vielä haastavampaa saada sitä jalkaa oven väliin, kun työt on niin tehostettu ja keskitetty. Ei ole nykynuorilla helppoa ja ymmärrän hyvin, että mielenterveys on kovilla. Oman elämäni aikana työelämän suunta on ollut pelkästään alaspäin jotain lyhyttä it-buumikautta lukuunottamatta enkä muista koskaan saaneeni helpolla vaikka kesätöitä. Aina niitä sai kaivaa ties mistä, että sai vuokransa kasaan.

Vierailija
142/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä vähän niinku kävelin mun työpaikkaan.

Nyt on vaikeampaa kuin silloin ennen.

N54

Meidän työpaikkaan on jokainen käytännössä kävellyt.Nuorilla ei ole alan koulutuksiakaan.Ja tämä vielä 1-2 vuotta sitten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistan kun yritin hakea kesätöitä nuorena 90 luvun lamassa. Vaikeaa oli, ei löytynyt.

Vierailija
144/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani (olen itse 36) ovat kyllä päässeet aina töihin, mutta niitä töitä on pitänyt ottaa ympäri Suomea varsinkin uran alkuvaiheessa ja olla piittaamatta hirveästi työn sisällöstä. Silti ymmärtävät, että nykyään on vielä haastavampaa saada sitä jalkaa oven väliin, kun työt on niin tehostettu ja keskitetty. Ei ole nykynuorilla helppoa ja ymmärrän hyvin, että mielenterveys on kovilla. Oman elämäni aikana työelämän suunta on ollut pelkästään alaspäin jotain lyhyttä it-buumikautta lukuunottamatta enkä muista koskaan saaneeni helpolla vaikka kesätöitä. Aina niitä sai kaivaa ties mistä, että sai vuokransa kasaan.

 

 

 

Niin ja nyt kun tulee toi potkulaki, että ihminen jolla on 200 000 asuntovelkaa voidaan helposti irtisanoa. 

Vierailija
145/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90- luvun alussa alkanut lama vei työpaikat. Myös lainojen korot nousivat. Meilläkin vasta otetun asuntolainan korko nousi kahteenkymmeneen prosenttiin!

Saimme kyllä talomme pidettyä, mutta monelta meni talo ja velat ulosoton kautta!!

Samanaikaisesti meni paljon yrityksiä konkkaan. Työpaikat meni alta monelta.

Revi siitä!

Valitettavasti näyttää sille, että tätä samaista lamaa kohti ollaan ajamassa Suomea uudestaan....

 

 

Eli oliko silloin 90-luvulla niin paljon helpompaa ja töihin pääsi minne vaan hyvällä palkalla?

Vierailija
146/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että nykyiset 70-80 vuotiaat ovat kävelleet työpaikoille ilman mitään koulutusta. Olen 47 ja näin ovat vanhempani tehneet työuransa. 

Mutta tästä ei ollut aloituksessa kysymys. Kommenttisi ei liity asiaan. On kysymys sinunikäisistäsi.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani (olen itse 36) ovat kyllä päässeet aina töihin, mutta niitä töitä on pitänyt ottaa ympäri Suomea varsinkin uran alkuvaiheessa ja olla piittaamatta hirveästi työn sisällöstä. Silti ymmärtävät, että nykyään on vielä haastavampaa saada sitä jalkaa oven väliin, kun työt on niin tehostettu ja keskitetty. Ei ole nykynuorilla helppoa ja ymmärrän hyvin, että mielenterveys on kovilla. Oman elämäni aikana työelämän suunta on ollut pelkästään alaspäin jotain lyhyttä it-buumikautta lukuunottamatta enkä muista koskaan saaneeni helpolla vaikka kesätöitä. Aina niitä sai kaivaa ties mistä, että sai vuokransa kasaan.

 

 

 

Niin ja nyt kun tulee toi potkulaki, että ihminen jolla on 200 000 asuntovelkaa voidaan helposti irtisanoa. 

Onko joskus irtisanoessa työnantaja miettinyt työntekijänsä asuntovelkoja ja irtisanonut vähiten velkaisen. Kerro lisää!

 

Vierailija
148/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani (olen itse 36) ovat kyllä päässeet aina töihin, mutta niitä töitä on pitänyt ottaa ympäri Suomea varsinkin uran alkuvaiheessa ja olla piittaamatta hirveästi työn sisällöstä. Silti ymmärtävät, että nykyään on vielä haastavampaa saada sitä jalkaa oven väliin, kun työt on niin tehostettu ja keskitetty. Ei ole nykynuorilla helppoa ja ymmärrän hyvin, että mielenterveys on kovilla. Oman elämäni aikana työelämän suunta on ollut pelkästään alaspäin jotain lyhyttä it-buumikautta lukuunottamatta enkä muista koskaan saaneeni helpolla vaikka kesätöitä. Aina niitä sai kaivaa ties mistä, että sai vuokransa kasaan.

 

 

 

Niin ja nyt kun tulee toi potkulaki, että ihminen jolla on 200 000 asuntovelkaa voidaan helposti irtisanoa. 

 

 

 

 

Ei, sun omistusasunto menee ulosottovirastolle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koska niin on kertonut vanhempieni lisäksi jokainen setäni/tätini (13 kpl).

Milloin tämä setä-ja tätilaumasi on siis hakenut töitä? 80-luvun alussa vai 90-luvulla? Ehkä kouluttamattomille sitten tosiaan oli töitä. Itse valmistuin suomen kielen maisteriksi 82, mutta kyllä virkaa oli vaikea saada paitsi Lapista tai itärajan tuntumasta. Sijaisuuksia tein vuosikausia.

 

Vierailija
150/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

40-60-luvuilla syntyneet sai työpaikan sisään kävelemällä. Itse olen 70-luvulla syntynyt, enkä saanut nuorena edes kesätyöpaikkaa mistään koska lama.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koska niin on kertonut vanhempieni lisäksi jokainen setäni/tätini (13 kpl).

Vinoutunut otos jostain lestanttialueelta? Jossa sukulaiset tarjoaa töitä kouluja käymättömille lestadiolaisille?

 

Vierailija
152/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

40-60-luvuilla syntyneet sai työpaikan sisään kävelemällä. Itse olen 70-luvulla syntynyt, enkä saanut nuorena edes kesätyöpaikkaa mistään koska lama.

Tää on kyllä jännää. Mä oon syntynyt 78. Mun parhaat kaverit 75/76/77. Jokainen meistä ollut aina kesätöissä.. kaikki meistä ollut koko aikuisiän töissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvinkin olen 90-luvun lamasta tietoinen, rakennusalalta enemmän ja vähemmän työttömänä olleen isäni kautta koko lapsuuteni ajan. Väitän silti, että helpompaa teillä 60-luvun lapsilla on työnsaanti ollut, sillä te olette nähneet nousukauden ja sen, kun asioita parannetaan, rakennetaan, tehtaa raksuttaa ja ulkomaankauppa vetää vaikka 90-luvulla on vaikeampaa joitain vuosia ollutkin. Lisäksi yhteiskunnan ikärakenne on ollut elämässänne huomattavasti terveempi, kuin mitä se tulee meillä 90-luvun lapsilla olemaan, meitä nuoremmista ikäpolvista nyt edes puhumattakaan.

Meidän 90-luvun lasten lapsuus on ollut ihan ok, mutta aikuisiälle tarjotaan ihan pelkkää kurjuutta. Suomi on ollut konkurssissa siitä lähtien, kun olen peruskoulusta pois päässyt, ensin suljettiin paperitehtaat, Nokia romahti, yksi toisensa perään leikkaukset ovat alasajaneet hyvinvointiyhteiskunnan palvelut pysyvästi ilman mitään toivoa paremmasta. Hyvää tahtia myös yhteiskunnan infrastruktuuri surkastuu koko ajan. Nyt 2020-luvulla tahti on hallituksen puolueväreihin katsomatta ainoastaan kiihtynyt, eikä loppua näy.

Parhaassa tapauksessa koko Suomen valtio näkee lopun meidän elinaikanamme. Keskustellaanko sen jälkeen vielä niistä näkymistä, jotka kullakin sukupolvella on nuorena ollut?

Vierailija
154/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lama ajan jälkeen ne jotka olivat kävelleet töihin.

Ne eivät saaneet työttömäksi jäädessään töitä, koska ei ollut koulutusta. 20 vuotta työkokemusta mutta ei papereita.

Seuraavaksi ne keksi, et ne on liian vanhoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomen työttömyysaste oli vuonna 1990 3 prosenttia työvoimasta. Määrä kasvoi 16 prosenttiin vuoden 1993 loppuun mennessä! Jos yhteiskunnassa tapahtuu paljon konkursseja yrittäjille, se tarkoittaa työttömyyttä duunareille. Näin tapahtui 90-luvulla.

Nyt työttömiä on 8,4 %. 1980-luvulla n. 6 % ja 1960-luvulla näkyy olleen jotain 1,5- 3 %.

https://stat.fi/til/tyti/2018/16/tyti_2018_16_2019-12-03_tie_001_fi.html

Vierailija
156/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lama ajan jälkeen ne jotka olivat kävelleet töihin.

Ne eivät saaneet työttömäksi jäädessään töitä, koska ei ollut koulutusta. 20 vuotta työkokemusta mutta ei papereita.

Seuraavaksi ne keksi, et ne on liian vanhoja.

Ei 2000 alussa tarvinnut edes todistuksia jos olit ammattimies.

Vierailija
157/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koska niin te itse olette kertoneet.

Tämäpä! Nuorena kipuilin ensimmäisen työpaikan löytämisen kanssa. Vanhemmilta ja isovanhemmilta sain neuvon vain kävellä johonkin liikkeeseen "kyselemään töitä". Näin jälkikäteen ihan älytön neuvo jo siihen maailmanaikaan. Mutta heille se ilmeisesti oli toiminut niin.

Vierailija
158/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä rutiset mummo?

Ehkä sinusta ei tule koskaan mummoa tai pappaa. Toivot varmaan että elämäsi päättyy, ennen kuin päädyt halveksimaasi asemaan eli vanhaksi? Onnea valitsemallesi tielle! :)

Vierailija
159/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko aloittaja jostain pk-seudulta tms isosta kaupungista?

Kyllä mä olen sekä 1980-, 1990-, 2000-, ja 2020-luvuilla saanut töitä ihan vaan kun olen mennyt ja kysynyt. Samoin ovat saaneet omat lapseni nyt 2010- ja 2020-luvuilla. Ja kun esim. v.2020-2021 hain avoimia työpaikkoja, niin hakijoita on ollut vain 6-8. 

Että ihan on paikkakunta- ja alakohtaista. Se on kyllä varmaa että jos ei edes kysy töitä "koska ei niitä sillä lailla nykyään saa", niin silloin ei niitä töitä saa.

Vierailija
160/257 |
27.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

90-luvulla hain tosissaan töitä, lähetin monta hakemusta viikottain. Eräs paikka vastasi myöhemmin: "....saimme 289 hakemusta..." jne. ja kyseessä oli aivan normaali assistentin työ. Ei ollut helppoa silloinkaan. Tein sijaisuuksia ja keikkahommia lähes 7 v., kunnes sain muualta vakinaisen toimen. Tuona aikana suoritin työn ohessa myös viimeisimmän tutkintoni.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä kolme