Miksi te nuoret luulette että me 50-60-vuotiaat on noin vain kävelty työpaikkoihin?
Oletteko kuulleet 90-luvun lamasta? Kyllä niihin paikkoihin oli satoja hakijoita silloinkin. En edes 80-luvulla ollut ensimmäisiin kesätyöpaikkoihin ainoa hakija. Yhteen tsupparin paikkaan oli ryhmähaastattelu niin että lehdessä ilmoitettin että pitää tulla aikaan X ja sitten jonotettiin. Hakijoita oli jotain 50 jonossa ja otettiin neljän hengen ryhmissä. Keätöitä sai kyllä helpommin, mutta ei kouluihin ja työpaikkoihin enää vain menty. Se oli ehkä 70-lukua ja sitä ennen, eikä aina silloinkaan. Yliopistoon jäin parhaillaan 7. varajasijalle. Pääsin samalle alalle sitten opistoon. Hakjoita oli noin 300/30 aloituspaikkaa ja opistoihinkin suosituimpiin ei kaikki halukkaat päässeet.
Yhteenkään työpaikkaan en vuosien varrella ole ollut ainoa hakija. Yhteen mitä kaverini haki oli 301 ja jo etukäteen oli tieto, että luultavasti valitaan se, joka sitä hommaa hoiti niinkuin tehtiin. Kaverini oli samassa firmassa eri osastolla mutta piti hakea kun oli työllistämistuella.
Kommentit (257)
Ihan tiedoksi, että kaikki työttömät käy työnhakukurssin, se kestää 16 h.
Olen 50+. Pääsin ensimmäiseen työpaikkaani soittamalla tehtaaseen. En oikein ehtinyt esitellä itseäni kun kysyttiin pääsenkö huomenna aloittamaan.
Oh vau, teillä pääsi suuri joukko sisään yliopistoon. Nykyään alkaa olla normi, että 5 prosenttia pääsee sisään ja, jos aikoo vähääkään parempaan tai kilpailtuun paikkaan niin vielä vähemmän. 90-luvulla tai 00-luvulla ei ollut typeriä temppuratoja (videohaastatteluja, linkedejä, miljoona eri testiä) joita pitää suorittaa saadakseen paikan jossain elokuvateatterin kassana. Eikös siihenkin hakenut reilu 800 ihmistä ja yksi sai paikan?
Siihen nähden antamasi prosentit ovat oikein houkuttelevia ja vaikuttavat nykyiseen verrattuna siltä, että töihin vaan voi kävellä. Nykyisin soitetaan vartijat ja poliisi, jos ilmestyt paikalle. :D
Nykyään nuoret ei hanki työkokemusta edes käymällä kesätöissä, ja sitten ihmetellään kun ei päästä haastatteluihin.
Koska niin moni on puhunut siitä kuinka "tekevälle työtä löytyy" ja kehottanut "rohkeasti" kysymään lähiliikkeestä työtä ihan kuin se auttaisi mitään, olettanut että työttömyys on kiinni vain työhaluttomuudesta tai siitä ettei olla valmiita "hanttihommiin" jne. Helposti siinä tulee kuva, että ennen työtä saatiin kävelemällä paikan päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olettehan te kävelleet. Teidän aikana ei ollut samanlaista globaalia kilpailua sekä työvoimaa.
Nykyisin joudut perustelemaan ja todistamaan suomalaiselle yritykselle, miksi sinut pitäisi palkata, eikä samalla hinnalla kolmea inkkaria. Työuran alkuvaiheessa olevia ei kouluteta yrityksissä, kellään ei ole aikaa eikä resursseja siihen.
Itse asiassa olen myös hyötynyt tästä globaalista kilpailusta. Olen työskennellyt ulkolaiselle työnantajalle. Eli ei se globalismi aina ole paha juttu.
Ne, jotka miettivät, voiko töihin kävellä, harvoin ovat kysyttyjä työntekijöitä ulkomailla. Ainakaan suomalaisella palkkatasolla.
Vierailija kirjoitti:
Oh vau, teillä pääsi suuri joukko sisään yliopistoon. Nykyään alkaa olla normi, että 5 prosenttia pääsee sisään ja, jos aikoo vähääkään parempaan tai kilpailtuun paikkaan niin vielä vähemmän. 90-luvulla tai 00-luvulla ei ollut typeriä temppuratoja (videohaastatteluja, linkedejä, miljoona eri testiä) joita pitää suorittaa saadakseen paikan jossain elokuvateatterin kassana. Eikös siihenkin hakenut reilu 800 ihmistä ja yksi sai paikan?
Siihen nähden antamasi prosentit ovat oikein houkuttelevia ja vaikuttavat nykyiseen verrattuna siltä, että töihin vaan voi kävellä. Nykyisin soitetaan vartijat ja poliisi, jos ilmestyt paikalle. :D
Hyvin harva kävi tuolloin yliopiston, ainoastaan pieni eliitti. Useimmilla pohjalla enemmänkin ammattikoulu tai opisto. Nykyisin 50% korkeakoulutetaan.
Appiukko käveli amispohjalta valtion virkaan, josta jäi eläkkeelle pari vuotta sitten. Noin 45 vuotta tasainen leipä.
Nykyään ylempi korkeakoulututkinto on vähimmäisvaatimus, jotta tällaiseen on edes hakukelpoinen. Hain joskus, 75 hakijaa ja pääsin sentään kymmenen haastateltavan joukkoon.
Tää on niin tätä.
Monelta nyt menee ohi se pointti, että tämän ikäiset ei ole vielä eläkkeellä. Työttömänä on iso joukko ihmisiä, joilla on pitkä, jopa 30-40 vuoden, työkokemus.
Nykyään on kouluja, joihin ei ole edes hakijoita tarpeeksi, riippuu paikasta. Tietyille aloille on ylitarjontaa ja töitä ei ole kun porukkaa valmistuu noilta aloilta liikaa.
Miksi 50-vuotias työtön ei ymmärtäisi nykypäivän työnhausta mitään?
Nykyiset kuusikymppiset ovat vielä työikäisiä ja heitä on työttömänä aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska niin te itse olette kertoneet.
Näin juuri. Lama-aika oli eri asia mutta 80 luvulla töihin vain käveltiin. Parhaimmissa jutuissa työnantajaa vaihdettiin kesken päivän kun ei työ miellyttänyt.
Kerropa millaisiin töihin vain käveltiin, että terve, tulin tänne töihin.
Ei 80-luvulla enää juuri mihinkään yliopistoon päässyt ilman pääsykokeita ja hyväksyttyä ylioppilastutkintoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-60-luvuilla syntyneet sai työpaikan sisään kävelemällä. Itse olen 70-luvulla syntynyt, enkä saanut nuorena edes kesätyöpaikkaa mistään koska lama.
Tää on kyllä jännää. Mä oon syntynyt 78. Mun parhaat kaverit 75/76/77. Jokainen meistä ollut aina kesätöissä.. kaikki meistä ollut koko aikuisiän töissä.
Kyllä esim. kaupunginjohtajan lapsi on aina päässyt kesätöihin täälläkin, kun on kertonut nimensä ja taustansa.

Minulla oli yksi lähetin paikka vuonna 1983 tällainen, että sain työkkäristä lapun ja koska kyseessä oli sairausloman sijaisuus, niin kysyttiin että voinko jäädä heti. Minut lähetettiin sinne, koska olin ollut kesätöissä vastaavassa paikassa ja en ollut päässyt kouluun joten jotain töitä piti etsiä. Se sitten kestikin pitkään kun ko. henkilö jäi eläkkeelle myös sitten siitä saman tien sairausloman jatkoksi, ihan ikäeläkkeelle. Mutta se kesätyö sitä ennen, siihen oli kyllä useita tarjokkaita. Minä sain paikan koska olin maalta ja maalaisia suosittiin kaupungissa siihen aikaan, jos ei ollut ketään sopivaa pomojen sukulaista tarjolla.
Yhteen kesätyöhön opiskeluaikana pyydettiin suoraan, kun itselleni tuntematon työnantaja oli saanut suosituksen. Kaikkiin muihin paikkoihin piti hakea. Kotipaikkakunnallani, pieni paikka, oli tehdas, johon otettiin kaikki lähellä asuvat, sillä se oli rakentamisen kiivasta aikaa. Jossain vaiheessa 90-luvulla kaikki pihalle ja tehdas kiinni, samalla kunnan työttömyys räjähti käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska niin te itse olette kertoneet.
Näin juuri. Lama-aika oli eri asia mutta 80 luvulla töihin vain käveltiin. Parhaimmissa jutuissa työnantajaa vaihdettiin kesken päivän kun ei työ miellyttänyt.
Kerropa millaisiin töihin vain käveltiin, että terve, tulin tänne töihin.
Esimerkiksi moniin tehtaisiin yksinkertaisiin duuneihin vaan käveltiin. Ei tarvinnut koulutusta. Nyt 70v. isäni on tätä jankuttanut, että töihin vaan mennään ja kyllä tekevälle aina jotain löytyy koulutuksesta viis! Juu ei nykypäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Appiukko käveli amispohjalta valtion virkaan, josta jäi eläkkeelle pari vuotta sitten. Noin 45 vuotta tasainen leipä.
Nykyään ylempi korkeakoulututkinto on vähimmäisvaatimus, jotta tällaiseen on edes hakukelpoinen. Hain joskus, 75 hakijaa ja pääsin sentään kymmenen haastateltavan joukkoon.
Tää on niin tätä.
Millaiseen virkaan, johon nykyään vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, ennen pääsi amispohjallta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40-60-luvuilla syntyneet sai työpaikan sisään kävelemällä. Itse olen 70-luvulla syntynyt, enkä saanut nuorena edes kesätyöpaikkaa mistään koska lama.
Tää on kyllä jännää. Mä oon syntynyt 78. Mun parhaat kaverit 75/76/77. Jokainen meistä ollut aina kesätöissä.. kaikki meistä ollut koko aikuisiän töissä.
Kyllä esim. kaupunginjohtajan lapsi on aina päässyt kesätöihin täälläkin, kun on kertonut nimensä ja taustansa.
Toi lista.. putkimiehen lapsi, 2* juopon lapsi ja timpurin lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska niin te itse olette kertoneet.
Näin juuri. Lama-aika oli eri asia mutta 80 luvulla töihin vain käveltiin. Parhaimmissa jutuissa työnantajaa vaihdettiin kesken päivän kun ei työ miellyttänyt.
Kerropa millaisiin töihin vain käveltiin, että terve, tulin tänne töihin.
Esim. tehdastöihin. Nyt nuo tehtaat on loppu Suomesta, tuotanto ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
Ei 80-luvulla enää juuri mihinkään yliopistoon päässyt ilman pääsykokeita ja hyväksyttyä ylioppilastutkintoa.
Joillekin luonnontieteellisillä aloille saattoi päästä.
95 soitin metallipajalle onko töitä? Pääsin 6kk töihin.
98 soitin koffille onkin töitä? Olin vuoden siellä, läksin itse.
2001. Soitin erääseen isoon firmaan onko töitä? Sillä tiellä edelleen. Eikä ole alaan soveltuvaa koulutusta.