Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos ihminen on ollut pitkään stressaantunut ja lopulta uupuu totaalisesti (erityisesti kehollisesti) niin voiko siitä enää toipua? Miten?
24.10.2024 |
Tavataan sanoa että jos ihminen ei kuuntele pitkäkestoisen stressin hälytysmerkkejä kehossaan eikä huolehdi palautumisestaan pitkään, pitkään aikaan niin lopulta keho voi tehdä totaalistopin, mistä toipuminen voi olla erittäin vaikeaa tai jopa lähes mahdotonta.
Järkyttävää. Onko tämä tosiaankin näin? Eikö keho pysty oikeasti toipua enää sellaisen uupumis-romahduksen jälkeen? Eli jos on romahduksessa menettänyt kyvyn urheilla tai harrastaa mitään sykettä nostavaa toimintaa kuten vaikka kevyitten kotitöitten tekemistä tai rappusten kävelemistä, niin eikö ole olemassa mitään keinoja saada kehoa jälleen voimistumaan ja toimimaan kuten ennen?
Olen hirvittävän järkyttynyt ja peloissani. Kertokaa miten tälläisestä tilanteesta voi parantua? Mitä voi tehdä, mistä voi saada apua? Onko täällä ihmisiä jotka ovat kokeneet tälläisen uupumisen ja kehollisen romahduksen - mikä auttoi sinua toipumaan? Olisin kiitollinen kaiksita kokemuksista sillä seuraan lähelseni kamppailua totaaliuupumuksen kourissa ja olo on tosi keinoton ja avuton.
Kommentit (410)
Olin fyysisesti hyvässä kunnossa, kun sairastuin uupumukseen. Virallinen diagnoosi oli keskivaikea masennus. Minulla oli koira, joten lenkille oli lähdettävä ja metsään halusin itsekin. Vaikka olisin kävellyt miten rauhallisesti tahansa, uuvuin ihan yhtäkkiä. Jalat tuntuivat veteliltä ja koko kropasta voimat pois. Epäilytti pääsisinkö mitenkään omin jaloin kotiin ja kotona kaaduin sänkyyn. Tämän takia lenkeistä tuli lähikorttelin kiertämistä, mutta onneksi oli se koira, joka pakotti ulos ja hyvänä päivänä mentiin aina pidempi lenkki. En ole toipunut entiseksi, mutta työkykyiseksi toivuin. Se vei vuosia. Sain myös terapiaa 3 vuotta. Lääkäri sanoi suoraan, että sairausloman ja terapian tärkein tavoite on minulle järjestää elämä uudelleen. Kuulemma kukaan ei olisi jaksanut minun silloista elämää. Olin ylisuorittaja, jolla oli paljon vastuita läheisten asioista. Nykyään voimavarat ovat vähäisemmät, mutta osaan myös nauttia elämästä. Teen vajaata työaikaa, jotta energia riittää myös harrastuksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleisimmät muutokset taitavat olla työn vaihtaminen, työajan lyhentäminen, rahantavoittelun merkityksen muuttuminen. Ja sellaisesta "näin kuuluu olla, nyt meillä on hienoa"-ajattelusta luopuminen. Nämä siis naistenlehtien uupumiskertomuksista bongattua.
Miten omaishoitaja voi muuttaa, leppoistaa ja helpottaa elämäänsä? Käytännön ja ajatusten tasolla? Mistä hän saa tukea? Ei taida tippua yhteiskunnan maksamaa terapiaa ja niitten ajaksi hoidettavalle hoitajaa, en mitenkään usko sellaiseen. Mutta oikaiskaa jos olen väärässä.
Tällä haluan sanoa että lehtien uupumistarinat antavat ehkä melko yksipuolise kuva uupumisesta ja siitä selviämisestä. Ehkä, en tiedä, mutta tälläisiä ajatuksia minulle tulee tätä ketjua lukiessa.
Kaikki sympatiani omaishoitajille ja muille pitkäaikaisesti raskaassa ja stressaavassa tilanteessa eläjille, joitten ei ole aivan helppo muuttaa tilannettaan koska realiteetit.
Minulla on long covid enkä ole pystynyt ulkoiluttaa koiriani yli kolmeen vuoteen. Jaloissa on koronaviruksen aiheuttamat hermovauriot ja vointi on muutenkin kehno. Onneksi en asu yksin vaan saan apua tähän ja muihin arkisiin asioihin puolisolta ja perheenjäseniltä.
Kaikki tuntemani työuupuneet ovat pystyneet harrastaa kevyttä liikuntaa ja he ovat kokeneet sen voimia tuovana, hyvänä ja palauttavana. Metsässä tai jäällä kävelyä, pyöräilyä, maastossa liikkumista, sienestystä, marjastusta. Tanssia, hiihtoa, kuntosaliakin. Puutarhatöitä, uintia, pilkkireissuja, matkustusta.
Varmaan tästä voi olla poikkeuksiakin, mutta todellakin jokainen tuntemani työuupunut tai uupunut on pystynyt liikkua, tehdä asioita ja jopa harrastaa. Monesti he ovat sanoneet ensin "en jaksa millään sitä tai tuota" mutta ryhdyttyään tai lähdettyään jaksavatkin ihan hyvin.
Oma tilanteeni on täysin erilainen. Mieli haluaa mutta keho ei pysty. Näin on myös muilla tuntemallani long covidia sairastavalla.
Long covidissa ja kroonisesa väsymysoireyhtymässähän mielen ja mielialan haasteet tulevatkin yleensä vasta sitten kun sairaus on jatkunut jo pitempään (vuosia) ja kun on huomattu miten vaikeaksi tavallinen arkinen elämä on pysyvästi muuttunut, miten vaikeaa on saada apua ja hoitoa, eikä toipumisennustekaan ehkä ole enää kovin hyvä.
Kaikkea hyvää jokaisen sairastuneen ja uupuneen syksyyn!
Ihminen kun samalla kokoajan vanhenee näiden tapahtumien ollessa käynnissä: Älkää jumittako siinä että verrataan kuntoa aiempaan ja luullaan että pitäisi palautua täysin aiempaan kuntoon.
Pyrkikää tämänhetkiseen toipumiseen ja niin hyvään kuntoon kuin on mahdollista, ilman että otatte toipumisestakin stressiä. Toistan: Älkää ottako siitä toipumisestakin stressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monia auttaisi edes yksi kunnon kerta-annos rauhoittavia. Olisi uskomaton apu jos tällainen "hoitoannos" olisi saatavilla, koska monesti sekä psyyke että fysiikka kiristyy yhdessä solmuksi, ja siihen solmuun tehoaa erittäin hyvin rauhoittavat.
On kokemusta. Auttoi enemmän kuin mikään pitempikestoinen tapa hoitaa oli ennen auttanut. Tässä kävi tuuri, koska sain annoksen rauhoittavaa liittyen aivan muuhun tilanteeseen, ja sen jälkeen oli kroppaan kiristynyt stressisolmu lieventynyt huomattavasti. Tästä on aikaa vuosia ja muistan sen helpotuksen tunteen kuin eilisen.
Ihanaa lukea teidän toipumistarinoitanne. Ne antavat uskoa meille muille, kiitos kun jaatte.
Ei taida olla kahta samanlaista tarinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko uupunut ihminen yleensä siis hermostollisesti ylikierroksilla? Ja kierrokset pitää saada laskemaan ja hermosto ikäänkuin tasaantumaan, niinkö?
Jatkan vielä, tätä rauhoittamistako tehdään rentoutumis ja hengitysharjoituksilla, meditaatiolla, kaikenlaisella levolla? Ajatteluunkin opetelleen uudenlaista rauhallisuutta ja levollisuutta. Onko tämä uupumuksesta toipumisen ydin, olenko ymmärtänyt oikein vai ihan mehtään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni työuupunut vaihtaa lopulta alaa kokonaan.
Onko Facebookissa ryhmää uupuneille/työuupuneille? Yritin etsiä mutten löytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 vuotta äärimmäistä stressiä. Elämässä alkoi ikävät asiat kasautua joka johti totaaliromahduksiin. Ensimmäisessä burnoutissa kuin zombi, nukuin 16 h päivässä useita kuukausia, ei jaksanut avata silmiä. Elämä voitti lopulta, mutta työelämä romahdutti uudelleen. Toisella burnoutkerralla ylipirteä, unettomuus iski, nukuin vain pari tuntia öisin monta kuukautta. Sydän hakkasi, oksentelin. Kroppa sekosi, autoimmuunisairaudet puski päälle, keho oli kipeä, itkin sänkyyn mennessä kun sattui niin paljon, parin portaan jälkeen piti pysähtyä haukkomaan happea. Rauta-arvot ja veriarvot romahti. Ennen urheilin, kaikki se piti jättää.
Pahimmasta toipumiseen meni yli 7 vuotta. Stressiä en kestä enää lainkaan. Aivot väsyy hetkessä jos on liikaa asioita. Pitää levätä mahdollisimman paljon. Urheilu oli pakko jättää kokonaan. Kivut onneksi helpottivat.
Mikään maailmassa ei ole terveyden menettämisen arvoista.
Puhutteleva kirjoitus nro 173. Kiitos jakamisesta. Jaksaisitko kertoa mitkä asiat auttoivat sinua? Mitä neuvoja antaisit muille uupuneille? -- T. uupunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla auttaa koira ja päivärytmin säännöllisyys eli jotenkin näin:
Koira pakottaa ylös sängystä ja pukeutumaan. Tunnin aamulenkki ulkoilmassa virkistää ja sitten maistuu aamupalakin.
Aamupalan jälkeen digi Hesarin luku ym. palstailua 1-2 tuntia
Kotitöitä 15 min-2 h tai uimahalli
Ruoka tai koiran kanssa ulos tunniksi ja sitten ruoka.
Lukemista, palstailua
Kello 17 saa avata telkun. Sarjojen katselua Areenasta
Koiran kanssa lyhyt iltalenkki
Iltapala ja töllön katselua tai lukemista
Klo 22 nukkuun
Pakolliset menot ja aikataulut kuormittavat jo etukäteen ja vaativat jälkikäteen toipumista
Yli neljä vuotta mennyt enkä edelleenkään voi olla töissä paikassa missä on mitään kiusaamista tai huonoa ilmapiiriä.
Vierailija kirjoitti:
Onko uupunut ihminen yleensä siis hermostollisesti ylikierroksilla? Ja kierrokset pitää saada laskemaan ja hermosto ikäänkuin tasaantumaan, niinkö?
Niin, sympaattinen hermosto on ylivireystilassa ja parasympaattinen hermosto ei aktivoidu, jolloin esim. liikunnan tai muun tehtävän jälkeen palautuminen ei aktivoidu. Tällöin sympaattinen hermosto vaan lyö rajoitinta vasten, josta seuraa romahdus voinnissa. Rasituskynnys on hyvin matala ja tätä kynnystä tulisi lempeillä keinoilla kasvattaa.
Hermosto on siis epätasapainossa, eli kyseessä toiminnallinen häiriö, jonka voi aiheuttaa infektio (esim korona) tai pitkäaikainen stressi. Lääkärin(i) mukaan toipuminen kestää 2-5 vuotta.
Jatkan vielä, että päässä ei siis ole mitään vikaa, mutta kroppa (hermosto) tekee stopin. Tähän ei tahdonvoima tai itsensä käskeminen auta. Yleensä tähän sairastuu tyypillisesti tunnolliset ihmiset.
Kuinka suurella osalla long covidia sairastavista on tälläinen hermoston epätasapainotila? Puolella?
Numero 177 : Kuulostaa mielenkiintoiselta. Millaisilla keinoilla rasituskynnystä voidaan kasvattaa?
Alue: Aihe vapaa
Minä romahdin kaksi vuotta sitten ja vieläkin on sykkeen ja jaksamisen kanssa ongelmaa. Aluksi en kuitenkaan voinut kuin ulkoilla pihalla, nyt selviän 10km kävelystä.
Lääkäristä ei ole ollut apua, mutta käytin näitä onnestuneesti: tarkka kehon kuuntelu ja lepopäivät. Jos uni kärsii, on rasitusta liikaa. Meditaatio, energiahoito, metsässä oleilu ja yleisötapahtumien välttäminen.