Jos ihminen on ollut pitkään stressaantunut ja lopulta uupuu totaalisesti (erityisesti kehollisesti) niin voiko siitä enää toipua? Miten?

Vierailija kirjoitti:

MInäkin jäin ihmettelemään että onnekkaita ovat he jotka pystyvät helposti poistaa stressin aiheuttajat.

Stressin aiheet voivat olla niin monenlaisia ja hankalaan ylikuormitustilaan kai joudutaankin usein juuri silloin kun stressin aiheuttaja(t) kuuluu kiinteästi uupuneen elämään, esimerkkeinä vaikkapa sairaat huonosti nukkuvat kaksoset, läheisen vakava tai pitkäaikainen arkeen vaikuttava sairaus tai pitkäaikainen omaishoitotilanne.

Stressiä voi myös aiheuttaa oma rasittava persoonallisuus, mariseva ja valittava elämänasenne ja jatkuva uhriutuminen jolla saa pidettyä itsensä mukasairaana ja veronmaksajien tukien piirissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lähes 16 vuotta omaishoitaja erittäin haastavassa elämäntilanteessa. Jo ennen sitä olipaljon vastoinkäymisiä, itse asiassa lapsuudesta saakka. Myös tuon omishoitajuuden jälkeen on ollut lähinnä takaiskuja pettymyksiä.

Elin käytännössä 16 vuotta hirveässä univelassa, söin epäterveellisesti, enkä pystynyt harrastaa tai tehdä kodin ulkopuolella juuri mitään. Fysiikka romahti täysin.

Omaishoidon päätyttyä itkin puoli vuotta, olin niin uupunut. Vuoteen en tehnyt juurikaan ruokaa, söin vain leipää ym. helppoa. Olin vuoden sairaslomalla. Tämän jälk aloin siinä määrin toipua, että sain tehtyä ns. kotihommat. Kolmisen vuotta meni fyysiseen toipumiseen, mutta henkistä stressiä en kestä ollenkaan. En kestä lapsia, kotieläimiä, en mitään/ ketään, josta minun pitäisi huolehtia/ ottaa vastuuta. Jos en pysty määrittelem

Ylipainon vaikutuksesta uupumukseen puhutaankin aivan liian vähän. Keksitään omasta päästä kaiken maailman sykemittauksia ja energiahoitoja eikä lainkaan jakseta tunnustaa että ylipainoa on kolmekymmentä kiloa.

Vierailija kirjoitti:

Ajatus long covidistakin on käynyt minulla kyllä mielessä, joku siihen viittasi. Läheinen nimittäin sairasti koronan juuri ennen uupumistaan. Uupuminen on tosi totaalinen, mieli ja pää ovat voimattomat ja hänen kehonsa on myös hyvin voimaton. Jalat ovat voimattomat ja ajatus ei kulje. Kaikki pienikin tekeminen väsyttää. Ensimmäisen koronan jälkeen hän on sairastanut jo kaksi uutta koronaa ja kolmanneseta koronasta alkoivat sydänvaivat. Mitään vakavaa ei sydämessä kuitenkaan onneksi ole todettu, se on tutkittu. Rytmihäiriöihin ja sykkeen heittelyyn tuli lääkitys. Lääkärit ovat sanoneet että long covidia ei ole olemassakaan ja läheinen uskoo heitä ja ajattelee olevansa uupunut pitkäkestoisesta stressistä kuten lääkäri sanoo. Voihan se niinkin olla mutta kertokaahan voiko uupumukseen kuulua sellainen fyysinen väsymys ettei normaali arki onnistu kun jo kauppareissulla jalat väsyvät niin että joutuu levätä monta päivää eikä mikään siivoamine

Tuo tunnetaan myös virustaudin jälkeisenä uupumuksena. Voi tulla mistä tahansa virustaudista ja tiedetään CFS-Me:n, eli kroonisen väsymysoireyhtymän aiheuttajana. Julkinen sektori ja lääkärit eivät tunne, eivätkä tunnusta, saati mitenkään hoida näitä sairauksia.

Itse sain tuon EBV:stä. Jäin "flunssan" jälkeen todella uupuneeksi, enkä koskaan palautunut ennalleni. Sittemmin pitkään jatkunut, kova stressi antoi viimesilauksen ja tulin niin väsyneeksi, etten esim 3vrk jaksanut käydä kaupassa. Kerran kuussa pystyi käydä aerobicissa, mistä toipumiseen meni 3 viikkoa.

Mitään apua en lääkäristä saanut. Etsin tietoa itse ja lisäravinteilla ja ruokavaliomuutoksilla olen saanut nostettua itseni parempaan kuntoon ajan kanssa, eli 20 vuodessa. Voi olla, että toipuminen olisi käynyt huomattavasti nopeammin, jos olisin heti saanut tiedon lisäravinteista ja ruokavaliomuutoksesta.

Käykää Antioksidanttiklinikalla. Siellä mittaavat ravintoainepuutoksenne ja saatte tietää, mitä lisäravinteita tarvitsette. Ilman niitä ei immuunipuolustuksenne toimi kunnolla. Myös ravintoainevajauksen korjaamisen jälkeen uupumus saattaa silti jatkua, eikä siihen auta kuin lepo.

Mutta nykyään pystyn elämään kohtalaisen normaalia elämää, harrastamaan, liikkumaan ja kävelemään tuntikausia ilman päiviä jatkuvia romahduksia. Täysin ennallani en edelleenkään, 20v jälkeenkään ole, ja voi olla etten tule koskaan enää olemaankaan. En vain jaksa samaa, mitä "normaalit" ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Mikä kirja on auttanut sinua toipumisessa? Kysyn tätä koska minulla ei ole varaa terapiaan ...  Kävin kirjastossa ja huomasin että stressistä oli hyllymetreittän kirjoja. En jaksa lukea tässä kunnossa montaa kirjaa selvittääkseni missä niistä olisi käypäsiä neuvoja joten olisin tosi kiitollinen jos voisitte vinkata kirjoja jotka ovat auttaneet teitä uupumuksesta ylös rämpiessä.

Huomasin että moni kirja antaa ohjeita lievän stressi ja kuormitustilanteen purkuun mutta löytyisikö opusta jossa neuvottaisiin ihmistä joka on jo uupunut ja jota eivät mitkään pienet konstit enää auta.

Jos on jo siinä tilanteessa, että tulee paniikkia, täyttä keskittymiskyvyttömyyttä, itkukohtauksia ym, ei siihen auta kuin niiden stressaavien asioiden poistaminen. Nopeasti, koska silloin ihminen on jo "holtiton", ja se pahentaa häpeää ja pelkoa.

Ei saa jäädä töihin epätoivoisesti teeskentelemään, että "tässä mä tätä teen", kun numerot vilisevät silmissä ja käsi tärisee. Siinä ei ole vaihtoehtoa, kuoppa vain syvenee pikavauhdilla niiden päivien aikana.

Kunpa joku olisi omassa nuoruudessani puhunut, että nuorikin voi saada hyvin nopeastikin stressireaktion ja mennä "jumiin"! Silloin se oli joku uraohjusten myyttinen kokemus jossain Amerikassa.

Usein stressi jatkuu siksi, että pitää kiinni jollain tasolla stressaavista asioista, esim. ei halua luopua hyvästä palkasta, urapolusta, maineesta, statuksesta, arvostuksesta, identiteetin puolista tms. 

Jos on muiden miellyttäjä, on vain pakko muuttua. Nuorille tämä on vaikeampaa.

Ihminen selviää romahduksistakin, jos on tukiverkot (ja läheisten hyväksyntä) kunnossa ja identiteetti "joustava". Joskus esteenä toipumiseen ovat vain omat ylikorkeat odotukset ja negatiivinen ajatusmaailma: "En mä voi, ei onnistu."

Jos stressi jatkuu tosi pitkään, on kysyttävä itseltään ihan ensin, miksi annan tämän jatkua. Jos syy on "en uskalla yrittää uutta", kukaan ei voi sitä turvallisuushakuisuutta vähentää kuin ihminen itse.

Harvemmin sitä saa stressireaktion rasittavistakaan asioista, jos ei pelkää kasvojen menettämistä ja omakuvan muuttumista. Suorittaminen onnistuu silloin.

Voisko auttaa betasalpaaja etenkin propranololi ( Propral) . Juttele lääkärille joka tapauksessa 

Burnout, elämänkriisi, vakava masennus ja ahdistuneisuushäiriö vuosina 2022-2024. Yhteensä vuosi sairauslomaa, pari vuotta lääkehoitoa takana ja arviolta puoli vuotta edessä, kohta 3v psykoterapiaa, osastohoitoa, pitkästi osasairauspäivärahaa ja kuntoutustukea. Lisäksi läheisten tuki, kirjallisuutta, vertaistukea jne.

Kaikesta selviää! 

Vierailija kirjoitti:

Mikä teitä auttoi toipumaan?

Toivon sydämestäni että toipuminen jatkuisi vielä teidänkin kohdallanne ja voisitte tulla täysin kuntoon. Toivon teille myös oikein paljon voimia.

T. aloittaja

Toipumiseen auttaa kaikki ne asiat mistä tykkää. Musiikki, piirtäminen ja maalaus edes vähän kerrassaan aluksi mutta kunhan aloittaa ja saa iloa. Eli kaikki se mistä tykkää jokaisella ne on vähän eti asioita.

HUOM! Tärkeää ensin vain lepo ja unta vaan vaikka kuinka paljon putkeen eli keho tarvitsee sitä sen totaali uupumusen jälkeen mutta myös niitä iloa tuottavia juttuja pikkuhiljaa.

Tärkeä asia myös jos uupumus tullut työstä missä käytetään paljon kännykkää ja erilaisia tietojärjestelmiä samaan aikaan ohjeeksi ei mitään ei edes kännykän käyttö ole hyväksi koska rasittaa aivoja.

Tsemppiä!😊🥰

T.  Yks uupunut joka jo toipumassa hyvää vauhtia

Vierailija kirjoitti:

Stressitaso kannattaa tuoda alas hallitusti. Muuten sairastuu. Jos siis ei vielä ole stressin takia sairastunut vielä pahemmin.

Mietin uupumuksen henkistä ja fyysistä puolta. Voidaan ajatella, että jokaisella on oman tasoisensa fyysinen terveys ja kunto sekä oman tasoisensa henkinen terveys ja kunto. Jollakin molemmat ovat poikkeuksellisen hyvät ja tämmöinen henkilö kestää todella pitkään kuormitusta ennen kuin hajoaa. Jollakin toinen on hyvä ja toinen huonompi. Jollakin molemmat on huonoja ja tällainen ihminen ei alunperinkään kestä paljoa stressiä. Eri puolilla voi jonkin verran kompensoida tai tukea sitä toista puolta (esim. urheilijan mentaalivalmennus tukee fyysistä suoritusta ja kompensoi fyysisen puolen heikkouksia, tai fyysinen kunto tukee henkistä jaksamista).

Sopivan kuormituksen ja siitä palautumisen myötä kestokyky kasvaa. Mutta jos kuormaa tulee kuntoon nähden liikaa niin hajoaa. Jos stressiä ei tule tarpeeksi, niin kestok

Liian kunnianhimoiset sairastuu burnoutiin. Jos muutenkin hektistä ja kovat vaatimukset niin kunnianhimoiset eivät oikein tunne rajojaan vaan tekevät vielä vaikka keho jo ilmoittelee isosta stressistä.

Eli  tekevät kaiken niin hyvin kuin mahdollista ja vielä vähän paremmin jos vaan ehtii. Tämä on ihan tutkittu juttu. Eli ei ole siitä kiinni mitä kunto kestäis. Useimmat ihmiset tekevät sen verran mitä kohtuudella vaaditaan mutta käyttävät pitävät enemmän taukoja. Taukojen pitäminenhän on niille aivoille todella tärkeää mutta se jolle ei riitä se tavallinen vaan vähän enemmän pitää taukojakin vähemmän.

Tuo on täysin persoonallisuuskysymys eli jokaisella oma perusluonne johon vaikeaa vaikuttaa.

Pitäisi opetella että vähempikin riittää vaikka siitä ei saisikaan niin hyvää tyydytystä.

Vastaus viestiin 222/222

Kyllä tunnustan, että ylipainoa on 30 kiloa. Takana minulla on 17 vaikeaa osin suorastaan helvetillistä vuotta. Näiden vuosien aikana kertyi tuo ylipainokin.

Mihinkään sykemittaus- tai energiahoitohumppiin en uskokaan.

Ei tosiaankaan uupumustani helpota, kun kannan kolmea ylimääräistä ämpärillistä laardia ympärilläni. Sehän on aivan hirveää. 

Varmasti mielikin olisi kevyempi 30 kiloa hoikempana. 

Mutta mitä voi tehdä, jos paino ei enää putoa ja voimia ei ole äärimmäisiin painonpudotustekoihin ja liikuntaan. Liikun voimieni mukaan päivittäin ja yritän syödä vihannes/kasvis/juures/marja/hedelmä/täysjyväviljapainotteisesti. Paino on jojottanut koko aikuisiän. 

Työkyvyttömyyseläkkeellä nyt neljättä vuotta, ikä kuusissakymmenissä.

Uupunut ensimmäisen kerran pahasti parikymppisenä 80-luvulla, sitten 2005, 2010, totaali romahdus 2016, josta vielä muutamiksi vuoksi töihin jotenkin rääpimään erilaisin vaihtelevin tukitoimin kuntouduin, kunnes tuli totaalistoppi.

Olen vain häilyvä varjo entisestä itsestäni, toivottomalta tuntuu tuleeko parempia aikoja enää. Päivät ovat selviytymistä ja rämpimistä eteenpäin kuin jossain suossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vastaus viestiin 222/222

Kyllä tunnustan, että ylipainoa on 30 kiloa. Takana minulla on 17 vaikeaa osin suorastaan helvetillistä vuotta. Näiden vuosien aikana kertyi tuo ylipainokin.

Mihinkään sykemittaus- tai energiahoitohumppiin en uskokaan.

Ei tosiaankaan uupumustani helpota, kun kannan kolmea ylimääräistä ämpärillistä laardia ympärilläni. Sehän on aivan hirveää. 

Varmasti mielikin olisi kevyempi 30 kiloa hoikempana. 

Mutta mitä voi tehdä, jos paino ei enää putoa ja voimia ei ole äärimmäisiin painonpudotustekoihin ja liikuntaan. Liikun voimieni mukaan päivittäin ja yritän syödä vihannes/kasvis/juures/marja/hedelmä/täysjyväviljapainotteisesti. Paino on jojottanut koko aikuisiän. 

Työkyvyttömyyseläkkeellä nyt neljättä vuotta, ikä kuusissakymmenissä.

Uupunut ensimmäisen kerran pahasti parikymppisenä 80-luvulla, sitten 2005, 2010, totaali romahdus 2016, jos

Jaksamista sinulle

Joku kysyi liikunnasta. Omasta puolestani voin suositella lämpimästi esimerkiksi palauttavaa rauhallista joogaa, ei mitään dynaamista, vaan sellaista, jossa pääasia on vain levätä, rauhoittua, hengittää ja olla läsnä. Jooga maadoittaa, rauhoittava, tuo viestin ei ole mitään hätää -tyyppisesti kierroksilla käyvälle hermostolle. Itse olen saanut joogasta ihan valtavasti voimaa ja rauhallisuutta, olo on ollut todella levollinen aina tunnin jälkeen. 

Kuuluvatko paniikki, itkukohtaukset ja keskittymiskyvyttömyys tyypillisesti uupumukseen?

Vierailija kirjoitti:

Kuuluvatko paniikki, itkukohtaukset ja keskittymiskyvyttömyys tyypillisesti uupumukseen?

Kuuluu. Ehkä nuo paniikki ja itkukohtaukset vasta sitten, kun se on jo aika pitkällä tai kun jotain erityistä sattuu, mutta kuuluu. Keskittymiskyvyttömyys on ihan keskeinen oire. Luultavasti kaikilla. Sen sijaan fyysistä uupumusta ei välttämättä ole kaikilla. Ehkä sekin tulee, jos tarpeeksi pahaksi menee, tai sitten sitä ei tule kaikille, en tiedä. 

Hui miten kalliita noi nettikurssit, monia satoja euroja joku 5 tai 6 kerran kurssi.

Itselläni ei olisi ikinä varaa tuollaisiin. Ja vaikka olisikin en uskaltaisi riskeerata satasiani kun en tietäisi yhtään sisältääkö kurssi mitään uutta.

Joku sanoikin hyvin että kaikissa kirjoissa on sama asia kerrottuna vaan hiukkasen eri tavoilla. Olen huomannut saman myös nettikirjoituksissa. Ehkä mitään viisastenkiveä ei vaan ole olemassa, eikä helppoja neuvoja. Lepoa, rentoutumista, rauhoittumista, maadoittumista, lempeyttä, palautumista ja terveellinen ruoka, liikunta ja uni. 

Lääkkeitä nassuun ja menoksi, kaikki tuollainen on vain korvien välissä.

Millaista se uupumuksen keskittymiskyvyttömyys on käytännössä? Miltä päässä tuntuu, millainen aivotyö ei onnistu jne? 

Virtuaalihaleja jokaiselle jaksamisensa ja voimiensa kanssa kamppailevalle. Samassa suossa rämmin minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Voisko auttaa betasalpaaja etenkin propranololi ( Propral) . Juttele lääkärille joka tapauksessa 

Oi. Olet nero.

Vierailija kirjoitti:

3v stressiä exällä. Ei tule palautumaan ikinä ennalleen.

Ootteko siis tekemisissä paljon?

Tiedät hyvin?

Liika kunnianhimo onkin varmasti yksi tekijä, mutta ei se uupuminen sitä välttämättä vaadi. Ihan perustunnollisuus riittää, kun tulee tarpeeksi haasteita elämässä, niin kyllä uupuu sellainenkin, jolla ei ole mitään kunnianhimoa. Ylitunnollisuus ja perfektionismi myös altistavat burnoutille, mutta kyllä se voi tulla kenelle tahansa.

Kuormituksen määrä suhteessa ihmisen kestokykyyn tai resilienssiin on se ratkaiseva asia. Myös palautumisen pitää olla riittävää. Resilienssiä voi terveenä ollessa kasvattaa, mutta jos on jo uupunut, niin silloin pitää keskittyä palautumiseen. Vaikka olisi miten kestävä, niin jatkuva kuormitus ilman palautumista romahduttaa vahvimmankin. Resilienssiä omaava kuitenkin kestää paljon pitempään ja enemmän sitä kuormitusta kuin sellainen, jolla resilienssiä on vähemmän.

Jokaisella on murtumispiste, mutta joillakin ei ikinä tule sitä tilannetta eteen, että kuormitus kasvaisi liian korkeaksi, koska jokaisella on erilainen elämä. Sama kuorma saattaa kaataa toisen kamelin, mutta toinen jaksaa sen kantaa, koska sen kestokyky/voima on parempi. Mutta sitten joutuu eroon kaverista, tulee hakkaava ajuri, paahtava aurinko ja pitkä matka. Lopulta laitetaan selkään vielä se yksi korsi, joka katkaisee kamelin selän. Kolmas kameli on ihan heiveröinen, mutta elää helppoa elämää tarhassa eikä romahda koskaan. 

Nykyinen yhteiskunta on täynnä kuormittavia tekijöitä: älylaitteet, meteli, informaatiotulva, byrokratia, some, lööpit, pelottelu, ihmisiä jaetaan jatkuvasti toisiaan vihaaviin ryhmiin, kyttääminen, kiire, työpaineet ja liikaa töitä toisilla, työttömyys toisilla, hirveä määrä harrastuksia, liikenne, supermarketit, vilkkuvat valot, rahan puute, kaiken kallistuminen, poliitikot, vanhenevassa väestössä myös muistisairaat omaiset, lastenkasvatuksesta on tehty ihmeellistä rakettitiedettä johon kukaan ei pysty ja lapsistakin tulee sen vuoksi häiriköitä, kaikessa pitäisi pärjätä tai muuten tulee kuraa niskaan ja häpeää... Palautumista ei ole, koska sille ei ole aikaa, ja ravintokin on jotain lisäainemössöä ja meidät on ympäröity ties millä kemikaaleilla. Ei ihme, jos porukka uupuu.

Jep, 50 vuotta sitten uupuminen oli tosi paljon harvinaisempaa kuin nykyään.

Muakin kiinnostaisi tietää millaisia keskittymishäiriöitä uupumukseen tyypillisesti liittyy. Onko ne samantyyppisiä kuin tarkkaavaisuushäiriöissä vai erilaisia?