Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhemmat uhriutuvat perhe-elämästä?
23.10.2024 |
Jatkuvasti kuulee hirveää valitusta lapsista ja lapsiperhe-elämästä. Valitus tulee kuitenkin yllättäen itse vanhemmilta.
Kenelle tulee yllätyksenä, että lapsen saamisen jälkeen parisuhde joutuu koetukselle? Kenelle tulee yllätyksenä, että lähes puolet avioliitoista päättyy eroon? Kenelle tulee yllätyksenä se, että vauvan takia joutuu valvomaan?
Läheinen ystävä sai vähän aikaa sitten lapsen. Vakituista työpaikkaa ei ollut, asui vuokralla kaksiossa ja mies ei selkeästi ollut vielä valmis isäksi. Silti vauva pukattiin aluille ja jotenkin ihmeellisesti elämä nyt sitten on rankkaa.
Voiko joku lapsia saanut selittää mistä tämä ilmiö johtuu? Miksi lapsiperhe-elämän vaatimukset tulevat jotenkin ihan yllätyksenä?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vain 10% työikäisistä ja sitä vanhemmista nyt elävistä suomalaisista on saanut lapsia yli uudistumisrajan ja loputkin valittavat, niin ehkä, vain ehkä, perhe-elämän ylitsepääsemätön vaikeus ei ole uhriutumista vaan fakta.
Silloinhan perhe-elämästä ei tarvitse uhriutua kun tämä fakta on tiedossa jo ennen päätöstä ryhtyä vanhemmaksi.
Ai, että jos sä tiedät etukäteen, että vanhemmuus on joskus rankkaa, niin sä et ikinä saa valittaa tai edes kertoa, että sua väsyttää tai ottaa päähän tms kielteisistä tunteista? On vaan pakko esittää päivänpaisteista instagram-elämää.
Lainaus:
*Uhriutuminen on psykologinen tila, jossa ihminen ajattelee olevansa muiden ihmisten, olosuhteiden tai elämän uhri.
Elämän pienistä vastoinkäymisistä valittaminen ei ole uhriutumista. Vissi ero.*
Kerro se AP:lle. Jostain syystä AP valitsi tämän ketjun otsikoksi uhriutumisen, vaikka heti ensimmäisessä lauseessa hän kertoo kyseessä olevan normi valittaminen:
*Jatkuvasti kuulee hirveää valitusta lapsista ja lapsiperhe-elämästä. Valitus tulee kuitenkin yllättäen itse vanhemmilta.*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien uhriutuminen se vasta rasittavaa kuunneltavaa on. Onko sellainen yh-äiti hyvä äiti, joka on hankkinut lapsen väkivaltaisen hullun kanssa? Minusta se kertoo huonosta harkintakyvystä ja lapsen terveyden riskeeraamisesta (koska minä haluan lapsen). Tai yh-isä, joka inhoaa lapsiansa, mutta siittää niitä useammalle naiselle?
Kaikista karseimpia on ne, joilla on useampi lapsi ja valittavat. Jokaisen lapsen kohdalla voi aina päättää uudestaan.
Toki siis sen äidin vika, ettei mies osannut ajatella, että väkivaltaisena hulluna ei ole isämateriaalia.
Ei ole äidin vika, mutta itse ei tulisi mieleenkään asettaa mahdollista lasta vaaraan! Riskien otto ei kuulu hyvään vanhemmuuteen.
Ei tietenkään kuulu.
Pointti oli se, että tuo kirjoittaja vastuuttaa äidin siitä, että lasten isä on väkivaltainen hullu, eikä sitä väkivaltaista hullua. Olisi aika hiljalleen päästä eroon siitä ajatuksesta, että naisten täytyy lasten lisäksi kantaa vastuu myös aikuisten miesten toimista.
Ja tuohan se yksi uuvuttavuustekijä muutenkin on. Äiti joutuu kantamaan lasten lisäksi vastuuta lasten isästä tavalla tai toiselle.
Pointti oli se, että nainen valitsee kenelle synnyttää.
Ehkä se johtuu ihan sun ystäväpiiristä ap.
Mun tutut ei ihmeempiä valittele, aika tyytyväisiä ovat elämään. Enemmän on jopa sellaista kilpakehumista että mitä taitavaa on lapset tehneet, miten ihana loma oli jne.
Yleensä me ei edes puhuta mitään perheeseen tai lapsiin liittyvää vaan politiikkaa, kulttuuria, työjuttuja ja kaikkea mitä nyt elämässä tapahtuu.
Mulla on vain yksi valittajatuttu mutta hänellä onkin ihan oikeaa syytä valittaa. Ja hän valittaa että saa tukea ja stressiä alas mikä on ystävältä ihan ok.
Ihmisillä on naiiveja ja ruusunpunaisia käsityksiä omista voimavaroista ja niiden riittävyydestä koskien vanhemmuutta. Mikä sinänsä on hyvä asia, koska jos vanhemmuuden vaativuus ei tulisi yllätyksenä, juuri kukaan tuskin valitsisi lisääntymistä.
Itsekin menin tähän ansaan. Jos nyt olisin uudestaan saman valinnan edessä näillä tiedoilla valitsisin ehdottomasti toisella tavalla. Toivottavasti muut tekevät viisaampia valintoja elämässään kuin minä silloisella huonolla itsetuntemuksellani. Vanhemmuutta voi suositella ainoastaan sellaisille ihmisille joilla on kutsumus siihen, johdatus siihen tai jokin muu oikeasti hyvä syy siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän sitä lasta toivoessa tiesi että lapsiperhe arki on raskasta, vauvat valvottaa ja aina on joku tautikierre menossa jne.
Mutta ei se tieto kaikkea kata, eikä pelkkä tieto "tunnu". Tiedät että lapsille on ikävää pukea kaikkia talvivarusteita ja päälle vielä kurahousut. Voit kuvitella että kurjaa on.
Et kuitenkaan etukäteen _tunne_ sitä. Et voi mitenkään tietää miltä tuntuu kuukausien, vuosien univelkaisena pukea raivoavaa lasta jo toista kertaa peräjälkeen kun pesit välillä jo kakat housusta. Tämä oli vain yksi pelkistetty esimerkki.
Lapsen saatua ette ole se sama pari joka haaveili vauvan tulosta. Vuoden päästä olette taas jo erilaisia ihmisiä. Sitä muuttuu.
Etukäteen ei voi mitenkään tietää että hyvältä vaikuttava tukiverkosto ei olekaan sitä. Kukaan ei tarjoa apua, vaikka tietää että lisäuni olisi tarpeen. Kellään ei myöskään ole aikaa kun pyydät apua. On töitä, salille menoa tai kauppapäivä.
Et voi myöskään etukäteen tietää mitä muita elämän raskauksia eteen tulee. Isovanhempien sairauksia ja poismenoja. Työpaikan vaihdoksi. Omia vaivoja.
Ja lopuksi. Kun perhe elämn raskaudesta ei saa "valittaa " niin mistä tulevat vanhemmat sen tiedon saisi?
Vierailija kirjoitti:
Pointti oli se, että nainen valitsee kenelle synnyttää.
Pointti on että mies valitsee ketä pahoinpitelee. Ei taida työkavereitaan hakata.
Raukkamaista.
Eikä tee sitä kaupan kassajonossa, vaan piilossa ulkopuolisten silmiltä.
Tuplaraukkamainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysy ap äidiltäsi ja isältäsi.
Omat vanhempani eivät koskaan uhriutuneet. Halusivat lapsia ja olivat miettineet sen loppuun saakka. Siksi tämä tuleekin niin yllätyksenä.
ap
Mietin samaa. Toinen juttu mikä ihmetyttää on se, että moni eroaa vain saadakseen yhteishuoltajuudella lapsivapaita viikkoja.
Ehkä ole oikein itsetuntemusta ja kuvittelee pärjäävänsä äitiä/isänä. Mutta sitkeys ei riitä ja ei se kai ihme olekaan enää nykyään, kun kaikki täytyy saada heti ja olla helppoa. Elämä ei ole helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä lasta toivoessa tiesi että lapsiperhe arki on raskasta, vauvat valvottaa ja aina on joku tautikierre menossa jne.
Mutta ei se tieto kaikkea kata, eikä pelkkä tieto "tunnu". Tiedät että lapsille on ikävää pukea kaikkia talvivarusteita ja päälle vielä kurahousut. Voit kuvitella että kurjaa on.
Et kuitenkaan etukäteen _tunne_ sitä. Et voi mitenkään tietää miltä tuntuu kuukausien, vuosien univelkaisena pukea raivoavaa lasta jo toista kertaa peräjälkeen kun pesit välillä jo kakat housusta. Tämä oli vain yksi pelkistetty esimerkki.
Lapsen saatua ette ole se sama pari joka haaveili vauvan tulosta. Vuoden päästä olette taas jo erilaisia ihmisiä. Sitä muuttuu.
Etukäteen ei voi mitenkään tietää että hyvältä vaikuttava tukiverkosto ei olekaan sitä. Kukaan ei tarjoa apua, vaikka tietää että lisäuni olisi tarpeen. Kellään ei myöskään ole aikaa kun pyydät apua. On töitä, salille
Joo, ihminen kypsyy. Mutta kyllähän sitä nyt tietää jo tienistä lähtien mihin pystyy ja paljonko pystyy venymään. Ja yleensä sitä venyy vielä paljon tämän ylikin. Mun mielestä, ja vielä yksinhuoltajana, tosin helpot lapset (3) lapsiperheaika on ollut ihaninta aikaa elämässä. Aina oli kamala pula rahasta, mutta sitten oli niin paljon kaikkea hyvää ja lasten kanssa touhuamista koko ajan.
Kun lapset menivät kouluun arki oli taas eri tavalla vaativaa, läksyissä auttamista, merkkivaatteiden ostamista vähällä rahalla. Mutta aina selvittiin. Jossain vaiheessa sitä vaan huomasi, että lapset onkin jo isoja ja itsellä olikin yhtä äkkiä vapaa aikaa mielin määrin. Aloitin ihan uuden uran, valmistuin maisteriksi ja olen nykyisin töissä Tanskassa! Täällä terveydenhuolto on ihanasti järjestetty, tällaista olisin toivonut lastenkin ollessa pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti oli se, että nainen valitsee kenelle synnyttää.
Pointti on että mies valitsee ketä pahoinpitelee. Ei taida työkavereitaan hakata.
Raukkamaista.
Eikä tee sitä kaupan kassajonossa, vaan piilossa ulkopuolisten silmiltä.
Tuplaraukkamainen.
Nollalinja on ilmainen auttava puhelin, jonne voit soittaa mihin kellonaikaan tahansa, vuoden jokaisena päivänä. Nollalinjan puhelinnumero on 080 005 005. Auttavan puhelimen lisäksi voit keskustella väkivaltatyön ammattilaisen kanssa myös Nollalinjan chat-palvelussa. Chat on auki ma-ke klo 9-15 ja to-pe klo 14-20.
"Mutta kyllähän sitä nyt tietää jo tienistä lähtien mihin pystyy ja paljonko pystyy venymään. Ja yleensä sitä venyy vielä paljon tämän ylikin. Mun mielestä, ja vielä yksinhuoltajana, tosin helpot lapset (3) lapsiperheaika on ollut ihaninta aikaa elämässä."
Kaksi asiaa pisti silmään tässä kirjoituksessa:
- Että jo teininä tietäisi millaista on olla vanhempi! Kyllä teininä ei tiedä vielä elämästä oikein mitään. Eikä välttämättä aikuisenakaan, ennen kuin ne lapset on tehnyt.
- Että on helpot lapset tekee vanhemmuudesta niiiin paljon helpompaa. Itse olin tosi yllättynyt kuinka kaoottista ja raskasta, ihan joka päivä, oli elämä uusperheessä jossa yksi lapsista oli kirjolla. Tunteja kestäviä raivokohtauksia, tavaroiden rikkomista, huutelua, ei kuunnellut vanhempiaan. En osannut odottaa tällaista, sillä isänsä on tosi rauhallinen, ja sekä hän että exänsä hyviä vanhempia.
Itse tulen isosta perheestä, neljä nuorempaakin sisarta, ja 12 helppoa sisarten lasta, joita hoitanut paljonkin. Olen myös ollut au pairina ulkomailla ja harjoittelijana päiväkodissa. Oli silti täysi yllätys kuinka voimaton on tilanteessa jossa lapsi ei toimi normaalisti. Nykyään hänellä on lääkitys ja on rauhoittunut muutenkin.
Ei siis voi verrata omaa perhe-elämäänsä toisiin. Voi vain olla tyytyväinen että itse pääsi vähemmällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti oli se, että nainen valitsee kenelle synnyttää.
Pointti on että mies valitsee ketä pahoinpitelee. Ei taida työkavereitaan hakata.
Raukkamaista.
Eikä tee sitä kaupan kassajonossa, vaan piilossa ulkopuolisten silmiltä.
Tuplaraukkamainen.
Nollalinja on ilmainen auttava puhelin, jonne voit soittaa mihin kellonaikaan tahansa, vuoden jokaisena päivänä. Nollalinjan puhelinnumero on 080 005 005. Auttavan puhelimen lisäksi voit keskustella väkivaltatyön ammattilaisen kanssa myös Nollalinjan chat-palvelussa. Chat on auki ma-ke klo 9-15 ja to-pe klo 14-20.
Kiitos. Kommenttini oli edellisille, jotka syyttivät naisia väkivaltaisista miehistään.
Itse olen onnekas, nykyinen mieheni ei ole onneksi väkivaltainen. Mutta nuorena seurustelin tällaisen tyypin kanssa, odotti 2 v ennen kuin näytti oikean luonteensa. On kuulemma jälkeenpäin jatkanut samaa rataa seuraavien naistensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään kuulu.
Pointti oli se, että tuo kirjoittaja vastuuttaa äidin siitä, että lasten isä on väkivaltainen hullu, eikä sitä väkivaltaista hullua. Olisi aika hiljalleen päästä eroon siitä ajatuksesta, että naisten täytyy lasten lisäksi kantaa vastuu myös aikuisten miesten toimista.
Ja tuohan se yksi uuvuttavuustekijä muutenkin on. Äiti joutuu kantamaan lasten lisäksi vastuuta lasten isästä tavalla tai toiselle.
Väkivaltainen mies/ isä on automaattisesti syyllinen. Kuitenkin TIEDÄN, että on naisia, jotka ovat valmiita ottamaan tämän riskin. On väärin, että äidit usein kantavat vastuun lapsesta, mutta usein tämä myös tiedetään ennen raskaaksi hankkiutumista. Eräs kasvatustieteellinen luennoitsija sanoi kerran, että paras ennuste toimivaan vanhemmuuteen on kotitö
Ah, okei. Pahoitteluni aiempi kärkäs kielenkäyttöni. En tajunnut, ettet tiedä lähisuhdeväkivallan mekanismeista.
Eli siis, kukaan ei lähde parisuhteeseen väkivaltaisen ihmisen kanssa vakaalla järjellä harkiten. Syyt ovat aina moninaiset ja usein kyseessä on peritty väkivallan kierre, missä kaksi väkivaltaisen kodin mallin saanutta, traumatisoitunutta ongelmatapausta päätyvät yhteen. Lähisuhdeväkivallasta puhuttaessa on pitkään käytetty tuota uhria syyllistävää narratiivia, joista on yritetty päästä pitkään eroon ja muuttaa näin ollen keskustelukulttuuria asiasta
Olen itse ollut nuorena todella väkivaltaisessa suhteessa.
Lapsuudenkotini oli väkivaltainen. Oikeastaan läpi koko peruskoulun olin koulukiusattu, parhaimmillaankin olin "vain" syrjitty vailla kavereita.
Ei voi puhua edes huonosta itsetunnosta, vaan itsetuntoa ei tainnut olla lainkaan. Olin kasvanut todella epävakaassa ympäristössä, jossa oma kasvuni taisi jäädä kesken. En osannut toimia sosiaalisissa tilanteissa, en lukea ihmisestä kuka on hyvä ja kuka ei, minkälaista edes on hyvä ihmissuhde. Kun kotona räyhättiin ja haukuttiin, omanikäisistä taas kukaan ei halunnut olla missään tekemisissä kanssani.
Siinä vaiheessa, kun olin potkittuna lattialle, päälleni oli syljetty, ja siinä verissäpäin kivuissa maatessani minulla oltiin kuivattu lattialle kaatuneet juomat....Mietin vain, että onneksi edes tämä ihminen jaksaa minua ja loputtomia vikojani, kun kukaan muu koko maailmassa ei välitä.
Sain jossain vaiheessa voimia erota. Lapsia tuohon suhteeseen ei tullut, vaikka toinen niiden hankkimisesta aktiivisesti puhuikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ollut nuorena todella väkivaltaisessa suhteessa.
Lapsuudenkotini oli väkivaltainen. Oikeastaan läpi koko peruskoulun olin koulukiusattu, parhaimmillaankin olin "vain" syrjitty vailla kavereita.
Ei voi puhua edes huonosta itsetunnosta, vaan itsetuntoa ei tainnut olla lainkaan. Olin kasvanut todella epävakaassa ympäristössä, jossa oma kasvuni taisi jäädä kesken. En osannut toimia sosiaalisissa tilanteissa, en lukea ihmisestä kuka on hyvä ja kuka ei, minkälaista edes on hyvä ihmissuhde. Kun kotona räyhättiin ja haukuttiin, omanikäisistä taas kukaan ei halunnut olla missään tekemisissä kanssani.
Siinä vaiheessa, kun olin potkittuna lattialle, päälleni oli syljetty, ja siinä verissäpäin kivuissa maatessani minulla oltiin kuivattu lattialle kaatuneet juomat....Mietin vain, että onneksi edes tämä ihminen jaksaa minua ja loputtomia vikojani, kun kukaan muu koko maailmassa ei välitä.
Sain jossain vaiheessa voimia erota. Lapsia tuohon suhteeseen ei tullut, vaikka toinen niiden hankkimisesta aktiivisesti puhuikin.
Olen todella pahoillani puolestasi.
Ne joilla on ollut helppo elämä eivät välttämättä ymmärrä etteivät kaikki ole olleet yhtä onnekkaita.
Olit tosi viisas ja rohkea kun jätit tämän suhteen! Pelastit luultavasti henkesi.
Kaikkea hyvää sinulle toivottaen,
N48
Jokaisella on vaikeuksia elämässään, esimerkiksi joku myöhästyy töistä kun auto sammuu tien varteen ja valittaa siitä työkaverilleen tai jonkin äidin lapsi sai hirveät itkupotkuraivarit kun ei suostunut heräämään aamulla päiväkotiin... jollain tavalla tuo ensimmäinen juttu on helpompi asia lähestyä mutta äitien pitää olla suu supussa koska sehän on heidän vastuullaan... hän on vain ÄITI ja se pitää kestää, ei saa valittaa.