Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhemmat uhriutuvat perhe-elämästä?
23.10.2024 |
Jatkuvasti kuulee hirveää valitusta lapsista ja lapsiperhe-elämästä. Valitus tulee kuitenkin yllättäen itse vanhemmilta.
Kenelle tulee yllätyksenä, että lapsen saamisen jälkeen parisuhde joutuu koetukselle? Kenelle tulee yllätyksenä, että lähes puolet avioliitoista päättyy eroon? Kenelle tulee yllätyksenä se, että vauvan takia joutuu valvomaan?
Läheinen ystävä sai vähän aikaa sitten lapsen. Vakituista työpaikkaa ei ollut, asui vuokralla kaksiossa ja mies ei selkeästi ollut vielä valmis isäksi. Silti vauva pukattiin aluille ja jotenkin ihmeellisesti elämä nyt sitten on rankkaa.
Voiko joku lapsia saanut selittää mistä tämä ilmiö johtuu? Miksi lapsiperhe-elämän vaatimukset tulevat jotenkin ihan yllätyksenä?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään kuulu.
Pointti oli se, että tuo kirjoittaja vastuuttaa äidin siitä, että lasten isä on väkivaltainen hullu, eikä sitä väkivaltaista hullua. Olisi aika hiljalleen päästä eroon siitä ajatuksesta, että naisten täytyy lasten lisäksi kantaa vastuu myös aikuisten miesten toimista.
Ja tuohan se yksi uuvuttavuustekijä muutenkin on. Äiti joutuu kantamaan lasten lisäksi vastuuta lasten isästä tavalla tai toiselle.
Väkivaltainen mies/ isä on automaattisesti syyllinen. Kuitenkin TIEDÄN, että on naisia, jotka ovat valmiita ottamaan tämän riskin. On väärin, että äidit usein kantavat vastuun lapsesta, mutta usein tämä myös tiedetään ennen raskaaksi hankkiutumista. Eräs kasvatustieteellinen luennoitsija sanoi kerran, että paras ennuste toimivaan vanhemmuuteen on kotitöiden jakautuminen tasan. Äiti on myös vastuussa lapsesta ja tähän vastuuseen kuuluu järjen käyttö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai siis siitä ei saisi puhua, että lapsiperhe-elämä on joskus rankkaa ja lapset rajoittaa elämää? Vai mitä tällä "uhriutumisella" tarkoitetaan?
Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että on tosi hyvä jos lapsiperhe-elämän kurjistakin puolista voi puhua. Eipähän ole liian ruusuiset kuvitelmat niillä lapsista haaveilevilla ja toisilta vanhemmilta usein saa vertaistukea.
Kyse ei ole siitä, ettei siitä saisi puhua. Kyse on siitä, että toistuvasti realiteetit tuntuvat tulevan yllätyksenä.
Sitten tehdään useampi lapsi ja valitetaan kun itsekin työelämässä olevat isovanhemmat eivät auta. Haloo nyt oikeasti.
Samaa ihmettelen. Ihan kuin kyseessä olisi joku yli-inhimillisen vaivalloinen asia. Miten ihlisistä tullut noin surkeita vätyksiä?
Jos vain 10% työikäisistä ja sitä vanhemmista nyt elävistä suomalaisista on saanut lapsia yli uudistumisrajan ja loputkin valittavat, niin ehkä, vain ehkä, perhe-elämän ylitsepääsemätön vaikeus ei ole uhriutumista vaan fakta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitien uhriutuminen se vasta rasittavaa kuunneltavaa on. Onko sellainen yh-äiti hyvä äiti, joka on hankkinut lapsen väkivaltaisen hullun kanssa? Minusta se kertoo huonosta harkintakyvystä ja lapsen terveyden riskeeraamisesta (koska minä haluan lapsen). Tai yh-isä, joka inhoaa lapsiansa, mutta siittää niitä useammalle naiselle?
Kaikista karseimpia on ne, joilla on useampi lapsi ja valittavat. Jokaisen lapsen kohdalla voi aina päättää uudestaan.
Äidin vika! Ainakin yh-äidin. Ja ainakin se jos aikuinen mies hakkaa ätiä ja lapsia! Nih!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on ihan parisuhteen molempien osapuolten vastuulla punnita se onko kykeneväinen vanhemmaksi vai. Ne suhteet missä toinen ottaa vastuun aikuisen ihmisen omaa elämää koskevista päätöksistä on holhoussuhteita, joihin tehdään ihan edunvalvontapäätökset.
Olen eri mieltä. Kun ryhdytään vanhemmaksi, ollaan vastuussa myös lapsesta. Tähän vastuuseen kuuluu lisääntyminen järkevän kumppaniehdokkaan kanssa. Eihän se voi mennä niin, että Pasi on usein kännissä, ei siivoa koskaan ja joskus raivoaa, mutta Merja ajattelee, että jos Pasi sanoo olevansa kykenevä isäksi - tämä varmaan on. Kuka asettaa pienen lapsen sellaiseen tilanteeseen? Ei ainakaan vastuullinen vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien uhriutuminen se vasta rasittavaa kuunneltavaa on. Onko sellainen yh-äiti hyvä äiti, joka on hankkinut lapsen väkivaltaisen hullun kanssa? Minusta se kertoo huonosta harkintakyvystä ja lapsen terveyden riskeeraamisesta (koska minä haluan lapsen). Tai yh-isä, joka inhoaa lapsiansa, mutta siittää niitä useammalle naiselle?
Kaikista karseimpia on ne, joilla on useampi lapsi ja valittavat. Jokaisen lapsen kohdalla voi aina päättää uudestaan.
Toki siis sen äidin vika, ettei mies osannut ajatella, että väkivaltaisena hulluna ei ole isämateriaalia.
Yhtä pölvästejä kummatkin osapuolet.
Vierailija kirjoitti:
Jos vain 10% työikäisistä ja sitä vanhemmista nyt elävistä suomalaisista on saanut lapsia yli uudistumisrajan ja loputkin valittavat, niin ehkä, vain ehkä, perhe-elämän ylitsepääsemätön vaikeus ei ole uhriutumista vaan fakta.
Silloinhan perhe-elämästä ei tarvitse uhriutua kun tämä fakta on tiedossa jo ennen päätöstä ryhtyä vanhemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään kuulu.
Pointti oli se, että tuo kirjoittaja vastuuttaa äidin siitä, että lasten isä on väkivaltainen hullu, eikä sitä väkivaltaista hullua. Olisi aika hiljalleen päästä eroon siitä ajatuksesta, että naisten täytyy lasten lisäksi kantaa vastuu myös aikuisten miesten toimista.
Ja tuohan se yksi uuvuttavuustekijä muutenkin on. Äiti joutuu kantamaan lasten lisäksi vastuuta lasten isästä tavalla tai toiselle.
Väkivaltainen mies/ isä on automaattisesti syyllinen. Kuitenkin TIEDÄN, että on naisia, jotka ovat valmiita ottamaan tämän riskin. On väärin, että äidit usein kantavat vastuun lapsesta, mutta usein tämä myös tiedetään ennen raskaaksi hankkiutumista. Eräs kasvatustieteellinen luennoitsija sanoi kerran, että paras ennuste toimivaan vanhemmuuteen on kotitöiden jakautuminen tasan. Äiti on myös vastuussa la
Ah, okei. Pahoitteluni aiempi kärkäs kielenkäyttöni. En tajunnut, ettet tiedä lähisuhdeväkivallan mekanismeista.
Eli siis, kukaan ei lähde parisuhteeseen väkivaltaisen ihmisen kanssa vakaalla järjellä harkiten. Syyt ovat aina moninaiset ja usein kyseessä on peritty väkivallan kierre, missä kaksi väkivaltaisen kodin mallin saanutta, traumatisoitunutta ongelmatapausta päätyvät yhteen. Lähisuhdeväkivallasta puhuttaessa on pitkään käytetty tuota uhria syyllistävää narratiivia, joista on yritetty päästä pitkään eroon ja muuttaa näin ollen keskustelukulttuuria asiasta.
Tämä keskustelukulttuurin muuttaminen uhrin syyttelystä siihen, että mitä väkivaltaisesti käyttäytyvän ihmisen tulisi tehdä on ainoa tapa yrittää ratkoa tuota ongelmaa oireen hoidosta kustannustehokkaampaan ennaltaehkäisyyn. Väkivaltaa ei kuitenkaan voi lopettaa kukaan muu kuin väkivaltaisesti käyttäytyvä ihminen itse. Eli vaikka totta kai, jokaisen järkevästi ajattelevan ja toimivan äidin on pyrittävä turvaamaan itsensä ja lapsensa on silti tärkeää keskustella asiasta niin, ettei syylliseksi tehdä rikoksen uhria ja rikollisen vastuuu teoistaan sivuutetaan.
Tämä aloitus sisältää oletuksen, että lapsettomat ihmiset eivät valittaisi :D
Mutta vähän kuin oma pieru ei haise, niin oma valitus ei ole turhasta valittamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien uhriutuminen se vasta rasittavaa kuunneltavaa on. Onko sellainen yh-äiti hyvä äiti, joka on hankkinut lapsen väkivaltaisen hullun kanssa? Minusta se kertoo huonosta harkintakyvystä ja lapsen terveyden riskeeraamisesta (koska minä haluan lapsen). Tai yh-isä, joka inhoaa lapsiansa, mutta siittää niitä useammalle naiselle?
Kaikista karseimpia on ne, joilla on useampi lapsi ja valittavat. Jokaisen lapsen kohdalla voi aina päättää uudestaan.
Äidin vika! Ainakin yh-äidin. Ja ainakin se jos aikuinen mies hakkaa ätiä ja lapsia! Nih!
Tällainen lomake:
Jos vastaat yhteenkään kysymykseen "kyllä", suosittelen olemaan hankkimatta lapsia.
Onko kumppanisi koskaan käyttänyt sinua kohtaan väkivaltaa (henkistä tai fyysistä)?
Onko kumppanisi pitkäaikaisesti jättänyt kotitöitä tekemättä ja valittanut kun "nalkutat" niistä?
Onko kumppanisi joka viikonlopun kännissä kavereiden kanssa?
Jos päätät tästä huolimatta hankkia kyseisen kumppanin kanssa lapsia, otat tietoisen riskin.
Ajattelisin, että vanhemmaksi tuleminen on niin kokonaisvaltaisesti elämää muuttava asia, että ei siihen kukaan ensimmäistä kertaa vanhemmaksi tuleva osaa täysin valmistautua. Itse olin korkeakoulutettu, vakaassa parisuhteessa, lähipiirissä pieniä lapsia eli kaikki elämän osa-alueet niin kunnossa kuin olla voi ja kyllä, vauva-arki oli yllättävän rankkaa, kun se sitten tuli omalle kohdalle. Lisäksi ihmisillä on tapana valittaa oli sitten kyseessä mikä vaan raskas asia elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vain 10% työikäisistä ja sitä vanhemmista nyt elävistä suomalaisista on saanut lapsia yli uudistumisrajan ja loputkin valittavat, niin ehkä, vain ehkä, perhe-elämän ylitsepääsemätön vaikeus ei ole uhriutumista vaan fakta.
Silloinhan perhe-elämästä ei tarvitse uhriutua kun tämä fakta on tiedossa jo ennen päätöstä ryhtyä vanhemmaksi.
Ai, että jos sä tiedät etukäteen, että vanhemmuus on joskus rankkaa, niin sä et ikinä saa valittaa tai edes kertoa, että sua väsyttää tai ottaa päähän tms kielteisistä tunteista? On vaan pakko esittää päivänpaisteista instagram-elämää.
No, onneksi mun osalta lapsiperhearki on ohi ja onneksi mulla oli sen verran täysipäisiä kavereita silloin, että heidän kanssaan sai puhua kaikista tunteista.
Onneksi en oikeassa elämässä tunne ketään tuollaista omista valinnoista uhriutujaa. Tämän palstan käyttäjistä suuri enemmistö on sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vain 10% työikäisistä ja sitä vanhemmista nyt elävistä suomalaisista on saanut lapsia yli uudistumisrajan ja loputkin valittavat, niin ehkä, vain ehkä, perhe-elämän ylitsepääsemätön vaikeus ei ole uhriutumista vaan fakta.
Silloinhan perhe-elämästä ei tarvitse uhriutua kun tämä fakta on tiedossa jo ennen päätöstä ryhtyä vanhemmaksi.
Ai, että jos sä tiedät etukäteen, että vanhemmuus on joskus rankkaa, niin sä et ikinä saa valittaa tai edes kertoa, että sua väsyttää tai ottaa päähän tms kielteisistä tunteista? On vaan pakko esittää päivänpaisteista instagram-elämää.
No, onneksi mun osalta lapsiperhearki on ohi ja onneksi mulla oli sen verran täysipäisiä kavereita silloin, että heidän kanssaan sai puhua kaikista tunteista.
Ei kai missään ole näin väitetty? :D Haluat tietoisesti ymmärtää aloituksen väärin, koska syystä tai toisesta se ärsyttää sinua.
Vierailija kirjoitti:
Jos vain 10% työikäisistä ja sitä vanhemmista nyt elävistä suomalaisista on saanut lapsia yli uudistumisrajan ja loputkin valittavat, niin ehkä, vain ehkä, perhe-elämän ylitsepääsemätön vaikeus ei ole uhriutumista vaan fakta.
Miksi sitten valitsee tehdä niitä lapsia, jos tietää tämän faktan? On sekin fakta, että jos puukottaa itseään silmään, niin elämä on aika ylitsepääsemättömän vaikeaa sen jälkeen. Siksi en tee niin.
Vauva-palsta ei ole sama asia kuin kaikki vanhemmat. Itselleni omat lapset ja perhe-elämä ovat voimavaroja ja elämään iloa tuottavia asioita. Juuri syyslomalla oli ihanaa, kun ei tarvinnut kuunnella kiukuttelevia työkavereita. Uhmaikäinen kotona niihin verrattuna helppo.
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus sisältää oletuksen, että lapsettomat ihmiset eivät valittaisi :D
Mutta vähän kuin oma pieru ei haise, niin oma valitus ei ole turhasta valittamista!
Jos puhutaan (lapsi)perhe-elämästä valittamisesta, siihen ei liity mitenkään se mistä lapsettomat ihmiset valittavat.
Juuri kuulin erään 50+ pariskunnan sanovan, etteivät lapset aina ole onni ja siunaus. Tuntuu, että jokaisella heidän lapsistaan on joku iso haaste elämässään, vaikka ovat jo aikuisia kaikki. Nämä vanhemmat saavat heitä hyysätä vielä vanhoilla päivilläänkin, kun eivät vieläkään seiso omilla jaloillaan. Kyseessä ei ollut uhriutuminen vaan rehellinen mielipide nykymenosta.