Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhemmat uhriutuvat perhe-elämästä?
23.10.2024 |
Jatkuvasti kuulee hirveää valitusta lapsista ja lapsiperhe-elämästä. Valitus tulee kuitenkin yllättäen itse vanhemmilta.
Kenelle tulee yllätyksenä, että lapsen saamisen jälkeen parisuhde joutuu koetukselle? Kenelle tulee yllätyksenä, että lähes puolet avioliitoista päättyy eroon? Kenelle tulee yllätyksenä se, että vauvan takia joutuu valvomaan?
Läheinen ystävä sai vähän aikaa sitten lapsen. Vakituista työpaikkaa ei ollut, asui vuokralla kaksiossa ja mies ei selkeästi ollut vielä valmis isäksi. Silti vauva pukattiin aluille ja jotenkin ihmeellisesti elämä nyt sitten on rankkaa.
Voiko joku lapsia saanut selittää mistä tämä ilmiö johtuu? Miksi lapsiperhe-elämän vaatimukset tulevat jotenkin ihan yllätyksenä?
Kommentit (75)
41/75
|
23.10.2024 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Ihan kuin kyseessä olisi joku yli-inhimillisen vaivalloinen asia. Miten ihlisistä tullut noin surkeita vätyksiä?
Sinulla ei ole kokemuksia erityislapsesta/lapsista? Tai et tiedä että myös vanhemmilla voi olla mielenterveydellisiä ongelmia... onko kauhistus? Ei kaikki asiat ole aina niin yksiselitteisiä ja helppoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään kuulu.
Pointti oli se, että tuo kirjoittaja vastuuttaa äidin siitä, että lasten isä on väkivaltainen hullu, eikä sitä väkivaltaista hullua. Olisi aika hiljalleen päästä eroon siitä ajatuksesta, että naisten täytyy lasten lisäksi kantaa vastuu myös aikuisten miesten toimista.
Ja tuohan se yksi uuvuttavuustekijä muutenkin on. Äiti joutuu kantamaan lasten lisäksi vastuuta lasten isästä tavalla tai toiselle.
Väkivaltainen mies/ isä on automaattisesti syyllinen. Kuitenkin TIEDÄN, että on naisia, jotka ovat valmiita ottamaan tämän riskin. On väärin, että äidit usein kantavat vastuun lapsesta, mutta usein tämä myös tiedetään ennen raskaaksi hankkiutumista. Eräs kasvatustieteellinen luennoitsija sanoi kerran, että paras ennuste toimivaan vanhemmuuteen on kotitö
Ah, okei. Pahoitteluni aiempi kärkäs kielenkäyttöni. En tajunnut, ettet tiedä lähisuhdeväkivallan mekanismeista.
Eli siis, kukaan ei lähde parisuhteeseen väkivaltaisen ihmisen kanssa vakaalla järjellä harkiten. Syyt ovat aina moninaiset ja usein kyseessä on peritty väkivallan kierre, missä kaksi väkivaltaisen kodin mallin saanutta, traumatisoitunutta ongelmatapausta päätyvät yhteen. Lähisuhdeväkivallasta puhuttaessa on pitkään käytetty tuota uhria syyllistävää narratiivia, joista on yritetty päästä pitkään eroon ja muuttaa näin ollen keskustelukulttuuria asiasta.
Tämä keskustelukulttuurin muuttaminen uhrin syyttelystä siihen, että mitä väkivaltaisesti käyttäytyvän ihmisen tulisi tehdä on ainoa tapa yrittää ratkoa tuota ongelmaa oireen hoidosta kustannustehokkaampaan ennaltaehkäisyyn. Väkivaltaa ei kuitenkaan voi lopettaa kukaan muu kuin väkivaltaisesti käyttäytyvä ihminen itse. Eli vaikka totta kai, jokaisen järkevästi ajattelevan ja toimivan äidin on pyrittävä turvaamaan itsensä ja lapsensa on silti tärkeää keskustella asiasta niin, ettei syylliseksi tehdä rikoksen uhria ja rikollisen vastuuu teoistaan sivuutetaan.
Kiitos, tämän paremmin asiaa ei olisi voinut kuvata.
Väkivaltaisessa suhteessa elänyt ihminen syyttää itseään joka tapauksessa loppuelämänsä. Ei siinä tarvita enää muiden syyllistämistä.
Siis lapsettomat ihmiset täällä valittaa siitä, että perheelliset ihmiset valittavat lapsiperhe-elämän haasteista? Just just..pitäisikö sille mahtavalle lapsettomalle ajalla keksiä nyt jotain parempaa tekemistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien uhriutuminen se vasta rasittavaa kuunneltavaa on. Onko sellainen yh-äiti hyvä äiti, joka on hankkinut lapsen väkivaltaisen hullun kanssa? Minusta se kertoo huonosta harkintakyvystä ja lapsen terveyden riskeeraamisesta (koska minä haluan lapsen). Tai yh-isä, joka inhoaa lapsiansa, mutta siittää niitä useammalle naiselle?
Kaikista karseimpia on ne, joilla on useampi lapsi ja valittavat. Jokaisen lapsen kohdalla voi aina päättää uudestaan.
Toki siis sen äidin vika, ettei mies osannut ajatella, että väkivaltaisena hulluna ei ole isämateriaalia.
Ei ole äidin vika, mutta itse ei tulisi mieleenkään asettaa mahdollista lasta vaaraan! Riskien otto ei kuulu hyvään vanhemmuuteen.
Ei tietenkään kuulu.<
Jostain syystä naisia vastuutetaan helposti miesten tekemisistä. Lehdessä oli juuri juttu siitä kuinka joku nuori tennispelaaja nainen oli saanut rumia viestejä erityisesti miehiltä epäonnistuttuaan jossain ottelussa. Neito oli etsinyt jonkun miehen vaimon fb tiedot ja laittanut naiselle kysymyksen, miksi miehesi lähettää tällaisia viestejä nuorelle naiselle. Siinä oli oikein kunnolla eksytty sotkemaan miehen puoliso miehen tekemisiin. Nainen ei ole miehensä huoltaja, eikä vastuussa tämän tekemisistä.
Lähtökohtaisesti ajattelen, että mahdollisuudet jokaiseen skenaarioon ovat todennäköiset:
1. Lapsesta tulee erityislapsi.
2. Synnytys on kamalaa.
3. Puoliso paljastuu vastuuttomaksi vanhemmaksi.
4. Saan synnytyksen jälkeisen masennuksen ja kaikki päättyy näkyyn surkein kasvoin.
Siksi en hanki lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsettomat ihmiset täällä valittaa siitä, että perheelliset ihmiset valittavat lapsiperhe-elämän haasteista? Just just..pitäisikö sille mahtavalle lapsettomalle ajalla keksiä nyt jotain parempaa tekemistä?
Minulla on lapsia. Ennen niiden hankkimista tutustuin puolisoon kunnolla, varmistin tukiverkostot, hankin vakituisen työpaikan ja ostin asunnon. Synnytys oli vaikea, mutta olin varautunut siihen. Lapsella joitakin vaikeuksia, mutta tukiverkostot oli kunnossa.
Ei syytä uhriutumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vain 10% työikäisistä ja sitä vanhemmista nyt elävistä suomalaisista on saanut lapsia yli uudistumisrajan ja loputkin valittavat, niin ehkä, vain ehkä, perhe-elämän ylitsepääsemätön vaikeus ei ole uhriutumista vaan fakta.
Silloinhan perhe-elämästä ei tarvitse uhriutua kun tämä fakta on tiedossa jo ennen päätöstä ryhtyä vanhemmaksi.
Ai, että jos sä tiedät etukäteen, että vanhemmuus on joskus rankkaa, niin sä et ikinä saa valittaa tai edes kertoa, että sua väsyttää tai ottaa päähän tms kielteisistä tunteista? On vaan pakko esittää päivänpaisteista instagram-elämää.
Lainaus ei taas onnistu, mutta nro 37:lle.
Kyllä nimenomaan on väitetty. Heti jo aloituksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas en ymmärrä miksi lapsettomat ihmettelevät lapsiperheiden ongelmia... Ihmiset jotka eivät viettäisi aikaa lasten kanssa edes yhtä minuuttia...
Jos mies on väkivaltainen, se on miehen syy. Naisen vika ei ole todellakaan se, että mies on väkivaltainen. Isän syy on väkivalta. Äidin syy on se, että lapsi saatetaan tähän tilanteeseen. Paitsi JOS seurusteluaikana, ennen lasta ei ollut näkyvissä minkäänlaista äkkipikaista, vihaista, halventavaa käytöstä. Usein kuitenkin merkit ovat näkyvillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsettomat ihmiset täällä valittaa siitä, että perheelliset ihmiset valittavat lapsiperhe-elämän haasteista? Just just..pitäisikö sille mahtavalle lapsettomalle ajalla keksiä nyt jotain parempaa tekemistä?
Minulla on lapsia. Ennen niiden hankkimista tutustuin puolisoon kunnolla, varmistin tukiverkostot, hankin vakituisen työpaikan ja ostin asunnon. Synnytys oli vaikea, mutta olin varautunut siihen. Lapsella joitakin vaikeuksia, mutta tukiverkostot oli kunnossa.
Ei syytä uhriutumiseen.
No voi että... onnea täydellisestä elämästä!
Joku uhriutuu töistä. Joku puolisosta. Joku lapsista ja joku toinen elämästä. Vali vali. Osalla porukasta on aina naama nurin eikä mikään ole ikinä hyvin eikä osata olla kiitollisia mistään. Realismi hukassa. Elämä ei ole ikuista onnea ja aurinkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vain 10% työikäisistä ja sitä vanhemmista nyt elävistä suomalaisista on saanut lapsia yli uudistumisrajan ja loputkin valittavat, niin ehkä, vain ehkä, perhe-elämän ylitsepääsemätön vaikeus ei ole uhriutumista vaan fakta.
Silloinhan perhe-elämästä ei tarvitse uhriutua kun tämä fakta on tiedossa jo ennen päätöstä ryhtyä vanhemmaksi.
Ai, että jos sä tiedät etukäteen, että vanhemmuus on joskus rankkaa, niin sä et ikinä saa valittaa tai edes kertoa, että sua väsyttää tai ottaa päähän tms kielteisistä tunteista? On vaan pakko esittää päivänpaisteista instagram-elämää.
Lainaus ei taas onnistu, mutta nro 37:lle.
Uhriutuminen on psykologinen tila, jossa ihminen ajattelee olevansa muiden ihmisten, olosuhteiden tai elämän uhri.
Elämän pienistä vastoinkäymisistä valittaminen ei ole uhriutumista. Vissi ero.
Sitä mieltä, että sellaisten joilla ei ole lapsia ei kannata tätä aihetta kommentoida, koska ajatuksia varmasti löytyy, mutta kokemusta pyöreä nolla. Samoin niiden joilla aika kullannut muistot vuosikymmenniä sitten, katsokaas elämä ja sen haasteet ovat aikojen saatossa muuttununeet. Lisäksi jokaisen tilanne on täysin yksilöllinen. Jokaiselle tulee henkilökohtaisena yllätyksenä miten lapset vaikuttavat juuri omaan elämään, eikä etukäteisillä ennusteilla ole siinä kohdassa merkitystä. Antakaa heidän puhua ja poistukaa seurasta kun ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohtaisesti ajattelen, että mahdollisuudet jokaiseen skenaarioon ovat todennäköiset:
1. Lapsesta tulee erityislapsi.
2. Synnytys on kamalaa.3. Puoliso paljastuu vastuuttomaksi vanhemmaksi.
4. Saan synnytyksen jälkeisen masennuksen ja kaikki päättyy näkyyn surkein kasvoin.
Siksi en hanki lapsia.
Lista on kyllä hyyyyyyvin paljon pidempi!
Vierailija kirjoitti:
Jos mies on väkivaltainen, se on miehen syy. Naisen vika ei ole todellakaan se, että mies on väkivaltainen. Isän syy on väkivalta. Äidin syy on se, että lapsi saatetaan tähän tilanteeseen. Paitsi JOS seurusteluaikana, ennen lasta ei ollut näkyvissä minkäänlaista äkkipikaista, vihaista, halventavaa käytöstä. Usein kuitenkin merkit ovat näkyvillä.
Jokseenkin täysin absurdi ajatus alkaa syyttämään mun äitiä siitä, että isä hakkas myös meitä lapsia. Olis jättänyt mukulat tekemättä, kerta niin paljon veetutti meidän olemassa olo.
Ei kaikki tiedä 110% millaiseen ihmiseen tutustuu ja millaista elämä tulee olemaan vauvan syntymän jälkeen, miten synnytys suoriutuu ja millainen lapsi sieltä syntyy. Varovaisimmat eivät tämän takia ikinä hanki lasta.... mutta sitten saa tyytyä lapsettomuuteen. Tämä on ihmiselle joka haluaa lapsia vaikea paikka. Jotkin rohkeimmat hankkivat lapsen ilman miestä. Onko sekin ehdoton ei teille kriitikoille? Lapsi ei kehity kokonaiseksi ilman isähahmoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vain 10% työikäisistä ja sitä vanhemmista nyt elävistä suomalaisista on saanut lapsia yli uudistumisrajan ja loputkin valittavat, niin ehkä, vain ehkä, perhe-elämän ylitsepääsemätön vaikeus ei ole uhriutumista vaan fakta.
Miksi sitten valitsee tehdä niitä lapsia, jos tietää tämän faktan? On sekin fakta, että jos puukottaa itseään silmään, niin elämä on aika ylitsepääsemättömän vaikeaa sen jälkeen. Siksi en tee niin.
Lapsiperhearki on ainakin ihan pienten lasten kanssa rankkaa. Kyllä ihmiset tiedostavat tämän ja silti haluavat perheen. Kaikki hyvä elämässä kun ei aina tule helpolla. Vaikka valinta on tietoinen, minusta rankassa elämäntilanteessa oleva ihminen voi sanoa sen ääneen. On hyväkin sanoa se ääneen. Liian helposti ihmiset pitävät kulisseja pystyssä ihan turhaan. Perhe-elämän ei tarvitse olla kuin ruusuilla tanssimista koko ajan ollakseen hyvää ja antoisaa. Minusta on ainakin ollut hyvä, että tytär ja vävy ovat suoraan sanoneet, että lapsen kanssa väsyttää. Kun meille on sanottu, että apu on tarpeen, olemme isovanhempina ojentaneet auttavat käsiparit ja tukeneet nuorta perhettä.
Aloituksen kaltaiset typerät ihmettelyt, että ettekö muka tajunneet tai vastaavasti mitäs läksit löpinät ovat täysin hedelmättömiä ja hyödyttömiä. Maassa tarvitaan lapsia ja on hyvä, että joku niitä jaksaa vielä hankkia. Jos muilla on sydäntä, he auttavat lapsiperheitä ja tekevät jotain hyödyllistä typerän ja tyhjänpäiväisen arvostelun sijaan.
Syiksi arvaisin:
- Ei ole ollut reilusti nuorempia sisaria, tai muita lapsia, joista olisi täytynyt huolehtia aikanaan
- Ihmiset ympärillä kyselevät ja patistavat hankkimaan. Itselleni kävi näin heti kun aloin seurustelemaan
- Joillekkin lasten hankinta on unelma omasta lapsuudestaan lähtien. Silloin ei ehkä jaksa odottaa oikeaa hetkeä, tai oikeaa puolisoa
- Jos ei ole kokemusta jostain, niin ei voi varmasti tietää millaista jokin on. Eikä voi tietää omista voimavaroistaan rankemmilla hetkillä, unentarpeesta jne
- Monet ovat nykyään melko yksin pienten lasten kanssa, verrattuna entisaikoihin jolloin kaikki naiset olivat kotirouvia
Tiedän naisia jotka odottivat innolla että saisivat lapsen. Halusivat olla mahdollisimman pitkään kotona lapsensa kanssa. Jotkut heistä palasivat kuitenkin töihin jo ennen kuin äitiysloma loppui, sillä he ahdistuivat kotona. Ja yhdelle ystävistäni ei tullut äidintunteita koskaan, miehensä onneksi tuli apuun ja otti päävastuun.
Ei ole välttämättä aina helppoa.
N65, lapseton, isosta lapsuusperheestä
No mutta lapsettomilla ei ole syytä uhriutumiseen, heidänhän elämä soljuu helposti, saa tulla ja mennä ja tehdä mihin/mitä huvittaa ilman vanhemmuuden velvollisuuksia.