Lue keskustelun säännöt.
HS mielipide: Arjen pyörittäminen on ajanut minut eron partaalle
19.10.2024 |
Jännästi omalla kohdalla aivan sama tematiikka - ja myös tilanne kuin kirjoituksessa on. Meilläkin on ero vireillä. Normaali arjessta mieheni ei suostu jakamaan vastuita, väittää, että ei pärjää. Ei siis osaa lukea wilmaviestejä, harrastusten viestejä, minun viestejä, ei pysty kuuntelemaan tai oma-aloitteisesti osallistumaan kodin asioihin. Ihan niin vässykkä en ole, että olisi hänen antanut päästä niin vähällä, mutta olen lopulta väsynyt tilanteeseen ja laittanut eron vireille. Nyt yllättäen erotilanteessa hän haluaakin vuoroviikkovanhemmaksi. Sanoin, että monissa miesten eroterapiajutuissa puhutaankin siitä, kuinka isä löysi vanhemmuuden vasta eron kautta, niin sille hän nyökkäilee tyytyväisen oloisena.
Ja selvenykseksi vielä, että tilanne on venynyt sen takia niin pitkään, että olen epäillyt hänellä olevan terveydessä ongelmaa ja on ollut sen vuoksi niin vaikea tarttua asioihin.Tämän olen nyt viimein päätellyt olleen virhearvio.
Meillä perheen ulkopuoliset tukiverkot ovat ihan täysi 0. Ainoat elossa olevat isovanhemmat asuva ulkomailla. Lasten pääsy esim. jollekin leirille on ollut aivan kullanarvoista ja ero tulikin nyt, kun emme saaneet lapsia sellaiselle ja isovanhemmat eivät tule edes jouluksi kylään. Pidän kyllä näitäkin merkittävinä seikkoina. Ei ole mitään odotettavaa, eikä näköpiirissä mitään, mitä varten pitäisi edes kulissia pitää yllä.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni oli myös seurusteluaikoina erittäin aktiivinen kotitöiden suhteen. Myös lasten syntymän jälkeen meni joitakin vuosia kotityöt tasan, kunnes mies alkoi yhteisellä päätöksellä opiskelemaan töiden ohessa. Sovitusti tein suurimman osan kotitöistä opintojen ajan, mutta sama menopa jatkuikin kun mies valmistui opinnoistaan.
Tässäkin näkyy juuri se kulttuurisen vaikutuksen osuus. Jos mies onkin alussa osallistuva ja tasa-arvoinen, se on kuin kaivoon kannettua vettä, se ei pysy siellä jos hetkeksikin huomio herpaantuu. Jos mistä tahansa syystä muka väliaikaisesti joku vastuu siirtyy naiselle, se ei sieltä oikein millään tahdo palata miehen puolelle. Hirveä ylämäki joka jumalan päivä.
Kyllä meillä on edelleen yhtä tasapuolista tekeminen kuin alussakin. Tämä kyllä vaatii yhteisiä keskusteluja, ja senpä takia yhdessä olemmekin pysyneet ja vielä onnellisesti, koska haluamme olla yhdessä ja tykkäämme keskustella ja olla toistemme kanssa edelleen yhtä paljon kuin alussa. Meillä on myös korvamerkittyjä kotitöitä, mm. minä pesen pyykit ja mies hoitaa jätehuollon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset iankaiken ole pieniä, kyllä se helpottaa kun lapset osallistuvat pienillä asioilla talouteen.
Eikö näitä vilmaviestejä voi rajoittaa. ei ennen tällaisten kanssa touhuttu.
Onko teidän mies ainoa syyllinen ylivoimaiseen kotielämään?? Voiko organisointi ehkä olla liian tiukkaa?
Otganisointi liian tiukkaa. Mies voi olla suuripiirteisempi olematta yhtään huonompi.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi poikaa. Todellakin pistin heidät siivoamaan minun kanssa. Pojat joskus napisi, että miksi heidän täytyy, kun iskäkään ei siivoa, mutta selitin aina uudestaan ja uudestaan, että koti ei ole kenenkään hotelli eikä nykyään yksikään tyttö suostu olemaan sellaisen miehen kanssa, joka ei osaa eikä halua tehdä mitään.
Sitten, kun täysi-ikäisyys alkoi tulla lähemmäksi laitoin heille enemmän hommia. Itse piti osata varata aika parturiin ja lääkäriin, pestä omat pyykit, vaihtaa petivaatteet, maksaa puhelinlasku, tehdä ruokaa ja selvittää, mitä omilleen muuttaminen vaatii. Budjetointia ja kuluseurantaa opetin myös. Kumpikin on parisuhteessa ja olen kyllä iloinen, että kumpikin osaa tehdä ja tekee kotona kaikkea leipomisesta alkaen.
Itse aikanaan seurustelun alkaessa ihastuin, kun mies teki ruokaa. Hänen kotonaan isä oli kotona ja hän teki ruuat ja siivosi viikolla, äitinsä oli töissä. Sinne jennekin ne miehet taid
Ei ne hävinnyt. Sä vain aloit tekemään ne miehenkin puolesta
Lainaustoiminto ei ole toiminto, vaan toimimaton. Olisin halunnut lainata edellä olleen vaka-open kirjoitusta, koska omat kokemukseni pitkässä liitossa ovat niin samankaltaisia.
Meillä lapset asuvat tosin vielä kotona, ovat lukiossa. Silti heilläkin suhde isäänsä on pinnallinen ja ärsyyntyvät teinin tasolle taantuneeseen isään. Olen yrittänyt tekohengittää niin avioliittoa kuin lasten suhdetta isäänsä, mutta kyllä se on kiittämätön ja epäonnistumiseen tuomittu tehtävä.
Meilläkin suhteen alku ja avioliiton alkutaival oli oikein hyvä ja tasapainoinen. Mieheni teki kaikkea, osallistui ja huomioi. Vauva-aikana hoiti kaksosiamme, kylvetti, syötti, pulloruokinnan otti hoitaakseen varsin kokonaisvaltaisesti, siivosi ja laittoi ruokaa.
Myöhemmin tajusin, että se mikä puuttui oli kommunikointi, kaikki tekeminen keskittyi konkreettisiin tehtäviin, mutta vaikka kuinka hoiti vauvoja, ei oppinut omia lapsiaan tuntemaan, eikä opetellut tuntemaan minua aikuisempana, lastemme vanhempana, työssäkäyvänä ammattilaisena. Tarrautui kuvaansa minusta hauskana seurustelukumppanina, nuorena opiskelijatyttönä, joka olin tavatessamme.
Oletti kivenkovasti, että mekaaninen vauvanhoito, siivoaminen ja ruoanlaitto riittäisi. Hetken riittikin. Lasten kasvaessa jäi vähitellen hoitaminen ja huolehtiminen pois. Kun lapset oppivat puhumaan, liikkumaan, kasvoivat varsin vilkkaiksi ja eläväisiksi ja löysivät omat äänensä ja tahtonsa, mies vetäytyi isyydestään lähes kokonaan. Miten tämänkin olisi voinut ennustaa?
Nyt mies elää omassa kuplassaan ja minä ja nuoremme elämme erillään, mutta samassa taloudessa. Pitkään yritin osallistaa miestä, yritin pitää huolta, että pysyisi menossa mukana ja perheen kyydissä. Huolehdin ja huolehdin. Ainoa mitä sain aikaan, oli entistäkin avuttomampi mies, hieman liian lellityt lapset ja oma uupuminen. En ole vaka-ope, kuten kohtalotoverini, vaan sairaanhoitaja. Joten työssänikin hoidan ihmisiä ja huolehdin heidän tarpeistaan.
Kun sitten otin etäisyyttä mieheeni ja hänen tarpeisiinsa, olin tietysti ja olen yhä, hankala, vaikea ja nipottaja ja nalkuttaja, kun sanallakaan viittaan siihen, että perheessä ja liitossa miehellänikin on vastuita.
Eroamisesta olen puhunut miehelleni viime sikoina usein. Ajatuskin on miehelle kauhistus. Kaipa se on, kun on tottunut siihen, että minä hoidan ja huolehdin. Nyt en enää jaksa, mutta ei mies silti haluaisi erota. En millään jaksaisi sitä vääntöä, mitä eroaminen kaikessa vastahankaisesta miehestä vaatisi. Ehkä tyydyn minäkin toistaiseksi jonkinlaiseen kämppis-suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minä lyön sinua nyrkillä naamaan, pitääkö sinun ottaa vastuu omasta toiminnastasi? Ja miten se tapahtuu, jos noudatan sinun linjaasi ja kiellän sinulta kaiken pahastumisen asiasta. Että sinä kuule olet muuttunut ihan myrtyneeksi ja olet pahantuulinen, yritä nyt ymmärtää oma osuutesi taphtuneesta, niinkö?
On olemassa asioita, jotka nyt vaan kerta kaikkiaan ovat tekijänsä vastuulla, eivät vaimon tai äidin tai kenenkään muun.
Mihin tämän vuodatuksen pitäisi liittyä??
Edeltävään viestiin, jossa kehotetaan naista ottamaan vastuu omasta toiminnastaan, kun miehensä ei osallistu. Se on miehen toimintaa se, ei siitä voi vaimo ottaa vastuuta millään.
Omasta parisuhteestaan. Mies kantaa oman vastuunsa,
Erittäin hyvin sanottu. 1 vaimo, mielettömän kiltti ja ihana ihminen. Seurusteltiin 6v sitten tehtiin lapsi, lapsi oli tosi helppo alusta asti.
Mutta lapsen äiti koki elämänsä menneen ohi, eikä elämässä ollut muuta kuin äiteys.
Isänä yritin auttaa ja pidin huolta että äiti saa omaa aikaa ja pystyi mm käymään harrastuksessaan kuten ennen raskautta, 3* viikko 2h kerrallaan ja osallistumaan vkl leireille ym..
Oman elämäni laitoin syrjään, kävin töissä, yritin auttaa tein kotitöitä, olin vaavin kanssa. Homma alkoi taas toimia ja luulin että syynä oli tää mun vastuuotto.. ei ollut vaan syy oli et piti saada toinen vauva.
Totta kai suostuin.. odotusaika meni tosi hyvin ja elämä hymyili, toinen lapsi syntyi. 3-4kk ja taas alkoi sama laulu kuin 1 kanssa.
Venyin taas ja tein kaikkeni et vaimo voisi hyvin.. samalla poltin omaa kynttilää molemmista päistä oikein urakalla.
Totesin ettei tää voi näinkään jatkua ja rupesin ehdottelemaan törkeästi et mäkin voisin tarvita omaa aikaa edes joskus.. Vastaus oli että sä saat käydä töissä. Hän uhrannut elämänsä jne.
Vaikenin ja yritin vaan kestää. Luonnollisesti seksikkään ei juuri ollut, ei vaimon haluttomuuden takia vaan sen että mä aloin olla niin burn outissa kuin ihminen voi olla.
Nuorempi täytti 2v ja ajattelin et kyl tää tästä vaimo lähtee kohta töihin, lapset päiväkotiin ym saan viimein elämää takaisin. Tämä ei käynyt vaimolle, koska nyt yritin tuhota hänen unelmaansa koti äitinä olosta..
5kk tosta kannettiin tavaroita muutto autoon. Ja se päätös oli mun. Se oli myös ainoa päätös miksi olen enää hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun anoppi aikoinaan ihan pahoitteli sitä, että ei ollut laittanut poikiaan tekemään kotitöitä - ja kuinka niistä ei sitten aikuistuttua tullut mitään.
Omaa miestäni olen opettanut - jopa menestyksekkäästi, mutta mihinkään ei tosiaan tartu oma-aloitteisesti. Miehen lapsuudenkodissa pojat oli opetettu tekemään maatilan töitä ja metsätöitä, jotka molemmat ovat meidän nykyelämän kannalta täysin turhia.
Miehen veli olettaa ja toivoo edelleen löytävänsä naisen, joka hoitaisi hänen kotihommansa. Hän onkin eronnut jo kahdesti.
Omasta parisuhteestaan. Mies kantaa oman vastuunsa, ei naisen tarvitse sitä tietenkään kantaa. Se nyt vaan on faktaa, että se että suhde menee pilalle lasten tulon myötä on molempien syytä, ei vain miehen. Nainen ei voi sysätä syytä vain
miehen niskaan. Tai voi, mutta se on älyllisesti epärehellistä toimintaa, jota ei kykene itse milln näkemään. Miesten mielipide asioista on 100%. varmuudella ihan toinen. Ei ole mitenkän mahdollista että kyseisissä tapauksissa naisen mielipide on aina faktaa ja miehen ei. Se vain ei ole mahdollista. Tämän ymmärtää mikäli kykenee katsomaan peiliin.
Sulla menee tuossa sekaisin yksittäinen parisuhde ja kaikki maailman parisuhteet, huomaatko? Ja samoin jotenkin oletat, että miesten mielipide on oikea ja naisten sitten oltava väärä.
Siis ei olekaan mahdollista, että naisten mielipide olisi AINA faktaa ja miesten ei. Silti on mahdollista, ja tilastot sitä paitsi osoittavat, että naisten käsitys epäreilusta kotitöiden jakautumisesta USEIMMITEN on faktaa ja miesten käsitys siitä, että he tekisivät riittävästi on YLEENSÄ virheellinen. Syitä on pohdittu tässäkin ketjussa, esimerkiksi tuo pohdinta naisten työn näkymättömyydestä ja ns. hääräilyn mieltämisestä naisen vapaa-ajan normaaliksi toiminnaksi eikä kotitöiksi.
Ja suhde voi mennä pilalle ihan vaan yhden ihmisen toiminnasta, siihen ei todellakaan kahta tarvita.
Eli ihan varmasti on olemassa parisuhteita, joissa nimenomaan se mies toimii väärin. Olen itsekin sellaisessa elänyt. Eikä se miehen toiminta vaan kerta kaikkiaan ollut yhtään, ei ollenkaan eikä lainkaan minun vikani. Se oli hänen oma vikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lainaustoiminto ei ole toiminto, vaan toimimaton. Olisin halunnut lainata edellä olleen vaka-open kirjoitusta, koska omat kokemukseni pitkässä liitossa ovat niin samankaltaisia.
Meillä lapset asuvat tosin vielä kotona, ovat lukiossa. Silti heilläkin suhde isäänsä on pinnallinen ja ärsyyntyvät teinin tasolle taantuneeseen isään. Olen yrittänyt tekohengittää niin avioliittoa kuin lasten suhdetta isäänsä, mutta kyllä se on kiittämätön ja epäonnistumiseen tuomittu tehtävä.
Meilläkin suhteen alku ja avioliiton alkutaival oli oikein hyvä ja tasapainoinen. Mieheni teki kaikkea, osallistui ja huomioi. Vauva-aikana hoiti kaksosiamme, kylvetti, syötti, pulloruokinnan otti hoitaakseen varsin kokonaisvaltaisesti, siivosi ja laittoi ruokaa.
Myöhemmin tajusin, että se mikä puuttui oli kommunikointi, kaikki tekeminen keskittyi konkreettisiin tehtäviin, mutta vaikka kuinka hoiti vauvoja, ei oppinut omia lapsiaan tuntemaan, e
Hei, täällä kolmas kohtalotoveri sinun ja open kanssa, sairaanhoitaja minäkin. Lapset jo aikuisia, lapsenlapsiakin. Kämppiselämää. Tuskin mies lapsia ja lapsenlapsiaankaan näkisi ilman tätä yhteisasumista. Tietää tämän mies itsekin.
Onhan tämä nyt jo helpompaa minun vain kahden aikuisen kotityöt hoitaa, hoidan myös kaikki vakuutus-, kilpailutus-, kodinkoneongelmat, lampunvaihdot, pankki-, auto- ym. asiat. Mies hoitaa vain pihatyöt, tosin hyvin huonosti, mutta en puutu.
Onpahan rahatalous näin parempi, voi auttaa jälkikasvuakin paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos minä lyön sinua nyrkillä naamaan, pitääkö sinun ottaa vastuu omasta toiminnastasi? Ja miten se tapahtuu, jos noudatan sinun linjaasi ja kiellän sinulta kaiken pahastumisen asiasta. Että sinä kuule olet muuttunut ihan myrtyneeksi ja olet pahantuulinen, yritä nyt ymmärtää oma osuutesi taphtuneesta, niinkö?
On olemassa asioita, jotka nyt vaan kerta kaikkiaan ovat tekijänsä vastuulla, eivät vaimon tai äidin tai kenenkään muun.
Mihin tämän vuodatuksen pitäisi liittyä??
Edeltävään viestiin, jossa kehotetaan naista ottamaan vastuu omasta toiminnastaan, kun miehensä ei osallistu. Se on miehen toimintaa se, ei siitä voi vaimo ottaa vastuuta millään.
Nyt hys hys. Ei tollasia saa sanoa ääneen täällä. Toi synnytyksen jälkeinen masennuskaan mikä on erittäin yleistä ei varmasti vaikuta naisen käytökseen yhtään. Aina se syy on miehessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo oli hyvä havainto, että perheellisellä rauhallinen koti-ilta tarkoittaa usein sitä, että mies rentoutuu sohvalla ja nainen rentoutuu puuhailemalla pikku kotihommia. Joku iltapalan laittaminen lapsille on pikkuhomma, mutta kun niitä pikkuhommia on lukemattomia muitakin ja aina yhden niskoille, niin onhan se väärin.
Vierailija kirjoitti:
Lainaustoiminto ei ole toiminto, vaan toimimaton. Olisin halunnut lainata edellä olleen vaka-open kirjoitusta, koska omat kokemukseni pitkässä liitossa ovat niin samankaltaisia.
Meillä lapset asuvat tosin vielä kotona, ovat lukiossa. Silti heilläkin suhde isäänsä on pinnallinen ja ärsyyntyvät teinin tasolle taantuneeseen isään. Olen yrittänyt tekohengittää niin avioliittoa kuin lasten suhdetta isäänsä, mutta kyllä se on kiittämätön ja epäonnistumiseen tuomittu tehtävä.
Meilläkin suhteen alku ja avioliiton alkutaival oli oikein hyvä ja tasapainoinen. Mieheni teki kaikkea, osallistui ja huomioi. Vauva-aikana hoiti kaksosiamme, kylvetti, syötti, pulloruokinnan otti hoitaakseen varsin kokonaisvaltaisesti, siivosi ja laittoi ruokaa.
Myöhemmin tajusin, että se mikä puuttui oli kommunikointi, kaikki tekeminen keskittyi konkreettisiin tehtäviin, mutta vaikka kuinka hoiti vauvoja, ei oppinut omia lapsiaan tuntemaan, e
Toimiikohan lainaus? Vaka-ope täällä yrittää jatkaa Tunnistan juurikin tuon puhumattomuuden ja sen läsnäolon puutteen. Olin hirvittävän yksinäinen ja onneton, kun lapset olivat pieniä. Minä ja lapset elimme myös omassa kuplassa ja mies ihan eri maailmassa. Monesti yritimme miestä ottaa mukaan juttuihimme, mutta hä ei halunnut. Minun mieheni etääntyi myös fyysisesti, eli hän ei halannut tai koskettanut mitenkään, paitsi sillon kun halusi seksiä. Nyt mies ihmettelee, kun minua ei niin hänen juttunsa kiinnosta tai se seksikään. Minä keskityn ystäviini, harrastuksiini, työhön ja opiskeluun ja tietenkin lasten kanssa yhtydenpitoon.
Meilläkin ero oli kauhistus miehelle ja vannoi aina, että rakastaa ja muuttaa tapansa. Jaksoi aina pari viikkoa yrittää ja sama meno jatkui taas. Mieheni yrittää myös tuota, että minulle ei kelpaa mikään tekeminen, vaan kaikki täytyisi tehdä minun tavallani. Tämähän ei pidä paikkansa. Esimerkiksi keittiöremontin jälkeen yhdessä mietimme pari vuotta sitten tavaroiden paikan. Jos mies tyhjentää astianpesukoneen, hän laittaa tavarat aivan sattumanvaraisiin paikkoihin, esim. kattilan paistinpannujen sekaan, pakasterasiasta kattiloiden sekaan jne ja sitten ihmetellään, kun mitään ei enää löydykään.
En ole enää puuttunut miehen tekemisiin ja meillä on aikamoinen sotku nykyisin. Minä siivoan omat jälkeni ja annan miehen tuskailla, kun hän ei löydä mitään mistään, koska hän laittelee tavaroita minne sattuu. Monet tavarat jäävät juuri sille paikalle, missä niitä on käytetty ja joka paikkaan syntyy ihmeellisiä tavarataloja. Mies käy myös kaupassa ilman ostoslistaa ja meillä taitaa olla nyt 7 pussia timjamia,koska mies ostaa aina reseptin mukaiset tarpeet kaupasta. Hukkaa syntyy paljon. Voihan olla, että tässä vielä joskus erotaankin, ei meillä juurimitään yhteistäole ollut aikoihin, vaikka mies edelleenkin vannoo rakkauttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaka-ope täällä yrittää jatkaa Tunnistan juurikin tuon puhumattomuuden ja sen läsnäolon puutteen. Olin hirvittävän yksinäinen ja onneton, kun lapset olivat pieniä. Minä ja lapset elimme myös omassa kuplassa ja mies ihan eri maailmassa. Monesti yritimme miestä ottaa mukaan juttuihimme, mutta hä ei halunnut. Minun mieheni etääntyi myös fyysisesti, eli hän ei halannut tai koskettanut mitenkään, paitsi sillon kun halusi seksiä. Nyt mies ihmettelee, kun minua ei niin hänen juttunsa kiinnosta tai se seksikään. Minä keskityn ystäviini, harrastuksiini, työhön ja opiskeluun ja tietenkin lasten kanssa yhtydenpitoon.
Meilläkin ero oli kauhistus miehelle ja vannoi aina, että rakastaa ja muuttaa tapansa. Jaksoi aina pari viikkoa yrittää ja sama meno jatkui taas. Mieheni yrittää myös tuota, että minulle ei kelpaa mikään tekeminen, vaan kaikki täytyisi tehdä minun tavallani. Tämähän ei pidä paikkansa. Esimerkiksi keittiöremontin jälkeen yhdessä mietimme pari vuotta sitten tavaroiden paikan. Jos mies tyhjentää astianpesukoneen, hän laittaa tavarat aivan sattumanvaraisiin paikkoihin, esim. kattilan paistinpannujen sekaan, pakasterasiasta kattiloiden sekaan jne ja sitten ihmetellään, kun mitään ei enää löydykään.
En ole enää puuttunut miehen tekemisiin ja meillä on aikamoinen sotku nykyisin. Minä siivoan omat jälkeni ja annan miehen tuskailla, kun hän ei löydä mitään mistään, koska hän laittelee tavaroita minne sattuu. Monet tavarat jäävät juuri sille paikalle, missä niitä on käytetty ja joka paikkaan syntyy ihmeellisiä tavarataloja. Mies käy myös kaupassa ilman ostoslistaa ja meillä taitaa olla nyt 7 pussia timjamia,koska mies ostaa aina reseptin mukaiset tarpeet kaupasta. Hukkaa syntyy paljon. Voihan olla, että tässä vielä joskus erotaankin, ei meillä juurimitään yhteistäole ollut aikoihin, vaikka mies edelleenkin vannoo rakkauttaan.
Tämä on ihan täsmälleen sama tilanne kuin meillä. Tai enpä tiedä, meillä saattaa olla aavistuksen enemmän, kun olen epäillyt syyksi myös vakavaa sairautta. Joka tapauksessa meitä on tässä useampi, joka kertoo aivan samanlaista tarinaa kotioloistaan. Itse olen nyt päätymässä siihen oman harmin vaimentamiseen ja koetan jatkossa kiinnittää aiempaa vähemmän huomiota puolisoon. Mutta ollaan niin pahassa aallon pohjassa, että tähän ei mahdu enää yhtään heikentävää seikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi aikoinaan ihan pahoitteli sitä, että ei ollut laittanut poikiaan tekemään kotitöitä - ja kuinka niistä ei sitten aikuistuttua tullut mitään.
Omaa miestäni olen opettanut - jopa menestyksekkäästi, mutta mihinkään ei tosiaan tartu oma-aloitteisesti. Miehen lapsuudenkodissa pojat oli opetettu tekemään maatilan töitä ja metsätöitä, jotka molemmat ovat meidän nykyelämän kannalta täysin turhia.
Miehen veli olettaa ja toivoo edelleen löytävänsä naisen, joka hoitaisi hänen kotihommansa. Hän onkin eronnut jo kahdesti.
Mä en saanut tehdä lapsena mitään kotitöitä. 18 v muutin kotoa ja siitä lähtien olen tehnyt kotityöni itse. Ei ne ole mitään rakettitiedettä. Mieheni taas joutui tekemän lapsena paljon, ja oppi inhoamaan niitä. Exvaimonsa oli siivousfriikki ja kontrollihirmu. Vasta viime vuosina mies on oppinut kotitöistä tykkäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omasta parisuhteestaan. Mies kantaa oman vastuunsa, ei naisen tarvitse sitä tietenkään kantaa. Se nyt vaan on faktaa, että se että suhde menee pilalle lasten tulon myötä on molempien syytä, ei vain miehen. Nainen ei voi sysätä syytä vain
miehen niskaan. Tai voi, mutta se on älyllisesti epärehellistä toimintaa, jota ei kykene itse milln näkemään. Miesten mielipide asioista on 100%. varmuudella ihan toinen. Ei ole mitenkän mahdollista että kyseisissä tapauksissa naisen mielipide on aina faktaa ja miehen ei. Se vain ei ole mahdollista. Tämän ymmärtää mikäli kykenee katsomaan peiliin.
Sulla menee tuossa sekaisin yksittäinen parisuhde ja kaikki maailman parisuhteet, huomaatko? Ja samoin jotenkin oletat, että miesten mielipide on oikea ja naisten sitten oltava väärä.
Siis ei olekaan mahdollista, että naisten mielipide olisi AINA faktaa ja miesten ei. Silti on mahdollista, ja tilastot sitä paitsi
Kiva tarinointi. Lainaatko vielä kohdan jossa sanoin että miesten mielipide on oikea, ja naisen väärä, niin vastaan sitten. Mielikuvitteluun en lähde vastaamaan.
Enpä saanut minäkään tehdä kotitöitä lapsena, sisko kyllä sai. Mut äiti piti huolen et minä ja pikkuveli ei tehty mitään..
Ei varmaan ihme että aikuisena ollut vähän haastavaa parisuhteissa kun joutunut opiskelemaan kaiken.
Täällä vielä sairaanhoitaja, joka yritti laibata vaka-open tekstiä. Mulle ei lainaukset toimi tässä yhtään.
Palasin vielä ketjuun ja luin juuri open ja toisen sh:n tekstit. Mitä ihmettä, ollaanko me kaikki saman tyypin kanssa naimisissa!
Ei olla, ei näillä olisi viitseliäisyyttä pyörittää useampaa suhdetta saatikka perhettä.
Minulla myös sama, että yhtään enempää en jaksa nyt. Jos mieheni tuosta vielä taantuu tai tekee jonkin aivan käsittämättömän peffailun (näitä on ollut muutama meidän pitkässä liitossa) haluan sen eron, olipa mies kuinka vastahakoinen hyvänsä.
En tiedä ollaanko me reilut nelikymppiset naiset kasvatettu liian kilteiksi ja kärsivällisiksi. Lisänä vielä ammatit, joissa huolehditaan ja hoidetaan ihmisiä.
Omasta puolestani voin kyllä sanoa, että olen aika loppu.
Vierailija kirjoitti:
Enpä saanut minäkään tehdä kotitöitä lapsena, sisko kyllä sai. Mut äiti piti huolen et minä ja pikkuveli ei tehty mitään..
Ei varmaan ihme että aikuisena ollut vähän haastavaa parisuhteissa kun joutunut opiskelemaan kaiken.
Kai sinä jossain vaiheessa asuit yksin ennen parisuhteita? Siinähän sinulla olisi ollut aikaa opetella tekemään kotitöitä. Niin minäkin tein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä saanut minäkään tehdä kotitöitä lapsena, sisko kyllä sai. Mut äiti piti huolen et minä ja pikkuveli ei tehty mitään..
Ei varmaan ihme että aikuisena ollut vähän haastavaa parisuhteissa kun joutunut opiskelemaan kaiken.
Kai sinä jossain vaiheessa asuit yksin ennen parisuhteita? Siinähän sinulla olisi ollut aikaa opetella tekemään kotitöitä. Niin minäkin tein.
Hyvin vähän aikaa ja pikkuveljellä sama juttu. Varmaan isoin syy tossa oli just se että pääsi tuttuun elämään. 1 suhde oli just tollanen äiti suhde. 30v sit piti oikeasti alkaa miettiä ja opetella asioita. Huvittavaa sinänsä et mä harrastan nykyään ruuanlaittoa.
Omasta parisuhteestaan. Mies kantaa oman vastuunsa, ei naisen tarvitse sitä tietenkään kantaa. Se nyt vaan on faktaa, että se että suhde menee pilalle lasten tulon myötä on molempien syytä, ei vain miehen. Nainen ei voi sysätä syytä vain
miehen niskaan. Tai voi, mutta se on älyllisesti epärehellistä toimintaa, jota ei kykene itse milln näkemään. Miesten mielipide asioista on 100%. varmuudella ihan toinen. Ei ole mitenkän mahdollista että kyseisissä tapauksissa naisen mielipide on aina faktaa ja miehen ei. Se vain ei ole mahdollista. Tämän ymmärtää mikäli kykenee katsomaan peiliin.