Mitä kadut eniten elämässäsi? Kuinka vanha olet?

Olen elänyt niin, ettei ole tarvinnut katua. Kaikki, myös ne huonot kokemukset ja virheet ovat kasvattaneet ja vienyt elämääni siihen missä se nyt on, en voisi olla tyytyväisempi, kaikki palikat kohdallaan. Kaikki riippuu siitä, miten kokee vastoinkäymiset, minulle ne on ollut haasteita voitettavaksi.

Se kun opiskelijana vaihtarivuoden aikana annoin pakit yhdelle varakkaalle kosmopoliittimiehelle, jota tapailin. Mies oli ihan hullaantunut minuun ja ehdotti, että muuttaisin pysyvästi pois Suomesta ja hänen luokseen. Olin nynny ja kuvittelin, että mun kannattaa tulla Suomeen tekemään opinnot loppuun (Ei olisi kannattanut vaivautua, täysin turha tutkinto tänä päivänä.) En tiedä, olisiko se suhde kestänyt, mutta olisi kannattanut edes katsoa se kortti, saattaisin olla nyt sveitsiläisen bisnesmiehen rouva, joka voisi lähinnä harrastella työntekoa välillä.

Kadun sitä, että 18-vuotiaana kerroin elämäni rakkaudelle, että olen mennyt kihloihin toisen kanssa, vain saadakseni hänet mustasukkaiseksi ja "taistelemaan" minusta. Luin tuolloin liikaa romanttisia kirjoja.

Menetin hänet lopullisesti, enkä ole kuullut hänestä sen jälkeen.

N53v

Molempia pitkiä parisuhteita.

Olen 60 eikä ole mitään kaduttavaa. Ainahan sitä olisi voinut tehdä jotain paremmin ja jotain jättää vaikka tekemättä, joskus on harmittanut kovastikin. Mutta tässä vaiheessa niillä ei ole mitään väliä, elämä on vienyt tähän pisteeseen ja tässä on hyvä olla.

Kadun sitä, etten tajunnut nuorena kuinka tärkeää opiskelu ja työnteko on, juuri sen ikäisenä, ihan vain itseni takia, eikä niitä kannata lykätä myöhemmäksi. Tokihan nuorella ihmisellä menee helposti moni asia noiden kahden edelle, minkäs sille voi. Minun kohdallani ne muut tärkeät asiat eivät vain olleet ihan kunnossa, eivätkä siten tukeneet itsenäistymistäni. Vielä yli 20v ikäisenä jätin kouluja kesken jonkun kaverin takia, ja myöhemmin kaverien puutteen takia. Samasta syystä ei työelämäkään kiinnostanut, eikä tulevaisuus muutenkaan. Olisin tarvinnut kunnollista apua, ajoissa. Jotain mikä olisi muuttanut ajatteluani, saanut järkeä päähäni ja vahvistanut itsetuntoani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että päätin 37-vuotiaana jäädä asumaan nykyiseen kaupunkiini. Silloin olisi ollut tarjolla järkevä vaihtoehto. Nyt olen jumissa suomenruotsalaisessa tuppukylässä. Olen 59-vuotias.

Mikä estää muuttamasta? Talo ei mene kaupaksi? 

En saa enää työpaikkaa muualta. Olen hakenut ympäri Suomea, muttei vaan tärppää.

 

r

Jäin suomeen miehen takia, vaikka tarjottiin huipputyötä portugalista. Erottiin 4v yhteiselon jälkeen. Mitään ei jäänyt käteen. Kadun myös nuoruusiän miessekoiluja. Olisi pitänyt arvostaa omaa kehoa enemmän

N41v

Kadun eniten sitä, että olen yrittänyt miellyttää muita ihmisiä, ottanut heiltä vastaan p askaa ja elänyt muiden toiveiden mukaisesti. Pitänyt itseäni jotenkin tyhmempänä tai alempana, joka ei ansaitse mitään hyvää, muuta kuin muiden armopaloja. Toisaalta ymmärrän miksi näin on, kun lapsesta asti on kasvatettu alistamalla ja nujertamalla oma tahto. 38 v.

Vierailija kirjoitti:

Kadun sitä, että 18-vuotiaana kerroin elämäni rakkaudelle, että olen mennyt kihloihin toisen kanssa, vain saadakseni hänet mustasukkaiseksi ja "taistelemaan" minusta. Luin tuolloin liikaa romanttisia kirjoja.

Menetin hänet lopullisesti, enkä ole kuullut hänestä sen jälkeen.

N53v

Kuinkahan monelle on käynyt samalla tavalla ja vieläpä niin, että on oikeasti mennykin lennosta kihloihin jonkun toisen kuin sen oikean rakkautensa kanssa. Lopulta on menettänyt molemmat kun ei se toinen suhde ollut oikein aito. Myöhemmin sitten viisastunut ja rauhottunut ja löytänyt sopivan ihmisen. Tai ei koskaan löytänyt sopivaa ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kadun sitä, että 18-vuotiaana kerroin elämäni rakkaudelle, että olen mennyt kihloihin toisen kanssa, vain saadakseni hänet mustasukkaiseksi ja "taistelemaan" minusta. Luin tuolloin liikaa romanttisia kirjoja.

Menetin hänet lopullisesti, enkä ole kuullut hänestä sen jälkeen.

N53v

Kuinkahan monelle on käynyt samalla tavalla ja vieläpä niin, että on oikeasti mennykin lennosta kihloihin jonkun toisen kuin sen oikean rakkautensa kanssa. Lopulta on menettänyt molemmat kun ei se toinen suhde ollut oikein aito. Myöhemmin sitten viisastunut ja rauhottunut ja löytänyt sopivan ihmisen. Tai ei koskaan löytänyt sopivaa ihmistä.

Ajattelen nyt vuosia myöhemmin, että ei ollut kuitenkaan kyse siitä, että se oikea rakkaus olisi ollut nimenomaan siinä ihmisessä, jonka kanssa en uskaltanut edetä ja tein siksi paniikkiliikkeen valitsemalla lennosta toisen ihmisen. Pikemminkin oli kyse siitä, että minulla itselläni ei ollut vielä kypsää rakastamisen kykyä. En ollut vielä valmis ja kypsä olemaan ja sitoutumaan kenenkään kanssa. 

Lähinnä asioita, jotka on jää/on jäänyt tekemättä/kokematta.

35v

Aseellinen ryöstö 64.v

Että luotin teiniini, enkä tehnyt hänestä lasua heti alussa.

n55

Sitä että minusta tuntui siltä etten pysty mihinkään ja jäin paikoilleni nuorena. Olisin voinut tehdä vaikka mitä. Nyt päässyt siitä eteenpäin. 24v

En yhtään mitään. Elämä menee niinkuin se menee, ja vapaa tahto on pelkkä illuusio. Tällaisissa rypeminen on täysin turhaa. 

Yhtä seurustelua ja muutamia huonoja ihmissuhteita ja yhden terveysasian hoitamatta jättämistä ajoissa. Tein ne ratkaisut sen hetkisen ymmärrykseni mukaan, jota ei valitettavasti paljon ollut.

Uskon, että kannattaa vaan rohkeasti elää. Ehkä hetken voi katua, mutta sitten vaan eteenpäin. Elämä antaa kerta toisensa jälkeen uusia mahdollisuuksia. Ikää jo yli viisikymmentä vuotta, mutta silti odotan huomista innoissani. 

Kaduista eniten käytössä kodin viereinen

Kadun eniten hukkaan heitettyjä vuosia jeesustelijoiden kanssa. Olisin voinut olla tehokkaampi tärkeinä vuosinani mutta olin hölmö kun kuuntelin liikaa hihhuleiden höpinöitä.