Vakava sairastuminen ja parisuhde

Ap, mitä ajattelisit jos tilanne olisi toisinpäin, sinä terve, puoliso sairas ? Minkä ikäisiä noin suunnilleen olette ?

Kyllä hyvä suhde paranee vastoinkäymisten johdosta

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin kesällä koronaan, joka heitti perussairauteni täysin pois hallinnasta ja olen ollut lähestulkoon vuodepotilaana siitä lähtien. Meillä on vieläpä lapsi, niin yhtälö on aika mahdoton, kun juuri mitään en ole pystynyt tekemään. Käytännössä en pärjäisi mitenkään itsenäisesti nyt, mutta jos tilanteeni joskus vakautuu, niin pitää varmaan käydä kumppanin kanssa rehellinen keskustelu tulevaisuudesta. Tilanne tuntuu kohtuuttomalta häntä kohtaan, eikä meillä ole oikeastaan tukiverkostoakaan asuinpaikkakunnallamme. Ymmärrän ap pohdintasi, olen itsekin käynyt samantyyppisiä ajatuksia läpi. 

Tuo kohtuuttomuus on se mitä itsekin usein mietin. En voi edes kuvitella kuinka vaikeaksi tilanteesi tekee vielä se, että teillä on lapsi. Meillä on "vaan" kaksi kissaa ja sekin ahdistaa jo ihan tarpeeksi, kun en pysty edes niistä ottamaan vastuuta. Yritän tehdä niin paljon kuin pystyn niinä päivinä kun vointi sen sallii, mutta huonoina päivinä itseinho on sitten sitäkin suurempi. Toinen käy töissä, hoitaa kodin ja kissat ja on joka käänteessä apunani ja tukenani. Ja nyt sitten joutuu kestämään vielä sen kun kriiseilen itseni kanssa.

- aloittaja

Jokainen on loppuviimein itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan eikä sitä voi laittaa kenenkään toisen harteille.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta olen miettinyt asiaa. Jos sairastuisin vakavasti, tulisi ero. Samoin jos mieheni sairastuisi. En halua olla taakka kenellekään, eikä minusta ole kenenkään hoitajaksi tai edes henkiseksi tueksi. Jos itse sairastuisin esim. syöpään, en haluaisi hoitoja.

Toisen vakavan sairastumisen vuoksi ero paljastaisi kovasydämisyyden, terveisin leski.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä joku voi ajatella että elämä on ollut tauolla sairastumisen vuoksi ? Elämä ei ole aina silkkiä ja samettia. 

Kyllä se elämä aika usein tauolle jää, kun eteen päin menemisen sijasta yrittää pysyä parhaimmillaan hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta olen miettinyt asiaa. Jos sairastuisin vakavasti, tulisi ero. Samoin jos mieheni sairastuisi. En halua olla taakka kenellekään, eikä minusta ole kenenkään hoitajaksi tai edes henkiseksi tueksi. Jos itse sairastuisin esim. syöpään, en haluaisi hoitoja.

Toisen vakavan sairastumisen vuoksi ero paljastaisi kovasydämisyyden, terveisin leski.

Kyllä. Varjoisuuden ja saatanan läsnäolon.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta olen miettinyt asiaa. Jos sairastuisin vakavasti, tulisi ero. Samoin jos mieheni sairastuisi. En halua olla taakka kenellekään, eikä minusta ole kenenkään hoitajaksi tai edes henkiseksi tueksi. Jos itse sairastuisin esim. syöpään, en haluaisi hoitoja.

Moni sanoo noin mutta kun se tuee omalla kohdalle niin mieli muuttuu.

Kun sain tietää sairaudestani, etsin samana päivänä vuokra-asunnon ja muutin viikonloppuna sinne. Puolisoni pahastui siitä, mutta olin nähnyt siihen mennessä tarpeeksi tietääkseni, että ei kykene olemaan vastoinkäymisissä kumppani. Kun lääkärilaskuni menivät entiseen osoitteeseeni, päivitteli summia ja kertoi, ettei aio maksaa niitä, mitä en edes odottanutkaan ihmiseltä, jolle 50 50 oli kaikki kaikessa aina ja ikuisesti.

Jos kumppanisi on mies niin päästä hänet vapauteen. Hän voi vielä löytää onnen jonkun muun kanssa. Jos hän on nainen, pidä hänet sillä hän voi tukea sinua toipumisessasi ainakin tekemällä kotityöt.

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppanisi on mies niin päästä hänet vapauteen. Hän voi vielä löytää onnen jonkun muun kanssa. Jos hän on nainen, pidä hänet sillä hän voi tukea sinua toipumisessasi ainakin tekemällä kotityöt.

Hyvä Marko!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Toivottavasti sairastut vaikeasti ja kärsit kunnolla. Karma sanoistasi. Muista. 

Meitäkin on olemassa jotka ajattelee ettei toisella ole hoito velvollisuutta esim minua kohtaan, ei todellakaan ole. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä ajattelisit jos tilanne olisi toisinpäin, sinä terve, puoliso sairas ? Minkä ikäisiä noin suunnilleen olette ?

Tämähän tässä juuri naurettavinta onkin, että pidän itsestään selvyytenä sitä, että olisin kumppanini vierellä, ottaisin vastuun kaikesta ja pitäisin hänestä huolta parhaan kykyni mukaan. Nyt asetelman ollessa toisin päin, ajatukseni ovat päin vastaiset. Olemme molemmat 35-vuotiaita.

- aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta olen miettinyt asiaa. Jos sairastuisin vakavasti, tulisi ero. Samoin jos mieheni sairastuisi. En halua olla taakka kenellekään, eikä minusta ole kenenkään hoitajaksi tai edes henkiseksi tueksi. Jos itse sairastuisin esim. syöpään, en haluaisi hoitoja.

Toisen vakavan sairastumisen vuoksi ero paljastaisi kovasydämisyyden, terveisin leski.

No sitten olen kovasydäminen, mutta siltä se nyt kuitenkin tuntuu. Toivon, että jos jonkun pitää sairastua, se olisin minä. 

Valitettavasti nykyisen hallituksen mielestä hoitovastuu kuuluu yhä enemmän sukulaisille. Näinhän sen ei pitäisi olla, eikä ketään pitäisi käytännössä pakottaa jonkun toisen hoitajaksi vain kun sattuu olemaan jonkun sukulainen, lähiomainen, puoliso jne. Syitä haluun kieltäytyä tästä taakasta ja kuormituksesta on monia, eikä sitä pitäisi joutua mitenkään perustelemaan. Myöskään apua tarvitsevan kannalta ei ole reilua joutua sukulaisuuden armon ja pakotetun hyvän tahdon tai syyllisyyden varaan. Yhteiskunnan vastuulla hoidon pitäisi olla ja yhteiskunnan hoitaa tarvitsevat. Toki yksi ministeri astui syrjään hoitaakseen sairasta lastaan, mutta tällä on sentään hoitoalan koulutusta ja työkokemusta. Muuten on mahdoton uskoa kenenkään ministerin uhrautuvan pakon edessä sukulaisena hoitajaksi.

Olen sairastanut jo reilun pari vuotta. Pitkä parisuhde on toki tänä aikana muuttunut. Puolisosta on tullut entistä läheisempi ja huolehtivampi.

Keskustelemme paljon vaikeistakin asioista, nauramme ja itkemme yhdessä. Minusta tuntuu, että voin jakaa puolisolle omat hankalat tunteeni. Riittämättömyyden ja taakkana olemisen tunne eivät meinaa millään hellittää, vaikka kuinka yritän asiaa analysoida ja puoliso kannustaa vieressä. Vastavuoroisesti koitan herkällä korvalla kuunnella hänen tuntojaan ja tukea häntä sen minkä pystyn. Pelkoja hänelläkin on ja turhautumista siitä, ettei voi minua enempää auttaa.

Meillä on onneksi muitakin tukiverkkoja, joten puoliso on voinut elää tänä aikana omaakin elämää, käydä matkoilla ja harrastaa oman tahtonsa mukaan. Pidän sitä tärkeän hänen jaksamisensa vuoksi. Entistä useammin hän toki jättää työpaikan iltarientoja väliin vedoten minun vointiini. Ei sillä, että tarvitsisin vahtia kotiin, häntä vaan ei aina huvita, kuulemma kotona on parempi olla.

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppanisi on mies niin päästä hänet vapauteen. Hän voi vielä löytää onnen jonkun muun kanssa. Jos hän on nainen, pidä hänet sillä hän voi tukea sinua toipumisessasi ainakin tekemällä kotityöt.

Olipa käsittämättömän typerä kommentti.

- aloittaja

Sairastaminen on normaalia elämää. Ihmisistä kolmasosa sairastuu syöpäänkin elinaikanaan, se on paljon. Mulle on itsestään selvää että olisin puolisoni tukena ja mies olikin minun tukenani kun sairastuin vakavasti. 

Vierailija kirjoitti:

Kun sain tietää sairaudestani, etsin samana päivänä vuokra-asunnon ja muutin viikonloppuna sinne. Puolisoni pahastui siitä, mutta olin nähnyt siihen mennessä tarpeeksi tietääkseni, että ei kykene olemaan vastoinkäymisissä kumppani. Kun lääkärilaskuni menivät entiseen osoitteeseeni, päivitteli summia ja kertoi, ettei aio maksaa niitä, mitä en edes odottanutkaan ihmiseltä, jolle 50 50 oli kaikki kaikessa aina ja ikuisesti.

Onpa kurja kuulla. Tosin, mieleen tulee, että voi olla jopa helpompi sairastaa yksin kuin tuollaisen ihmisen kanssa.

- aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattais varmaan puhua sen kumppanin kanssa. Fakta on se, että harva parisuhde kestää toisen pitkällisen sairastamisen. Jos parisuhde muuttuu hoitosuhteeksi, on sitä vaikea enää saada ennalleen sen jälkeen.

Toivottavasti sairastut vaikeasti ja kärsit kunnolla. Karma sanoistasi. Muista. 

Minkähänlaista karmaa kuvittelet aiheuttaneesi itsellesi tuolla" toivotuksellasi"?