Poikani ns. tutustui itseensä ja totesi, ettei välitä yhdestäkään ihmisestä. Neuvoja?

Keskusteletteko ihan oikeasti aikuisten lastenne kanssa siitä, että rakastaako lapsi edelleen  vanhempaansa vai ei? Toivottavasti ette. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko aikuista lastasi? Mitä hänelle oikeasti kuuluu? 

Mistäs sen voi ikinä tietää? Sen tiedän, että hän puhuu minulle enemmän ja rehellisemmin kuin muille. 

Vierailija kirjoitti:

Keskusteletteko ihan oikeasti aikuisten lastenne kanssa siitä, että rakastaako lapsi edelleen  vanhempaansa vai ei? Toivottavasti ette. 

Aikuinen lapseni on itse sanonut, ettei hän välitä kenestäkään. En minä sitä keskustelua aloittanut, mutta tietysti jatkoin keskustelua. En kai nyt tuppisuunakaan siinä tilanteessa istu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on masentunut.

Jos hänellä on taipumusta valehdella, se muuntuu pian erittäin häijyks narsismiks.

Ei muutu mikskään eikä kukaan pysty auttaan, muuta kun poikas itse.

Äärimmäisen tyypillistä nepovauvoille jotka ei ole ikinä joutunut koetaltavaks ja sit aikuisuudessa se et ei vaan saa asioita vaan ne pitäis ansaita muuntuu ylitsepääsemättömäks ongelmaks.

Aika harva on niin rikas, että lapsi aina saisi kaiken, mitä haluaa.

Ei siihen rikkauksia tarvi että vanhemmat siloittaa vastoinkäymiset ja epäonnistumiset semmosiks ettei niistä opi mitään.

Tällä mitä minä sanoin ei ole mitään tekemistä rahan kans, onnistuu kyllä ilman penninpyörylää, kutsutaan helikopterivanhemmuudekz.

Kokeilisin kohtauksen järjestämistä, ei tuo tuosta ainakaan pahemmaksi voi enää mennä. Eli kertoisin hänelle miltä itsestäni tuntuu hänen käytöksensä, tarvittaessa höystäisin sanomaani itkulla ja vihan ilmauksella. Jospa se saisi hänet ajattelemaan asioita ja huomaamaan miten ikävältä käytöksensä ympärillään olevista ihmisistä tuntuu.

Kuulostaa siltä, että poikasi ei oikeasti tunne itseään eikä varsinkaan osaa sanallistaa asioita. Kuvittelee tietävänsä, että elämän ja oikean syvällisen itsetuntemuksen arvoitus on noin yksinkertainen vaikka tuskin on edes raapaissut pintaa. Jäänyt jumiin eikä tajua sitä edes itse, luulen että on sokea ja defenssit jääneet päälle, piikit pystyssä puolustautumisasennossa koska totuus satuttaisi häntä liikaa. Pinnan alla kupliva tietoisuus siitä että tuskin on edes päässytkään alkua pidemmälle ja että itsetuntemuksen sipulin kerroksia on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä ja jokaisen niistä kuoriminen on kuin tarkoituksella tieten tahtoen silpoisi itse itseään hitaasti kiduttaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on masentunut.

Jos hänellä on taipumusta valehdella, se muuntuu pian erittäin häijyks narsismiks.

Ei muutu mikskään eikä kukaan pysty auttaan, muuta kun poikas itse.

Äärimmäisen tyypillistä nepovauvoille jotka ei ole ikinä joutunut koetaltavaks ja sit aikuisuudessa se et ei vaan saa asioita vaan ne pitäis ansaita muuntuu ylitsepääsemättömäks ongelmaks.

Aika harva on niin rikas, että lapsi aina saisi kaiken, mitä haluaa.

Ei siihen rikkauksia tarvi että vanhemmat siloittaa vastoinkäymiset ja epäonnistumiset semmosiks ettei niistä opi mitään.

Tällä mitä minä sanoin ei ole mitään tekemistä rahan kans, onnistuu kyllä ilman penninpyörylää, kutsutaan helikopterivanhemmuudekz.

Olen lukenut helikopterivanhemmuudesta, enkä ymmärrä, miten se voi olla edes mahdollista? Ei koulumaailma siloittele kenenkään tietä. Opettajilta kyllä sataa kritiikkiä. Kaikilla tulee kavereiden kanssa kahnauksia. Sosiaaliset taidot opitaan näiden kahnauksien myötä. Jos on useita lapsia, niin aina joutuu tekemään kompromisseja, halusi tai ei. Jokainen lapsi haluaa ponin/mcbookpron, mutta harva niitä saa. 

Kuulostaa täysin tyypilliseltä mieheltä

Itsenäisyyteen vetäytyvä ihminen voi löytää jumalan, rakkauden, ja alkaa rakastamaan koko maailmaa, tai paljastua itsekkääksi kusipääksi, joka ei tosiaan välitä mistään, ehkä edes itsestään. Empatiakykyä voi kuulemani mukaan harjoitella ihan samalla tavalla kuin hauislihastakin - mikä sitten motivoisi tähän, en tiedä

Mutta lähtökohtaisesti suosittelisin sinulle, että lopetat pojan paapomisen. Et kohtele häntä sen paremmin, kuin hän kohtelee sinua. Et lahjo, et ruoki, jos hän ei ole vastavuoroinen. Hän EI OLE avuton vauva, joka ei yksinkertaisesti kykene suorittamaan elämää, vaan aikuinen mies, joka VALITSEE käyttäytyä kuin avuton vauva

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut. Et voi oikein mitään. Maksa hänen terapiansa, jos suostuu menemään,

Sanoo, ettei ole masentunut. Kyse on kuulemma vain siitä, että on oppinut tuntemaan itsensä.

Olen itse masentunut ja tunnistan tuosta itseeni. Ei sitä masentuneena pysty ajattelemaan toisia.

-Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko aikuista lastasi? Mitä hänelle oikeasti kuuluu? 

 

Mistäs sen voi ikinä tietää? Sen tiedän, että hän puhuu minulle enemmän ja rehellisemmin kuin muille. 

Vaikuttaako hän tyytyväiseltä elämäänsä? Työt ja harrastukset ovat häntä kiinnostavia? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?

 

Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani? 

No mitä sinä itse haluat?

Jos koet, että ei ole ongelmaa, niin sitten asia ei ole sinulle oli ongelma. Jotenkin kuitenkin haiskahtaa siltä, että tilanne on mielestäsi ongelmallinen, kun täällä kysyt neuvoja.

Eikö sinusta ole ongelmallista, että poika käyttäytyy sinua ja muita ihmisiä kohtaan välinpitämättömästi?

 

Ajattelen, että tilanne on ongelmallinen pojan kannalta, mutta en ajattele, että _minulla_ olisi asian kanssa ongelma. Hän el

Mitä hän on tehnyt? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ateismi johtaa Nihilismiin. 

Hän on ateisti.

No ateismin looginen lopputulos on joko hedonismi tai nihilismi. Ottamatta kantaa jumalauskomuksen puolesta, mutta noin se menee. 

Kerrotko vielä mikä looginen päättelyketju vääjäämättä johtaa tuohon vain siksi että ei omaa jumaluskoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskusteletteko ihan oikeasti aikuisten lastenne kanssa siitä, että rakastaako lapsi edelleen  vanhempaansa vai ei? Toivottavasti ette. 

 

Aikuinen lapseni on itse sanonut, ettei hän välitä kenestäkään. En minä sitä keskustelua aloittanut, mutta tietysti jatkoin keskustelua. En kai nyt tuppisuunakaan siinä tilanteessa istu. 

On huolestuttavaa, että ei välitä kenestäkään. Syrjäytyminen uhkaa.

Oletko kysynyt, että onko hän koskaan kokenut välittävänsä? Milloin tapahtui muutos ja mikä siihen johti?

Vaikuttaa siltä, että hän kokee että hänestä ei kukaan välitä, ja vastaa samalla mitalla. Masennukselta vaikuttaa. Lääkäriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko aikuista lastasi? Mitä hänelle oikeasti kuuluu? 

 

Mistäs sen voi ikinä tietää? Sen tiedän, että hän puhuu minulle enemmän ja rehellisemmin kuin muille. 

Vaikuttaako hän tyytyväiseltä elämäänsä? Työt ja harrastukset ovat häntä kiinnostavia? 

Ei vaikuta tyytyväiseltä. Olen itse sitä mieltä, että kyseessä on masennus, mutta hän on itse eri mieltä. Ehkä totuus on puolessa välissä: luonteen kylmyys ruokkii masennusta ja toisinpäin?

Anna poikasi olla oma itsensä äläkä pakota sellaiseen, mikä sinua miellyttää. Juuri sinunlaisten ihmisten takia minäkin vihaan ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?

 

Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani? 

No mitä sinä itse haluat?

Jos koet, että ei ole ongelmaa, niin sitten asia ei ole sinulle oli ongelma. Jotenkin kuitenkin haiskahtaa siltä, että tilanne on mielestäsi ongelmallinen, kun täällä kysyt neuvoja.

Eikö sinusta ole ongelmallista, että poika käyttäytyy sinua ja muita ihmisiä kohtaan välinpitämättömästi?

 

Ajattelen, että tilanne on ongelmallinen pojan kannalta, mutta en ajattele,

En ymmärrä kysymystäsi. Olenhan jo kertonut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa surullista. Jokin puuttuu häneltä. Kylmentynyt sydän on. 

Niin. Ajattele, että lapsuus oli todella perhekeskeistä. Oli neljä isovanhempaakin, jotka halusivat aina hoitaa ja kutsua yökylään. 

Tällainen voi pilatakin lapsen, varsinkin pojan. Jotkut eivät kykene käsittämään ja hyväksymään realiteettia, että ihmiset ovat lasten suhteen samanlaisia kuin eläinten - pienet ovat söpöjä, mutta aggressiivinen, siittävä koiras herättää lähinnä väistöliikkeen. Varsinkin jos poika/mies katsoo pornoa, tämä alkaa näkyä ja tuntua hänen käytöksessään, ja häntä aletaan kohdella enemmän ja enemmän eläimenä

Se on aikuiselle lapselle kasvun paikka, että joskus se paapominen ja välittäminen loppuu, ja silloin pitää alkaa itse huolehtimaan itsestään - ehkä huolehtia jopa jostakusta toisesta. Miehet voivat mennä tässä todella syvälle suohon ja suoraan sanoen helvettiin, jos saavat jonkun kenestä huolehtia, ja alkavat esimerkiksi käyttämään tätä seksuaalisesti hyväkseen. Arvokasvatus ja hyvyyteen ohjaaminen jää ateistisessa todellisuudessa puuttumaan, ja valitettavasti iso osa miehistä päätyy tällaisiksi "katuroskamiehiksi", joita muiden ihmisten ei yksinkertaisesti auta kuin vältellä

Eikä se ole kenenkään vika - vain mies itse voi tehdä valinnan, haluaako olla siittävä uros vai sopuisa ja harmiton yhteisön jäsen. Moni valitsee olla siittävä uros ja maksaa sen hinnan, joka on VÄISTÄMÄTÖN, sillä edes miehen äiti eli emo ei voi lopulta hyväksyä tuhoisaa käytöstä. Eikä mies siinä äitiään usko, joten ihan turha edes yrittää vaikuttaa asiaan sen enempää, kuin rukoilemalla ja huolehtimalla omasta hyvinvoinnistaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskusteletteko ihan oikeasti aikuisten lastenne kanssa siitä, että rakastaako lapsi edelleen  vanhempaansa vai ei? Toivottavasti ette. 

 

Aikuinen lapseni on itse sanonut, ettei hän välitä kenestäkään. En minä sitä keskustelua aloittanut, mutta tietysti jatkoin keskustelua. En kai nyt tuppisuunakaan siinä tilanteessa istu. 

On huolestuttavaa, että ei välitä kenestäkään. Syrjäytyminen uhkaa.

Oletko kysynyt, että onko hän koskaan kokenut välittävänsä? Milloin tapahtui muutos ja mikä siihen johti?

Vaikuttaa siltä, että hän kokee että hänestä ei kukaan välitä, ja vastaa samalla mitalla. Masennukselta vaikuttaa. Lääkäriin.

Hän sanoo, ettei ole koskaan välittänyt, mutta ympäristön ja kasvatuksen myötä hän on vain luullut välittävänsä. Nyt hän on tutustunut itseensä ja tajunnut, kuka oikeasti on. 

Hän tietää kyllä, että on paljon ihmisiä, jotka hänestä välittää. 

Miksi ihmeessä kaadatte hänelle jotain lahjakasaa jouluna? Ostakaa korkeintaan yksi konvehtirasia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?

 

Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani? 

No mitä sinä itse haluat?

Jos koet, että ei ole ongelmaa, niin sitten asia ei ole sinulle oli ongelma. Jotenkin kuitenkin haiskahtaa siltä, että tilanne on mielestäsi ongelmallinen, kun täällä kysyt neuvoja.

Eikö sinusta ole ongelmallista, että poika käyttäytyy sinua ja muita ihmisiä kohtaan välinpitämättömästi?

 

Ajattelen, että tilanne on ongelmallinen pojan kannalta, mutta en ajattele, että _minulla_ olisi asian kanssa ongelma. Hän elää omaa elämäänsä enkä ole vuosiin siihen puuttunut. Olen itse lähinnä vain surullinen siitä, että olen menettänyt sen ihanan pojan, joka minulla kerran oli. 

 

Itse haluan, että poika oppisi näkemään oman vastuunsa omista teoistaan ja kantamaan niistä vastuun. En kuitenkaan halua, että hän kokee minun hyljänneen hänet. 

Vastuu omista teoista? Eli kannat kaunaa hänen välinpitämättömyydestä.

Eikö sinua vaivaa, että poikasi ei voi hyvin? 

Selvästi teidän välillä on hiljainen koston kierre. Nyt olisi hyvä saada kolmas pyörä neutraalina tahona mukaan kuvioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskusteletteko ihan oikeasti aikuisten lastenne kanssa siitä, että rakastaako lapsi edelleen  vanhempaansa vai ei? Toivottavasti ette. 

 

Aikuinen lapseni on itse sanonut, ettei hän välitä kenestäkään. En minä sitä keskustelua aloittanut, mutta tietysti jatkoin keskustelua. En kai nyt tuppisuunakaan siinä tilanteessa istu. 

Rakkaus on asia, joka syntyy hoivaamalla. Se alkaa siis teosta, ja teosta muuttu pikkuhiljaa tapa, tunne, joka kasvaa lopulta rakkaudeksi ja välittämiseksi. Jos ei ole mitään, mistä huolehtia tai mitä hoivata, ei ole rakkauden tunnettakaan. Fiksu ottaa vaikka huonekasvin. Moni mies kasvattaa chilejä, joillakin on lemmikki, yksi kasvattaa lihaksiaan .. Tämä kaikki on hoivaa ja lisää rakkauden tunnetta ja kokemusta.