Poikani ns. tutustui itseensä ja totesi, ettei välitä yhdestäkään ihmisestä. Neuvoja?

Osa ihmisistä ei ole sosiaalisia eikä osaa rakastaa. Jos tällaisella ei ole motivaatiota hyviin väleihin niin paras ottaa etäisyys. 

Vierailija kirjoitti:

Se on masentunut.

Jos hänellä on taipumusta valehdella, se muuntuu pian erittäin häijyks narsismiks.

Ei muutu mikskään eikä kukaan pysty auttaan, muuta kun poikas itse.

Äärimmäisen tyypillistä nepovauvoille jotka ei ole ikinä joutunut koetaltavaks ja sit aikuisuudessa se et ei vaan saa asioita vaan ne pitäis ansaita muuntuu ylitsepääsemättömäks ongelmaks.

Aika harva on niin rikas, että lapsi aina saisi kaiken, mitä haluaa.

Olisiko mennyt psykoosiin tai sairastunut skitsofreniaan? Niihin kuuluu tietynlainen välinpitämättömyys ja passiivisuus. 

Yksi vaihtoehto on myös, että on psykopaatti, ja on vaan lakannut teeskentelemästä. Autismikin on periaatteessa mahdollinen, mutta epätodennäköinen, koska ei jäänyt siitä kiinni jo nuorempana. Minulla on yksi autistinen lapsi ja hän vaikuttaa muiden silmään helposti tunnekylmältä eikä kiinny ihmisiin tavallisesti. 

Uskoisin että hän on vähän autistinen. Ja puhuu aivan totta siinä, että kukaan ihminen ei merkitse hänelle mitään. On kyllästynyt maskaamaan eli esittämään olevansa sosiaalinen ja välittävä.

sille ei varmasti voi mitään. Ainoa minkä voit valita on oma suhtautumisesi. Vaihtoehtoja on ainakin kaksi:

1) Toteat että tilanne toimii toisinkin päin: sinäkään et välitä hänestä, vaan jätät kutsumatta ja annat teidän luisua lopullisesti erilleen.

2j Toteat, että sinä kuitenkin välität. Kutsut edelleen, ja sanot joka kerran ääneen rakastavasi häntä. Etkä välitä kylmän tuntuisesta vastaanotosta, toivot että syvällä sisällään hän kuitenkin jotain tuntisi.

Kyseessä saattaa olla ns. heiluri-ilmiö eli väliaikaisesti toiseen ääripäähän meneminen. On mahdollista, että poikasi on esittänyt sosiaalisempaa kuin mitä oikeasti on ja tajunnut jossain vaiheessa, kuinka paljon sellainen vie energiaa. Kun ihminen tajuaa, että on koko siihenastisen elämänsä teeskennellyt olevansa aivan jotain muuta kuin on, menee sen seurauksena helposti toiseen äärilaitaan ja alkaa ikään kuin ylikorostaa oikeaa persoonallisuuttaan.

Huonoa käytöstä ei silti tarvitse hyväksyä. Jos hän ei edes vaivaudu kiittämään ruoasta, ei sinulla ole mitään velvollisuutta kutsua häntä kylään tai pitää yhteyttä. Et valitettavasti pysty muuttamaan ketään kiltimmäksi omilla teoillasi vaan se lähtee aina ihmisestä itsestään. Aika näyttää, alkaako poikasi tulla taas vastaan vai onko välinpitämättömyys ja kyyninen suhtautuminen muihin pysyvää.

Ilmeisesti napanuora jäänyt niin tiukasti kiinni että kuristaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olisiko mennyt psykoosiin tai sairastunut skitsofreniaan? Niihin kuuluu tietynlainen välinpitämättömyys ja passiivisuus. 

Yksi vaihtoehto on myös, että on psykopaatti, ja on vaan lakannut teeskentelemästä. Autismikin on periaatteessa mahdollinen, mutta epätodennäköinen, koska ei jäänyt siitä kiinni jo nuorempana. Minulla on yksi autistinen lapsi ja hän vaikuttaa muiden silmään helposti tunnekylmältä eikä kiinny ihmisiin tavallisesti. 

Ei hänellä aiemmin ole ollut näitä sairauksia. 

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin että hän on vähän autistinen. Ja puhuu aivan totta siinä, että kukaan ihminen ei merkitse hänelle mitään. On kyllästynyt maskaamaan eli esittämään olevansa sosiaalinen ja välittävä.

sille ei varmasti voi mitään. Ainoa minkä voit valita on oma suhtautumisesi. Vaihtoehtoja on ainakin kaksi:

1) Toteat että tilanne toimii toisinkin päin: sinäkään et välitä hänestä, vaan jätät kutsumatta ja annat teidän luisua lopullisesti erilleen.

2j Toteat, että sinä kuitenkin välität. Kutsut edelleen, ja sanot joka kerran ääneen rakastavasi häntä. Etkä välitä kylmän tuntuisesta vastaanotosta, toivot että syvällä sisällään hän kuitenkin jotain tuntisi.

Niin. Toistaiseksi olen toiminut kohdan 2 mukaisesti. Sehän on vanhemman tehtävä ja vastuu pitää kontaktia nuoren kanssa. Mutta nythän on kyse aikuisesta ihmisisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Miksipä paapoa ja mielistellä aikuista ihmistä. Surullista että on muuttunut noin, kun omiin lapsiin toivoisi välien olevan hyvät, mutta hyviin väleihin tarvitaan kaksi ihmistä. Itse aloittaisi henkisen irtipäästämisen ja keskittyisin lämpimiin ja rakastaviin ihmissuhteisiin. En nyt osaa sanoa onko pojallasi mielenterveyden, mt-puolen vai persoonallisuuden ongelmaa mutta eipä se kyökkipsykologialla paranisikaan.

Kyllä. Kannattaa keskittyä omaan mielenterveyteensä, jos hän ei ole hyväksi sinulle, eikä häntä saa millään korjattua.

Kuten sanoit, hän on ollut aina erilainen, eli jotain puuttuu hänestä. Ei kukaan voi täyttää sielusta puuttuvaa aukkoa.

En kyllä tekisi mitään tunteiden julistuksia suuntaan tai toiseen, kuten edellä kaksi vaihtoehtoa. Jos lapsi ei kaipaa seuraa, ruokailisin jonkun toisen kanssa, joka arvostaa minua.

Nuo on kipeitä juttuja, turha vääntää veistä omassa haavassa. 

Herää kysymys mitä tämä itseensä tutustuminen oikein on ollut ja kenen tai minkä joohdolla?

Vierailija kirjoitti:

Herää kysymys mitä tämä itseensä tutustuminen oikein on ollut ja kenen tai minkä joohdolla?

Ihan itse tutustunut itseensä omassa päässään, tietääkseni. 

Entä isä? Välittääkö hän pojastaan? 

No sille ei voi nyt mitään. Ehkä siihen on joku syy tai syyt. Ehkä hänelle ei vanha resonoi kuten vanhat kaverit ja sisarukset, siirtyy uuteen. Älä vaadi häneltä suklaalevyä, ehkä joku muu tuo ja miksi pitää aina syödessä nähdä, ellei sitten toivo sitä. Eiköhän hän pidä äitiin yhteyttä jotenkin. Olisko työ vienyt tunteita, tekeekö liikaa vai liikaa sotauutisia lukenut, tai muuta materiaalia. Juoko alkoholia tai vaikuttaako joku lääke. Arvomaailmakin vaikuttaa. Onko joku uusi kaveri somessa jolla vaikutus tai kolkko asuinalue. Entä onko ero ollut tms. Muuttavatko piikit ihmisiä tai lisäaineet. Entä kännykkä, ellei ihmiset välillä irrottaudu siitä. Musiikki vaikuttaa, säätila, väsymys tai virkeys. Onko hänellä ollut ketään joka välittää aidosti. Arvailuja vain. Ehkä joku mies tietää mikä miehiä vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Herää kysymys mitä tämä itseensä tutustuminen oikein on ollut ja kenen tai minkä joohdolla?

Joku uskonlahko tai palvonta? Ei kai.

Vierailija kirjoitti:

Entä isä? Välittääkö hän pojastaan? 

Kyllä välittää, mutta ei poika välitä hänestäkään. 

Laita välit täysin poikki niin näet välittääkö sittenkin.

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä saattaa olla ns. heiluri-ilmiö eli väliaikaisesti toiseen ääripäähän meneminen. On mahdollista, että poikasi on esittänyt sosiaalisempaa kuin mitä oikeasti on ja tajunnut jossain vaiheessa, kuinka paljon sellainen vie energiaa. Kun ihminen tajuaa, että on koko siihenastisen elämänsä teeskennellyt olevansa aivan jotain muuta kuin on, menee sen seurauksena helposti toiseen äärilaitaan ja alkaa ikään kuin ylikorostaa oikeaa persoonallisuuttaan.

Huonoa käytöstä ei silti tarvitse hyväksyä. Jos hän ei edes vaivaudu kiittämään ruoasta, ei sinulla ole mitään velvollisuutta kutsua häntä kylään tai pitää yhteyttä. Et valitettavasti pysty muuttamaan ketään kiltimmäksi omilla teoillasi vaan se lähtee aina ihmisestä itsestään. Aika näyttää, alkaako poikasi tulla taas vastaan vai onko välinpitämättömyys ja kyyninen suhtautuminen muihin pysyvää.

Jäin miettimään heiluri-ilmiötä. Alkuun ajattelin asian olevan näin, mutta nyt tuntuu, että tunnekylmyys vain lisääntyy ja lisääntyy. Hän menee yhä syvemmälle siihen. 

Meillä on puheyhteys. Poika on aina puhunut minulle. 

Kyllä hän kiittää, jos huomautan. Mutta en kaipaa mekaanista kiitosta.  

Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut. Et voi oikein mitään. Maksa hänen terapiansa, jos suostuu menemään,

Sanoo, ettei ole masentunut. Kyse on kuulemma vain siitä, että on oppinut tuntemaan itsensä.

Ihminen ei aina tiedosta tilannettaan eikä välttämättä kerro totuutta.

Voihan ollakin, että hän on riisunut kasvatuksella aikaansaadun sosiaalisen naamion, joka ei ole hänelle istunut ja on nyt aidosti sellainen kuin on.

Tästä voi tulla kuitenkin ongelmia ihmissuhteisiin ja työelämään, jotka edellyttävät tietynlaista asennoitumista ja toisten huomioimista.