Poikani ns. tutustui itseensä ja totesi, ettei välitä yhdestäkään ihmisestä. Neuvoja?

Vierailija kirjoitti:

Anna poikasi olla oma itsensä äläkä pakota sellaiseen, mikä sinua miellyttää. Juuri sinunlaisten ihmisten takia minäkin vihaan ihmisiä.

Olen tässä sanonut, että poikani saa tehdä omat valintansa ja saa elää kuten haluaa. Tämä on sinusta vihattavaa? 

Kysyn vain neuvoja, miten minun pitäisi suhtautua poikaani. Vihaatko siis sitä, että haluan ylipäätään kysyä tällaista vai sitä, että äiti paljastaa omat tunteensa siitä, että tilanne on surullinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetko aikuista lastasi? Mitä hänelle oikeasti kuuluu? 

 

Mistäs sen voi ikinä tietää? Sen tiedän, että hän puhuu minulle enemmän ja rehellisemmin kuin muille. 

Vaikuttaako hän tyytyväiseltä elämäänsä? Työt ja harrastukset ovat häntä kiinnostavia? 

 

Ei vaikuta tyytyväiseltä. Olen itse sitä mieltä, että kyseessä on masennus, mutta hän on itse eri mieltä. Ehkä totuus on puolessa välissä: luonteen kylmyys ruokkii masennusta ja toisinpäin?

Ehkä kyseessä on defenssimekanismi, esim. arvonkieltäminen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kaadatte hänelle jotain lahjakasaa jouluna? Ostakaa korkeintaan yksi konvehtirasia.

Hänelle suklaata ja muille tyyliin iphonet? Karrikoidusti siis. 

Oisko traaginen rakkaustarina ja kypsyyntyminen kaikkiin naisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?

 

Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani? 

No mitä sinä itse haluat?

Jos koet, että ei ole ongelmaa, niin sitten asia ei ole sinulle oli ongelma. Jotenkin kuitenkin haiskahtaa siltä, että tilanne on mielestäsi ongelmallinen, kun täällä kysyt neuvoja.

Eikö sinusta ole ongelmallista, että poika käyttäytyy sinua ja muita ihmisiä kohtaan välinpitämättömästi?

 

Ajattelen, että tilanne on ongelmallinen pojan kannalta, mutta en ajattele,

Vastuu omista teoista? Eli kannat kaunaa hänen välinpitämättömyydestä.

Eikö sinua vaivaa, että poikasi ei voi hyvin? 

Selvästi teidän välillä on hiljainen koston kierre. Nyt olisi hyvä saada kolmas pyörä neutraalina tahona mukaan kuvioon.

Äläs nyt lue rivien välistä asioita, joita en ole kertonut. Ei tässä kukaan kosta mitään.

Jos ihminen käyttäytyy välinpitämättömästi muita ihmisiä kohtaan, niin lopulta hänellä ei ole enää ketään. Ystävyyssuhteet ovat vastavuoroisia. Nyt pelkään, että annan hänelle mallin, että mitä tahansa voi tehdä ja miten tahansa voi käyttäytyä - mutta silti ihmiset ovat sinua kohtaan rakastavia. Haluan, että hän näkee oman vastuunsa ihmissuhteissa. Ei se liity kaunaan mitenkään. 

Kerroin jo, että olen surullinen tästä tilanteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ateismi johtaa Nihilismiin. 

Hän on ateisti.

No ateismin looginen lopputulos on joko hedonismi tai nihilismi. Ottamatta kantaa jumalauskomuksen puolesta, mutta noin se menee. 

Kerrotko vielä mikä looginen päättelyketju vääjäämättä johtaa tuohon vain siksi että ei omaa jumaluskoa?

 

Jos rakastaa maailmaa ja kokee elämän itsessään merkitykselliseksi ilman jatkuvaa hekumaa tai draamaa, päätyy hyvin nopeasti ymmärtämään mistä jumalasta puhuttaessa on kyse, eikä voi sitä kieltää. Yksinkertaista aivokemiaa - kun aivot ovat tarpeeksi kauan tietyllä tyytyväisyyden taajuudella, yhteys jumalaan syntyy yhtä itsestään kuin kakka tulee suolesta

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa neuvoo ottamaan etäisyyttä lapseensa. Missä teidän mielestänne menee ikä, jolloin näin pitää alkaa toimia?  Kysyn, koska itselläni vähän samantyyppinen poika, mutta ikää on vasta 23. Hänellä on nepsy-piirteitä.

Tähän sanon, että hänkin on jo aikuinen ihminen. Älä mainittele , äläkä anele. Sanot, että olet tervetullut käymään, kun omilta kiireiltäsi ehdit. 

Voisiko olla kyse empatian puutteesta? Antisosiaalinen personallisuushäiriö? Ammattilainen voisi auttaa asian ratkomisessa, eri asia sitten suostuisiko menemään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä saattaa olla ns. heiluri-ilmiö eli väliaikaisesti toiseen ääripäähän meneminen. On mahdollista, että poikasi on esittänyt sosiaalisempaa kuin mitä oikeasti on ja tajunnut jossain vaiheessa, kuinka paljon sellainen vie energiaa. Kun ihminen tajuaa, että on koko siihenastisen elämänsä teeskennellyt olevansa aivan jotain muuta kuin on, menee sen seurauksena helposti toiseen äärilaitaan ja alkaa ikään kuin ylikorostaa oikeaa persoonallisuuttaan.

Huonoa käytöstä ei silti tarvitse hyväksyä. Jos hän ei edes vaivaudu kiittämään ruoasta, ei sinulla ole mitään velvollisuutta kutsua häntä kylään tai pitää yhteyttä. Et valitettavasti pysty muuttamaan ketään kiltimmäksi omilla teoillasi vaan se lähtee aina ihmisestä itsestään. Aika näyttää, alkaako poikasi tulla taas vastaan vai onko välinpitämättömyys ja kyyninen suhtautuminen muihin pysyvää.

&nbsp

Ehkä mekaanisen kiitoksen pyytäminen on kuitenkin parempi kuin antaa toisen vaeltaa zombina. Ehkä se herättelee jotain ajattelua pojassa. Ihminen voi välittää toisista älyllisen prosessinkin kautta tajutessaan tarvitsevansa toisia sitten kuitenkin ja saavansa asioita, joita ilmankin voi jäädä jos ei mitään palautetta koe tarpeelliseksi jakaa.

Kuulostaa lähinnä masentuuneelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna poikasi olla oma itsensä äläkä pakota sellaiseen, mikä sinua miellyttää. Juuri sinunlaisten ihmisten takia minäkin vihaan ihmisiä.

 

Olen tässä sanonut, että poikani saa tehdä omat valintansa ja saa elää kuten haluaa. Tämä on sinusta vihattavaa? 

Kysyn vain neuvoja, miten minun pitäisi suhtautua poikaani. Vihaatko siis sitä, että haluan ylipäätään kysyä tällaista vai sitä, että äiti paljastaa omat tunteensa siitä, että tilanne on surullinen?

Käsittele surusi erillään pojastasi

Poikasi itsessään ei ole surullinen, vaan varsin tyypillinen koiraseläin. Kaikki luonnolliset, kuohitsemattomat koiraseläimet ovat tuollaisia: eivät kontribuoi, eivät ole sopuisia, eivät välitä. Käyttävät, siittävät, ottavat ja ölisevät. Olet synnyttänyt ihmiseläimen, joka on miespuolinen, ja tuo on se todellisuus

Jos haluaa poikalapsestaan kasvavan jotain muuta, kuin siittävän koiraseläimen, hän tarvitsee sitä varten inhimillisiä esikuvia - miehistä. Esim. luostarin johtaja, työlleen omistautunut hyvä mies, jne. Jos hän näkee inhimillisyyttä vain naisissa, hän ei samaistu siihen, eikä se ole sinun vikasi. SE ON LUONNON LAKI. Tällaisia esikuvia ei vaan Suomessa ihan hirveästi ole, joten se että poika tällaisen löytäisi, olisi melko harvinainen sattumus. Mutta edelleen, se ei ole sinun vikasi. Paras, mitä voit tehdä, on hyväksyä todellisuus ja rukoilla, että poika tuollaisen hyvän miesesikuvan löytäisi. Mutta sekään ei ole varsinaisesti sinun ongelmasi - mädästä maaperästä ei vaan kasva muuta kuin mätiä hedelmiä - ja mädällä viittaan nyt Suomen yhteiskuntaan, en sinuun äitinä

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla kyse empatian puutteesta? Antisosiaalinen personallisuushäiriö? Ammattilainen voisi auttaa asian ratkomisessa, eri asia sitten suostuisiko menemään...

Älkää tehkö diagnooseja, aikuinen ihminen joka ei jaksa äitinsä kanssa hengailla eikä ostella äidilleen lahjoja vain siksi että äiti niitä haluaa, voi olla ihan täysin terve. Poika on vaan miettinyt elämäänsä ja tullut siihen tulokseen, ettei pidä äidistään jonka elämä on noin pinnallista, eli kun äiti ostaa lahjoja pitää saada vastineeksi lahjoja, äiti sanoo miten kaikki tykkää joulusta ja ostaa lahjoja. Selvästi kyllästynyt äitinsä sanelemaan maailmaan 

Vierailija kirjoitti:

voisko olla psykopaatti?

Psykopaatti esittäisi ns. "hyvää tyyppiä" eikä ikimaailmassa toisi oikeita ajatuksiaan esiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla kyse empatian puutteesta? Antisosiaalinen personallisuushäiriö? Ammattilainen voisi auttaa asian ratkomisessa, eri asia sitten suostuisiko menemään...

Älkää tehkö diagnooseja, aikuinen ihminen joka ei jaksa äitinsä kanssa hengailla eikä ostella äidilleen lahjoja vain siksi että äiti niitä haluaa, voi olla ihan täysin terve. Poika on vaan miettinyt elämäänsä ja tullut siihen tulokseen, ettei pidä äidistään jonka elämä on noin pinnallista, eli kun äiti ostaa lahjoja pitää saada vastineeksi lahjoja, äiti sanoo miten kaikki tykkää joulusta ja ostaa lahjoja. Selvästi kyllästynyt äitinsä sanelemaan maailmaan 

Menepäs taruilemaan muualle.

Onko välit aidosti olleet hyvät ja lämpimät, ihan kummankin katsontakannasta?

Oma sukulaiseni valitteli kun en kysellyt kuulumisia, ja että olen itsekäs ja välinpitämätön. Hänestä meillä on ollut kaikki aina hyvin, mutta minä käyttäydyn vain huonosti.

Minun näkökulmani taas on, että hän on lapsesta saakka lytännyt minua, kaikki tekemäni on ollut huonoa ja surkeaa, joskus jopa avoimesti naurattanut muita paikallaolijoita kertomalla epäonnistumisistani. Aikuisiällä meno vähän rauhoittui, mutta silti arvostelua tuli vähän väliä. Ja kun asioista ei voi puhua suoraan, niin totesin voivani paremmin kun ei olla sitten ollenkaan tekemisissä. 

Ap, kirjoitat tosi älyllisesti ja tiiviisti, ja vaikka kerrot olevasi surullinen,  kliininen kuvauksesi saa sen vaikuttamaan jähmettyneeltä. Voiko olla, että teillä on kovin laimea tunnemaailma sukuperintönä joko geneettisistä tai psyykkisistä syistä? Voiko olla, että olet itse masentunut ja poika on ottanut olemisen mallin siitä? Kertoisitko jotain, mikä tuo lihaa tarinan luiden ympärille? Mitään, mikä saa teidät vaikuttamaan todellisilta olennoilta lukijalle?

Voisitko käydä itse juttelemassa asiantuntijalle jos poikaa et saa sellaista tapaamaan? 

Unohda koko poika. Myrkyllisiin perheenjäseniin saa katkaista välit, ja hänhän on jo aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Onko välit aidosti olleet hyvät ja lämpimät, ihan kummankin katsontakannasta?

Oma sukulaiseni valitteli kun en kysellyt kuulumisia, ja että olen itsekäs ja välinpitämätön. Hänestä meillä on ollut kaikki aina hyvin, mutta minä käyttäydyn vain huonosti.

Minun näkökulmani taas on, että hän on lapsesta saakka lytännyt minua, kaikki tekemäni on ollut huonoa ja surkeaa, joskus jopa avoimesti naurattanut muita paikallaolijoita kertomalla epäonnistumisistani. Aikuisiällä meno vähän rauhoittui, mutta silti arvostelua tuli vähän väliä. Ja kun asioista ei voi puhua suoraan, niin totesin voivani paremmin kun ei olla sitten ollenkaan tekemisissä. 

Aina voi kyseenalaistaa, että minä kerron täällä vain oman näkökulmani, mutta fakta kuitenkin on, että meillä on keskusteluyhteys auki. Tiedän, että hän puhuu minulle rehellisesti. Ja tämä ei-välittäminen ei liity ainoastaan minuun, vaan 100 % kaikkiin ihmisiin. Hän ei enää välitä edes minun koirastani, joka aikanaan oli se kaikista tärkein olento hänelle maan päällä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskusteletteko ihan oikeasti aikuisten lastenne kanssa siitä, että rakastaako lapsi edelleen  vanhempaansa vai ei? Toivottavasti ette. 

 

Aikuinen lapseni on itse sanonut, ettei hän välitä kenestäkään. En minä sitä keskustelua aloittanut, mutta tietysti jatkoin keskustelua. En kai nyt tuppisuunakaan siinä tilanteessa istu. 

On huolestuttavaa, että ei välitä kenestäkään. Syrjäytyminen uhkaa.

Oletko kysynyt, että onko hän koskaan kokenut välittävänsä? Milloin tapahtui muutos ja mikä siihen johti?

Vaikuttaa siltä, että hän kokee että hänestä ei kukaan välitä, ja vastaa samalla mitalla. Masennukselta vaikuttaa. Lääkäriin.

Otan nyt kantaa yleisesti kaikkiin lääketeollisuuteen kannustaviin kommentteihin tässä ketjussa

Lääketeollisuus myy lääkkeitä ja surullisia kohtaloja, identieettejä. Jos omaksuu identiteetin "olen masentunut" sen sijaan, että "olen tällä hetkellä elämässäni kohdassa, kun en näe ja koe samanlaista välittämistä kuin koin 5 vuotta sitten, ja se tarkoittaa että jotakin muuta on tulossa tilalle" on sama kuin tekisi suoraan itesmurhan. Lääketeollisuus myy diagnoosin nalkittaakseen ihmisen elinikäiseen lääkekoukkuun, ja tätä lääkekoukkua hallinnoidaan identiteetillä eli diagnoosilla: SINÄ olet masentunut. SINÄ olet neurologisesti poikkeava. Sinä TARVITSET kemikaaleja, mitä me myymme sinulle

Tosiasiassa poika käyttäytyy täysin normaalisti ja luonnollisesti luonnottomissa, modernissa ihmislaumassa. Jos haluaa ymmärtää, miksi modernin yhteiskunnan olosuhteet aiheuttavat helposti alakuloisuutta ja merkityksettömyyttä, voi lukea esim. Markus Rantalan kirjan "masennuksen biologia", jossa ihmistä käsitellään eläimenä, mitä tämä edelleen on. Me EMME ole robotteja, eivätkä miehet ja naiset ole samanlaisia. Toimintaamme ohjaavat hormonit ja yhtä lailla kuin kuohitsematon ori-hevonen on sietämätön ja ongelmallinen jäsen laumassa, ja usein ajetaan siksi pois, aikuinen mies on hormoneiltaan yhtä lailla ongelmallinen ja haitallinen lauman muille jäsenille

Tämä EI tarkoita sitä, etteikö mies voisi kasvaa yli ongelmallisuudestaan ja/tai löytää merkitystä ja hyvinvointia modernissa yhteiskunnassa. Se kuitenkin vaatii ymmärrystä ja hyväksyntää sille, mitä on, sekä oma-aloitteista halua elää ja sopeutua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut. Et voi oikein mitään. Maksa hänen terapiansa, jos suostuu menemään,

Sanoo, ettei ole masentunut. Kyse on kuulemma vain siitä, että on oppinut tuntemaan itsensä.

Olen itse masentunut ja tunnistan tuosta itseeni. Ei sitä masentuneena pysty ajattelemaan toisia.

-Eri

Kyllä pystyy. 

- Vakavasti masentunut, diagnosoitu