Lue keskustelun säännöt.
Poikani ns. tutustui itseensä ja totesi, ettei välitä yhdestäkään ihmisestä. Neuvoja?
04.10.2024 |
Kyse liki kolmikymppisestä miehestä. Hän aloitti itsetutkiskelun muutama vuosi sitten, ja on tämän seurauksena muuttunut epäsosiaaliseksi ja välinpitämättömäksi. Itse sanoo, että huomasi, ettei välitä kenestäkään. Ei vanhemmista, ei sisaruksista, ei kavereista. Sanoo suoraan, ettei välitä minusta, äidistä. Ei ole enää yhteydessä edes kavereihinsa.
Hän tulee lounaalle, jos pyydän. Lähtee syötyään, jättää minut syömään yksinään, ei edes kiitä ruoasta. Jouluna tulee, hakee lahjakasansa, mutta ei itse tuo edes suklaalevyä.
Ennen hän oli erilainen. Kohtelias ainakin. Oli sosiaalinenkin, ja on varmasti edelleenkin hyvä ihmisten kanssa, jos tahtoo.
Miten neuvoisitte, miten hänen kanssaan tulisi toimia?
Kommentit (186)
Ihminen ei täytä 18 vuotta ja blim, hän on valmis aikuinen. Ihminen hyvin kypsyy vielä 25 vuotiaaksi. Siihen kypsymiseen kuuluu myös muutoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtelisin kuin ketä tahansa ihmistä. Sanoisin siis tuossa tilanteessa, että: "olet tervetullut lounaalle koska tahansa. En aio kutsua erikseen, mutta ilmoittele kun haluat tulla."
Jää tunne, että kaikki on ok, mutta pallo on vaihteeksi hänen päädyssään. Ehkä havahtuu asiaan jossain kohtaa, ehkä ei. Ainakin sitten tiedät missä mennään ja voit pohtia miten haluat edetä. Voisi tehdä jopa joulu yksinäänkin hänelle hyvää - toki niin, että jälleen sanot hänen olevan tervetullut. Mutta että et erikseen järjestä mitään ellei hänellä oli siihen kiinnostusta.
Ihmiset muuttuvat ja kaikista ei tule sellaisia kuin äitinä toivoisimme. Tärkeintä on rehellisyys ja sitä hän sinulle osoittaa. Nyt on sinun vuorosi näyttää omat tunteesi ja sen voi tehdä esim. edellä mainitulla tavalla, että jää joku portti auki hänelle muuttaa mielipidettään.
Jos kokee ettei pärjää ihmisten kanssa, niin se on luontaista pyrkiä eroon ihmiskontakteista.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei täytä 18 vuotta ja blim, hän on valmis aikuinen. Ihminen hyvin kypsyy vielä 25 vuotiaaksi. Siihen kypsymiseen kuuluu myös muutoksia.
18 v on ihan lapsi vielä. 22 v alkaa olemaan vähän aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?
Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani?
Näin pienten poikien äitinä kysymyksesi vihloo sydäntäni. Mutta vastaavanlaisen ja pahemmankin miehen siskona minun täytyy sanoa, että kenenkään ei tarvitse mittaansa enempää kestää. Enpä osaa muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herää kysymys mitä tämä itseensä tutustuminen oikein on ollut ja kenen tai minkä joohdolla?
Ihan itse tutustunut itseensä omassa päässään, tietääkseni.
Aika harvinainen on nuori ihminen, joka ei internetiä mihinkään käytä. Yleensä verkko on sitä tärkeämpi, mitä vähemmän on tosielämän ystäviä.
Onko hän työelämässä, onko harrastuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?
Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani?
Näin pienten poikien äitinä kysymyksesi vihloo sydäntäni. Mutta vastaavanlaisen ja pahemmankin miehen siskona minun täytyy sanoa, että kenenkään ei tarvitse mittaansa enempää kestää. Enpä osaa muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää.
Mun sydäntä vihloo se, että joku hylkää lapsensa sen takia, että hän ei kiitä ruokapöydästä poistuessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei saa pillua. Jälki on rumaa, eikä äidille voi tunnustaa. 🤕
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?
Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani?
Näin pienten poikien äitinä kysymyksesi vihloo sydäntäni. Mutta vastaavanlaisen ja pahemmankin miehen siskona minun täytyy sanoa, että kenenkään ei tarvitse mittaansa enempää kestää. Enpä osaa muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää.
Mun sydäntä vihloo se, että joku hylkää lapsensa sen takia, että hän ei kiitä ruokapöydästä poistuessaan.
Onko tässä ketjussa kyse hylkäämisestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin että hän on vähän autistinen. Ja puhuu aivan totta siinä, että kukaan ihminen ei merkitse hänelle mitään. On kyllästynyt maskaamaan eli esittämään olevansa sosiaalinen ja välittävä.
sille ei varmasti voi mitään. Ainoa minkä voit valita on oma suhtautumisesi. Vaihtoehtoja on ainakin kaksi:
1) Toteat että tilanne toimii toisinkin päin: sinäkään et välitä hänestä, vaan jätät kutsumatta ja annat teidän luisua lopullisesti erilleen.
2j Toteat, että sinä kuitenkin välität. Kutsut edelleen, ja sanot joka kerran ääneen rakastavasi häntä. Etkä välitä kylmän tuntuisesta vastaanotosta, toivot että syvällä sisällään hän kuitenkin jotain tuntisi.
Niin. Toistaiseksi olen toiminut kohdan 2 mukaisesti. Sehän on vanhemman tehtävä ja vastuu pitää kontaktia nuoren kanssa. Mutta nythän on kyse aikuisesta ihmisisestä
Ehkä sitten on aika siirtyä kohti ykköskohtaa. Voihan olla, että pojallesi tulee kuitenkin jossain vaiheessa ikävä vanhempia, ja alkaa itse hakeutua takaisin kontaktiin. Tai sitten sinä vaan joudut toteamaan, että pojastasi ei tullut loppuelämän ihmissuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?
Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani?
Näin pienten poikien äitinä kysymyksesi vihloo sydäntäni. Mutta vastaavanlaisen ja pahemmankin miehen siskona minun täytyy sanoa, että kenenkään ei tarvitse mittaansa enempää kestää. Enpä osaa muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää.
Mun sydäntä vihloo se, että joku hylkää lapsensa sen takia, että hän ei kiitä ruokapöydästä poistuessaan.
Jos lapsi on jo hylännyt vanhempansa ja ilmaissut heille, ettei lainkaan välitä heistä? Ja osoittaa tämän käytökselläänkin. Ruuasta kiittämättömyys oli varmasti vain yksi esimerkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna olla. Toista ihmistä ei pysty muuttamaan ja hän on jo aikuinen.
Suurin osa neuvoo ottamaan etäisyyttä lapseensa. Missä teidän mielestänne menee ikä, jolloin näin pitää alkaa toimia? Kysyn, koska itselläni vähän samantyyppinen poika, mutta ikää on vasta 23. Hänellä on nepsy-piirteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?
Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani?
Näin pienten poikien äitinä kysymyksesi vihloo sydäntäni. Mutta vastaavanlaisen ja pahemmankin miehen siskona minun täytyy sanoa, että kenenkään ei tarvitse mittaansa enempää kestää. Enpä osaa muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää.
Mun sydäntä vihloo se, että joku hylkää lapsensa sen takia, että hän ei kiitä ruokapöydästä poistuessaan.
Jos lapsi on jo hylännyt vanhempansa ja ilmaissut heille,
Lapsella ei ole mitään velvollisuutta rakastaa vanhempiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentunut. Et voi oikein mitään. Maksa hänen terapiansa, jos suostuu menemään,
Sanoo, ettei ole masentunut. Kyse on kuulemma vain siitä, että on oppinut tuntemaan itsensä.
Tota itsensä diagnosoimista ei suositella lääkäreillekään. Asiantuntijan arvio olisi paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?
Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani?
No mitä sinä itse haluat?
Jos koet, että ei ole ongelmaa, niin sitten asia ei ole sinulle oli ongelma. Jotenkin kuitenkin haiskahtaa siltä, että tilanne on mielestäsi ongelmallinen, kun täällä kysyt neuvoja.
Eikö sinusta ole ongelmallista, että poika käyttäytyy sinua ja muita ihmisiä kohtaan välinpitämättömästi?
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa neuvoo ottamaan etäisyyttä lapseensa. Missä teidän mielestänne menee ikä, jolloin näin pitää alkaa toimia? Kysyn, koska itselläni vähän samantyyppinen poika, mutta ikää on vasta 23. Hänellä on nepsy-piirteitä.
Suurimmalla osalla ihmisistä nepsypiirteitä vaikka virallinen diagnoosi onkin vain reilulla viidenneksellä.
Tunnetko aikuista lastasi? Mitä hänelle oikeasti kuuluu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä nyt oli se perimmäinen ongelma? Sekö ettei ap saa rakkautta lapseltaan?
Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani?
No mitä sinä itse haluat?
Jos koet, että ei ole ongelmaa, niin sitten asia ei ole sinulle oli ongelma. Jotenkin kuitenkin haiskahtaa siltä, että tilanne on mielestäsi ongelmallinen, kun täällä kysyt neuvoja.
Eikö sinusta ole ongelmallista, että poika käyttäytyy sinua ja muita ihmisiä kohtaan välinpitämättömästi?
Ajattelen, että tilanne on ongelmallinen pojan kannalta, mutta en ajattele, että _minulla_ olisi asian kanssa ongelma. Hän elää omaa elämäänsä enkä ole vuosiin siihen puuttunut. Olen itse lähinnä vain surullinen siitä, että olen menettänyt sen ihanan pojan, joka minulla kerran oli.
Itse haluan, että poika oppisi näkemään oman vastuunsa omista teoistaan ja kantamaan niistä vastuun. En kuitenkaan halua, että hän kokee minun hyljänneen hänet.
Ei kai tässä ongelmaa ole. Hän saa elää haluamallaan tavalla. Kysyn vain, että miten neuvoisitte minun reagoimaan, toimimaan ja suhtautumaan poikaani?