Ex uhkailee lasten sijoitukseen antamisella
Ero tuli jo ennen toisen lapsen syntymää. Lapset 2 ja 1v. Ex muutti lasten kanssa 200 km:n päähän. Olen koko ajan tavannut lapsia ja ollut heidän elämässään. Ex valittaa liian alhaisista elatusmaksuista (750 eur/kk) sekä siitä, että hän on jatkuvasti jaksamisensa äärirajoilla kun hänellä ei ole yhtään vapaata enkä hae lapsia luokseni riittävästi. Lapset on päivät ilmaisessa päivähoidossa ja haen heidät luokseni joka toinen vkl ja lisäksi joka toisen viikon arkena 3 päiväksi. Noina päivinä olen palkattomalla vapaalla. Tulot on tippuneet eikä työnantaja oikein pidä siitäkään, että joka toinen viikonloppu lähden hakemaan lapsia jo puolen päivän aikaan ja olen siis loppupäivän pois töistä. Ex ei suostu tuomaan lapsia puoleenväliin vaan haen ne aina hänen kotoa. Eestaas ajelukaan ei ole halpaa lystiä ja niistä saatavat vähennykset elatuslaskelmassa on vain pieni murto-osa todellisista kuluista. Elatusmaksuja maksan tällä hetkellä ennen kaikkea säästöistäni, sillä ei minulla jää tuon maksun jälkeen rahaa riittävästi juokseviin kuluihin.
Nyt ex uhkailee antavansa lapset sijoitukseen jos en ota heitä kokonaan luokseni asumaan, koska hän on niin väsynyt. Itse en ymmärrä, mistä hän oikeastaan on väsynyt. Lapset ovat päivät hoidossa ja niin viikonloppuina kun he ovat äidillään, he ovat usein hemmoteltavina exäni vanhemmilla. Joko pelkästään lapset tai sitten koko porukka. En haluaisi ryhtyä kokopäiväiseksi yh-isäksi, mutta jos on pakko niin sitten sen toki teen. Äiti haluaa kuulemma lapset vain kerran kuussa viikonlopuksi luokseen. Miten käytännössä tuollainen lasten "antaminen" sijoitukseen edes onnistuisi kun heillä on isäkin. Kai minulla on jotain sanavaltaa? Vai onko se vaan sitten niin, että minun on otettava lapset kokonaan luokseni? Toki siinä voinkin heittää hyvästit kaikelle muulle sosiaaliselle elämälle - vanhempani ovat kuolleet, eikä minulla ole sisaruksia.
Kommentit (118)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee asiat niin kuin ne ovat lapsille parasta. Lasten etu ennen kaikkea. Jos ex-vaimosi on väsynyt, niin ota lapset. Pyydä tapaaminen lastenvalvojan luokse. Lopetat elatusmaksut, laitat lapset tarhaan. Teet normaalit työpäivät. Äiti hakee lapset sitten kerran kuussa. Jos äiti ei pysty elareita maksamaan, saat elareita Kelalta. Saattaapa olla, että rahatilanteesi helpottaa. Kokeilkaa vaikka vuosi?
Mut ku se oma sosiaalinen elämä menee.
Ja sekö ei saisi miestä harmittaa tai edes mietityttää? Jos äitikin on uupunut niin kohtahan isäkin on ja mitäs sitten tehdään? Sekö on niille lapsille hyväksi? Omaa aikaa tarvitsee ihan kaikki.
No sekö on parempi että äiti uupuu
Miksi pitäisi olla niin ehdoton? Jos äidiltä alkaa voimat loppua pitää isän ottaa enemmän vastuuta mutta että ihan kokonaan? Aikamoinen äiti jos tuosta vain päättää että lapset lähtee nyt ihan sama kuka ne ottaa minä en enää niitä jaksa hoitaa.
Aika moni isä tänäkin vuonna katoaa eron yhteydessä ja lapset jäävät 100 % äidille. Nyt, kun sukupuoli on eri, tästä rakennetaan joku isokin ongelma? Lapsesta on vastuu. Jos toinen vanhempi sairastuu, kuolee, häipyy tms., jää jäljelle yksi vanhempi vastuineen.
Aikamoisia äitejä (tekstiisi viitaten) ovat esim. alkoholistit ja epävakaat. Onhan se nyt selvä, ettei lasten äiti ole normaalissa mentaalissa tilassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee asiat niin kuin ne ovat lapsille parasta. Lasten etu ennen kaikkea. Jos ex-vaimosi on väsynyt, niin ota lapset. Pyydä tapaaminen lastenvalvojan luokse. Lopetat elatusmaksut, laitat lapset tarhaan. Teet normaalit työpäivät. Äiti hakee lapset sitten kerran kuussa. Jos äiti ei pysty elareita maksamaan, saat elareita Kelalta. Saattaapa olla, että rahatilanteesi helpottaa. Kokeilkaa vaikka vuosi?
Mut ku se oma sosiaalinen elämä menee.
Nyt otetaan miehestä mittaa. Riittääkö rakkaus ja vastuunkantokyky, vai soittelitko ap vain suutasi, kuten miehillä tapana on.
Mikä isä sinä olet kun et omista pennuisrasi huolehdi.
voi V***u mitä sakkia täällä ulisee. Minä jätin aikoinaan alkoholistimiehen, eikä hän nähnyt 1 ja 3 -vu
No, ap on nyt sinun tilanteessasi. Katsotaan, tekeekä hän samoin vai luistaa vastuusta. Joku alkoholismiin rinnastettava ongelma tuolla äidilläkin on.
Isä tietenkin ottaa lapset luokseen, koska äiti ei lapsia halua pitää. Tässä tapauksessa sääli on toki se, että kumpikaan ei haluaisi lapsia. Ihan kamalaa lapsille. Itse olen ollut yh.nä yli 10 vuotta ilman verkostoja, koska ex ei viitsinyt hoitaa lapsia. Koen että elämäni on ollut antoisaa ja olen saanut kokea iloja ja suruja lasteni kanssa. He ovat jo lähes aikuisia ja meillä on tiiviit ja lämpivät välit. Lasten isä on ihan pihalla heidän elämästään ja yrittää nyt jotenkin luoda suhdetta lapsiinsa.
Siis mitä ihmettä? Todellakin otat lapset luoksesi. Ex puolisollasi ei ole kaikki kotona jos hän uhkailee lasten laitolla sijoitukseen, tai sitten hän on tosi uupunut.
Vähän ihmettelen asennettasi että exällä on niin helppoa lasten kanssa kun lapset ovat hoidossa ja elarit juoksevat, miksi se nyt sitten olisi sinusta niin hankalaa ottaa lapset itsellesi?
Olen sitä mieltä, että kun kerran tekee lapsia, pitää aina henkisesti varautua siihen että viime kädessä voi joutua hoitamaan ne myös yksin.
Miksi olet tehnyt lapsia henkisesti noin vajaan naisen kanssa? Hänhän käyttää lapsia ihan täysin vallan välikappaleina. Ihme ihmiss aastoja taas liikkeellä.
Äidillä näyttää olevan vapaata aikaa enemmän kuin normiperheessä. Olisin antanut itse mitä vaan edes yhdestä vapaasta viikonlopusta kuukaudessa tai edes kahdessa kun jäin yh:ksi pienten lasten kanssa. Tässä isä on lasten kanssa joka ikinen viikko useamman päivän ja ajaa hakemaan satojen km:ien päästä. Äidin ei tarvitse edes tuoda lapsia vastaan. Miksi nykyään niin moni äiti on henkisesti todella vajaa ja valittaa koko ajan uupuvansa milloin mistäkin? Onko sitä somea pakko plärätä koko ajan ja hakea sieltä pahaa mieltä lisää? Olin itse fyysisesti toki väsynyt, mutta onneksi lapseni eivät juuri sairastaneet ja minä kyllä koin saavani heistä henkistä voimavaraa ennemmin kuin uupumusta.
Olisipa itselläni ollut ap:n kaltainen ex, joka haluaa olla lastensa kanssa joka viikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis äiti käy hyväpalkkaisessa työssä mutta lapsilla on ilmaiset päivähoitopaikat? Kerrotko vielä missä kunnassa saa hyväpalkkainenkin ilmaisen päivähoidon?
Oikeesti, kun provoilet niin pidä mielessä faktat, muuten tarina kompastuu omaan näppäryyteensä.
Ja ap muka jatkuvasti hakemassa lapsia kotiinsa työajalla ja pitää lapsia luonaan paljon, mutta nyt sitten muka tapaamiset perutaan usein.
Missä hän sanoi, että peruu USEIN? En epäile yhtään, etteikö noin epävakaa äiti tee kiusaa isälle juurikin tuolla tavalla. Kiusa se on pienikin ja aiheuttaa ylimääräistä säätöä.
Vierailija kirjoitti:
Äidillä näyttää olevan vapaata aikaa enemmän kuin normiperheessä. Olisin antanut itse mitä vaan edes yhdestä vapaasta viikonlopusta kuukaudessa tai edes kahdessa kun jäin yh:ksi pienten lasten kanssa. Tässä isä on lasten kanssa joka ikinen viikko useamman päivän ja ajaa hakemaan satojen km:ien päästä. Äidin ei tarvitse edes tuoda lapsia vastaan. Miksi nykyään niin moni äiti on henkisesti todella vajaa ja valittaa koko ajan uupuvansa milloin mistäkin? Onko sitä somea pakko plärätä koko ajan ja hakea sieltä pahaa mieltä lisää? Olin itse fyysisesti toki väsynyt, mutta onneksi lapseni eivät juuri sairastaneet ja minä kyllä koin saavani heistä henkistä voimavaraa ennemmin kuin uupumusta.
Olisipa itselläni ollut ap:n kaltainen ex, joka haluaa olla lastensa kanssa joka viikko.
Jos ap on niin jaksava, toki hänen on syytä ottaa päävastuu lapsista. Miksi lähivanhemman pitäisi aina olla äiti?
Vierailija kirjoitti:
Äidillä näyttää olevan vapaata aikaa enemmän kuin normiperheessä. Olisin antanut itse mitä vaan edes yhdestä vapaasta viikonlopusta kuukaudessa tai edes kahdessa kun jäin yh:ksi pienten lasten kanssa. Tässä isä on lasten kanssa joka ikinen viikko useamman päivän ja ajaa hakemaan satojen km:ien päästä. Äidin ei tarvitse edes tuoda lapsia vastaan. Miksi nykyään niin moni äiti on henkisesti todella vajaa ja valittaa koko ajan uupuvansa milloin mistäkin? Onko sitä somea pakko plärätä koko ajan ja hakea sieltä pahaa mieltä lisää? Olin itse fyysisesti toki väsynyt, mutta onneksi lapseni eivät juuri sairastaneet ja minä kyllä koin saavani heistä henkistä voimavaraa ennemmin kuin uupumusta.
Olisipa itselläni ollut ap:n kaltainen ex, joka haluaa olla lastensa kanssa joka viikko.
Tämä! Ei siitä ole kuin 50 vuotta kun nainen hoiti koko kodin yksin ja mies oli "elättäjä" monessa taloudessa. Nyt mikään, mitä mies tekee lasten eteen, ei näille palstamammoille riitä. Minusta ap kuulostaa hyvältä isältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidillä näyttää olevan vapaata aikaa enemmän kuin normiperheessä. Olisin antanut itse mitä vaan edes yhdestä vapaasta viikonlopusta kuukaudessa tai edes kahdessa kun jäin yh:ksi pienten lasten kanssa. Tässä isä on lasten kanssa joka ikinen viikko useamman päivän ja ajaa hakemaan satojen km:ien päästä. Äidin ei tarvitse edes tuoda lapsia vastaan. Miksi nykyään niin moni äiti on henkisesti todella vajaa ja valittaa koko ajan uupuvansa milloin mistäkin? Onko sitä somea pakko plärätä koko ajan ja hakea sieltä pahaa mieltä lisää? Olin itse fyysisesti toki väsynyt, mutta onneksi lapseni eivät juuri sairastaneet ja minä kyllä koin saavani heistä henkistä voimavaraa ennemmin kuin uupumusta.
Olisipa itselläni ollut ap:n kaltainen ex, joka haluaa olla lastensa kanssa joka viikko.
Jos ap on niin jaksava, toki hänen on syytä ottaa päävastuu lapsista. Miksi lähivanhem
Siksi, että on luonnonvastaista, että isä ottaa lapsista päävastuun. Äiti on pienelle lapselle maailman tärkein. Se on ihan biologinen fakta, vaikka te muunsukupuoliset ja joksikin muuksi identifioituvat yritätte vääntää kaiken luontoa vastaan. Äiti kantaa lasta kohdussaan ja he ovat yhtä 9 kk ajan. Äiti imettää. Äidillä ja lapsella on täysin symbioottinen suhde lapsen ensimmäisen elinvuoden ajan ja sitämukaa yleensä myös jatkossakin. Kyllä äiti on se, jolla lapseen syntyy erityinen suhde, vaikka isäkin on tärkeä.
Voitte ulista tästä asiasta ihan niin paljon kuin jaksatte, mutta kyllä se vaan näin menee.
Niin sinulle ap:n osallistuminen on riittävä, mutta naiselle vain kaiken hoitaminen on "riittävä taso". Jos lapsen äiti ei jaksa, vastuu lapsesta on ap:lla. Lapselle ei riitä tällä hetkellä ap:n vanhemmuudeksi nykyinen taso, vaan ap:n on jaksavampana vanhempana otettava päävastuu, ettei lapsi jää uupuneen vanhemman armoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidillä näyttää olevan vapaata aikaa enemmän kuin normiperheessä. Olisin antanut itse mitä vaan edes yhdestä vapaasta viikonlopusta kuukaudessa tai edes kahdessa kun jäin yh:ksi pienten lasten kanssa. Tässä isä on lasten kanssa joka ikinen viikko useamman päivän ja ajaa hakemaan satojen km:ien päästä. Äidin ei tarvitse edes tuoda lapsia vastaan. Miksi nykyään niin moni äiti on henkisesti todella vajaa ja valittaa koko ajan uupuvansa milloin mistäkin? Onko sitä somea pakko plärätä koko ajan ja hakea sieltä pahaa mieltä lisää? Olin itse fyysisesti toki väsynyt, mutta onneksi lapseni eivät juuri sairastaneet ja minä kyllä koin saavani heistä henkistä voimavaraa ennemmin kuin uupumusta.
Olisipa itselläni ollut ap:n kaltainen ex, joka haluaa olla lastensa kanssa joka viikko.
Jos ap on niin jaksava, toki hänen on
Laiskat miehet vetoavat luontoon :D Ei taida olla imeväisikäinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Niin sinulle ap:n osallistuminen on riittävä, mutta naiselle vain kaiken hoitaminen on "riittävä taso". Jos lapsen äiti ei jaksa, vastuu lapsesta on ap:lla. Lapselle ei riitä tällä hetkellä ap:n vanhemmuudeksi nykyinen taso, vaan ap:n on jaksavampana vanhempana otettava päävastuu, ettei lapsi jää uupuneen vanhemman armoille.
Minkä "kaiken" tässä lähivanhempi hoitaa? Lapset on ap:llä joka viikko useamman päivän, hän hakee ja vie heidät kotiinsa, varmasti myös ruokkii ja vaihtaa vaipat sekä leikkii heidän kanssaan kun ovat keskenään. Tekstisi antaa ymmärtää, että äiti tekee nyt "kaiken". Teille riittävä taso on ainoastaan jos isä hoitaa kaiken. Niin äiti ei nyt jaksa olla äiti. Buhuu!

Viittasin siihen kirjoitukseen, jota kommentoin. Siinä haikailtiin aikaa, jona äiti itsestäänselvyytenä hoiti kaiken lapsiin liittyvän.
Lapsi tarvitsee jaksavan lähivanhemman. Ap:n lapsen äiti on uupunut, joten ap:n tulee itsestäänselvästi ottaa päävastuu omasta lapsestaan, ettei lapsen hyvinvointi kärsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidillä näyttää olevan vapaata aikaa enemmän kuin normiperheessä. Olisin antanut itse mitä vaan edes yhdestä vapaasta viikonlopusta kuukaudessa tai edes kahdessa kun jäin yh:ksi pienten lasten kanssa. Tässä isä on lasten kanssa joka ikinen viikko useamman päivän ja ajaa hakemaan satojen km:ien päästä. Äidin ei tarvitse edes tuoda lapsia vastaan. Miksi nykyään niin moni äiti on henkisesti todella vajaa ja valittaa koko ajan uupuvansa milloin mistäkin? Onko sitä somea pakko plärätä koko ajan ja hakea sieltä pahaa mieltä lisää? Olin itse fyysisesti toki väsynyt, mutta onneksi lapseni eivät juuri sairastaneet ja minä kyllä koin saavani heistä henkistä voimavaraa ennemmin kuin uupumusta.
Olisipa itselläni ollut ap:n kaltainen ex, joka haluaa olla lastensa kanssa joka viikko.
Jos ap on niin jaksava, toki hänen on
Siksi, että on luonnonvastaista, että isä ottaa lapsista päävastuun. Äiti on pienelle lapselle maailman tärkein. Se on ihan biologinen fakta, vaikka te muunsukupuoliset ja joksikin muuksi identifioituvat yritätte vääntää kaiken luontoa vastaan. Äiti kantaa lasta kohdussaan ja he ovat yhtä 9 kk ajan. Äiti imettää. Äidillä ja lapsella on täysin symbioottinen suhde lapsen ensimmäisen elinvuoden ajan ja sitämukaa yleensä myös jatkossakin. Kyllä äiti on se, jolla lapseen syntyy erityinen suhde, vaikka isäkin on tärkeä.
Voitte ulista tästä asiasta ihan niin paljon kuin jaksatte, mutta kyllä se vaan näin menee.
Isä sitten hankkii lapselle uuden äidin, jos ei kerran itse pysty muuhun. Eivät kaikki miehet ole noin avuttomia.
On äitejä, jotka ihan syystä jätetään syrjään ja isä siirtyy kantamaan vastuun. Käypä lukemassa kertomuksia niiltä miehiltä, joilla on narsisti tai epävakaa lasten äitinä. Tai narkki. Tai alkoholisti.
Eihän tuo ap:n lasten äiti normaali ole, jos uhkaa sijoituksella. Tai sitten äiti tietää jo valmiiksi, ettei isästä ole vastuuseen lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidillä näyttää olevan vapaata aikaa enemmän kuin normiperheessä. Olisin antanut itse mitä vaan edes yhdestä vapaasta viikonlopusta kuukaudessa tai edes kahdessa kun jäin yh:ksi pienten lasten kanssa. Tässä isä on lasten kanssa joka ikinen viikko useamman päivän ja ajaa hakemaan satojen km:ien päästä. Äidin ei tarvitse edes tuoda lapsia vastaan. Miksi nykyään niin moni äiti on henkisesti todella vajaa ja valittaa koko ajan uupuvansa milloin mistäkin? Onko sitä somea pakko plärätä koko ajan ja hakea sieltä pahaa mieltä lisää? Olin itse fyysisesti toki väsynyt, mutta onneksi lapseni eivät juuri sairastaneet ja minä kyllä koin saavani heistä henkistä voimavaraa ennemmin kuin uupumusta.
Olisipa itselläni ollut ap:n kaltainen ex, joka haluaa olla lastensa kanssa joka viikko.
Jos ap on niin jaksava, toki hänen on
Siksi, että on luonnonvastaista, että isä ottaa lapsista päävastuun. Äiti on pienelle lapselle maailman tärkein. Se on ihan biologinen fakta, vaikka te muunsukupuoliset ja joksikin muuksi identifioituvat yritätte vääntää kaiken luontoa vastaan. Äiti kantaa lasta kohdussaan ja he ovat yhtä 9 kk ajan. Äiti imettää. Äidillä ja lapsella on täysin symbioottinen suhde lapsen ensimmäisen elinvuoden ajan ja sitämukaa yleensä myös jatkossakin. Kyllä äiti on se, jolla lapseen syntyy erityinen suhde, vaikka isäkin on tärkeä.
Voitte ulista tästä asiasta ihan niin paljon kuin jaksatte, mutta kyllä se vaan näin menee.
Luonnonvastaista on laittaa omat jälkeläisensä sijoitukseen, jos itse on olevinaan työkykyinen ja normaali ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sinulle ap:n osallistuminen on riittävä, mutta naiselle vain kaiken hoitaminen on "riittävä taso". Jos lapsen äiti ei jaksa, vastuu lapsesta on ap:lla. Lapselle ei riitä tällä hetkellä ap:n vanhemmuudeksi nykyinen taso, vaan ap:n on jaksavampana vanhempana otettava päävastuu, ettei lapsi jää uupuneen vanhemman armoille.
Minkä "kaiken" tässä lähivanhempi hoitaa? Lapset on ap:llä joka viikko useamman päivän, hän hakee ja vie heidät kotiinsa, varmasti myös ruokkii ja vaihtaa vaipat sekä leikkii heidän kanssaan kun ovat keskenään. Tekstisi antaa ymmärtää, että äiti tekee nyt "kaiken". Teille riittävä taso on ainoastaan jos isä hoitaa kaiken. Niin äiti ei nyt jaksa olla äiti. Buhuu!
Katsos kun ihmistä ei voi pakottaa huolehtimaan lapsistaan, vaikka siihen sinällään on moraalinen velvollisuus. Isät tekevät tuon tempun useammin kuin äidit, mutta jotkut vanhemmat irtisanoutuvat lapsestaan. Ei silloin voi itkeä, että miten nyt jaetaan tämä vastuu, kun toinen on selvästi ilmaissut, että se on omalta osalta nolla.
Tässä on annettu kommentteja siltä pohjalta, että ap:n vaihtoehdot ovat sata tai nolla prosenttia.
Lasten äidillä on suuremmat tulot kuin isällä eli äidin elatuskyky lasketaan suuremmaksi. Ei tasan tule silloin tuollaisia elareita.