Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ex uhkailee lasten sijoitukseen antamisella

Vierailija
02.10.2024 |

Ero tuli jo ennen toisen lapsen syntymää. Lapset 2 ja 1v. Ex muutti lasten kanssa 200 km:n päähän. Olen koko ajan tavannut lapsia ja ollut heidän elämässään. Ex valittaa liian alhaisista elatusmaksuista (750 eur/kk) sekä siitä, että hän on jatkuvasti jaksamisensa äärirajoilla kun hänellä ei ole yhtään vapaata enkä hae lapsia luokseni riittävästi. Lapset on päivät ilmaisessa päivähoidossa ja haen heidät luokseni joka toinen vkl ja lisäksi joka toisen viikon arkena 3 päiväksi. Noina päivinä olen palkattomalla vapaalla. Tulot on tippuneet eikä työnantaja oikein pidä siitäkään, että joka toinen viikonloppu lähden hakemaan lapsia jo puolen päivän aikaan ja olen siis loppupäivän pois töistä. Ex ei suostu tuomaan lapsia puoleenväliin vaan haen ne aina hänen kotoa. Eestaas ajelukaan ei ole halpaa lystiä ja niistä saatavat vähennykset elatuslaskelmassa on vain pieni murto-osa todellisista kuluista. Elatusmaksuja maksan tällä hetkellä ennen kaikkea säästöistäni, sillä ei minulla jää tuon maksun jälkeen rahaa riittävästi juokseviin kuluihin.

Nyt ex uhkailee antavansa lapset sijoitukseen jos en ota heitä kokonaan luokseni asumaan, koska hän on niin väsynyt. Itse en ymmärrä, mistä hän oikeastaan on väsynyt. Lapset ovat päivät hoidossa ja niin viikonloppuina kun he ovat äidillään, he ovat usein hemmoteltavina exäni vanhemmilla. Joko pelkästään lapset tai sitten koko porukka. En haluaisi ryhtyä kokopäiväiseksi yh-isäksi, mutta jos on pakko niin sitten sen toki teen. Äiti haluaa kuulemma lapset vain kerran kuussa viikonlopuksi luokseen. Miten käytännössä tuollainen lasten "antaminen" sijoitukseen edes onnistuisi kun heillä on isäkin. Kai minulla on jotain sanavaltaa? Vai onko se vaan sitten niin, että minun on otettava lapset kokonaan luokseni? Toki siinä voinkin heittää hyvästit kaikelle muulle sosiaaliselle elämälle - vanhempani ovat kuolleet, eikä minulla ole sisaruksia.

Kommentit (118)

Vierailija
21/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uhkailu sijoitukseen antamisella on hätähuuto. Lähi ei jaksa ja sinun tehtäväsi toisena vanhempana on ottaa koppi lapsista. Tällaiset tilanteet voivat johtaa epätoivoisiin tekoihin. Sinulla on vastuu toimia heti tänään, koska tiedät millainen tilanne on, ja ettei toisesta ole enää lapsia hoitamaan. Olet osasyyllinen, jos jotain tapahtuu.

Erittäin hyvä pointti oli nuo vanhempainvapaat, eli pystyt jäämään sellaiselle, ei pomokaan puhise niskassa.

Vierailija
22/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entä jos asutte lähempänä toisianne. Mutta miten. Onko rahaa riittävästi. Onko hänen lähisukulaisesta apua lasten kanssa, esim. mummo. Lapsia ei voi antaa sijoitukseen ja trauma lapsille, ehkä sitten sinä huolehtisit lapsista. Mutta lapset kaipaavat äitiä. Välimatka voi uuvuttaa kaikki, jos se on ihan kauhean pitkä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Unohda lastenvalvoja. Noin vaikeassa tilanteessa kannattaa hakea lapsen huolto-ja tapaamispäätös käräjäoikeudesta. Kun ne on kerran oikeudessa vahvistettu niin sitä on todella paljon vaikeampi muutella sitten myöhempien mielen oikkujen mukaan. Lasten etu on työssäkäyvä ja jaksava vanhempi joka kykenee lähihuoltajuuteen vaikka ilman tukijoukkoja. Exäsi ei selvästikään kykene. Nauhoita puhelut ja tapaamiset ja säilytä kaikki viestit jossa uhkailee lasten antamisella sijoitukseen. Jo pelkästään tuo kommentti kertoo ettei ole sopiva huoltajaksi. Tarvitset noita todistamaan uhkailut.

Ota ihmeessä lapset luoksesi, mutta hae kaikkeen oikeuden päätös. Sovitte piirun tarkasti kuka on lähihuoltaja, miten tapaamiset hoidetaan, tarkasti joka ikistä yksityiskohtaa myöden: päivät, kellonajat, kuka vie, hakee tai saattaa mistä minne, kuka maksaa mitäkin. Ja sitten kun ne on sovittu, et ikinä lipsu etkä jousta niistä. Tämä on ainoa tapa pitää kiukut

Käräjätkin ovat tosin kädettömiä näissä ja antavat niin ympäripyöreitä päätöksiä, että vieraannuttaja voi tulkita niitäkin miten haluaa. Päätös ei itsessään vielä edes oikeuta laillisiin pakkokeinoihin, ja siihenkin tarvitsee hakea täytäntöönpanoa erikseen.

Vierailija
24/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokeile yksinhuoltajuutta niin näet mihin rahat ja voimat riittävät!

Vierailija
25/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos mun lasten toinen vanhempi sanoisi että haluaa lasten tulevan kokonaan luokseni, lähtisin vaikka kesken päivän hakemaan heitä hätätilanteeseen vedoten. Hoitopaikat järkkääntyy muutamissa päivissä tuossa tilanteessa kunnalta ja varmasti voit saada apua omalta lähipiiriltä siihen asti. Koko juttusi keskittyy eksän vähättelemiseen ja lasten voinnista et kerro mitään.

Miksi ihmeessä et ota heitä? Sinulla on todisteet siitä että äiti on itse halunnut lasten tulevan luoksesi. Huoltajuus on pakko jakaa ellei äiti siitä itse luovu, mutta jos omat kaikista rakkaimmat ihmiseni olisivat jonkun noin uupuneen ihmisen hoteissa, en odottaisi hetkeäkään ja pähkäilisi vaihtoehtoja joihin et voi mitenkään vaikuttaa.

Kuulostaa siltä että olet valmis enempikin haukkumaan lopulta kuin ottamaan vastuuta. Itse olen kasvattanut samassa tilanteessa (ero raskausaikana ja pieni esikoinen) lapset yksin alusta asti, kun isälle oli niin vaikeaa kaikki.

En sanonut, ettei exällä ole töitä. Kyllä hän töissä käy ja palkka on itseasiassa parempi kuin minulla. Lastenvalvojalla on käyty useaan kertaan, mutta kertaakaan ei olla tultu sieltä ulos yhtämielisinä. Ongelmat eskaloitui sen jälkeen kun ex sai tietää, että minulla on uusi suhde. Siitä alkoi puheet "väsymyksestä" ym. Voihan se toki olla tottakin, ajallinen yhteys vain on kovin selkeä.

Vierailija
26/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toki siinä voinkin heittää hyvästit kaikelle muulle sosiaaliselle elämälle - vanhempani ovat kuolleet, eikä minulla ole sisaruksia.

 

____

Miksi sinulla on KAKSI lasta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasusossu kommentoi. Jos exä todella antaa lapset pois, he eivät ensisijaisesti mene vieraaseen sijoituspaikkaan vaan toiselle huoltajalle eli sinulle. Sen jälkeen kyseeseen voi tulla tapauksessanne isovanhemmat. Tässähän ei sossua välttämättä edes tarvita kun muutatte lasten asumisjärjestelyt ja teette virallisen sopimuksen lastenvalvojalla.

On turhaa moralisoida lähin jaksamista ja miten "hänen pitäisi jaksaa, en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa". Siihen on turha takertua vaan mietitte nyt yhdessä ja tarvittaessa ulkopuolisen tuella, mikä lasten etu on muuttuneessa tilanteessa, ja miten heidän elämisensä järjestetään ja turvataan toimivalla tavalla.

Loppukaneettisi tosin sai minut epäilemään provoa. Toisaalta, olen kohdannut kaltaisia vanhempia, joille työ ja vapaa-aika harrastuksineen ovat omia lapsia tärkeämpiä. Lapset ulkoistetaan mielellään häiritsemästä mukavaa arkea, koska lapsethan ovat raskaita ja häiritsevät. T

tyypillinen sossun syyllistävä kommentti. Eihän ap sanonut, että hänen harrastuksensa on tärkeämpiä kuin lapsensa. Hän totesi, ettei ole turvaverkkoa, mutta ottaisi lapset toki silti luokseen. Taidatkin olla niitä perus miesvihaajia, joiden mielestä miehet pilaavat naisten elämän.

Vierailija
28/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kokeile yksinhuoltajuutta niin näet mihin rahat ja voimat riittävät!

Käräjöintiin, viranomaisilla kiusaamiseen, lapsen manipuloimiseen, toisen vanhemman vihaamiseen, juhlimiseen ja matkailuun. Näin ainakin mun lapsen synnyttäjällä, joka sai yksinhuoltajuuden sossun rikollisella toiminnalla ja lausunnolla. Eipä auttanut edes oikeusasiamiehen lausunto, jossa todettiin sossujen rikkoneen hallintolakia ja lasten oikeuksia, kun tapaus hutiloitiin läpi kiireellisenä. Nyt sen YH:n harjoittama vieraannuttaminen ja vainoaminen on jatkunut viisi vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mun lasten toinen vanhempi sanoisi että haluaa lasten tulevan kokonaan luokseni, lähtisin vaikka kesken päivän hakemaan heitä hätätilanteeseen vedoten. Hoitopaikat järkkääntyy muutamissa päivissä tuossa tilanteessa kunnalta ja varmasti voit saada apua omalta lähipiiriltä siihen asti. Koko juttusi keskittyy eksän vähättelemiseen ja lasten voinnista et kerro mitään.

Miksi ihmeessä et ota heitä? Sinulla on todisteet siitä että äiti on itse halunnut lasten tulevan luoksesi. Huoltajuus on pakko jakaa ellei äiti siitä itse luovu, mutta jos omat kaikista rakkaimmat ihmiseni olisivat jonkun noin uupuneen ihmisen hoteissa, en odottaisi hetkeäkään ja pähkäilisi vaihtoehtoja joihin et voi mitenkään vaikuttaa.

Kuulostaa siltä että olet valmis enempikin haukkumaan lopulta kuin ottamaan vastuuta. Itse olen kasvattanut samassa tilanteessa (ero raskausaikana ja pieni esikoinen) lapset yksi

Eli, mikä ihme siis, että töissäkäyvä yh-eksäsi on väsynyt, kun lapsetkin ovat 1 ja 2? Ota itse koppia lapsista välillä.

Vierailija
30/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

No lasusossut on juuri pahimpia lapsivihaajia ja rikollisia. Eivät tunne tai noudata lastensuojelulakia, eivätkä välitäkään. Sossuja ei eroteta suojatyöpaikasta, vaikka tekisi törkeitäkin rikoksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan tyypillistä, että kun miehellä on uusi suhde niin tuupataan lapset miehelle ;)

Vierailija
32/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos se äiti ei jaksa yksin, niin miksi muutti 200km päähän lasten isästä ja turvaverkoista? Vieraannuttajan tavoite on vain saada uhriuduttua itse järjestämässään pelissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli joskus 1- ja 2-vuotiaat lapset. Kyllä väsytti, vaikkaa perheessä oli kaksi aikuista. En ihmettele yhtään, että yh väsyy tuossa tilanteessa.

Vierailija
34/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan tyypillistä, että kun miehellä on uusi suhde niin tuupataan lapset miehelle ;)

Tarkoitat, että lasten isälle? Ap taitaa olla uuden tyttöystävänsä "voimaannuttama" ja on alkanut heittää kapuloita exänsä rattaisiin ja irtautumaan omien lastensa hoidosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"En sanonut, ettei exällä ole töitä. Kyllä hän töissä käy ja palkka on itseasiassa parempi kuin minulla. Lastenvalvojalla on käyty useaan kertaan, mutta kertaakaan ei olla tultu sieltä ulos yhtämielisinä. Ongelmat eskaloitui sen jälkeen kun ex sai tietää, että minulla on uusi suhde. Siitä alkoi puheet "väsymyksestä" ym. Voihan se toki olla tottakin, ajallinen yhteys vain on kovin selkeä."

No niin. Eli se vakipllllu menee nyt niiden omien lastenkin edelle. Ihana isä.

Vierailija
36/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos se äiti ei jaksa yksin, niin miksi muutti 200km päähän lasten isästä ja turvaverkoista? Vieraannuttajan tavoite on vain saada uhriuduttua itse järjestämässään pelissä.

Missä vaiheessa äiti on lasten isää vieraannuttanut? Äidillä on työ (parempipalkkainen kuin lasten isällä) sillä paikkakunnalla, millä asuu. Pakkohan ne lapset on elättää.

Vierailija
37/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan tyypillistä, että kun miehellä on uusi suhde niin tuupataan lapset miehelle ;)

Tyypillistä on se, että miehet eivät halua olla tekemisissä omien lastensa kanssa, kun on saatu uusi suhde. Nehän ovat vain tiellä.

Vierailija
38/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se äiti ei jaksa yksin, niin miksi muutti 200km päähän lasten isästä ja turvaverkoista? Vieraannuttajan tavoite on vain saada uhriuduttua itse järjestämässään pelissä.

Missä vaiheessa äiti on lasten isää vieraannuttanut? Äidillä on työ (parempipalkkainen kuin lasten isällä) sillä paikkakunnalla, millä asuu. Pakkohan ne lapset on elättää.

No se nainen muutti 200 km päähän, jonka johdosta isä näkee lapsiaan joka toinen viikko. Sekö ei ole riittävä peruste. Miksi lähivanhempi muuttaa kauas ja ottaa sellaisen työn, jos ei pysty sitä kuviota hoitamaan? Ilmeisesti oli oletuksena juoksuttaa miestä ja saada huomiota, mutta nyt taktiikka vaihtui, kun sai tietää miehen uudesta suhteesta. Myös tuo poisannolla uhkailu selkeää peliä, joka on suoraan narsistin työkalupakista.

Vierailija
39/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt kasvat aikuiseksi. Siis munat, empatian ja omatunnon. Otat OMAT lapsesi kotiisi heti ja mukisematta.

Työn ja vanhemmuuden yhdistäminen on hankalaa, kyllä. Pikkulapsivaihe on raskasta, kyllä.

Mutta lapsesi eivät ole itse pyytäneet syntyä. Sinä olet aikuinen mies ja heidän ainoa isänsä.

Tässä kohtaa elämää se vain menee niin että teidän välisissä ihmissuhteissa sinulla on velvollisuuksia, lapsilla oikeuksia.

Äiti on oma tapauksensa. Todella poikki on jos miettii sijoitusta. Sinun on nyt toimittava nopeasti. Lasten etu on paitsi fyysinen, myös henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi.

Väsyneelle äidille lepoa ja elatusvelvollisuus osaltaan. Sinun uusi naisesi, jos vain on kunnon ihminen, pysyy rinnallasi.

Jos ei, joutaakin mennä. Jos rakastaa, oppii rakastamaan myös lapsiasi. Jos kumpikan teistä on älykäs, tajuatte että sinä et ole isä vain nyt vaan myös 30 vuoden pääatä.

Sosiaalinen elämä? Se on varmasti nyt muutoksen edessä. Enää et voi elää kuin itsekäs sika pellossa.

Normaalit ihmiset ovat kiitollisia ja onnellisia lapsistaan ja pikkulapsiaika on ohimenevästä raskaudestaan (itselläni lähinnä univaje ja meteli) elämän parasta aikaa.

Sinun ja exäsi kohdalla kiitollisuus loistaa poissolollaan. Moni tahattomasti lapseton ottaisi lapsesi kiljuen riemusta ja kiitollisuudesta.

Näin itsekin aikanaan täysin vieraiden lasten sijaisäitinä.

 

Vierailija
40/118 |
02.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Uhkailu sijoitukseen antamisella on hätähuuto. Lähi ei jaksa ja sinun tehtäväsi toisena vanhempana on ottaa koppi lapsista. Tällaiset tilanteet voivat johtaa epätoivoisiin tekoihin. Sinulla on vastuu toimia heti tänään, koska tiedät millainen tilanne on, ja ettei toisesta ole enää lapsia hoitamaan. Olet osasyyllinen, jos jotain tapahtuu.

Erittäin hyvä pointti oli nuo vanhempainvapaat, eli pystyt jäämään sellaiselle, ei pomokaan puhise niskassa.

Ystäväni veljen ex teki ihan samaa. Uhkaili jatkuvasti sijoituksella ja milloin milläkin, vaikka oli olemassa tapaamissopimuksetkin ja isä tapasi lapsiaan niin usein kuin mahdollista. Sijoitusuhkailut astui kuvioon hyvin nopeasti sen jälkeen kun miehellä oli uusi naisystävä kuvioissa. lapet on mitä parhain ase exää vastaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kuusi yksi