Miten jatkaa onnellisesti suhteessa, jossa ei luottamus ole kunnossa? Kokemuksia kellään vastaavasta?

Vierailija kirjoitti:

Miksi valita suhde, jossa on ollut jatkuvaa valehtelua ja edelleen luottamusongelmia kun voi valita sellaisenkin suhteen missä kumppani on aina osoittanut olevansa rehellinen ja häneen voi luottaa. En vain tajua.

Kaikilla ei ole varaa valita. Ap:ssa varmasti myös omat vikansa, ei epäilystäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi valita suhde, jossa on ollut jatkuvaa valehtelua ja edelleen luottamusongelmia kun voi valita sellaisenkin suhteen missä kumppani on aina osoittanut olevansa rehellinen ja häneen voi luottaa. En vain tajua.

 

Koska a) toinen on tehnyt paljon töitä itsensä kanssa ja muuttunut ja b) koska tätä rakastaa.

A) Aloituksesi osoittaa, että epäilet sitä, että hän olisi muuttunut.

B) On tärkeämpää rakastaa itseään eikä jäädä huonoon suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi valita suhde, jossa on ollut jatkuvaa valehtelua ja edelleen luottamusongelmia kun voi valita sellaisenkin suhteen missä kumppani on aina osoittanut olevansa rehellinen ja häneen voi luottaa. En vain tajua.

Kaikilla ei ole varaa valita. Ap:ssa varmasti myös omat vikansa, ei epäilystäkään.

Yleensä tällaisessa tilanteessa on fiksumpaa olla jonkin aikaa sinkkuna ja työstää omia ongelmiaan sekä panostaa omaan henkiseen kasvuunsa, jotta jatkossa saa tasapainoisen suhteen. Se, että toinen tuo omat traumansa sinun selviteltäviksi, lisää ainoastaan sitä taakkaa, mikä itsellä on jo ennestään. Kaksi rikkinäistä ihmistä ei tule yhdessä kokonaiseksi eikä saa aikaan tervettä suhdetta, vaan ongelmat pitää työstää henkilökohtaisesti ennen kuin ryhdytään suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Voisin lyödä vetoa, että näissä tapauksissa ei yleensä ole taustalla myös läpi käytyä psykoterapiaa, sekä yksilönä että yhdessä. Ymmärrän hyvin että jos apua ei olisi haettu ja saatu, tilanne olisi täysin eri. Nyt kuitenkaan ei ole siitä kyse, eikä meillä todellakaan ole mitään syytä erota tällä hetkellä, päinvastoin!

Mutta ehkä on parasta että lakkaan kommentoimasta, koska ei näitä kommentteja selvästi monikaan lue.😉 Vertaistukea samassa tilanteessa olevilta saa edelleen laittaa ja niihin voin palata kommentoimaankin. Huom.vertaistukea ei ole se, jos väitetään tietävänsä meidän suhteesta enemmän kuin me, ja käskytetään mitä minun pitää nyt tehdä. Ap

 

No minäpä kerron tositarinan jossa on terapiat käyty. Mies uppoutui terapian jälkeen nimenomaan siihen, että häntä ja hänen tunteitaan pitää ymmärtää ja paapoa, kertaakaan ei suostunut enää sen jälkeen keskustelemaan siitä miltä minusta tuntuu se että on valehdeltu ja jätetty asioita kertomatta toistuvasti ja vuosia suhteen aikana.

18 vuoden suhde päättyi siihen, kun totesin katkeroituvani päivä päivältä enemmän ja enemmän kunnes en voinut enää edes nukkua samassa sängyssä miehen kanssa. En nähnyt minkään näköistä järkeä jatkaa suhteessa, vaikka ero olikin minun kannaltani taloudellinen katastrofi.

Vaikka ap kuinka vakuuttaa, että kaikki on hyvin, niin ei se vain nyt ole. Ei tätä keskustelua olisi muuten aloitettu. Mutta siinähän sitten ap vakuuttelet itsellesi (eli käytännössä valehtelet), että kuinka ihana mies sulla on. Voi sitä elämänsä noinkin kuluttaa. Ei mulla muuta.

Vierailija kirjoitti:

Luottamus on vaikea saada takaisin, mutta ajan kanssa ja itsensä kanssa töitä tehden.

Voit miettiä, että mikä olisi kamalinta mitä voisi käydä, tai mikä paljastuminen olisi pahinta. Ja mitä sitten, miten se vaikuttaisi sinuun, häneen, yhteiseen elämäänne. 

Oma mies meinasi pettää yli 20v sitten, mutta ei saanut seisokkia. On oikeasti herkkä, eli uskon täysin että omatunto esti pettämisen :D Toisaalta mitä sitten vaikka olisikin pettänyt loppuun asti, ajattelen nyt kylmästi. Hän palvelee minua rakkauden teoilla, kuten minäkin häntä. 

Epätäydellisyyden hyväksyminen itsessä ja toisessa sekä armollisuuden tarpeen hyväksyminen. Näitä kun miettii syvällisesti, niin elämä, edes se että toinen pettäisi ei enää pelota.

Totta puhut. En tiedä miten suhtautuisin, jos mies olisi pettänyt, ollut toisen naisen kanssa, mutta turhahan tuollaisia on edes miettiä. Nyt on tämä tilanne, ja se ei meitä eroon vie. Kyllä muut asiat elämässä ja suhteessa ratkaisee.

Kiitos kommentista, näitä aitoja pohdintoja ja kokemuksia on hienoa lukea 😊 Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin kiinnostaisi tämä aihe, mutta aina ilmestyy nuo jankkaajat ja käännyttäjät paikalle näihin. Ap kirjoitti jo aloituksessa, että suhde jatkuu. Ettekö voi hyväksyä tätä? Miksi se teitä kiinnostaa? Jos ei ole muuta sanottavaa kuin että ap on teidän kaikkitietävien mielestä päättänyt väärin, niin ei ole pakko vastata mitään koko ketjuun. Kunnioittakaa ap:n päätöstä ja aloitusta ja pysykää aiheessa. 

Itselläni on samantyylinen tilanne, mutta palsta-aika loppuu kohta. Pääsisin yli parhaiten, jos mies ottaisi kunnolla vastuun ja yrittäisi hyvittää asian, mutta ei ole tapahtunut riittävästi. 

Kiitos. Juuri näin. En ole eroamassa miehestä, vaan juuri sun kaltaisten kanssa olisi mukava keskustella. Saman kokeneiden kanssa. Onneksi heitä on ketjuun uskaltautunutkin, noista päänaukojista huolimatta. Ja ei, en pidä päänaukojina eri mieltä olevia

Ei tuo ole kykeneväinen mihinkään terapiaan lähtemään. 

Tuolla joku aiemmin kommentoi sen hyväksymisestä, ettei voi enää koskaan luottaa. Minä olen varmaan sen tavallaan hyväksynyt. Toisaalta en ole koskaan oikein luottanutkaan ja osoittautui, että olin siinä oikeassa. Nykyään voin luottaa enemmän, tekoihin ja pysyvyyteen luotankin. Tiedän, ettei kovin helposti petä enää ja huomaan kyllä, jos pettää, enkä enää anna anteeksi. En kai ole antanut niitä vanhojakaan, mutta tarkoitan, että jos vielä pettää, niin saa lähteä laputtamaan tai vaihtoehtoisesti suhde avataan ja me elämme vain kumppanuussuhteessa. Emotionaalisesti en luota enää ehkä ikinä.

En tosin luota enää muutenkaan kuin itseeni. 

Jos tämä loppuu, en halua enää kumppania. Elämä perheenä ja tutun kumppanin kanssa, jonka kanssa on kaikki rakennettu yhdessä ja arki toimii, menee kumminkin edelle sinkkuelämästä jossain kämäisessä kerrostalossa. Mutta jos eroaisin, niin yhteen en ainakaan enää koskaan kenenkään kanssa muuttaisi enkä luopuisi vapaudestani. Olen muuttunut todella paljon tämän suhteen aikana niin hyvässä kuin pahassakin. En ole enää kovin kiinnostunut mistään parisuhdeasioista ja nauttisin yksinolosta, mutta eristäytyisin ehkä täysin eikä sekään ole hyvä asia. Olen arvionut tämän parhaaksi tilanteeksi itselleni, vaikka haasteitakin on ja opin niistä lisää. On pitänyt opetella laittamaan itsensä ensimmäiseksi. Ilman kusipäitä elämässäni en olisi ikinä oppinut enkä vieläkään ole kovin hyvä siinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luottamus on vaikea saada takaisin, mutta ajan kanssa ja itsensä kanssa töitä tehden.

Voit miettiä, että mikä olisi kamalinta mitä voisi käydä, tai mikä paljastuminen olisi pahinta. Ja mitä sitten, miten se vaikuttaisi sinuun, häneen, yhteiseen elämäänne. 

Oma mies meinasi pettää yli 20v sitten, mutta ei saanut seisokkia. On oikeasti herkkä, eli uskon täysin että omatunto esti pettämisen :D Toisaalta mitä sitten vaikka olisikin pettänyt loppuun asti, ajattelen nyt kylmästi. Hän palvelee minua rakkauden teoilla, kuten minäkin häntä. 

Epätäydellisyyden hyväksyminen itsessä ja toisessa sekä armollisuuden tarpeen hyväksyminen. Näitä kun miettii syvällisesti, niin elämä, edes se että toinen pettäisi ei enää pelota.

 

Jos rakastaa toista ei edes harkitse pettämistä. Simple as that.

Joskus ei tarvitse harkitsemista, vaan tilanne vaan menee pieleen. Liha, houkutus ja imartelu vie, vaikka oikeasti et haluisi koska rakastat toista.

Periaatteessa olet ihan oikeassa, mutta kun ikää tulee lisää, niin ymmärtää, että käytäntö ei aina mene täydellisesti tai toivotunlaisesti. Elämä ei ole simppeliä kuin papereilla.

Toisekseen, ihan jokainen on pettänyt kumppaniaan vähintään ajatuksen tasolla. Se että katsoo toista himoiten on jo huorin tekemistä Ison Kirjan mukaan. Jokainen on myös murhaaja, koska jo se että ajattelee toisesta pahasti on tappamista.

Tämän epätäydellisyyden ymmärtäminen on joskus liian kipeää ja ihminen kieltää ja väittää olevansa hyvä tyyppi, jolle ei tulisi mieleenkään tehdä koskaan mitään ikävää kenellekään.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin kiinnostaisi tämä aihe, mutta aina ilmestyy nuo jankkaajat ja käännyttäjät paikalle näihin. Ap kirjoitti jo aloituksessa, että suhde jatkuu. Ettekö voi hyväksyä tätä? Miksi se teitä kiinnostaa? Jos ei ole muuta sanottavaa kuin että ap on teidän kaikkitietävien mielestä päättänyt väärin, niin ei ole pakko vastata mitään koko ketjuun. Kunnioittakaa ap:n päätöstä ja aloitusta ja pysykää aiheessa. 

Itselläni on samantyylinen tilanne, mutta palsta-aika loppuu kohta. Pääsisin yli parhaiten, jos mies ottaisi kunnolla vastuun ja yrittäisi hyvittää asian, mutta ei ole tapahtunut riittävästi. 

Kiitos. Juuri näin. En ole eroamassa miehestä, vaan juuri sun kaltaisten kanssa olisi mukava keskustella. Saman kokeneiden kanssa. Onneksi heitä on ketjuun uskaltautunutkin, noista päänaukojista huolimatt

Ei tuo ole kykeneväinen mihinkään terapiaan lähtemään. 

Tuolla joku aiemmin kommentoi sen hyväksymisestä, ettei voi enää koskaan luottaa. Minä olen varmaan sen tavallaan hyväksynyt. Toisaalta en ole koskaan oikein luottanutkaan ja osoittautui, että olin siinä oikeassa. Nykyään voin luottaa enemmän, tekoihin ja pysyvyyteen luotankin. Tiedän, ettei kovin helposti petä enää ja huomaan kyllä, jos pettää, enkä enää anna anteeksi. En kai ole antanut niitä vanhojakaan, mutta tarkoitan, että jos vielä pettää, niin saa lähteä laputtamaan tai vaihtoehtoisesti suhde avataan ja me elämme vain kumppanuussuhteessa. Emotionaalisesti en luota enää ehkä ikinä.

En tosin luota enää muutenkaan kuin itseeni. 

Jos tämä loppuu, en halua enää kumppania. Elämä perheenä ja tutun kumppanin kanssa, jonka kanssa on kaikki rakennettu yhdessä ja arki toimii, menee kumminkin edelle sinkkuelämästä jossain kämäisessä kerrostalossa. Mutta jos eroaisin, niin yhteen en ainakaan enää koskaan kenenkään kanssa muuttaisi enkä luopuisi vapaudestani. Olen muuttunut todella paljon tämän suhteen aikana niin hyvässä kuin pahassakin. En ole enää kovin kiinnostunut mistään parisuhdeasioista ja nauttisin yksinolosta, mutta eristäytyisin ehkä täysin eikä sekään ole hyvä asia. Olen arvionut tämän parhaaksi tilanteeksi itselleni, vaikka haasteitakin on ja opin niistä lisää. On pitänyt opetella laittamaan itsensä ensimmäiseksi. Ilman kusipäitä elämässäni en olisi ikinä oppinut enkä vieläkään ole kovin hyvä siinä. 

On kyllä ikävää jos mies ei suostu terapiaan. Se tekisi hyvää varmasti molemmille, paitsi jos mies ei ota sieltä mitään vastaan, mutta jos susta tuntuu niin sinnehän voi mennä yksinkin. Itse ehkä varaisin ajan ja ilmoittaisin sen miehelle, jos ei tule niin se kertoo paljon. Mutta menisin kuitenkin itse yksin sinne asioita käsittelemään ammattilaisen kanssa. Ei varmaan ainakaan haitaksi olisi.

Itselläni on myös samat ajatukset tuosta että jos eroaisimme, en enää ajattele parisuhteeseen alkavani. Ei enää. Enkä onneksi ole miehestä riippuvainen mitenkään, mulla on asunto, työ ja säästöjä kyllä. Mutta tällä hetkellä ei kyllä ole minkäänlaista ajatusta erosta, kun asiat on nyt paremmin kuin aikoihin! Ap

Surullista jos ette koe hyvää parisuhdetta koskaan jos ette enää aio uutta suhdetta alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Surullista jos ette koe hyvää parisuhdetta koskaan jos ette enää aio uutta suhdetta alkaa.

Höpsis nyt. Minulla on ollut pitkä hyvä parisuhde. Se ei ole ollut täydellinen, suhteet ja ihmiset kun eivät sitä ole, mutta se on ollut kokonaisuus katsoen hyvä. Ja olen saanut suhteelta paljon, lisäksi rakastan miestäni ja hän minua. Uuteen suhteeseen ei siis ole mitään tarvetta. Eikä kahta suhdetta muutenkaan kannata samaan aikaan pitää, vinkiksi vain sinulle. Ap

En oikein tiedä miten tuollaisen asian voisi korjata. Jos et kerran luota mieheen, niin sitten et luota. Thats it. 

Mitä luulet, olisitko onnellisempi, jos eroaisitte? Jos vastaus on sinulle ilmiselvästi se, että olisit onnellisempi ilman miestäsi, niin sitten asia on päivänselvä: eroa.

Minulle suhteessa suuri ongelma ei ollut päästä yli isoista asioista, eli niistä, joiden kanssa terapiassakin käytiin.

Sen sijaan en päässyt yli juuri siitä, että aivan yhdentekevistä, pienistä asioista piti valehdella. Se tuntui siltä, että mies ei luota minuun, minun käsittelykykyyni ja aikuisuuteeni, vaan siloittelee asioita ja kohtelee kuin lasta, antaa tietoa sovelletusti minun oletetun ymmärryskykyni mukaan.

Koin, että terapian myötä vaikka mies toki ymmärsikin jotain asioita paremmin kuin ennen, hän samalla muuttui jotenkin ikään kuin yläpuolellani olevaksi kaiken tietäväksi holhoajaksi, joka sanoittaa minun tunteitani.

Ei ehkä ap vertaistukea jota toivoit, mutta antaa kenties jotain ajattelun aihetta?

Meillä meni kuten joku alussa sanoi, että pettäminen pelasti suhteen. Meillä oli koko ajan riitaa eikä tietty mitä tehdä, sitten minä kerran kännissä petin. Päätettiin jatkaa sen oman miehen kanssa, mutta hän petti kostoksi. Sen jälkeen tilit oli tasan. Kumpikaan ei enää toista voinut syyttää, itsehän oli tehnyt samoin. Sitten puhuttiin, puhuttiin, puhuttiin. Että ollaanko tosissamme yhdessä vai ei ja käytiin kaikki läpi mitä olo hampaankolossa. Siitä ei jäänyt epäluottamusta koska no, siis me oltiin molemmat yhtä syyllisiä. Sen jälkeen mentiin naimisiin, perustettiin perhe. Nyt on pettämisistä 28 vuotta ja kaikki on tosi hyvin. Usein jälkeenpäin on puhuttu että jos ei pettämistä olisi ollut niin oltaisiin erottu hirveissä riidoissa lopullisesti. Koetaan että se pelasti meidän suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä meni kuten joku alussa sanoi, että pettäminen pelasti suhteen. Meillä oli koko ajan riitaa eikä tietty mitä tehdä, sitten minä kerran kännissä petin. Päätettiin jatkaa sen oman miehen kanssa, mutta hän petti kostoksi. Sen jälkeen tilit oli tasan. Kumpikaan ei enää toista voinut syyttää, itsehän oli tehnyt samoin. Sitten puhuttiin, puhuttiin, puhuttiin. Että ollaanko tosissamme yhdessä vai ei ja käytiin kaikki läpi mitä olo hampaankolossa. Siitä ei jäänyt epäluottamusta koska no, siis me oltiin molemmat yhtä syyllisiä. Sen jälkeen mentiin naimisiin, perustettiin perhe. Nyt on pettämisistä 28 vuotta ja kaikki on tosi hyvin. Usein jälkeenpäin on puhuttu että jos ei pettämistä olisi ollut niin oltaisiin erottu hirveissä riidoissa lopullisesti. Koetaan että se pelasti meidän suhteen.

On aivan eri säätää ja sählätä jotain nuorena, kun muutenkin elämä on yhtä draamaa ja kaikki tunteet velloo sinne tänne kuin vaiheessa, jossa yhdessä on oltu pitkään, rakennettu kaikki ja lapsetkin ehkä on. Siinä vaiheessa on aivan erilainen oikeutus odottaa, että aikuiset, ne vanhemmat, eivät ala söhläämään kuin teinit pettämisineen ja kostopettämisineen.

Toivottavasti nykyään kuitenkin osaatte käsitellä ongelmia muutoin kuin hakemalla tasaraha-syyllisiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut parisuhteessa missä ei ole luottamusta ja sen jälkeen suhteessa, jossa luottamus on molemminpuolinen. En kyllä koe jalostuneeni siinä suhteessa, missä piti miettiä onko toinen rehellinen vai ei. Eikä tehnyt kyllä miehestäkään ihanampaa, vaikka käytiin terapiassakin. Parisuhde, jossa luottamus pelaa ja kumpaakin kunnioitetaan, on aivan jotain toista. Aikuinen ihminen ottaa vastuun tekemisistään, oli tausta mikä tahansa

Se on juurikin noin.

Ap saa valehdella itselleen niin paljon kuin haluaa. Sitähän hän täältä hakee, oikeutusta omalle valehtelulle.

Jos valitsee olosuhteet missä ei ole onnellinen niin miksi pitäisi olla onnellinen? Suosittelen että jos luottamusta ja onnea ei ole, mutta halut olla suhteessa niin luovut onnellisuuden tavoittelusta ja tyydyt siihen mitä valitsit. Jatkuva terapia rumba ei teitä onneliseksi tee, päinvastoin väsytte jatkuvaan märehtemiseen ja sitä onnea ei löydy koska haluat märehtiä miestä joka kulmalta. 

Aina jokin traumatausta syynä pettämiselle ja muulle huonolle käytökselle. Mitä jos nämä traumaihmiset harkitsisivat ihan kunnon terapiaa jos syynä on oikea trauma. Taitaa olla trauma tekosyynä kun kyllästyttää ja haluaa vähän seikkailla. 

Olin pari vuotta sitten  itse samassa tilanteessa kuin ap. Ei siinä muu auttanut kuin ero. Ex-puolisollakin oli traumatausta kun lapsuudessa isoveli sai kaiken huomion ja kiusasi pikkuveljeään. Vanhemmat eivät puuttuneet kiusaamiseen. En tiedä oliko tämä tehnyt miehestä kieron pettäjän, vai oliko ihan synnynnäistä sitten tämä käytös. 

Sen sijaan en päässyt yli juuri siitä, että aivan yhdentekevistä, pienistä asioista piti valehdella. Se tuntui siltä, että mies ei luota minuun, minun käsittelykykyyni ja aikuisuuteeni, vaan siloittelee asioita ja kohtelee kuin lasta, antaa tietoa sovelletusti minun oletetun ymmärryskykyni mukaan.

Saman kokenut. Lisäksi jokaisessa riidassa mies itse otti asian esille tyyliin, että kun suutuin, kun hän taas oli myöhässä ja näin minäkin myöhästyin jostain, hän totesi, että niin kun sä et voi antaa mulle anteeksi sitä pettämistä, joo ymmärrän, sä olet mulle vihainen ja olet ihan oikeassa. Myöhästelyt eivät loppuneet, tietenkään.

Mitään asiaa ei enää voitu käsitellä erillään tästä, vaan jonkun mutkan kautta päädyttiin keskustelemaan siitä pettämisestä ja tilanne oli juuri kuin ap kuvaa, että minä ihmettelin, mikä minussa on vikana, kun en pääse asiassa yli.

Eli ap, vaikka näennäisesti sun mies nyt niin ymmärtää sun tunteita ja niin ottaa vastuun jne. niin todellisuudessa hän pienillä valheillaan tekee aivan samaa kuin pettäessään: käyttää henkistä valtaa sinuun, valaa epävarmuutta, pitää sua pihdeissä.

Siksi sinä nyt ihmettelet, että mikä SINUSSA on vikana. Ei ole vika sinussa. Mun silmät tähän aukaisi hyvä ystävä, joka sanoi, että etkö näe, mitä tuossa oikeasti tapahtuu.