Miten jatkaa onnellisesti suhteessa, jossa ei luottamus ole kunnossa? Kokemuksia kellään vastaavasta?

En vois olla suhteessa, jossa toiseen ei voi luottaa. Jokainen askel, jonka otat horjuu kokoajan luottamuspulan takia ja se heijastuu elämän joka osa-alueeseen. Luotan itseeni ja olen itselleni rehellinen, ja vaadin sitä läheisiltäni myös. Muut painukoon muualle horjuttamasta omaa tasapainoani.

Ihmeellisesti luette vain osan aloituksesta. Aloituksen syy selviää sen viimeisestä kappaleesta, ja toki olen sen hyvin moneen kertaan sanonut jo kommenteissanikin, eli vertaistuen hakeminen, saman kokeneilta. Olisi teillekin paljon helpompaa lukea koko aloitus ja todeta että ei teillä ole antaa vertaistukea = turha kommentoida.

Onneksi olen saanut mitä olen toivonut, eli vertaistukea. Ja mahdollisesti myös antanut sitä jollekin. Nuo länkytykset on aivan turhia, ei ne osu minussa mihinkään. Olen erittäin paljon niiden yläpuolella 😊 Ap

Olen ollut parisuhteessa missä ei ole luottamusta ja sen jälkeen suhteessa, jossa luottamus on molemminpuolinen. En kyllä koe jalostuneeni siinä suhteessa, missä piti miettiä onko toinen rehellinen vai ei. Eikä tehnyt kyllä miehestäkään ihanampaa, vaikka käytiin terapiassakin. Parisuhde, jossa luottamus pelaa ja kumpaakin kunnioitetaan, on aivan jotain toista. Aikuinen ihminen ottaa vastuun tekemisistään, oli tausta mikä tahansa

Jos vertaistukea haluat, niin kyllä, olin pitkään suhteessa, jossa mietin voinko luottaa vai en. Kun kaikki paskat paljastui, niin tajusin, kuinka paljon valetta toinen osapuoli onkaan vuosien saatossa sanonut valheiden peitoksi.

Heitin sellaisen miehen pois ja päivääkään en ole katunut. Mitä sitä tuhlaamaan aikaa ja miettimään voiko jatkossakaan luottaa vai ei, kun en usko vuosia valehtelevan tyypin muuttuvan tulevaisuudessa. Itteäs vaan huijaat tuolla tavalla eläen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisesti luette vain osan aloituksesta. Aloituksen syy selviää sen viimeisestä kappaleesta, ja toki olen sen hyvin moneen kertaan sanonut jo kommenteissanikin, eli vertaistuen hakeminen, saman kokeneilta. Olisi teillekin paljon helpompaa lukea koko aloitus ja todeta että ei teillä ole antaa vertaistukea = turha kommentoida.

Onneksi olen saanut mitä olen toivonut, eli vertaistukea. Ja mahdollisesti myös antanut sitä jollekin. Nuo länkytykset on aivan turhia, ei ne osu minussa mihinkään. Olen erittäin paljon niiden yläpuolella 😊 Ap

Moni on kokeneet saman kuin sinä ja ovat tulleet vain entistä onnettomammiksi kun ovat jääneet tuollaiseen suhteeseen, sen takia kenties varoittavat sua tekemästä samaa virhettä. 

Kumppanisi aiemmat teot osoittavat, että hän ei ole ollut luottamuksen arvoinen, ja tämä epävarmuus vaikuttaa väistämättä hyvinvointiisi. Miksi hyväksyt tämän? Luottamus on suhteen perusta, ja sen puute ei ole vain ohimenevä este. Jatkuva epävarmuus vie sinulta rauhan ja onnellisuuden. Itsearvostus tarkoittaa, että tiedät, että ansaitset suhteen, jossa voit luottaa kumppaniisi täysin. Jos et voi luottaa häneen, miksi pysyisit tilanteessa, joka ei palvele sinun tarpeitasi? Lähteminen ei ole heikkoutta, vaan vahvuutta. Se on osoitus siitä, että arvostat itseäsi ja omia tarpeitasi. 

Minä luulen, että Ap tarvitsisi terapiaa. Ei kukaan tasapainoinen ihminen ajattele, että suhde on hyvä ilman luottamusta. Luottamuksen merkityksen trivialisointi tuolla tavalla on traumaoire.

Itse näen asian siten, että pitkässä parisuhteessa sattuu ja tapahtuu paljon asioita. Kummallekin tulee varmasti joku ihastuminen, tms. tai joku muu asia, joka ravistelee liittoa. Jostain tilaisuus tekee varkaan ja jostain toisesta ei tee. Mutta, jos näet siten, että yhdestä virheestä "rankaiset", pysyt suhteessa, mutta päätät että asiat ei ikinä palaa ennalleen, niin siitä kärsii ihan jokainen perheenjäsen. 

Eli noin ei kannata elämäänsä elää. Sanon tämän kokemuksesta, sillä anoppini elää juuri noin. Hänellä on hyvä mies, joka on kerran 30 vuotta sitten hairahtunut. Vaikka aikaa on kulunut, niin anoppi kuljettaa tätä väärinkohtelua mukanaan, ihan kuin se olisi joku aarre.

Jos teillä on lapsia, niin kannattaa yrittää taistella tämän läpi. Jos ei, niin sitten mielestäni ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisesti luette vain osan aloituksesta. Aloituksen syy selviää sen viimeisestä kappaleesta, ja toki olen sen hyvin moneen kertaan sanonut jo kommenteissanikin, eli vertaistuen hakeminen, saman kokeneilta. Olisi teillekin paljon helpompaa lukea koko aloitus ja todeta että ei teillä ole antaa vertaistukea = turha kommentoida.

Onneksi olen saanut mitä olen toivonut, eli vertaistukea. Ja mahdollisesti myös antanut sitä jollekin. Nuo länkytykset on aivan turhia, ei ne osu minussa mihinkään. Olen erittäin paljon niiden yläpuolella 😊 Ap

 

Moni on kokeneet saman kuin sinä ja ovat tulleet vain entistä onnettomammiksi kun ovat jääneet tuollaiseen suhteeseen, sen takia kenties varoittavat sua tekemästä samaa virhettä. 

Voisin lyödä vetoa, että näissä tapauksissa ei yleensä ole taustalla myös läpi käytyä psykoterapiaa, sekä yksilönä että yhdessä. Ymmärrän hyvin että jos apua ei olisi haettu ja saatu, tilanne olisi täysin eri. Nyt kuitenkaan ei ole siitä kyse, eikä meillä todellakaan ole mitään syytä erota tällä hetkellä, päinvastoin!

Mutta ehkä on parasta että lakkaan kommentoimasta, koska ei näitä kommentteja selvästi monikaan lue.😉 Vertaistukea samassa tilanteessa olevilta saa edelleen laittaa ja niihin voin palata kommentoimaankin. Huom.vertaistukea ei ole se, jos väitetään tietävänsä meidän suhteesta enemmän kuin me, ja käskytetään mitä minun pitää nyt tehdä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisesti luette vain osan aloituksesta. Aloituksen syy selviää sen viimeisestä kappaleesta, ja toki olen sen hyvin moneen kertaan sanonut jo kommenteissanikin, eli vertaistuen hakeminen, saman kokeneilta. Olisi teillekin paljon helpompaa lukea koko aloitus ja todeta että ei teillä ole antaa vertaistukea = turha kommentoida.

Onneksi olen saanut mitä olen toivonut, eli vertaistukea. Ja mahdollisesti myös antanut sitä jollekin. Nuo länkytykset on aivan turhia, ei ne osu minussa mihinkään. Olen erittäin paljon niiden yläpuolella 😊 Ap

 

Moni on kokeneet saman kuin sinä ja ovat tulleet vain entistä onnettomammiksi kun ovat jääneet tuollaiseen suhteeseen, sen takia kenties varoittavat sua tekemästä samaa virhettä. 

Voisin lyödä vetoa, että näissä tapauksissa ei yleensä ole ta

Valitettavasti on usein niin, että ulkopuoliset huomaavat suhteen ongelmat ennen kuin itse osapuolet tunnistavat ne. Rakastuneena on helppoa katsoa asioita ruusunpunaisten lasien läpi ja haluta uskoa vain kumppanin hyviin puoliin, vaikka hänen teot olisivat ristiriidassa sanojen kanssa.

Älykkyyttä on kuitenkin kyky tarkastella omaa suhdetta myös loogisesti, eikä vain tunteiden kautta. On tärkeää pystyä erottamaan faktat tunteista ja arvioimaan, onko suhde todella sellainen, jonka haluat. Tämä itsereflektio voi olla vaikeaa, mutta kun opit tarkastelemaan asioita objektiivisesti, voit paremmin arvioida, onko kumppanisi ja suhteenne arvoisia investointeja.

Vierailija kirjoitti:

Minä luulen, että Ap tarvitsisi terapiaa. Ei kukaan tasapainoinen ihminen ajattele, että suhde on hyvä ilman luottamusta. Luottamuksen merkityksen trivialisointi tuolla tavalla on traumaoire.

Itselle tuli kanssa mieleen, että myös AP:lla on traumataustaa ja kenties jonkin sortin läheisriippuvuutta. 

Miksi valita suhde, jossa on ollut jatkuvaa valehtelua ja edelleen luottamusongelmia kun voi valita sellaisenkin suhteen missä kumppani on aina osoittanut olevansa rehellinen ja häneen voi luottaa. En vain tajua.

Vierailija kirjoitti:

Itse näen asian siten, että pitkässä parisuhteessa sattuu ja tapahtuu paljon asioita. Kummallekin tulee varmasti joku ihastuminen, tms. tai joku muu asia, joka ravistelee liittoa. Jostain tilaisuus tekee varkaan ja jostain toisesta ei tee. Mutta, jos näet siten, että yhdestä virheestä "rankaiset", pysyt suhteessa, mutta päätät että asiat ei ikinä palaa ennalleen, niin siitä kärsii ihan jokainen perheenjäsen. 

Eli noin ei kannata elämäänsä elää. Sanon tämän kokemuksesta, sillä anoppini elää juuri noin. Hänellä on hyvä mies, joka on kerran 30 vuotta sitten hairahtunut. Vaikka aikaa on kulunut, niin anoppi kuljettaa tätä väärinkohtelua mukanaan, ihan kuin se olisi joku aarre.

Itse näen asian siten, että pitkänkin parisuhteen voi päättää jos toinen alkaa käyttäytymään paskasti. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellisesti luette vain osan aloituksesta. Aloituksen syy selviää sen viimeisestä kappaleesta, ja toki olen sen hyvin moneen kertaan sanonut jo kommenteissanikin, eli vertaistuen hakeminen, saman kokeneilta. Olisi teillekin paljon helpompaa lukea koko aloitus ja todeta että ei teillä ole antaa vertaistukea = turha kommentoida.

Onneksi olen saanut mitä olen toivonut, eli vertaistukea. Ja mahdollisesti myös antanut sitä jollekin. Nuo länkytykset on aivan turhia, ei ne osu minussa mihinkään. Olen erittäin paljon niiden yläpuolella 😊 Ap

Kuulostat narsistilta. Ei siis ihme, jos olet tuollaisessa suhteessa toisena osapuolena. Syvällä sisimmässäsi varmaan ajattelet, ettet edes ansaitse parempaa kun olet huono itsekin. 

Vierailija kirjoitti:

Minä luulen, että Ap tarvitsisi terapiaa. Ei kukaan tasapainoinen ihminen ajattele, että suhde on hyvä ilman luottamusta. Luottamuksen merkityksen trivialisointi tuolla tavalla on traumaoire.

Kun elää tarpeeksi kauan suhteessa, jossa ei voi luottaa, aivot tavallaan alkavat pitää normaalina sitä, että toiseen ei voi luottaa. Sama tilanne on ihmisillä, jotka kasvavat kodeissa, joissa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa. He ovat niin tottuneita siihen, että jollain sairaalla tavalla se tuntuu heille normaalilta, ja elämä ilman tällaista tuntuu liian vieraalta. Siksi usein tällaiset ihmiset hakeutuvat myös suhteisiin, joissa jatkuu se kotona opittu kieroutunut malli.

Luottamus on vaikea saada takaisin, mutta ajan kanssa ja itsensä kanssa töitä tehden.

Voit miettiä, että mikä olisi kamalinta mitä voisi käydä, tai mikä paljastuminen olisi pahinta. Ja mitä sitten, miten se vaikuttaisi sinuun, häneen, yhteiseen elämäänne. 

Oma mies meinasi pettää yli 20v sitten, mutta ei saanut seisokkia. On oikeasti herkkä, eli uskon täysin että omatunto esti pettämisen :D Toisaalta mitä sitten vaikka olisikin pettänyt loppuun asti, ajattelen nyt kylmästi. Hän palvelee minua rakkauden teoilla, kuten minäkin häntä. 

Epätäydellisyyden hyväksyminen itsessä ja toisessa sekä armollisuuden tarpeen hyväksyminen. Näitä kun miettii syvällisesti, niin elämä, edes se että toinen pettäisi ei enää pelota.

Vierailija kirjoitti:

Miksi valita suhde, jossa on ollut jatkuvaa valehtelua ja edelleen luottamusongelmia kun voi valita sellaisenkin suhteen missä kumppani on aina osoittanut olevansa rehellinen ja häneen voi luottaa. En vain tajua.

Koska a) toinen on tehnyt paljon töitä itsensä kanssa ja muuttunut ja b) koska tätä rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse näen asian siten, että pitkässä parisuhteessa sattuu ja tapahtuu paljon asioita. Kummallekin tulee varmasti joku ihastuminen, tms. tai joku muu asia, joka ravistelee liittoa. Jostain tilaisuus tekee varkaan ja jostain toisesta ei tee. Mutta, jos näet siten, että yhdestä virheestä "rankaiset", pysyt suhteessa, mutta päätät että asiat ei ikinä palaa ennalleen, niin siitä kärsii ihan jokainen perheenjäsen. 

Eli noin ei kannata elämäänsä elää. Sanon tämän kokemuksesta, sillä anoppini elää juuri noin. Hänellä on hyvä mies, joka on kerran 30 vuotta sitten hairahtunut. Vaikka aikaa on kulunut, niin anoppi kuljettaa tätä väärinkohtelua mukanaan, ihan kuin se olisi joku aarre.

 

Itse näen asian siten, että pitkänkin parisuhteen voi päättää jos toinen alkaa käyttäytymään paskasti. 

Jep. Mutta tässä ensin oltiin paskoja, ja sitten ei enää käyttäydytty paskasti.

Kyllä monet on kylmiä, armoa ei anneta ollenkaan. Kristittynä vaikea ymmärtää, itse kun elää jokapäiväisessä anteeksiantamisessa niin suhteessa Jumalaan kuin puolisoonkin. Ja ei, kaikkea ei voi antaa anteeksi ja väkivaltaiseen suhteeseen ei jäädä. Mutta jos ja kun toinen on muuttunut, niin kyllä sen saa antaa anteeksi, vaikka se vaikeaa onkin.

Vierailija kirjoitti:

Luottamus on vaikea saada takaisin, mutta ajan kanssa ja itsensä kanssa töitä tehden.

Voit miettiä, että mikä olisi kamalinta mitä voisi käydä, tai mikä paljastuminen olisi pahinta. Ja mitä sitten, miten se vaikuttaisi sinuun, häneen, yhteiseen elämäänne. 

Oma mies meinasi pettää yli 20v sitten, mutta ei saanut seisokkia. On oikeasti herkkä, eli uskon täysin että omatunto esti pettämisen :D Toisaalta mitä sitten vaikka olisikin pettänyt loppuun asti, ajattelen nyt kylmästi. Hän palvelee minua rakkauden teoilla, kuten minäkin häntä. 

Epätäydellisyyden hyväksyminen itsessä ja toisessa sekä armollisuuden tarpeen hyväksyminen. Näitä kun miettii syvällisesti, niin elämä, edes se että toinen pettäisi ei enää pelota.

Jos rakastaa toista ei edes harkitse pettämistä. Simple as that.