Miten te olette päässeet sinuiksi sen tosiasian kanssa, että lapsuutenne oli ristiriitainen: samat ihmiset aiheuttivat pahaa sekä hyvää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.

 

sanoo hän, joka ei taida tietää paljon ihmisen käyttäytymismekanismeista, psykologiasta. Ne trauamt vaikuttavat kaikessa, jos niitä ei käsittele. Toki voihan sitä elää työntäen koko ajan aktiivisesti sivuun asioita, jotka vaivaavat, mutta se on aika stressaavaa ja sanoisinko valheellista elämää. Silloin ihminen todennäköisesti on myös joku toinen, kuin itsensä, koska ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi kipujensa kanssa

Nykyajan traumapsykologiassa eteenee sellainen ajatus, että loputon vellominen menneissä ja niiden käsittely ei ole edes tervettä. Kun ne on kertaalleen käynyt läpi niin päästä irti.

Lähde? Jos et ole alan ihminen niin älä neuvo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.

 

sanoo hän, joka ei taida tietää paljon ihmisen käyttäytymismekanismeista, psykologiasta. Ne trauamt vaikuttavat kaikessa, jos niitä ei käsittele. Toki voihan sitä elää työntäen koko ajan aktiivisesti sivuun asioita, jotka vaivaavat, mutta se on aika stressaavaa ja sanoisinko valheellista elämää. Silloin ihminen todennäköisesti on myös joku toinen, kuin itsensä, koska ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi kipujensa kanssa

Nykyajan traumapsykologiassa eteenee sellainen ajatus, että loputon vellominen menneissä ja niiden käsittely ei ole edes tervettä. Kun ne on kertaalleen käynyt läpi niin päästä irti.

 

Niin, jo

Se on ruminointia jos vuosikausia vatkaa asioita joka kulmasta. 

Vierailija kirjoitti:

En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.

tämä, lopettamalla asiasta vatvomisen. Asiat on hyvä tiedostaa, mutta näissä vellominen ja hyvityksen hakeminen ei tuota mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.

 

sanoo hän, joka ei taida tietää paljon ihmisen käyttäytymismekanismeista, psykologiasta. Ne trauamt vaikuttavat kaikessa, jos niitä ei käsittele. Toki voihan sitä elää työntäen koko ajan aktiivisesti sivuun asioita, jotka vaivaavat, mutta se on aika stressaavaa ja sanoisinko valheellista elämää. Silloin ihminen todennäköisesti on myös joku toinen, kuin itsensä, koska ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi kipujensa kanssa

Nykyajan traumapsykologiassa eteenee sellainen ajatus, että loputon vellominen menneissä ja niiden käsittely ei ole edes tervettä. Kun ne on kertaalleen käynyt läpi niin päästä irti.

Lähde? Jos et ole alan i

Googleta vaikka tuo sana ruminointi jos haluat asiasta tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.

tämä, lopettamalla asiasta vatvomisen. Asiat on hyvä tiedostaa, mutta näissä vellominen ja hyvityksen hakeminen ei tuota mitään. 

itsellänikin siis pskoja lapsuuden kokemuksia koko repullinen eli en vähättele asiaa. Elämäsi ei kuitenkaan helpota sillä kun roikut näissä kokemuksissa kiinni ja annat niiden pilata myös loppuelämäsi. Elämässä ei ne tilit tasaannu ihan samaan tyyliin kun saduissa.

Minulla on ollut samanlainen veli. Ymmärrän sinua. Olen vaan hyväksynyt asian, koska sille ei enää voi mitään  Kyllä se nuorena vaikutti itsetuntoon, mutta toisaalta ei odottanut elämästä ja maailmalta liikoja. 

Miten ap tulet toimeen veljesi kanssa?

Minun isoveljeni oli väkivaltainen läpi lapsuuden ja vähän sen ylikin. 

Nyt esittää ikään kuin oltaisiin hyvissä väleissä. 

Yrittämällä ajatella, että ihmisiä nekin vain on omine vikoineen ja ehkä kaikki muumit ei o laaksossa. 

Realistinen tosiasia on se, että yksikään asia tässä maailmassa ei ole vain hyvä, aina on se kääntöpuoli jollainlailla mukana. Pahat asiat voi olla kyllä läpeensä pahoja jossa ei ole mitään hyvää mukana.

Negatiivisuudella on paljon suurempi voima kuin positiivisuudella, ikävä kyllä. Positiivisuutta on vieläpä niin vähän, että pahuus jyllää silkalla volyymillaan, negatiivisuutta on niin paljon, että positiivisia asioita ei ole riittävästi kompensoimaan sitä, ja useimmiten negatiiviset asiat vaikuttavat jokapäiväiseen elämään voimakkaasti, positiiviset asiat ovat pelkkiä merkityksettömiä pikkuasioita :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vatvo aikuisena lapsuuden juttuja vaan elän sitä elämää, joka on tässä ja nyt.

 

sanoo hän, joka ei taida tietää paljon ihmisen käyttäytymismekanismeista, psykologiasta. Ne trauamt vaikuttavat kaikessa, jos niitä ei käsittele. Toki voihan sitä elää työntäen koko ajan aktiivisesti sivuun asioita, jotka vaivaavat, mutta se on aika stressaavaa ja sanoisinko valheellista elämää. Silloin ihminen todennäköisesti on myös joku toinen, kuin itsensä, koska ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi kipujensa kanssa

Nykyajan traumapsykologiassa eteenee sellainen ajatus, että loputon vellominen menneissä ja niiden käsittely ei ole edes tervettä. Kun ne on kertaalleen käynyt läpi niin päästä irti.

Eihän kyse olisi traumasta, jos ihminen pystyy vain päättämään, että asia on nyt käsitelty ja poissa päiväjärjestyksestä.

Miten suhtautua koiraan, joka on purrut pahasti? Kierrät sen kaukaa.

Itse mietin kauhulla, mitä omat lapseni aikuisena tulevat miettimään omasta lapsuudestaan.

 T. Epätäydellinen äiti

Voi tuntea kiitollisuutta hyvistä asioista ja samaan aikaan olla hyväksymättä pahoja asioita. Ne pahat asiat pitää nimenomaan tunnistaa ja tunnustaa sellaisiksi, myös itselleen, ettei selittele parhain päin, se tervein tapa suhtautua. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä.

Ehkä kamppailet sen kanssa onko sinulla oikeutta olla vihainen, pettynyt ja surullinen siitä että sinut esim. jätettiin yksin kestämään veljesi kauhea käytös sinua kohtaan. Kyllä on, se oli väärin, se oli huonoa vanhemmuutta. Vanhempasi tuskin satuttivat sinua tahallaan mutta silti se oli väärin. En tarkoita että kannattaisi jotenkin katkeroitua, mutta jotenkinhan noita tunteita pitäisi voida käsitellä. Varsinkin jos kärsit nykyään noiden asioiden aiheuttamista ongelmista (esim. arvottomuuden, huonommuuden tunteet.)

Itselläni hälyttää kelloja, jos joku kertoessaan sanoo 'ei koskaan', 'aina' tms. Ajattelen, ihminen ei tällöin pysty kertomaan asiastaan objektiivisesti.

Sun vanhemmat on vain ihmisiä. Jos sun välit on edelleen huonot heidän tai veljesi kanssa, niin ota etäisyyttä lisää. Jos välit on hyvät, niin anna menneiden olla. Veljesi on kasvanut ja vanhempiesi arvomaailma on mikä on. Sinulla on oma elämä. Huolehdi siitä.

Vaikeinta oli kun puhutaan ja luvataan sellaista mitä ei tarkoita tosissaan. Tänään sitä ja huomenna ihan päinvastoin.

Ei perässä pysy kun on tuuliviiri jo kääntynytkin toiseen suuntaan.

Unohtakaa ne menneet ja eläkää tätä päivää. Tuollainen märehtiminen on typerää

On muotia syyttää vanhempiaan. Juuri kävin kirpparilla ja siellä myynnissä useampi kirja aiheesta: 'äiti rakas' jne.

Vierailija kirjoitti:

On muotia syyttää vanhempiaan. Juuri kävin kirpparilla ja siellä myynnissä useampi kirja aiheesta: 'äiti rakas' jne.

Joskus on todellakin aihetta syyttää. Ihminen kantaa aina mukanaan lapsuutensa haavoja, ei niistä koskaan kokonaan eroon pääse. Vanhemmat 90% vastuussa millainen lapsuus ihmisellä on.