Lue keskustelun säännöt.
Miten te olette päässeet sinuiksi sen tosiasian kanssa, että lapsuutenne oli ristiriitainen: samat ihmiset aiheuttivat pahaa sekä hyvää
28.09.2024 |
Toisaalta äiti ja isä loivat vakautta, mutta eivät koskaan puuttuneet siihen, että veljeni solvasi ja alisti minua koko lapsuuteni.
Toisaalta äiti ja isä antoivat minulle mahdollisuuksia, mutta samaan aikaan eivät olleet koskaan läsnä.
Miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua
Kommentit (83)
Todella vaikeaa kun on molempia. Paljon helpompaa jos olisi vain kurjuutta, voisi helposti päästää irti. Lapsuudessa ja aikuisuudessa oli alkoholismia, valehtelua, riitelyä ja huutoa. Jatkuvaa valtavaa stressiä ja traumoja, läheisriippuvuutta joka vie lopunkin järjen. Myös paljon hyviä hetkiä selvinä päivinä, naurua, iloa yms, mutta vuosien kamalat hetket mustaa mielen. Katkeroittaa kun toinen vanhempi halusi välttämättä jäädä lasten takia liittoon, sysää täten syyn lapsilleen. Ero olisi ollut parempi ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etäisyys auttaa, että on mahdollisimman vähän tekemisissä. Kannattaa myös ainakin kerran kertoa oma näkemys asioista, mikä kaikki meni pieleen.
Miksi? Oman äitini toiminnassa on ollut sekä hyvää että huonoa (joka ikisen vanhemman toiminnassa on). Millä tavalla hyödyttää nyt vuosia myöhemmin asiaa käsitellä? Äitini ei voi enää muuttaa toimintaansa. Pahimmillaan se saa aikaan defenssejä, ja rikkoo välejä molempiin suuntiin. Parhaimmillaankin se olisi vain anteeksipyyntö siitä, että äitini on tunne-elämältään etäinen. Mitä hän sille edes voi?
Aiheutan itsekin jatkuvasti sekä pahaa että hyvää, miksi siis tuomitsisin vanhempani?
Ymmärtämällä että ihmiset on epätäydellisiä olioita täynnä omia pakiksiaan. Edes oma äiti ei ole täydellinen vaan hänessäkin on "pimeät puolensa".
Aloita siitä että oletko sinä "täydellinen"? Jossain vaiheessa lapsuuttaan, ihminen älyää että hänen vanhempansa joita hän piti "jumalina" eivät ole absoluuttisen hyviä vaan keskeneräisiä piruparkoja. Itse älysin tämän 8-vuotiaana mutta tiedän tyypejä jotka valehtelivat itselleen aikuisikään saakka, jolloin tapahtui "freudilainen vanhempienmurha" eli vanhempien syyllistäminen ja demonisointi että he olivatkin nuorina vanhempina epäkypsiä ja tietämättömiä ja aiheuttivat sinulle traumoja joita sinä joudut nyt ratkomaan.
On ihmisiä jotka istuvat terapiassa 50-vuotiaina ja syyttävät vanhempiaan jotka heitä yli puolta nuorempina tekivät aikoinaan kasvatusvirheitä kasvattaessaan yliherkkää taiteellista nero-lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä vatvoo vain sellaiset ihmiset jotka kuvittelevat itse olevansa täydellisiä ja tekevänsä kaiken itse aina moraalisesti oikein.
Jokainen täällä tekee virheitä, toiset pahempia kuin toiset mutta 100% varmasti myös sinä olet jonkun silmissä tehnyt jotakin väärää.
Kannan täyden vastuun tekemisistäni. Ymmärrän mikä vastuu on siinä, miten kohtelee pientä olentoa, ihmistä tai eläintä, joka on täysin riippuvainen minusta. Jos kokisin, etten siihen vastuuseen kykene oikealla tavalla, en tekisi yhtään lasta.
Sinä et vain voi valvoa lastasi 24/7. Vaikka tekisit kuinka hyvin omasta mielestäsi, voit silti tehdä väärin lapsen mielestä, esim. ylihuolehtivaisuudella.
Nii
Ethän sinä ole tehny parastasi, jos lapsesi ei hyväksy sinun tapaasi toimia kasvattajana ja vanhempana. Ihme kiiltokuvaa annat itsestäsi.
Jos antaisin lapselle aidosti rakkaudellisen lapsuuden, normaalit olot jne, ja lapsi silti syyttäisi jostain, silloin todennäköisesti lapsella olisi persoonallisuushäiriö tmv. Faktat faktoina. Ihminen tietää mikä on totta ja oikein kun on rehellinen itselleen. Kaikissa tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärtämällä mistä ne heidän puutteensa vanhempina johtuivat. Esimerkiksi heidän vanhempiensa uskomukset, traumat (sisaruksen kuolema, sairaus, jne.).
Minua auttaa paljon jo se, kun asioille löytyy selitys. Kaikillahan joitakin puutteita on, ja sen takia ajattelen että ihmiset jotka sanovat, että heidän vanhempansa olivat täydellisiä, ovat kaikkein rikkinäisimpiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä vatvoo vain sellaiset ihmiset jotka kuvittelevat itse olevansa täydellisiä ja tekevänsä kaiken itse aina moraalisesti oikein.
Jokainen täällä tekee virheitä, toiset pahempia kuin toiset mutta 100% varmasti myös sinä olet jonkun silmissä tehnyt jotakin väärää.
Kannan täyden vastuun tekemisistäni. Ymmärrän mikä vastuu on siinä, miten kohtelee pientä olentoa, ihmistä tai eläintä, joka on täysin riippuvainen minusta. Jos kokisin, etten siihen vastuuseen kykene oikealla tavalla, en tekisi yhtään lasta.
Sinä et vain voi valvoa lastasi 24/7. Vaikka tekisit kuinka hyvin omasta mielestäsi, voit silti tehdä väärin lapsen mielestä, esim. ylihuolehtivaisuudella.
Nii
Ei se ihan noinkaan mene. Maailma muuttuu, samoin vanhemmuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aiheutan itsekin jatkuvasti sekä pahaa että hyvää, miksi siis tuomitsisin vanhempani?
Aiheutatko sitä lapselle? Siinä tapauksessa teet väärin. Se, että sinäkin teet väärin ei oikeuta asiaa tipan tippaa. Vai oikeutatko ehkä omat vääryytesi sillä, että sinulle on tehty väärin? Sekään ei ole oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muotia syyttää vanhempiaan. Juuri kävin kirpparilla ja siellä myynnissä useampi kirja aiheesta: 'äiti rakas' jne.
Joskus on todellakin aihetta syyttää. Ihminen kantaa aina mukanaan lapsuutensa haavoja, ei niistä koskaan kokonaan eroon pääse. Vanhemmat 90% vastuussa millainen lapsuus ihmisellä on.
Kyllä, mutta se lapsuus loppuu viimeistään kun täyttää 18v. ja silloin pitää ryhtyä aikuiseksi, halusi tai ei, ja ottaa vastuu omasta elämästään, että se on sellaista kuin itse haluaa, ja sitten pitää alkaa miettimään minkälainen vanhempi on omille lapsilleen, ja ymmärtää se, että kukaan ei ole täydellinen vanhempanakaan. Jokaisella on omat henkiset taakkansa ja parisuhteissa on ongelmia jotka väki
Kyllä se on juuri noin yksinkertaista, en ole väittänyt että se helppoa on, mutta ei voi jäädä vellomaan menneisyyteen ikuisesti, siinä menee koko elämä ohi. Se on vaan hyväksyttävä että lapsuus ei ollut täydellinen (hyvin harvalla on) jokaisen elämässä on hyviä ja huonoja aikoja, hyviä ja huonoja kokemuksia jatkuvasti, pitää keskittyä tähän hetkeen ja rakentaa parasta mahdollista tulevaisuutta itselle ja omille lapsille ja yrittää pärjätä paremmin kuin omat vanhemmat.
Hv.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheutan itsekin jatkuvasti sekä pahaa että hyvää, miksi siis tuomitsisin vanhempani?
Aiheutatko sitä lapselle? Siinä tapauksessa teet väärin. Se, että sinäkin teet väärin ei oikeuta asiaa tipan tippaa. Vai oikeutatko ehkä omat vääryytesi sillä, että sinulle on tehty väärin? Sekään ei ole oikein.
Olet harhainen, jos luulet, ettet koskaan tee lastasi kohtaan väärin. Ja se on paljon vakavampi asia, kuin olla tavallinen ihminen, joka ei aina pysty toimimaan oikein. Ei kukaan pysty.
Virheet kulkee hyvin laajalla skaalalla. Se, että vaikka tiuskahdan lapselle väsyneenä on aivan eri asia kuin vuosikausien mielipuolinen huutaminen.
Kyllä se viimeisteli hyväksynnän, kun itsekin tulin vanhemmaksi ja huomasin etten pysty tekemään lähellekään aina kaikessa oikein vaikka kuinka yrittäisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheutan itsekin jatkuvasti sekä pahaa että hyvää, miksi siis tuomitsisin vanhempani?
Aiheutatko sitä lapselle? Siinä tapauksessa teet väärin. Se, että sinäkin teet väärin ei oikeuta asiaa tipan tippaa. Vai oikeutatko ehkä omat vääryytesi sillä, että sinulle on tehty väärin? Sekään ei ole oikein.
Tässä tiivistyy pääsyy sille, miksi lapsia hankitaan nykyään niin vähän. Täydellisyys on hyvän vihollinen.
Ei se siitä johdu, ihmiset vaan tajuaa miten rankkaa lapsen kasvattaminen on eikä ryhdy siihen harkitsematta. Ja hyvä niin.
Ja sama ruikutus tosin toisessa ketjussa nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheutan itsekin jatkuvasti sekä pahaa että hyvää, miksi siis tuomitsisin vanhempani?
Aiheutatko sitä lapselle? Siinä tapauksessa teet väärin. Se, että sinäkin teet väärin ei oikeuta asiaa tipan tippaa. Vai oikeutatko ehkä omat vääryytesi sillä, että sinulle on tehty väärin? Sekään ei ole oikein.
Olet harhainen, jos luulet, ettet koskaan tee lastasi kohtaan väärin. Ja se on paljon vakavampi asia, kuin olla tavallinen ihminen, joka ei aina pysty toimimaan oikein. Ei kukaan pysty.
Virheet kulkee hyvin laajalla skaalalla. Se, että vaikka tiuskahdan lapselle väsyneenä on aivan eri asia kuin vuosikausien mielipuolinen huutaminen.
Tottakai. Mutta kuka tahansa vanhempi voi uupua ja masentua, jolloin tulee siitä huutamista myös. Ihan tavallisen kunnollisen vanhemman suusta. Valitettavasti.
Osa ihmisistä hankkii lapsia, koska kokevat, että heillä on oikeus saada lapsi, miettimättä omaa vastuutaan lapsen hyvinvoinnin suhteen.
Sitten se fiksumpi porukka miettii, että haluaa lapsia, mutta sen lisäksi, millaiset olot kykenee tarjoamaan lapselle, henkisesti, aineellisesti.
Ota avioero vanhemmistasi ja lapsiudestasi. Turha velloa menneissä mitä et voi muuttaa, jatka elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiheutan itsekin jatkuvasti sekä pahaa että hyvää, miksi siis tuomitsisin vanhempani?
Aiheutatko sitä lapselle? Siinä tapauksessa teet väärin. Se, että sinäkin teet väärin ei oikeuta asiaa tipan tippaa. Vai oikeutatko ehkä omat vääryytesi sillä, että sinulle on tehty väärin? Sekään ei ole oikein.
Olet harhainen, jos luulet, ettet koskaan tee lastasi kohtaan väärin. Ja se on paljon vakavampi asia, kuin olla tavallinen ihminen, joka ei aina pysty toimimaan oikein. Ei kukaan pysty.
Virheet kulkee hyvin laajalla skaalalla. Se, että vaikka tiuskahdan lapselle väsyneenä on aivan eri asia kuin vuosikausien mielipuolinen huutaminen.
Tottakai. Mutta kuka tahansa vanhempi voi uupua ja masentua, jolloin tulee siitä huutamista myös. Ihan tavallisen kunnollisen vanhemman suusta. Valitettavasti.
Kannattaisiko hankkia itselleen apua, niin ettei menisi vuosien huutamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki olemme vajaavaisia ihmisiä. Heikkoja jossain ja parempia jossain muussa asiassa.
Ajattele siis aina niin, että vanhempasi tekivät aikanaan parhaansa vanhempina. Heidän kapasiteettinsa ei riittänyt parempaan, koska he olivat vajaavaisia kuten me kaikki.
Anna heille sydämestäsi anteeksi, ehkä heillä ei ollut aikaa/voimia/näkökykyä tajuta tilannettasi lapsena, siksi eivät voineet auttaa.
Anna siis anteeksi, et ole itsekään ollut täydellinen, miksi vaatisi sitä muilta?
Käsittele asia ja jatka eteenpäin elämääsi.
Tuo mielipide kohdistuu ehkä niihin, joissa on ehkä ollut yksi hyvä vanhempi tai molemmat. Mutta ei näitä ns. "vajavaisuutta" korjata niitä lapsia kohtaan, joista toinen vanhempi on raiskannut lapsen, hakattu, remmillä lyöty ja haukuttu ja ivailtu. Mitään pahaa käytöstä ei tarvitse mielestäni antaa anteeksi, koska siinä ei ole oikeasti mitään hyväksyttävää. Jokainen va
Niin, ap kertoi vain siitä, että veli on kiusannut, ja vanhemmat on vain sanoneet että älkää tapelko. Ei tuollaista ole tervettä vuosikymmeniä velloa, velikin on jo aikiunen ja vanhemmat vanhuksia, mitä ne sille lapsuuden ajalle enää voi?
"Lopeta se vellominen ja mene eteenpäin!" -kommenttien heittäjien kannattaisi lukea sellainen kirja kuin Auttajan varjo. Ammattikirjallisuutta, mutta kuitenkin.
"Mikäli auttaja ei ole suostunut autettavaksi ja hyväksynyt itsessään kaikkea sitä, minkä asiakkaassaan kohtaa, ei todellista yhteyttä, ymmärrystä ja kohtaamista ihmisyyden tasolla pääse tapahtumaan. Näin auttaminen jää pintapuoliseksi, neutraaliksi tekniseksi suoritukseksi tai jopa ylhäältä alaspäin pätemiseksi, joka pahimmillaan pahentaa autettavan tuskaa. Mikäli kuvitellaan, että auttamistyö pohjautuu vain opittuun tietoon, teorioiden ja käsitteiden todellisuuteen ja kuvitellaan, että se riittää, käännetään Lindqvistin mukaan selkä sille, mikä auttamistyössä on tärkeintä; ihmisenä oleminen ja ihmisyyden jakaminen. Auttamistyö perustuu tunneyhteyteen, vuorovaikutukseen ja läsnäoloon. Kaikki varjoissa piilevä voi olla este tälle. Mikäli psykoterapeutti, psykologi, psykiatri, terapeutti sitä, terapeutti tätä tai joku muu auttamistyötä tekevä ei suostu olemaan ensin keskeneräinen ja apua tarvitseva ihminen ja vasta sitten oppinut, voidaan mielestäni varovaisesti ihmetellä, onko hän pätevä, miten pätevä ja kuka sen oikeastaan päättää."