Kun joku kertoo huolistaan, niin älkää kääntäkö keskustelua itseenne tai läheisiinne

Monella tuntuu olevan ihmeellinen ajatus siitä, että jokaikisen keskustelun on oltava tasapuolinen. Ovat varmaan samoja tyyppejä kuin ne, jotka pitävät kirjaa siitä kumpi on ottanut ensin yhteyttä, milloin ja millä tavalla.

Kai teillä nyt on muitakin läheisiä tai ystäviä kuin se yksi, jolla on syöpä tms. isompi ongelma, joten miksi tunnette pakottavaa tarvetta tilittää juuri hänelle varvasvälisilsastanne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se olisi mitätöintiä jos kertoo että on kokenut samaa?

Siksi, että et halua kuunnella ollenkaan mitä toisella on sanottavana.

Ap

No tuollahan nimenomaan sanotaan että "ymmärrän, olen kokenut saman, kerro enemmän ".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se olisi mitätöintiä jos kertoo että on kokenut samaa?

Siksi, että et halua kuunnella ollenkaan mitä toisella on sanottavana.

Ap

Miten niin ei halua?

Sellainen vaikutelma siitä syntyy. "En halua kuulla sinun ongelmastasi vaan mieluummin kertoa omaa asiaani aiheeseen liittyen." Ja hämmentävän usein se kokemus ei edes ole oma, vaan jonkun naapurin Sirpan, jota en ole koskaan tavannutkaan. 

Ap

Mutta onhan hän kuunnellut sinun ongelmasi jos hän osaa kertoa oman kokemuksensa samasta aiheesta. 

Heippa. Mitäs sulle kuuluu?

Ei kauheen hyvää, olin just s

Heh. Tuo on vähän kuin meidän duunissa. Toisaalta parempi tuokin kun täysin mykät mulkoilevat duunikamut. 

Minulla on juuri tuollainen työkaveri. Jos sille kertoo omista kuulumisistaan, huolistaan tai ylipäätään mitään omista asioistaan, se kääntää puheen ekan tai tokan lauseen jälkeen itseensä. Se ei kommentoi millään lailla mun kertomiin asioihin, vaan alkaa pajattaa omia asioitaan. Ja sitä pajatusta riittää, se voi puhua itsestään tunnin yhteenmenoon.

Niinpä en nykyään enää sille omia asioitani kerro. En ole kertonut moneen kuukauteen. Ja se ei ole edes huomannut hiljenemistäni eikä kysynyt mitään multa. Ei se huomaa, kun se pälättää vain itsestään.

Enää en juuri edes kuuntele sitä. Työjutut hoidan, mutta nekin ytimekkäästi. Eihän sitä jaksa Erkkikään kuunnella. 

Niin. Minusta tuo on tosi huolestuttavaa. Voin kertoa omakohtaisia kokemuksia asiaan liittyen. Myös siskoni voisi ottaa osaa keskusteluun. Siis jos mulla olisi sisko. Tai sen veli. No eipä mitää. Pitää mennä. Munat on etikassa. Pärjäile. Morjens.

Minulla on iäkäs ystävä joka on ollut aina melko itseriittoinen ja nyt viimeisten 3v aikana hänestä on tullut ihan hirveää seuraa just tuosta syystä, että sanompa mitä tahansa itsrstäni, iloja, neutraalia tai suruja/murheita, hän kääntää parin kolmen lauseen jälkeen jutun itseensä tai lähipiirinsä ihmisiin. Ja kamalinta onnollut havaita, ettei hän koskaan, sen oman monologinsa jälkeen, enää palaa siihen minun juttuuni. 

On tosi raivostuttavaa ja toisaalta surullista, että hän ei ole vähääkään kiinnostunut siitä puhutusta asiasta minun näkökulmastani. Hänelle on tärkeää tuoda vaan oma kokemuksensa tai mielipiteensä asiaan. 

Hänen on ollut aina vaikea kuunnella muita, tukea tai lohduttaa - hän alkaa heti vaan antamaan ohjeita miten pitää tehdä ja "tietää" olevinaan aina mikä olisi minulle parasta. Ihan hemmetin ärsyttävää.

Te avautujat! Älkää viitsikö kaataa koko likasankoanne lähimmäisen niskaan. Menkää maksulliseen terapiaan, kampaajalle tai hierojalle pajattamaan. 

Kerran ehdotin puheliaalle, moniongelmalliselle kaverilleni tätä ja hän vaan totesi, että minä tulen halvemmaksi.  Hohhoijaa. Tiedän kaiken hänen työpaikkansa ihmis- ja työsuhdekuvioista. En haluaisi.

Aloittajalla todella tärkeä kommentti! Yleensä joku "varastaa shown" ja pistää vielä pahemmaksi. Sinun huolesi mitätöityy. Vaikka itsellä olisi melkein identtinen tragedia taustalla, täytyy jaksaa kuunnella toisen tuore huoli ja mahdollisesti myöhemmin kertoa sitten oma tarina jos tilanne sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori, olen luullut että se auttaisi kun huomaa ettei ole yksin. Siksi olen usein kertonut jos itselleni on käynyt samoin kun joku papattaa murheitaan.

Riippuu ihan siitä missä vaiheessa sen asian kertoo. Mulle on joskus käynyt niin, että olen kertonut olleeni juuri sairaalassa ja keskustelukumppani on välittömästi alkanut kertoa jostain minulle tuntemattomasta läheisestään, joka oli myös juuri sairaalassa ja selostanut yksityiskohtaisesti tätä asiaa seuraavat puoli tuntia. Tämä tuskin on sinunkaan mielestä asiallista?

Ap

Et ole siis oppinut, että jotkut ihmiset ovat tuollaisia. Ovat niitä, jotka pälättävät tunnin tai pari omia asioitaan, eikä heiltä suunvuoroa saa. Mulla on pari tuollaista ystävää, enkä edes oleta, että heitä kiinnostaisi. En heille omia tärkeitä juttujani enää kerrokaan. Hyviä seuraihmisiä ovat, mutta syvällisempiä keskusteluja ja pohdiskeluja varten on ihan toisenlaiset ystävät.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi kaveri joka haluaa vain valittaa asioitaan, mutta mikään ehdotettu ratkaisu ei kelpaa. On sekin kuulijalle aika puuduttavaa, kun toinen haluaa vain vatvoa asiaa mutta ei halua mitään ratkaisua siihen.

Tuttava valitteli usein ylipainoaan, jota ei oikeasti edes ollut. Aikani jaksoin todeta, että hän on ihan normaalipainoinen... Ei auttanut. Lopulta aloin myötätuntoisesti kuuntelemaan hänen ylipainovalituksiaan kommentoimatta sen enempää. Siihen loppui valitus 😌

Minusta se on kiusallista jos joku kertoo ongelmistaan ja kuuntelija vaan nyökyttelee ja voivottelee. Tulee sellainen olo, että valittaja on antanut itsestään ja kuuntelija ei anna takaisin.

Samalla on minusta ironista ajatella, että saa itse valittaa jostain, mutta toinen ei saa valittaa takaisin. Silloinhan on itse juuri se ihminen, joka ei jaksa kuunnella sitä toista.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla todella tärkeä kommentti! Yleensä joku "varastaa shown" ja pistää vielä pahemmaksi. Sinun huolesi mitätöityy. Vaikka itsellä olisi melkein identtinen tragedia taustalla, täytyy jaksaa kuunnella toisen tuore huoli ja mahdollisesti myöhemmin kertoa sitten oma tarina jos tilanne sellainen.

En vaan pysty ajattelemaan näin. Ei se ole mitätöintiä, vaan jakamista: me olemme samassa veneessä, tämä on meille yhteinen huoli, et ole yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ollenkaan samaa mieltä. Vertaistukihan se parasta näissä asioissa on. Jos haluat vaan vuodattaa ongelmiasi jollekulle, hakeudu terapiaan. Oikeaan keskusteluun kuuluu vastavuoroisuus. 

 

Jos kerron jollekin että olen sairastunut syöpään, en halua kuulla ensimmäisenä vastauksena että niin " kuuntelijan" kumminkaimakin" ja on nyt kuollut. Ei se ole keskustelua. Tottakai pitää olla vastavuoroista, mutta sen jolla on sillä hetkellä vaikeaa, pitäisi saada kertoa vastoinkäymisensä ilman toisen mestarointia.

En koskaan tuossa tilanteessa kerro omista tai suvun kokemuksista, vaan ryhdyn kyselemään, joko olet valinnut arkun ja mitä mahtaa tapahtua lapsillesi, kun olet kuollut. Sitähän kuoleva haluaa eikä mitään tukea.

Olet törkeyden huippu...

Mulla oli kaveri joka puhui 99% prosenttia yhteisestä ajasta taukoamatta omista asioistaan, lastensa asioista, työongelmista, terveyshuolista, lukemistaan kirjoista, siivouksistaan, remonteista. Puhetulva oli niin loputon etten edes yrittänyt väliin sanoa mitään omasta elämästäni. Usein hän jossain vaiheessa kysyi  esim: mites sulla töissä. Kun aloin vastaamaan, hän jaksoi kuunnella 2 min, jonka jälkeen keskeytti ja alkoi puhua taas itsestään. Musta se oli todella kummallista. Vaikka me vietettiin aika paljonkin aikaa yhdessä, tuo ihminen ei tiennyt mun elämästä yhtään mitään. Mietin joskus, että eikö sitä itseään asia ikinä vaivannut. Ilmeisesti ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla todella tärkeä kommentti! Yleensä joku "varastaa shown" ja pistää vielä pahemmaksi. Sinun huolesi mitätöityy. Vaikka itsellä olisi melkein identtinen tragedia taustalla, täytyy jaksaa kuunnella toisen tuore huoli ja mahdollisesti myöhemmin kertoa sitten oma tarina jos tilanne sellainen.

En vaan pysty ajattelemaan näin. Ei se ole mitätöintiä, vaan jakamista: me olemme samassa veneessä, tämä on meille yhteinen huoli, et ole yksin.

Ei mene noin. Ei se, että on kokemut jotain samaa tai pahempaa, ole edellytys, että voi ymmärtää ja lohduttaa. Olennaista on kuulla, mitä toinen on kokenut, ja osoittaa myötätuntoa.

Ennen kuin luen ketjua läpi, haluan pelkän otsikon lukeneena kysyä aloittajalta ja muilta yhden kysymyksen: Missä kohtaa kuvattua tilannetta - jossa joku kertoo huolistaan - on tarkoitus, että tilanteesta tulee keskustelu, johon molemmat osapuolet ottavat osaa?

Tottakai on selvää, että on puheenvuorot. Ensin puhuu yksi. Tässä tapauksessa siis henkilö, joka kertoo huolistaan. Mutta mitä sen jälkeen on määrä tapahtua? Onko tarkoitus, että tilanteessa mukana oleva toinen ihminen on hiljaa? Vai onko tilanteessa kysymys keskustelusta? Onko tarkoitus, että tilanteessa mukana oleva toinen ihminen ottaa osaa keskusteluun? 

Eli onko kysymys monologista vai dialogista?

Jos kysymys on monologista - eli "joku kertoo huolistaan" - niin onko tilanteessa läsnä oleva toinen osapuoli tietoinen siitä, että kyse on monologista eikä keskustelusta?

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin luen ketjua läpi, haluan pelkän otsikon lukeneena kysyä aloittajalta ja muilta yhden kysymyksen: Missä kohtaa kuvattua tilannetta - jossa joku kertoo huolistaan - on tarkoitus, että tilanteesta tulee keskustelu, johon molemmat osapuolet ottavat osaa?

Tottakai on selvää, että on puheenvuorot. Ensin puhuu yksi. Tässä tapauksessa siis henkilö, joka kertoo huolistaan. Mutta mitä sen jälkeen on määrä tapahtua? Onko tarkoitus, että tilanteessa mukana oleva toinen ihminen on hiljaa? Vai onko tilanteessa kysymys keskustelusta? Onko tarkoitus, että tilanteessa mukana oleva toinen ihminen ottaa osaa keskusteluun? 

Eli onko kysymys monologista vai dialogista?

Jos kysymys on monologista - eli "joku kertoo huolistaan" - niin onko tilanteessa läsnä oleva toinen osapuoli tietoinen siitä, että kyse on monologista eikä keskustelusta?

 

Loistavasti kysytty! Haluan kovasti kuulla vastauksen.

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin luen ketjua läpi, haluan pelkän otsikon lukeneena kysyä aloittajalta ja muilta yhden kysymyksen: Missä kohtaa kuvattua tilannetta - jossa joku kertoo huolistaan - on tarkoitus, että tilanteesta tulee keskustelu, johon molemmat osapuolet ottavat osaa?

Tottakai on selvää, että on puheenvuorot. Ensin puhuu yksi. Tässä tapauksessa siis henkilö, joka kertoo huolistaan. Mutta mitä sen jälkeen on määrä tapahtua? Onko tarkoitus, että tilanteessa mukana oleva toinen ihminen on hiljaa? Vai onko tilanteessa kysymys keskustelusta? Onko tarkoitus, että tilanteessa mukana oleva toinen ihminen ottaa osaa keskusteluun? 

Eli onko kysymys monologista vai dialogista?

Jos kysymys on monologista - eli "joku kertoo huolistaan" - niin onko tilanteessa läsnä oleva toinen osapuoli tietoinen siitä, että kyse on monologista eikä keskustelusta?

 

Keskustelua on myös sellainen, että yksi kertoo, toinen kuuntelee ja sanoo ymmärtäväisiä välikommentreja, ja kysymyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla todella tärkeä kommentti! Yleensä joku "varastaa shown" ja pistää vielä pahemmaksi. Sinun huolesi mitätöityy. Vaikka itsellä olisi melkein identtinen tragedia taustalla, täytyy jaksaa kuunnella toisen tuore huoli ja mahdollisesti myöhemmin kertoa sitten oma tarina jos tilanne sellainen.

En vaan pysty ajattelemaan näin. Ei se ole mitätöintiä, vaan jakamista: me olemme samassa veneessä, tämä on meille yhteinen huoli, et ole yksin.

Ei mene noin. Ei se, että on kokemut jotain samaa tai pahempaa, ole edellytys, että voi ymmärtää ja lohduttaa. Olennaista on kuulla, mitä toinen on kokenut, ja osoittaa myötätuntoa.

Tietenkään se ei ole edellytys, mutta se on yksi tapa osoittaa myötätuntoa. Asioihin on useampi kuin yksi hyvä tapa reagoida.

Vierailija kirjoitti:

Eli haluat ja odotat toisen ihmisen olevan sinulle jäteastia jonka niskaan saat oksentaa oman pahan olosi, oli se mitä tahansa ja toisen tulee vain hiljaa ottaa se vastaan ja kuunnella kiltisti? Juu ei. Mene avautumaan psykiatrille ja ulisemaan. Se istuu hiljaa ja kuuntelee eikä taatusti anna vertaistukea omilla samanlaisilla kokemuksillaan. 

Tämä on ihan hyvä neuvo. Etenkin, jos kokee, että suurin osa ihmisistä ympärillä tekee itselle samaa, eli yrittää kääntää aina puheen jonnekin poispäin puhujan murheista. Jos kohtaa paljon samantyyppistä käytöstä, joka kohdistuu itseen, kannattaa jossain kohtaa miettiä, miksi näin on. Ainoa yhdistävä tekijä omissa kokemuksissa on ihminen itse. Silloin kannattaa miettiä, mitä puhuu ja miten puhuu. Jos ihmiset reagoivat siihen aina samalla tavalla, kertoo se todennäköisesti siitä, että itse purkaa pahaa oloaan ja muut eivät sitä jaksa kuunnella. Silloin johtopäätös on yleensä se, että sitä omaa pahaa oloa on sen verran paljon, että normaalit ihmiset eivät sitä enää kestä tai jaksa kuunnella. Pidemmän päälle on myös ystävyyssuhteita suojelevaa, jos käy juttelemassa sen muutaman kerran ammattiauttajan kanssa.

Toki tämä pätee siihenkin tilanteeseen, jos itse on ns. kynnysmatto, joka aina joutuu kuuntelemaan muita mutta ei saa itse sanottua itselleen tärkeitä asioita vaan muut vievät tilan ja puhuvat vain omista asioistaan. Tällöin voi myös olla hyödyllistä mennä psykologille tai vastaavalle, jotta oppii elämässä tarvittavaa jämäkkyyttä - ja tajuamaan ehkä sen, että onkin ympäröinyt itsensä vääränlaisilla ihmisillä.