Kun joku kertoo huolistaan, niin älkää kääntäkö keskustelua itseenne tai läheisiinne

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin aloittajaa. Esimerkkitilanne: 

Minulla oli kaularangan välilevyn pullistuma, kivut olivat helvetillisiä. Kun niskatuen kanssa liikuin ja särkylääkkeiden avulla pystyin joten kuten selviämään päivät, selitti kaverini tohkeissaan, kuinka hänelläkin on niskat kipeät, kun toimistossa on niin kova ilmastointi. Siinä sitten papatti omia niskavaivojaan ja todella vertasi niitä omiini ja kokonaan mitätöi minun asiani. 

Toinen esimerkki, muistan tämän aina ja silloin jo mietin, etten ikinä, IKINÄ, käy vertaamaan omia tuntemuksiani toisen ihmisen suruun. Äitini ystävän lapsi kuoli nuorena ja hautajaisissa äitini puhui vain isäni kuolemasta ja kuinka raskasta aikaa se hänelle oli. Se oli niin noloa ja törkeää, että veti kaiken huomion itseensä ja ignoorasi kokonaan ystävänsä surun oman lapsensa menettämisestä. 

Huoh. Ehkä olisi sun hyvä aika oppia myös empatiaa?

Kaikki eivät osaa tai välttämättä edes täysin tiedä mitä puhua surussa olevan ihmisen kanssa. Joten silloin tulee puhuttua vain jotain.

Aika monella tytöllä ja naisella on varmasti sosiaalista ahdistusta kun tehdään tälläinen hirveä vaatimus siitä, että aina pitäisi olla sosiaalisesti oikein ja osata jokaisessa tilanteessa toimia täydellisesti.

"Huoh. Ehkä olisi sun hyvä aika oppia myös empatiaa?

Kaikki eivät osaa tai välttämättä edes täysin tiedä mitä puhua surussa olevan ihmisen kanssa. Joten silloin tulee puhuttua vain jotain.

Aika monella tytöllä ja naisella on varmasti sosiaalista ahdistusta kun tehdään tälläinen hirveä vaatimus siitä, että aina pitäisi olla sosiaalisesti oikein ja osata jokaisessa tilanteessa toimia täydellisesti."

Voi herranjesta, nimenomaan tunsin empatiaa sitä äitini ystävää kohtaan. Hänellä oli valtava suru, minkä äitini jyräsi hakemalla sääliä isäni kuolemasta, mistä oli mennyt jo vuosia aikaa. Jos et tiedä mitä puhua surussa olevan ihmisen kanssa, niin tiedä ainakin se, ettet käy mitätöimään hänen suruaan ja kääntämään kaikki sympatia itseesi ja sinun kokemaasi suruun. 

Vierailija kirjoitti:

"Huoh. Ehkä olisi sun hyvä aika oppia myös empatiaa?

Kaikki eivät osaa tai välttämättä edes täysin tiedä mitä puhua surussa olevan ihmisen kanssa. Joten silloin tulee puhuttua vain jotain.

Aika monella tytöllä ja naisella on varmasti sosiaalista ahdistusta kun tehdään tälläinen hirveä vaatimus siitä, että aina pitäisi olla sosiaalisesti oikein ja osata jokaisessa tilanteessa toimia täydellisesti."

Voi herranjesta, nimenomaan tunsin empatiaa sitä äitini ystävää kohtaan. Hänellä oli valtava suru, minkä äitini jyräsi hakemalla sääliä isäni kuolemasta, mistä oli mennyt jo vuosia aikaa. Jos et tiedä mitä puhua surussa olevan ihmisen kanssa, niin tiedä ainakin se, ettet käy mitätöimään hänen suruaan ja kääntämään kaikki sympatia itseesi ja sinun kokemaasi suruun. 

Nimenomaan sulta puuttuu kokonaan se empatia sitä kohtaan, etteivät kaikki ihmiset osaa olla hyviä lohduttamaan tai puhumaan toisen surevan kanssa. Tässä kohdassasi äitiäsi kohtaan.

Sinulta riittää empatiaa vain surevaa kohtaan, mutta ei kuitenkaan ketään muuta kohtaan. Johtuuko siitä, että olet ehkä itse tuollainen sureva ihminen ja oletat, että muiden vaan pitää osata lukea ajatuksiasi?

Sitäpaitsi, jos noin paljon koit tilanteen törkeäksi, niin miksi et itse mennyt keskusteluun väliin ja pyrkinyt jollain tavalla siirtämään keskustelua takaisin siihen surevaan?

Ainiin, eikun suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tämä jatkuva muiden mollaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin aloittajaa. Esimerkkitilanne: 

Minulla oli kaularangan välilevyn pullistuma, kivut olivat helvetillisiä. Kun niskatuen kanssa liikuin ja särkylääkkeiden avulla pystyin joten kuten selviämään päivät, selitti kaverini tohkeissaan, kuinka hänelläkin on niskat kipeät, kun toimistossa on niin kova ilmastointi. Siinä sitten papatti omia niskavaivojaan ja todella vertasi niitä omiini ja kokonaan mitätöi minun asiani. 

Toinen esimerkki, muistan tämän aina ja silloin jo mietin, etten ikinä, IKINÄ, käy vertaamaan omia tuntemuksiani toisen ihmisen suruun. Äitini ystävän lapsi kuoli nuorena ja hautajaisissa äitini puhui vain isäni kuolemasta ja kuinka raskasta aikaa se hänelle oli. Se oli niin noloa ja törkeää, että veti kaiken huomion itseensä ja ignoorasi kokonaan ystävänsä surun oman lapsensa menettämisestä. 

 

Huoh. E

Juuri siksi tällaiset keskustelut onkin tärkeitä, jos ne saavat ihmiset miettimään omaa käytöstään. Joskus voi olla vaikka hiljaa tai sanoa vaikka "oon tosi pahoillani ja oon sun tukena, jos tarviit jotain" eikä alkaa selittää kuinka "tiedän miltä susta tuntuu, kun multakin on koira kuollut 10 vuotta sitten". Et tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin aloittajaa. Esimerkkitilanne: 

Minulla oli kaularangan välilevyn pullistuma, kivut olivat helvetillisiä. Kun niskatuen kanssa liikuin ja särkylääkkeiden avulla pystyin joten kuten selviämään päivät, selitti kaverini tohkeissaan, kuinka hänelläkin on niskat kipeät, kun toimistossa on niin kova ilmastointi. Siinä sitten papatti omia niskavaivojaan ja todella vertasi niitä omiini ja kokonaan mitätöi minun asiani. 

Toinen esimerkki, muistan tämän aina ja silloin jo mietin, etten ikinä, IKINÄ, käy vertaamaan omia tuntemuksiani toisen ihmisen suruun. Äitini ystävän lapsi kuoli nuorena ja hautajaisissa äitini puhui vain isäni kuolemasta ja kuinka raskasta aikaa se hänelle oli. Se oli niin noloa ja törkeää, että veti kaiken huomion itseensä ja ignoorasi kokonaan ystävänsä surun oman lapsensa menettämisestä. 

No onneksi sinä et yhtään mitätöinyt kaverisi niskavaivoja. /s

Joo, olisi kaverisikin voinut olla varmaan vähän huomaavaisempi, mutta mua jaksaa aina silti naurattaa tyypit, jotka sättii toisia jostain ja sitten heti perään tekee itse ihan samaa.

Jos haluaa, että toinen vaan yksipuolisesti kuuntelee ja myötäilee, eikö se olisi ihan sama jutella vaikka seinän kanssa. Kaikesta valittavat ihmiset ovat ainakin raskaita, varsinkin jos tavoitteena on vain valittaa ilman mitään yritystä parantaa asioita.

Ihmettelen kun tämmöinen ihminen mitätöi heti kaikkien vaivat luetellen kuinka itsellä on vielä pahempia ja tämä ihminen liikkuu hyvin ketterään ja on ihan terveen näköinen aktiivinen hölöttäjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se olisi mitätöintiä jos kertoo että on kokenut samaa?

Siksi, että et halua kuunnella ollenkaan mitä toisella on sanottavana.

Ap

Eikä sitten se toinenkaan? 

Olen koulutettu terapeutti. Kerro huolesi, 100e/tunti.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin aloittajaa. Esimerkkitilanne: 

Minulla oli kaularangan välilevyn pullistuma, kivut olivat helvetillisiä. Kun niskatuen kanssa liikuin ja särkylääkkeiden avulla pystyin joten kuten selviämään päivät, selitti kaverini tohkeissaan, kuinka hänelläkin on niskat kipeät, kun toimistossa on niin kova ilmastointi. Siinä sitten papatti omia niskavaivojaan ja todella vertasi niitä omiini ja kokonaan mitätöi minun asiani. 

Toinen esimerkki, muistan tämän aina ja silloin jo mietin, etten ikinä, IKINÄ, käy vertaamaan omia tuntemuksiani toisen ihmisen suruun. Äitini ystävän lapsi kuoli nuorena ja hautajaisissa äitini puhui vain isäni kuolemasta ja kuinka raskasta aikaa se hänelle oli. Se oli niin noloa ja törkeää, että veti kaiken huomion itseensä ja ignoorasi kokonaan ystävänsä surun oman lapsensa menettämisestä. 

Miten se sun kaverin niskakipu mitätöi sun niskakivun? Sanoiko se, ettei sulla mitään niskakipua ole, koska kuuntelepa tätä minun niskakiputarinaani?

Kun joku kertoo minulle huolistaan, niin en neuvo enkä ymmärrä, kunhan totean, että "teet paskoja valintoja, eikö sinua harmita olla tuollainen luuseri?". Siitähän noissa on kyse, että toinen haluaa kauhistelua ja ymmärrystä, mutta kun nostaa faktat esille, niin alkaa papatus, että kyllä muutkin epäonnistuu.

Ehkä nämä ihmiset jotka itkevät täällä miten muka muut mitätöivät heidän kokemuksiaan pitäisi oppia se, ettei omat ja toisten kokemukset ole mikään kilpailu siitä kenellä menee pahemmin?

Tuokin, että jollain ollut niskassa joku pullistuma on heti mitätöimässä ja vähättelemässä kaverinsa hartia/niskakipua, koska se on vaan ilmastoinnista johtuvaa.

Kuulostaa siltä, että te vaan projosoitte sitä, että te itse vähättelette ja mitätöitte muiden kokemuksia ja kipuja

Vierailija kirjoitti:

En ole ollenkaan samaa mieltä. Vertaistukihan se parasta näissä asioissa on. Jos haluat vaan vuodattaa ongelmiasi jollekulle, hakeudu terapiaan. Oikeaan keskusteluun kuuluu vastavuoroisuus. 

Jos kerron jollekin että olen sairastunut syöpään, en halua kuulla ensimmäisenä vastauksena että niin " kuuntelijan" kumminkaimakin" ja on nyt kuollut. Ei se ole keskustelua. Tottakai pitää olla vastavuoroista, mutta sen jolla on sillä hetkellä vaikeaa, pitäisi saada kertoa vastoinkäymisensä ilman toisen mestarointia.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin aloittajaa. Esimerkkitilanne: 

Minulla oli kaularangan välilevyn pullistuma, kivut olivat helvetillisiä. Kun niskatuen kanssa liikuin ja särkylääkkeiden avulla pystyin joten kuten selviämään päivät, selitti kaverini tohkeissaan, kuinka hänelläkin on niskat kipeät, kun toimistossa on niin kova ilmastointi. Siinä sitten papatti omia niskavaivojaan ja todella vertasi niitä omiini ja kokonaan mitätöi minun asiani. 

Toinen esimerkki, muistan tämän aina ja silloin jo mietin, etten ikinä, IKINÄ, käy vertaamaan omia tuntemuksiani toisen ihmisen suruun. Äitini ystävän lapsi kuoli nuorena ja hautajaisissa äitini puhui vain isäni kuolemasta ja kuinka raskasta aikaa se hänelle oli. Se oli niin noloa ja törkeää, että veti kaiken huomion itseensä ja ignoorasi kokonaan ystävänsä surun oman lapsensa menettämisestä. 

Näin ulkopuolisena sanoisin, että äitisi käytös ei kuulosta ollenkaan törkeältä, vaan oman surukokemuksen jakamiselta. Äitisi ystävä varmasti oli surun murtama, jolloin äitisi kertoi omaa kokemustaan vastaavasta tilanteesta. 

Mietityttää kyllä näitä lukiessa, kuinka paljon ihmiset traumatisoituvat tilanteista, jossa ei ole mitään pahaa. 

Minä taas lopetan välittömästi kertomasta huolistani, jos ainoa kommentti on voi voi ja ikävää. Haluan nimenomaan vertaistukea. Psykiatrilta saa tuppisuu-tukea ahaa,voi voi ym. eli ei ole minun paikkani. Annan itse vertaistueksi omia samanoloisia kokemuksia, koska haluan itsekin huolen hetkellä juuri niitä. Pelkkä kuunteleva korva ei todellakaan auta minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ollenkaan samaa mieltä. Vertaistukihan se parasta näissä asioissa on. Jos haluat vaan vuodattaa ongelmiasi jollekulle, hakeudu terapiaan. Oikeaan keskusteluun kuuluu vastavuoroisuus. 

 

Jos kerron jollekin että olen sairastunut syöpään, en halua kuulla ensimmäisenä vastauksena että niin " kuuntelijan" kumminkaimakin" ja on nyt kuollut. Ei se ole keskustelua. Tottakai pitää olla vastavuoroista, mutta sen jolla on sillä hetkellä vaikeaa, pitäisi saada kertoa vastoinkäymisensä ilman toisen mestarointia.

En koskaan tuossa tilanteessa kerro omista tai suvun kokemuksista, vaan ryhdyn kyselemään, joko olet valinnut arkun ja mitä mahtaa tapahtua lapsillesi, kun olet kuollut. Sitähän kuoleva haluaa eikä mitään tukea.

Viitaten tuohon ylempään: omien surukokemuksien jakaminen ei ole mitätöintiä, vaan vertaistukea. Äitisi ystävästä varmasti on tuntunut kauhealta, jolloin helpottaa kuulla, että muistakin on tuntunut kauhealta vastaavilla hetkillä. Jos olisin ollut äitisi ystävä, olisi ollut kamalaa, jos kaikki hautajaisvieraat olisivat vain olleet hiljaa ja hyssytelleet asiaa. Olisin jäänyt yksin suruuni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se olisi mitätöintiä jos kertoo että on kokenut samaa?

Siksi, että et halua kuunnella ollenkaan mitä toisella on sanottavana.

Ap

Miten niin ei halua?

No ei anna puhua, ei kuuntele vaan "ampuu heti alas". Niitä on sellaisia päällepäsmäreitä, jotka pajattaa taukoamatta ( minä minä minä minä...) eikä niiltä saa suunvuoroa. Ne siis keskeyttää ja vaientaa toisen heti kättelyssä, ei mitään vuorovaikutus- eikä kommunikaatiotaitoja. 

Eri kuin ap. Ymmärrän täysin mitä hän tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Eli haluat ja odotat toisen ihmisen olevan sinulle jäteastia jonka niskaan saat oksentaa oman pahan olosi, oli se mitä tahansa ja toisen tulee vain hiljaa ottaa se vastaan ja kuunnella kiltisti? Juu ei. Mene avautumaan psykiatrille ja ulisemaan. Se istuu hiljaa ja kuuntelee eikä taatusti anna vertaistukea omilla samanlaisilla kokemuksillaan. 

Okei, sinulle ei siis saa kertoa mitään. Pitää vain kuunnella sinua. Tiedätkö miksi sitä kutsutaan? Keskustelunarsismiksi. Sinä olet se tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Viitaten tuohon ylempään: omien surukokemuksien jakaminen ei ole mitätöintiä, vaan vertaistukea. Äitisi ystävästä varmasti on tuntunut kauhealta, jolloin helpottaa kuulla, että muistakin on tuntunut kauhealta vastaavilla hetkillä. Jos olisin ollut äitisi ystävä, olisi ollut kamalaa, jos kaikki hautajaisvieraat olisivat vain olleet hiljaa ja hyssytelleet asiaa. Olisin jäänyt yksin suruuni.

Entä jos ei ole pyytänyt vertaistukea?