Kun joku kertoo huolistaan, niin älkää kääntäkö keskustelua itseenne tai läheisiinne

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi kaveri joka haluaa vain valittaa asioitaan, mutta mikään ehdotettu ratkaisu ei kelpaa. On sekin kuulijalle aika puuduttavaa, kun toinen haluaa vain vatvoa asiaa mutta ei halua mitään ratkaisua siihen.

On. Yksi ratkaisu, joka itselläni osoittautui toimivaksi - tosin ei helpoksi eikä nopeaksi - oli välien hidas katkaiseminen vastaavanlaiseen (ex-)ystävään.

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin luen ketjua läpi, haluan pelkän otsikon lukeneena kysyä aloittajalta ja muilta yhden kysymyksen: Missä kohtaa kuvattua tilannetta - jossa joku kertoo huolistaan - on tarkoitus, että tilanteesta tulee keskustelu, johon molemmat osapuolet ottavat osaa?

Tottakai on selvää, että on puheenvuorot. Ensin puhuu yksi. Tässä tapauksessa siis henkilö, joka kertoo huolistaan. Mutta mitä sen jälkeen on määrä tapahtua? Onko tarkoitus, että tilanteessa mukana oleva toinen ihminen on hiljaa? Vai onko tilanteessa kysymys keskustelusta? Onko tarkoitus, että tilanteessa mukana oleva toinen ihminen ottaa osaa keskusteluun? 

Eli onko kysymys monologista vai dialogista?

Jos kysymys on monologista - eli "joku kertoo huolistaan" - niin onko tilanteessa läsnä oleva toinen osapuoli tietoinen siitä, että kyse on monologista eikä keskustelusta?

Kysyykö joku tällaista tosissaan? Sen jälkeen kun ihminen on kertonut asiasta x häneltä kysytään siihen liittyen kysymyksiä ja keskitytään juuri tämän henkilön ongelmaan. Myöhemmässä vaiheessa voi alkaa tarjota vertaistukea ja senkin varovasti tarjoilemalla "mullakin oli varvasvälisilsa viime kesänä, mutta ei se nyt tietenkään ihan sama asia ole" ja jos vastapuoli kysyy tästä silsasta tarkentavia kysymyksiä, niin sitten on ok kertoa, mutta ei silloinkaan siihen sävyyn, että "eihän toi sun juttus oo mitään verrattuna mun naapurin sairauteen!".

Suurin ongelma on se, ettei aina voi tietää kumpaa sorttia valittaja on: sellainen, joka haluaa keskustella kokemuksistaan vai sellainen, joka haluaa vain itse puhua ja kuulla myötäilyä. Kun toinen alkaa valittaa, voisi kai kysyä, että haluatko puhua tästä vai haluatko että vain kuuntelen?

Minusta kokemusten jakaminen nimenomaan vie keskustelua eteenpäin ja auttaa löytämään ratkaisuja ongelmaan pelkän itsesäälissä vellomisen sijaan. Minusta olisi outoa, jos kertoisin jollekin ongelmista ja hän vain nyökyttelisi. Kyllä hyviin tapoihin kuuluu, että ihminen jakaa keskustelussa myös minuuttaan ja omia kokemuksiaan. Muutenhan olisi ihan sama vaikka puhuisi ongelmistaan aidan seipäälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi kaveri joka haluaa vain valittaa asioitaan, mutta mikään ehdotettu ratkaisu ei kelpaa. On sekin kuulijalle aika puuduttavaa, kun toinen haluaa vain vatvoa asiaa mutta ei halua mitään ratkaisua siihen.

Tämmöiset tyypit ovat usein niitä, jotka haluavat vain purkaa sen asian sydämeltään. Heitä saattaa jopa ärsyttää se, että siihen ehdotellaan jotain ratkaisua.

 

Tuommoisten ihmisten pitäisi vähän ajatella vähän muitakin kuin itseäänsä, koska on todella raskasta jatkuvasti kuunnella toisten ihmisten murheita ilman, että niihin ongelmiin tulee mitään ratkaisua.

Amen to that.

Siinä pidemmän päälle tulee todellakin tunne, että on vain jäteastia kyseisenlaiselle ihmiselle. Olen myös miettinyt sitä, onko se, että ko. ihmisellä "kuulija murheilleen" lopulta vaikuttanut siihen, ettei ihminen tehnyt koskaan ongelmilleen mitään. Eli onko hiljainen kuuntelija lopulta osa ongelmaa?

Paljon näitä asioita miettineenä olen tullut siihen lopputulokseen (huom. puhun vain itsestäni ja omista kokemuksistani, en väitä mitään yleispätevää), että hyvämuistisena ja muista ihmisistä kiinnostuneena ihmisenä kestän kuunnella samat asiat noin 3-4 kertaa, mutta sen jälkeen enää en. Olipa kyse siitä, että keskustelukumppani ei muista kertoneensa samoja asioita minulle jo kertaalleen (harvemmin näin mutta sitäkin on sattunut) tai siitä, että ihminen valittaa samoista asioista kuukausi- ja vuositolkulla, ilman aiettakaan parantaa tilannettaan millään tavalla.

Jokin prosessiluontoinen valituksenaihe on tietenkin eri asia, esim. ero tai vaikkapa turhautuminen työpaikkaan jos/kun ihminen etsii aktiivisesti uutta työtä, mihin voi tosiaan mennä vuosikin. Mutta jos vain valittaa ja valittaa, niin mikä sen funktio on? Ja ennen kaikkea: mitä se ihminen lopulta haluaa minulta, ja mitä se ihminen haluaa antaa minulle?

Vierailija kirjoitti:

"Nimenomaan sulta puuttuu kokonaan se empatia sitä kohtaan, etteivät kaikki ihmiset osaa olla hyviä lohduttamaan tai puhumaan toisen surevan kanssa. Tässä kohdassasi äitiäsi kohtaan.

Sinulta riittää empatiaa vain surevaa kohtaan, mutta ei kuitenkaan ketään muuta kohtaan. Johtuuko siitä, että olet ehkä itse tuollainen sureva ihminen ja oletat, että muiden vaan pitää osata lukea ajatuksiasi?

Sitäpaitsi, jos noin paljon koit tilanteen törkeäksi, niin miksi et itse mennyt keskusteluun väliin ja pyrkinyt jollain tavalla siirtämään keskustelua takaisin siihen surevaan?

Ainiin, eikun suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tämä jatkuva muiden mollaaminen."

 

Olin 14-vuotias, ei ole lapsen asia opettaa äitiään käyttäytymään. Ja äitini kerjää isäni kuolemalla sääliä joka tilanteessa vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Aina, kun joku menehtyy, käy äitini kertomaan miten surkeaa hänen elämänsä on ollut

Tosi vihamielinen asenne sinulla sen sijaan, että olisitte auttaneet äitiänne surussaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kokemusten jakaminen nimenomaan vie keskustelua eteenpäin ja auttaa löytämään ratkaisuja ongelmaan pelkän itsesäälissä vellomisen sijaan. Minusta olisi outoa, jos kertoisin jollekin ongelmista ja hän vain nyökyttelisi. Kyllä hyviin tapoihin kuuluu, että ihminen jakaa keskustelussa myös minuuttaan ja omia kokemuksiaan. Muutenhan olisi ihan sama vaikka puhuisi ongelmistaan aidan seipäälle.

Miksi vaihtoehtona on vain nyökyttely tai omista kokemuksista kertominen? Etkö osaa keskustella ilman, että tuot keskusteluun ainoastaan omia kokemuksiasi etkä osaa kysyä mitä tukea toinen tarvitsee tai miten voisit auttaa? 

Jos vaikkapa ystävä on eronnut, en minä käy kertomaan omia tuntemuksiani oman eroni jälkeen tai käy vertaamaan omia kokemuksiani hänen kokemaansa. Vaan annan tukea, keskustelen hänen tuntemuksistaan ja kuinka voisin olla avuksi. En todellakaan käy kertomaan miten rankkaa itselläni oli eron jälkeen ymsyms, koska kyse ei ole minusta, vaan hänestä. Keskustella voi ilman, että pitää tuoda itseään tai omia kokemuksiaan esille. Onneksi omat ystäväni ovat hyviä kuuntelijoita ja keskustelijoita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori, olen luullut että se auttaisi kun huomaa ettei ole yksin. Siksi olen usein kertonut jos itselleni on käynyt samoin kun joku papattaa murheitaan.

Tästä on ollut netissä keskustelua, että jotkut, etenkin autisminkirjoilla olevat, osoittavat näin empatiaansa. He kertovat tarinan omasta elämästään ikään kuin sanoakseen: minä ymmärrän. 

Väittäisin ennemminkin niin, että autismin kirjolla oleva on se joka istuu hiljaa tai se joka ei ymmärrä, että keskustelussa on yleensä kaksi osapuolta. Et sinä voi olettaa, että toisen pitää kuunnella kaikki sinun murheesi. Yleensä murheet jaetaan, ei kaadeta toisen niskaan.

Jos huolistasi avautuessasi joku kääntää keskustelun itseensä/läheisiinsä, ymmärrä, ettei se ihminen muuhun kykene. Etsi joku toinen, jolle avautua. Jos jokin tietty aihe huolettaa, kannattaa etsiä vertaistukiryhmiä. Oman kokemukseni mukaan näistä löytyy parhaiten halua kuulla, ymmärrystä ja empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kokemusten jakaminen nimenomaan vie keskustelua eteenpäin ja auttaa löytämään ratkaisuja ongelmaan pelkän itsesäälissä vellomisen sijaan. Minusta olisi outoa, jos kertoisin jollekin ongelmista ja hän vain nyökyttelisi. Kyllä hyviin tapoihin kuuluu, että ihminen jakaa keskustelussa myös minuuttaan ja omia kokemuksiaan. Muutenhan olisi ihan sama vaikka puhuisi ongelmistaan aidan seipäälle.

Miksi vaihtoehtona on vain nyökyttely tai omista kokemuksista kertominen? Etkö osaa keskustella ilman, että tuot keskusteluun ainoastaan omia kokemuksiasi etkä osaa kysyä mitä tukea toinen tarvitsee tai miten voisit auttaa? 

Jos vaikkapa ystävä on eronnut, en minä käy kertomaan omia tuntemuksiani oman eroni jälkeen tai käy vertaamaan omia kokemuksiani hänen kokemaansa. Vaan annan tukea, keskustelen hänen tuntemuksistaan ja kuinka voisin olla avuksi. En todellakaan käy ke

Keskustelet tuntemuksista?!? Mitä se itsesäälissä vellominen auttaa. Itse haluaisin mieluummin ystävältä neuvon, miten hän tai joku muu on selvinnyt tilanteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Pakko olla aika itsekäs, jos toinen henkilö ei keskustelussa saa lainkaan omista jutuistaan puhua. Kuulostaa enemmänkin siltä, että AP:n mielestä sen toisen henkilön jutut ovat niitä mitättömiä eikä niistä saisi puhua.

Jos toisella on joku akuutti hätä tai ongelma, niin ei juuri siihen samaan hetkeen ole pakko alkaa selittämään omia asioitaan tai vielä pahempaa, tuttaviensa asioita. Vähän pelisilmää.

Ap

Kuulostaa siltä, että olet niin sykkyrässä omien ongelmiesi kanssa, että vaadit keskustelukumppaniltakin mahdottomia. Mistä kukaan voi tietää, millä tavalla haluat muiden reagoivan, ellet sitten varta vasten kerro heille? Toiset antavat ratkaisuehdotuksia, toiset kertovat omia tai muiden kokemuksia, toiset kuuntelevat monen tunnin vuodatuksia. Jälki

Miksi luulet että juuri sinulla olisi ratkaisu asiaan?

Tota noin. En mä ainakaan halua kuunnella kenenkään murheita. Lopetan keskustelun varsin lyhyeen jos joku vähän vieraampi alkaa liikaa avautumaan.

Mulle riittää se, että kuuntelen omien perheenjäsenten murheita. Enempää en jaksa enkä halua.

Mene terapeutille. Muillakin ihmisillä on nykyään niin rankkaa, ettei yhtään kiinnosta kuunnella ylimääräisiä kitinöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin luen ketjua läpi, haluan pelkän otsikon lukeneena kysyä aloittajalta ja muilta yhden kysymyksen: Missä kohtaa kuvattua tilannetta - jossa joku kertoo huolistaan - on tarkoitus, että tilanteesta tulee keskustelu, johon molemmat osapuolet ottavat osaa?

Tottakai on selvää, että on puheenvuorot. Ensin puhuu yksi. Tässä tapauksessa siis henkilö, joka kertoo huolistaan. Mutta mitä sen jälkeen on määrä tapahtua? Onko tarkoitus, että tilanteessa mukana oleva toinen ihminen on hiljaa? Vai onko tilanteessa kysymys keskustelusta? Onko tarkoitus, että tilanteessa mukana oleva toinen ihminen ottaa osaa keskusteluun? 

Eli onko kysymys monologista vai dialogista?

Jos kysymys on monologista - eli "joku kertoo huolistaan" - niin onko tilanteessa läsnä oleva toinen osapuoli tietoinen siitä, että kyse on monologista eikä keskustelusta?

Kysyykö joku tällais

Hyvä on kysyä, sillä ei kukaan ole velvollinen olemaan kenenkään terapeutti. En minä aunakaan halua kuunnella ja puhua jonkin perheen ulkopuolisen uhmusen ongelmista varttia pidempään. On tosi epäkohteliasta edes vaatia sellaista muilta. 

Loukkaannun jos minulta sellaista aletaan odottamaan ja otan taatusti etäisyyttä. Minullakin on oikeus tulla huomatuksi ja kohdelluksi muunakin kuin toisten ilmaisena terapeuttina.

Vierailija kirjoitti:

Tota noin. En mä ainakaan halua kuunnella kenenkään murheita. Lopetan keskustelun varsin lyhyeen jos joku vähän vieraampi alkaa liikaa avautumaan.

Mulle riittää se, että kuuntelen omien perheenjäsenten murheita. Enempää en jaksa enkä halua.

Mene terapeutille. Muillakin ihmisillä on nykyään niin rankkaa, ettei yhtään kiinnosta kuunnella ylimääräisiä kitinöitä.

Tämä. Ja sitten kun näille kitisijöille sanoo, miten kannattaisi toimia, tai mistä voisi olla apua, niin ei neuvot kelpaa. Kitise sitten vaan ihan rauhassa ja pohdi tuntemuksiasi. Kenenkään jätesankona en ala toimimaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se olisi mitätöintiä jos kertoo että on kokenut samaa?

Siksi, että et halua kuunnella ollenkaan mitä toisella on sanottavana.

Ap

Ahaa eli on mahdotonta kuunnella sitä toista samaan aikaan kun välillä väliin livauttaa jotain lyhyttä samankaltaisista omista kokemuksista? Selvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kokemusten jakaminen nimenomaan vie keskustelua eteenpäin ja auttaa löytämään ratkaisuja ongelmaan pelkän itsesäälissä vellomisen sijaan. Minusta olisi outoa, jos kertoisin jollekin ongelmista ja hän vain nyökyttelisi. Kyllä hyviin tapoihin kuuluu, että ihminen jakaa keskustelussa myös minuuttaan ja omia kokemuksiaan. Muutenhan olisi ihan sama vaikka puhuisi ongelmistaan aidan seipäälle.

Miksi vaihtoehtona on vain nyökyttely tai omista kokemuksista kertominen? Etkö osaa keskustella ilman, että tuot keskusteluun ainoastaan omia kokemuksiasi etkä osaa kysyä mitä tukea toinen tarvitsee tai miten voisit auttaa? 

Jos vaikkapa ystävä on eronnut, en minä käy kertomaan omia tuntemuksiani oman eroni jälkeen tai käy vertaamaan omia kokemuksiani hänen kokemaansa. Vaan annan tukea, keskustelen hänen tuntemuksistaan

Keskustelet tuntemuksista?!? Mitä se itsesäälissä vellominen auttaa. Itse haluaisin mieluummin ystävältä neuvon, miten hän tai joku muu on selvinnyt tilanteesta. 

Sivusta. Minulla on samanlainen ajatusmaailma tässä asiassa. Jos kerron jotain huoliani (teen näin kyllä harvoin) minulle toki kelpaa pelkkä myötätuntokin mutta mieluummin otan vastaan tietoa esimerkiksi siitä kuinka joku muu on pärjännyt vastaavassa tilanteessa. Varsinkin jos tilanne on minulle uusi jokun toisen kokemukset voivat olla hyvin hyödyllisiä, jotta itse ymmärrän toimia viisaasti.

Samaten, jos joku kertoo minulle esimerkiksi polviongelmastaan, kerron miten mahdollisesti vastaavat tilanteet ovat hoituneet lähipiirissäni. Minusta olisi outoa, että joku vain haluaisi valittaa kipuaan eikä häntä kiinnostaisi mitä vaihtoehtoja mahdollisesti on asiantilan parantamiseksi ja kuinka nopeasti ja millaisia tuloksia voi odottaa.

Toki kaikkiin tilanteisiin tämä ei sovi ja ymmärrän, että ap tarkoittaa tässä enemmän keskustelijoita, jotka kääntävät keskustelun oikeasti pois aiheesta. Minulle tämä eri kokemusten kertominen ei ole poistumista aiheesta vaan juurikin lisätietoja siitä. Nähtävästi ihmiset ovat tässäkin suhteessa erilaisia. Toivoisin, että jos on kovin paljon tai isoja murheita jotka vaativat runsaasti kuuntelevaa korvaa, käännyttäisiin ammattilaisen puoleen. Hyvin harva kykenee tai edes haluaa olla toisen "terapeuttina".

Vierailija kirjoitti:

Heti ilmoittautui useampi "vertaistuen" antaja :D Malttakaa odottaa ennen kuin alatte kertoa omia juttujanne, pääsette kyllä ääneen jossain vaiheessa. 

Ei välttämättä pääse. Itse tunnen useammankin ihmisen, jotka kertoo pitkään omia asioitaan mutta eivät koskaan kysy yhtään kysymystä tai anna suunvuoroa sen vertaa, että itse saisin sanottua jotain. Jos siinä haluaa itse jotain sanoa niin on pakko vaan sinne väliin koittaa puskea. Todella raskasta juttuseuras tällaiset. 

Vierailija kirjoitti:

Tota noin. En mä ainakaan halua kuunnella kenenkään murheita. Lopetan keskustelun varsin lyhyeen jos joku vähän vieraampi alkaa liikaa avautumaan.

Mulle riittää se, että kuuntelen omien perheenjäsenten murheita. Enempää en jaksa enkä halua.

Mene terapeutille. Muillakin ihmisillä on nykyään niin rankkaa, ettei yhtään kiinnosta kuunnella ylimääräisiä kitinöitä.

Tämä taas on ihan eri tilanne ja täysin ok.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se olisi mitätöintiä jos kertoo että on kokenut samaa?

Siksi, että et halua kuunnella ollenkaan mitä toisella on sanottavana.

Ap

Miten niin ei halua?

Sellainen vaikutelma siitä syntyy. "En halua kuulla sinun ongelmastasi vaan mieluummin kertoa omaa asiaani aiheeseen liittyen." Ja hämmentävän usein se kokemus ei edes ole oma, vaan jonkun naapurin Sirpan, jota en ole koskaan tavannutkaan. 

Ap

Mutta onhan hän kuunnellut sinun ongelmasi jos hän osaa kertoa oman kokemuksensa samasta aiheesta. 

Heippa. Mitäs sulle kuuluu?

Ei kauheen hyvää, olin just s

Näitä toisten ja omien asioiden selvittelijöitä on jokaisen keski-ikäisen ihmisen elämään aivan varmasti osunut ainakin yksi. Todennäköisesti heillä on huomionhakuista persoonallisuushäiriötä, tai ainakin siihen viittaavia piirteitä - vähintään kyse on aina huonosta käytöksestä. Mutta onko tämäntyyppisiä ihmisiä todella niin paljon kuin täällä palstalla annetaan ymmärtää? Että kaikki ihmiset käyttäytyvät tuolla tavoin ja siksi kelpaavat olkiukoiksi myös tilanteessa, jossa annetaan ymmärtää, että kyse olisi ns. normaaleista ihmisistä. Eivät kaikki ihmiset ole tuollaisessa ääripäässä. Todennäköisesti epäkohteliaalla suupaltilla on useita satoja tuttavia (työpaikan ihmiset, perheenjäsenet + sukulaiset, vanhat koulutoverit, yhdistysten ja harrastusten tutut, naapurit), jolloin monta sataa ihmistä saattaa kärsiä tuon yhden itsekeskeisen suupaltin jatkuvasta puheesta. Tällekin palstalle on aivan varmasti useampi ihminen anonyymisti valittanut työkaveristaan/tuttavastaan/puolisonsa sukulaisesta/ym. niin, että kyse on ollut samasta ihmisestä. Jos halutaan sanoa vähän ikävästi, niin kyse on siitä, että yksi ihminen terrorisoi kymmeniä. Lopulta näitä ääripään tyyppejä ei sitten kuitenkaan ole tässä maassa mitenkään erityisen runsaasti. 

Vaikutelma on, että ap aloituksessaan halusi nostaa esiin ns. normaalit ihmiset mutta puhuuko hän itse asiassa vain tästä yhdestä kaikkien tuntemasta ihmistyypistä? Jos näin on, niin kyse todennäköisesti ei ole mitenkään erityisen läheisestä ihmisestä, jolloin välien väljentäminen ko. ihmiseen varmasti luonnistuisi kivutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Pakko olla aika itsekäs, jos toinen henkilö ei keskustelussa saa lainkaan omista jutuistaan puhua. Kuulostaa enemmänkin siltä, että AP:n mielestä sen toisen henkilön jutut ovat niitä mitättömiä eikä niistä saisi puhua.

Jos toisella on joku akuutti hätä tai ongelma, niin ei juuri siihen samaan hetkeen ole pakko alkaa selittämään omia asioitaan tai vielä pahempaa, tuttaviensa asioita. Vähän pelisilmää.

Ap

Kuulostaa siltä, että olet niin sykkyrässä omien ongelmiesi kanssa, että vaadit keskustelukumppaniltakin mahdottomia. Mistä kukaan voi tietää, millä tavalla haluat muiden reagoivan, ellet sitten varta vasten kerro heille? Toiset antavat ratkaisuehdotuksia, toiset kertovat omia tai muiden kokemuksia, toiset kuuntelevat monen tunnin vuodatuksia. Jälki

Tuo edeltävä on hyvä pointti. Ap:n kannattaa miettiä, mitä hän haluaa: ratkaista ongelmansa vai saada huomiota, empatiaa ja sympatiaa.

Huom. kaikkia asioita ei voi ratkaista, esim. suru on sellainen asia jossa vain aika auttaa, mutta jos huolet ja ongelmat ovat sellaisia, että ne voisi ratkaista, miksi ihmeessä niitä ei sitten lähtisi ratkaisemaan?

Vai onko viime kädessä kyse siitä, että valittamalla ja huolipuheella toivoo saavansa jotain sellaista, mitä valittamalla ei vaan voi saada?