Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun joku kertoo huolistaan, niin älkää kääntäkö keskustelua itseenne tai läheisiinne
27.09.2024 |
Se tuntuu tylyltä mitätöinniltä. Ehkä jossain vaiheessa on ihan hyvä tarjota vertaistukea, mutta kukaan ei halua heti kättelyssä luentoa jonkun kummin kaiman vielä pahemmista ongelmista. Se ei lohduta eikä helpota vaan saa aikaan sellaisen tunteen, että sinun mielestäsi minun ongelmani ovat mitättömiä.
Kommentit (174)
Pahimpia ovat ne ns. assosioijat jotka eivät malta kuunnella vaan alkavat heti muistella tuntevatko jonkun toisen jolle olisi käynyt melkein sama asia, ja sitten esim. se syöpään sairastunut saa niskaansa kaikkien mahdollisten muidenkin syövät.
Olen joutunut tästä muutamalle ihmiselle huomauttamaan. Että kun sain syöpädiagnoosin, en jaksanut ottaa osaa toisten syöpiin. Minun syöpäni ei ollut mitään verrattuna sen kumminkaiman tapauksiin. Vähän aikaa sitten minulta otettiin kaulasta koepala, ja tutkimustulosta odottaessani kohtasin tuttavan joka sanoi heti että kyllä hän tietää miltä se tuntuu. Kysyin onko häneltäkin otettu koepala. No ei mutta vaimollaan oli rintasyöpä. Ja sitten hän kertoi juurta jaksaen vaimonsa rintasyövästä. Minun imusolmukesyöpäni unohtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viitaten tuohon ylempään: omien surukokemuksien jakaminen ei ole mitätöintiä, vaan vertaistukea. Äitisi ystävästä varmasti on tuntunut kauhealta, jolloin helpottaa kuulla, että muistakin on tuntunut kauhealta vastaavilla hetkillä. Jos olisin ollut äitisi ystävä, olisi ollut kamalaa, jos kaikki hautajaisvieraat olisivat vain olleet hiljaa ja hyssytelleet asiaa. Olisin jäänyt yksin suruuni.
Entä jos ei ole pyytänyt vertaistukea?
No mitä se sitten on pyytänyt? Jos ei pyydä mitään, ei oikein voi valittaa, jos toiset kertoo, mikä tuntuu sopivan tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin aloittajaa. Esimerkkitilanne:
Minulla oli kaularangan välilevyn pullistuma, kivut olivat helvetillisiä. Kun niskatuen kanssa liikuin ja särkylääkkeiden avulla pystyin joten kuten selviämään päivät, selitti kaverini tohkeissaan, kuinka hänelläkin on niskat kipeät, kun toimistossa on niin kova ilmastointi. Siinä sitten papatti omia niskavaivojaan ja todella vertasi niitä omiini ja kokonaan mitätöi minun asiani.
Toinen esimerkki, muistan tämän aina ja silloin jo mietin, etten ikinä, IKINÄ, käy vertaamaan omia tuntemuksiani toisen ihmisen suruun. Äitini ystävän lapsi kuoli nuorena ja hautajaisissa äitini puhui vain isäni kuolemasta ja kuinka raskasta aikaa se hänelle oli. Se oli niin noloa ja törkeää, että veti kaiken huomion itseensä ja ignoorasi kokonaan ystävänsä surun oman lapsensa menettämisestä.
tuollaisista tilanteista pääsee yli, kun kiittää kaveria siitä, että hän jakoi oman kokemuksensa. Sen jälkeen voi puheenaiheen siirtää taas itseensä, jos sellaiseen kokee tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se olisi mitätöintiä jos kertoo että on kokenut samaa?
Siksi, että et halua kuunnella ollenkaan mitä toisella on sanottavana.
Ap
Miten niin se estää kuuntelemisen? Saako sanoa olen pahoillani... vai onko sekin vittuilua? Pitää nyökytellä hiljaa tunnin vai kaksi?
Vierailija kirjoitti:
Minä taas lopetan välittömästi kertomasta huolistani, jos ainoa kommentti on voi voi ja ikävää. Haluan nimenomaan vertaistukea. Psykiatrilta saa tuppisuu-tukea ahaa,voi voi ym. eli ei ole minun paikkani. Annan itse vertaistueksi omia samanoloisia kokemuksia, koska haluan itsekin huolen hetkellä juuri niitä. Pelkkä kuunteleva korva ei todellakaan auta minua.
Olen samaa mieltä. Se vasta tuntuisi vähättelyltä jos toinen sanoisi vaan voi voi, koita jaksaa, voi voi. Psykiatrille voi mennä jos haluaa tällaista että toinen ei sano oikeastaan mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se olisi mitätöintiä jos kertoo että on kokenut samaa?
Siksi, että et halua kuunnella ollenkaan mitä toisella on sanottavana.
Ap
Miten niin ei halua?
No ei anna puhua, ei kuuntele vaan "ampuu heti alas". Niitä on sellaisia päällepäsmäreitä, jotka pajattaa taukoamatta ( minä minä minä minä...) eikä niiltä saa suunvuoroa. Ne siis keskeyttää ja vaientaa toisen heti kättelyssä, ei mitään vuorovaikutus- eikä kommunikaatiotaitoja.
Eri kuin ap. Ymmärrän täysin mitä hän tarkoittaa.
No mutta edelleen, miksi tällaisille edes yrittäisi kertoa jotain syvällistä huoltaan tai murhettaan? Lopputulos on selvillä.
Vierailija kirjoitti:
On sekin vähän itsekästä, että pajattaa vaan omista huolistaan, eikä halua kuulla mitä toisella on asiaan sanottavaa.
Joo, toki jos on menettänyt läheisen tai saanut syöpädiagnoosin on tärkeää kuunnella mitä toisella on sanottavaa? Ei, silloin kuuntelija pitää kyllä turpansa kiinni. Eri asia on sitten joku pikku murhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä taas lopetan välittömästi kertomasta huolistani, jos ainoa kommentti on voi voi ja ikävää. Haluan nimenomaan vertaistukea. Psykiatrilta saa tuppisuu-tukea ahaa,voi voi ym. eli ei ole minun paikkani. Annan itse vertaistueksi omia samanoloisia kokemuksia, koska haluan itsekin huolen hetkellä juuri niitä. Pelkkä kuunteleva korva ei todellakaan auta minua.
Sama juttu. Itse ainakin koen, että saan hirveän paljon apua vertaistuesta ja ennenkaikkea tietoa, että kuka on kokenut samaa. Silloin oikeasti tuntuu siltä, että toinen on kuullut mitä sanoin ja jos minä itse koen sitten tarvetta avautua enemmän, tai tarvettaa kaverilta saatuun henkiseen tukeen, niin voin varovasti kysyä, että olisko sinulla lähipäivinä vähän aikaa, jos haluaisin vuodattaa sydäntäni tässä asiassa enemmän. Näin toinen saa myös mahdollisuuden kieltäytyä, jos hänellä vaikka itsellään on elämässä jotain rankempaa ja kokee ettei vaan nyt jaksa.
Yleensä avaudun niille ihmisille, joilta tulee kommenttia sen typerän "mmmm... voi että" tai "kuulostaapa kurjalta, mutta hei! sä kyllä oot tsempannut tosi hyvin!" -sijaan
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia ovat ne ns. assosioijat jotka eivät malta kuunnella vaan alkavat heti muistella tuntevatko jonkun toisen jolle olisi käynyt melkein sama asia, ja sitten esim. se syöpään sairastunut saa niskaansa kaikkien mahdollisten muidenkin syövät.
Olen joutunut tästä muutamalle ihmiselle huomauttamaan. Että kun sain syöpädiagnoosin, en jaksanut ottaa osaa toisten syöpiin. Minun syöpäni ei ollut mitään verrattuna sen kumminkaiman tapauksiin. Vähän aikaa sitten minulta otettiin kaulasta koepala, ja tutkimustulosta odottaessani kohtasin tuttavan joka sanoi heti että kyllä hän tietää miltä se tuntuu. Kysyin onko häneltäkin otettu koepala. No ei mutta vaimollaan oli rintasyöpä. Ja sitten hän kertoi juurta jaksaen vaimonsa rintasyövästä. Minun imusolmukesyöpäni unohtui.
Tuttavasi on kokenut myös syövän vaimonsa kautta. Hienoa että hän halusi puhua asiasta, vaikka sinua se ei jaksanut kiinnostaa.
Ymmärrän senkin, että haluaa sulkeutua omaan kuplaansa eikä halua kuulla muiden kokemuksia. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että silloin asiasta yli pääseminen ja sen hyväksyminen tulee olemaan todella hankalaa. Otan esimerkiksi itseni. Isäni kuoli lähes 30v sitten, olin silloin vielä koulussa. Menin lukkoon enkä osannut puhua asiasta edes perheen kanssa. Koteloitu suru aiheutti vuosien varrella niin fyysisiä kuin henkisiä oireita. Nyt huomaan, miten asia nousee pintaan, kun äitini kuoli. Nyt puhun kaikkien kanssa menetyksistäni, kuuntelen toisten kokemuksia ja olo on paljon helpompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli aikoinaan ihmissuhdeongelmia erään henkilön kanssa. Kun puhuin siitä kaverille, hän otti aina puheeksi sen, kun hän itse oli onnettomasti rakastunut, ja näki tilanteen juuri samanlaisena. Hän ei koskaan tajunnut sitä, etten minä ollut rakastunut. No, itse asiassa olin, mutta en siihen ihmiseen jonka kanssa niitä ongelmia oli.
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on sellainen. Jos minä avaudun huolistani, niin vastaus on lähes poiksetta että luuletko sää saatana ettei muilla oo tässä vaikeaa, enkä siltikään valita.
Niin, en siis avaudu-koskaan.
Miksi olette yhdessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joitakin ihmisiä auttaa se, että kuulee muillakin olevan samanlaisia ongelmia, tai jopa vaikeampia. He kokevat tylynä sen, että toinen vain kuuntelee, eikä näytä ymmärtävän ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin aloittajaa. Esimerkkitilanne:
Minulla oli kaularangan välilevyn pullistuma, kivut olivat helvetillisiä. Kun niskatuen kanssa liikuin ja särkylääkkeiden avulla pystyin joten kuten selviämään päivät, selitti kaverini tohkeissaan, kuinka hänelläkin on niskat kipeät, kun toimistossa on niin kova ilmastointi. Siinä sitten papatti omia niskavaivojaan ja todella vertasi niitä omiini ja kokonaan mitätöi minun asiani.
Toinen esimerkki, muistan tämän aina ja silloin jo mietin, etten ikinä, IKINÄ, käy vertaamaan omia tuntemuksiani toisen ihmisen suruun. Äitini ystävän lapsi kuoli nuorena ja hautajaisissa äitini puhui vain isäni kuolemasta ja kuinka raskasta aikaa se hänelle oli. Se oli niin noloa ja törkeää, että veti kaiken huomion itseensä ja ignoorasi kokonaan ystävänsä surun oman lapsensa menettämisestä.
Itse taas koin helpottavana kun työpaikan kesäjuhlissa muutama ihminen tuli kertomaan että heilläkin on sama vaiva kuin minulla. Oli kiva huomata että muillakin on samaa ja silti heillä elämä jatkuu.
Ymmärrän myös sitä, että pienemmätkin vaivat voivat tuntua suurilta. En siksi vähättele kenenkään ongelmia vaikka omani ovat suuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä ihmiset, joilla on neula juuttunut", heillä jatkuu samat tarinat vuosikymmenestä toiseen. Ei auta kysyä, 'mut eikö teidän erosta ole jo yli 20v?' Sama vaan jatkuu. Nämä henkilöt, joita 2 , en suostu enää likasankoksi. Paljon helpompi olla 🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se olisi mitätöintiä jos kertoo että on kokenut samaa?
Siksi, että et halua kuunnella ollenkaan mitä toisella on sanottavana.
Ap
Miten niin ei halua?
No ei anna puhua, ei kuuntele vaan "ampuu heti alas". Niitä on sellaisia päällepäsmäreitä, jotka pajattaa taukoamatta ( minä minä minä minä...) eikä niiltä saa suunvuoroa. Ne siis keskeyttää ja vaientaa toisen heti kättelyssä, ei mitään vuorovaikutus- eikä kommunikaatiotaitoja.
Eri kuin ap. Ymmärrän täysin mitä hän tarkoittaa.
No mutta edelleen, miksi tällaisille edes yrittäisi kertoa jotain syvällistä huoltaan tai murhettaan? Lopputulos on selvillä.
En enää yritäkään. Itse olen empaattinen ihminen, mutta näitä päällepäsmäreitä ja besserwissereotä en enää halua ymmärtää. Pajattakoot kilpaa keskenään.
"Nimenomaan sulta puuttuu kokonaan se empatia sitä kohtaan, etteivät kaikki ihmiset osaa olla hyviä lohduttamaan tai puhumaan toisen surevan kanssa. Tässä kohdassasi äitiäsi kohtaan.
Sinulta riittää empatiaa vain surevaa kohtaan, mutta ei kuitenkaan ketään muuta kohtaan. Johtuuko siitä, että olet ehkä itse tuollainen sureva ihminen ja oletat, että muiden vaan pitää osata lukea ajatuksiasi?
Sitäpaitsi, jos noin paljon koit tilanteen törkeäksi, niin miksi et itse mennyt keskusteluun väliin ja pyrkinyt jollain tavalla siirtämään keskustelua takaisin siihen surevaan?
Ainiin, eikun suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tämä jatkuva muiden mollaaminen."
Olin 14-vuotias, ei ole lapsen asia opettaa äitiään käyttäytymään. Ja äitini kerjää isäni kuolemalla sääliä joka tilanteessa vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Aina, kun joku menehtyy, käy äitini kertomaan miten surkeaa hänen elämänsä on ollut yksinhuoltajana ja jyrää täysin muiden surun. Se on nimenomaan säälin kerjäämistä ja huomionhakua enkä tunne yhtään empatiaa, kun on ratsastanut sillä surulla koko elämänsä. Vaikka me lapset menetimme isämme, ei meidän surumme ollut mitään verrattuna äidin suruun ja edelleen itkee ja uhriutuu sen takia.
Vierailija kirjoitti:
Viitaten tuohon ylempään: omien surukokemuksien jakaminen ei ole mitätöintiä, vaan vertaistukea. Äitisi ystävästä varmasti on tuntunut kauhealta, jolloin helpottaa kuulla, että muistakin on tuntunut kauhealta vastaavilla hetkillä. Jos olisin ollut äitisi ystävä, olisi ollut kamalaa, jos kaikki hautajaisvieraat olisivat vain olleet hiljaa ja hyssytelleet asiaa. Olisin jäänyt yksin suruuni.
Kaikki muut hautajaisvieraat kyselivät, kuinka jaksaa, mitä apua tarvitsee ymsyms. Äitini sen sijaan ei mitään vastaavaa, ei tarjonnut tukea tai apua, vaan lähinnä odotti itselleen sitä tukea ja itki omaa suruaan. Hänen osanottonsa meni suurin piirtein näin: "Otan osaa. Voi, muistan vieläkin päivän, kun Veikko (nimi muutettu) kuoli, se oli elämäni kamalin päivä enkä ole siitä vieläkään selvinnyt. Yksinhuoltajana jo monta vuotta, elämä on niin raskasta ja vaikeaa. Jnejne". Se EI ole vertaistukea.
Jep. Sadat kerrat olen ollut tilanteessa, jossa yritän kertoa murheistani ystävilleni, mutta päädynkin lohduttamaan heitä.
On ihmisiä, joilla on vain huolia ja murheitä. HE eivät piittaa muiden elämästä pätkääkään.
Ihan vinkiksi.
Alue: Aihe vapaa
Jep. Samaa mieltä mäkin. Ja ei todellakaan haittaa jos ei ole täysin sama kokemus, riittää että on käynyt samankaltaisen tilanteen tai tietää jonkun toisen ja osaa antaa NS. Toivoa tulevasta että kyllä tästäkin selvitään!
Neuvominen tosin on joskus vaarallista, mutta ainakin löytää eri vaihtoehtoja mitä voisi valita tai tehdä tai miten päästä ehkä jonkun vaikean tunteen surun yli tai ihan vain antaa lupa surra !
Surevan ihmisen kohtaaminen on vaikeaa. Suru on myös NS. Aaltoileva. Se ei ole koko ajan super päällä ja tämäkin on hyvä kertoa surevalle. Ja sanoa ihan rehellisesti surevalle, en ole paras lohduttaja ja en ole täysin samaa kokenut, mutta kuuntelen kun tarvitset ja kuljen rinnalla ja jos keksin miten neuvoa tai antaa uusia näkökulmia niin kerron jos käy. Kyllä läheisille saa puhua NS. Normaalisti jne. Kokisin erittäin kipeänä jos kukaan ei lohduttaisi tai kertoisi mitään esimerkiksi miten jostain voi selvitä. Sehän se vasta vetääkin ihmisen ties mihkä tiloihin..