Oliko vauva-aika mielestäsi rankkaa?

Itkin paljon enemmän kuin nykyään, ja nukuin valtavasti. Tissille pääsy oli kyllä kivaa. Kylvyt oli aluksi aikamoinen shokki, mutta niihinkin tottui. Se ärsytti kun ei vielä osannut kävellä.

En muista juuri mitään vauvavuodesta ilman kuvien tai videoiden apua. Eli sen verran pihalla olin. Toki keskosena syntyneet kaksoset saattoi olla yhtä vauvaa rankemmat. Mutta niin se vaan unohtuu sekin rankkuus, taaperoina jo erittäin kivaa seuraa suurimman osan aikaa. Kolmas tulossa, toivottavasti hänen vauvavuodesta jää jotain muistoja.

Yhden vauvan kanssa oli oikein leppoista. Pystyi nukkumaan päivällä, kun vauvakin nukkui. Kaksosten vauvavuosi oli raskas, kun usein söivät öisin eri aikaan ja päivisinkin kaiken hoidit tuplana plus esikoisen tietenkin.

Mulla oli pääasiassa raskas vauvavuosi. Takana 9 kk vaikeaa raskautta, synnytysvaurioista toipuminen oli hidasta. Vauvalla oli allergioita, refluksi + koliikki. Sairastuttiin puolison kanssa vuorotellen synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

Vauvavuoden loppupuoli oli mukavaa aikaa ja taaperon kanssa on ollut mahtavaa.

Ei läheskään niin rankkaa kuin kuvittelin. Vauvani oli tyytyväinen ja nukkui paljon, 7kk täytettyään ei enää koskaan heräillyt öisin. Kyllähän se hetkittäin rankalta tuntui kun olin liikkumaan opettelevan ja koko ajan itseään kolhivan vauvan kanssa todella paljon kahdestaan kotona. Mutta toki tiesin, että helpolla olen päässyt.

Olen kokenut huonoa omatuntoa siitä etten oikein osaa nauttia vauva-ajasta. Koen hirveän raskaana yöheräilyt ja vauvan itkuisuuden jos on mahavaivaa tmv. Kaikkialla aina toitotetaan miten pitäis nauttia täysillä vauva-ajasta. Lisäksi oman ajan puute on ottanut koville, meillä kun ei ole tukiverkkoa täällä lähettyvillä yhtään. Tiedostan että vauva kasvaa kovaa vauhtia ja vielä tulee se päivä kun tuo lapsi pyyhältää maailmalla eikä mua enää juurikaan tarvita. Toisinaan vaan päivät tuntuu pitkiltä ja vajoaa johonkin apatiaan.

Ensimmäisen kanssa oli rankkaa, kulki unissaankin. Toinen nukkui paremmin ja itsekin sain nukuttua.

Oli, mutta se ei johtunut pelkästään vauvasta. Oli paljon kasaantuneita hommia, ei saanut levätä ikinä. Pahinta kuitenkin oli synnärin, neuvolan ja vauvakahviloiden ja jopa ulkopuolisten jatkuva tenttaaminen, neuvominen, utelu ja intiimien asioiden kysely. Yksityisyys hävisi täysin, puhuteltiin kuin tolvanaa ja yritettiin luoda paineita ihan kaikesta. Vauvanhoidossa oli raskasta vähäiset unet ja sitovuus. Kuitenkin huomattavasti rennompaa kuin entinen työni, jossa oli kamalat työajat ja ikäviä asiakkaita ja pomoja.

Vauvan kanssa oli paljon helpompaa kuin 1-2 -vuotiaan kanssa, joka sekin oli leppoisampaa kuin töissä.

Oli, mutta silloin opin elämään päivän kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Oli, mutta se ei johtunut pelkästään vauvasta. Oli paljon kasaantuneita hommia, ei saanut levätä ikinä. Pahinta kuitenkin oli synnärin, neuvolan ja vauvakahviloiden ja jopa ulkopuolisten jatkuva tenttaaminen, neuvominen, utelu ja intiimien asioiden kysely. Yksityisyys hävisi täysin, puhuteltiin kuin tolvanaa ja yritettiin luoda paineita ihan kaikesta. Vauvanhoidossa oli raskasta vähäiset unet ja sitovuus. Kuitenkin huomattavasti rennompaa kuin entinen työni, jossa oli kamalat työajat ja ikäviä asiakkaita ja pomoja.

Vauvan kanssa oli paljon helpompaa kuin 1-2 -vuotiaan kanssa, joka sekin oli leppoisampaa kuin töissä.

Samat kokemukset noista tenttaamisista, uteluista jne. Synnärilläkin oli oikeen mieltä ylentävää osastolla keskustella mm. epparihaavasta ja muista intiimiasioista hoitajan kanssa, kun pelkkä verho välissä ja toisella puolella istui hiirenhiljaa toinen äiti puolisonsa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut huonoa omatuntoa siitä etten oikein osaa nauttia vauva-ajasta. Koen hirveän raskaana yöheräilyt ja vauvan itkuisuuden jos on mahavaivaa tmv. Kaikkialla aina toitotetaan miten pitäis nauttia täysillä vauva-ajasta. Lisäksi oman ajan puute on ottanut koville, meillä kun ei ole tukiverkkoa täällä lähettyvillä yhtään. Tiedostan että vauva kasvaa kovaa vauhtia ja vielä tulee se päivä kun tuo lapsi pyyhältää maailmalla eikä mua enää juurikaan tarvita. Toisinaan vaan päivät tuntuu pitkiltä ja vajoaa johonkin apatiaan.

Huono omatunto pois! Vauvavuosi voi oikeasti olla raskas ja kaikkea muuta kuin onnellista aikaa. Itse vihasin sitä, kun ihmiset toitotti "nauti, elät elämäsi onnellisinta aikaa!". Ei muuten ollut, vaan tuo vauvavuoden alkupuoli oli yksi hirveimpiä aikoja elämästä. Lapsen kasvaessa onkin onneksi ollut ihan erilaista. Älä siis stressaa, että pitäisi nauttia tuosta ajasta, ei se kaikilla kivaa ole ja sekin on ok. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut huonoa omatuntoa siitä etten oikein osaa nauttia vauva-ajasta. Koen hirveän raskaana yöheräilyt ja vauvan itkuisuuden jos on mahavaivaa tmv. Kaikkialla aina toitotetaan miten pitäis nauttia täysillä vauva-ajasta. Lisäksi oman ajan puute on ottanut koville, meillä kun ei ole tukiverkkoa täällä lähettyvillä yhtään. Tiedostan että vauva kasvaa kovaa vauhtia ja vielä tulee se päivä kun tuo lapsi pyyhältää maailmalla eikä mua enää juurikaan tarvita. Toisinaan vaan päivät tuntuu pitkiltä ja vajoaa johonkin apatiaan.

Huono omatunto pois! Vauvavuosi voi oikeasti olla raskas ja kaikkea muuta kuin onnellista aikaa. Itse vihasin sitä, kun ihmiset toitotti "nauti, elät elämäsi onnellisinta aikaa!". Ei muuten ollut, vaan tuo vauvavuoden alkupuoli oli yksi hirveimpiä aikoja elämästä. Lapsen kasvaessa onkin onneksi ollut ihan erilaista. Älä siis stressaa, että pitäisi nauttia tuosta ajasta, ei se kaikilla kivaa ole ja sekin on ok. Tsemppiä!

Kiitos! Ihanaa, kun saa vertaistukea tässä asiassa.

Vauvani heräsi noin tunnin välein. Päiväunet nukkui vain 45 min pätkissä. Eli jouduin itsekin heräämään noin vuoden verran tunnin välein joka yö ja päivät ilman päiväunia. En muista vauvavuodesta mitään. Muu kai ei olisi ollut niin rankkaa, mutta unenpuute oli jotain ihan karmaisevaa. Rikkoi muistinkin.

Syntyminen oli rankkaa kun tulin eka jalat edellä ja tungettiin takas ja käännettiin ja tulisuudelmalla uloskiskottiin.

Terveystäti pakotti syömään kaksiviikkoisesta raasteita. Rokotukset sattui.

Samaa kuraa ollu siitä saakka.

En usko, että kukaan oikeasti nauttii ensimmäisestä 3-5 kuukaudesta, oli helppo tai paljon sairastava vauva. Lähinnä kuulee "nyt pitää nauttia" kommentteja niiltä äideiltä, jotka puoli itkuisena silmät ristissä toitottaa mantraa ihanasta vauva-arjesta ja eivät uskalla tuomitsemisen pelossa myöntää ensi kuukausien olevan shokki rankkuuden suhteen. Sen jälkeen onneksi alkaa helpottaa pikkuhiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli, mutta se ei johtunut pelkästään vauvasta. Oli paljon kasaantuneita hommia, ei saanut levätä ikinä. Pahinta kuitenkin oli synnärin, neuvolan ja vauvakahviloiden ja jopa ulkopuolisten jatkuva tenttaaminen, neuvominen, utelu ja intiimien asioiden kysely. Yksityisyys hävisi täysin, puhuteltiin kuin tolvanaa ja yritettiin luoda paineita ihan kaikesta. Vauvanhoidossa oli raskasta vähäiset unet ja sitovuus. Kuitenkin huomattavasti rennompaa kuin entinen työni, jossa oli kamalat työajat ja ikäviä asiakkaita ja pomoja.

Vauvan kanssa oli paljon helpompaa kuin 1-2 -vuotiaan kanssa, joka sekin oli leppoisampaa kuin töissä.

Samat kokemukset noista tenttaamisista, uteluista jne. Synnärilläkin oli oikeen mieltä ylentävää osastolla keskustella mm. epparihaavasta ja muista intiimiasioista hoitajan kanssa, kun pelkkä verho välissä ja toisella puolella istui hiirenhiljaa toinen äiti puolisonsa kanssa.

Niin, ja kun kaikki pitäisi mennä pilkulleen samalla tavalla kaikilla. Lapsi nukahti ekat kuukaudet klo 23 ja aamulla heräili n. 9

Siitä jatkuva urputus. Jopa bussissa tuli joku känninen omien samojen mukaan lähäriopiskelija avautumaan, että ei ikinä toisi omaa lastaan bussiin puoli kymmenen illalla (vauva oli vaunuissa maaten peiton alla). Perhepeti oli paha juttu. Vauva oppi jo varhain syömåän itse lusikalla, mutta avoimessa päiväkodissa syötin vajaa yksivuotiaalle jälkiruokasoseen, ihan vain kun en halunnut kuluttaa leikkiaikaa pöydän siivoamiseen ja paidan vaihtoon (pääruoan söi itse). Heti oli kerhon täti kertomassa, että 1-vuotiaana sitten viimeistään pitää osata syödä itse. Jne. jne. jne.

Oli.

Olin nuori äiti ,joten ei rankka.Aika jolloin lasten kanssa ei oltu kotona, vaan lapsi päiväkotiin vauvalan puolelle. Äitiys loma 3kk 1972 ja 1976 oli joku 5-6kk.Yhteiskunta ei elättännyt.Isovanhemat kuolet.Ei ollut nettiä,ei tv kanavia, kuin kaksi kanava 1 ja 2 tv. Uskon oli äitiys myös onellisempaa.Kuin ihmisetkin aika entinen.Ainakin minä olin työläis äitinä.Rakaus lapsieni kanssa.Syntyivät RAKAUDESTA ELÄMÄN LAHJAT!

Imetys ei onnistunut ja yritin sen suhteen liikaa ja liian pitkään. Kärsin pahasta vauvamasennuksesta, mutta en puhunut siitä mitään. Mies liehui eroamassa olevan kaverinsa kanssa siellä täällä ja juhli myös isyysloman. Vauva oli kyllä maailman suloisin, minulla kesti pitään sopeutua äitiyteen.

Olihan se, mutta ei lasten takia, vaan hormonien, raudanpuutteen jne. takia. Kun on ollut koko ikänsä raudanpuutteinen ja muitakin puutoksia on, ei kroppa vaan kestä, vaan uupuu. Varsinkin sektiosta toipuminen oli helvetillistä kun haarat vuosi verta, leikkaushaava märkää, tissit maitoa, kainalot hikeä...

Onneksi kaksoset olivat sairaalassa ensimmäisen kuukauden koska syntyivät keskosena, en olisi jaksanut toipilaana heitä hoitaa, kun koville otti monta kuukautta. Lapset on jo teinejä, ja uupumus ei ole vieläkään hellittänyt, nimittäin puutteet on ja pysyy, naisten raudanpuutosta ei oteta tosissaan edes naistenpolilla tai sisätautipolilla.