Miksi hoikat kuvittelevat, että "ei tee mieli " on yhtä kuin itsehillintä?

Käsi sydämellä minun tekisi mieli syödä paljon paljon enemmän herkkuja, kuin mitä tällä hetkellä voin, jotta paino ei nousisi. Nuorempana pystyin syömään melkein mitä vaan, mutta nykyisin pitää olla todella tarkka. En siis syö juuri ollenkaan herkkuja, ja ateriatkin ovat sopivan kokoisia. 

Vierailija kirjoitti:

Laihat on laihoja ja miljonäärit on miljonäärejä omaa erinomaisuuttaan. Ei siinä ole muusta kysymys.

Ai olet omaa erinomaisuuttasi osannut syntyä miljonäärisukuun jolle joku isoisän isoisäi on 1800-luvun alussa käynyt hankkimassa metsiä rahalla jotka hänen isoisän isoisänsä on  ruotsinvallan aikana onnistunut hankkimaan kartanon ja aatelisarvon? Voin entisenä sijoitusasiantuntijana että suuret omaisuudet kerätään sukupolvien aikana. Jokaista omilla innovaatioillaan rikastunutta kohti on useita kymmeniä perintörikkaita. Hämmästyttävän moni niistä on pulska vaikka luulisi että on aikaa käydä salilla kun ei mitään oikeata työtä tee. Useimmilla lukee käyntikortissaan "private investor".  

Ei me hoikat kuvitella noin. Lihavat ilmeisesti kuvittelee, ei hoikat. 

Päivänsä voi myös organisoida. Kun haluaa antaa itselleen jonkin pikku herkun palkkioksi, niin valitsee yhden. Eikä joka päivä. Mutta ei varsinkaan niin, että vetää samana päivänä irtokarkkipussin, suklaalevyn, pari kaljaa, jäätelön, hampurilaisaterian, grillimakkaran, gintonicin ja pullon punaviiniä. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kaikille maistuisi burgeri tai pizza joka päivä. Suurin osa ei vain syö niitä.

Tässäpä se onkin, kun joillekin onnekkaille ei maistu. Mulla on kaveri, jolle oikeasti ei maistu. Hän on ehkä onnekkain ihminen ikinä, sillä hän tosissaan ajattelee, että nuo ruuat on pahoja. Perunan sijaan tykkää kukkakaalista. Pullan sijaan ottaa ruisleivän. Jälkkärin sijaan melonia. Kun ei ole enää nälkä, lopettaa syömisen, vaikka kyseessä olisi kallis ravintola-annos. Kun ei tee mieli enää.

Aluksi kun tapasimme,  ajattelin, että wau onpas hänellä hyvä itsekuri, mutta nyt kun vuosia olen eri tilanteissa seurannut, niin se onkin vain niin, että hän oikeasti tykkää kaikesta terveellisestä. Hulppeinta oli, kun olimme viikonlopun mökkireissulla ja sunnuntaina tavaroita pakatessa eräs ihmetteli, mihin porkkanapussi on hävinnyt. Tämä hätkähti ja sanoi, että sori, mä söin ne porkkanat. Vaikka kävi jo kateeksi, niin nauratti myös. Siinä, kun me muut pistelimme sipsejä, otti tämä vain muutaman ja natusteli herkukseen porkkanoita.

Hulluinta tässä kaikessa on, että hänen tekemänsä ruuat ovat tosi hyviä, siis vaikka just höyrytettyä kukkakaalia ja tomaattimurskaan tehty jauhelihakastike. Porkkanahan on hyvää myös! Joka kerta kun kohtaamme ja syömme yhdessä mietin, miksi mä en vaan syö kuten hän?? Epäilen, että herkkunsa ovat parempia kuin jotkut liivatekarkit.

Hulluinta tässä kaikessa on, että hänen tekemänsä ruuat ovat tosi hyviä, siis vaikka just höyrytettyä kukkakaalia ja tomaattimurskaan tehty jauhelihakastike. Porkkanahan on hyvää myös! Joka kerta kun kohtaamme ja syömme yhdessä mietin, miksi mä en vaan syö kuten hän?? Epäilen, että herkkunsa ovat parempia kuin jotkut liivatekarkit.

Tästä oikeasti näkee, miten opetettuja ja opeteltuja herkuttelu onkaan. Pienestä pitäen meille tyrkytetään makeaa, kakkuja, karkkeja, jne. juhlapäivinä tms. Kunnon ruokaa pidetään sen sijaan pakkona, jota on vaan syötävä, että saa jälkkärin. Sipsipussi kuuluu leffailtaan.

Itse taistelen sen kanssa, että en söisi jotain "asiaan kuuluvaa" herkkua, kun oikeasti eihän mun tee edes sitä mieli. Mutta tuntuu, että jos jätän väliin, niin fomo iskee, kokemushan ei ole oikea ja täydellinen. Ja jos toiset ostaa sen sipsipussin, niin takuulla mäkin ja limpparit päälle!

Tässäkin varmaan voisi verrata alkoholiin, se vaan niin kuuluu johonkin juttuun ja muuta juomalla ei oo se sama...

Minä kyllä käyn kamppailua ja ennen kävin vielä enemmän. Jos tulee mieliteko, teen oikeasti töitä ja pysähdyn sen äärelle tunnustelemaan, tekeekö oikeasti mieli vai onko esimerkiksi tylsää/nälkä/jano. Tätä kun on jonkin aikaa (vuosia) tehnyt, oppii nopeammin tunnistamaan mistä on kyse ja missä tilanteissa alkaa kaivata napostelua tai tiettyjä ruokia.

Viimeksi eilen illalla oli uskomaton roskaruuan himo ja kaiken päälle mies päätyi tilaamaan kotiin pikaruokaa. Olin todella vähällä tilata myös, tilaus oli jo naputeltu, mutta pysähdyin hetkeksi miettimään, että minulla on vain nälkä ja esimerkiksi puurosta ja munakkaasta jää huomattavasti parempi olo, eikä ole aamulla suolasta turvonneet kasvot. Päädyin puuron keittoon ja olin tyytyväinen.

Kyllähän kaikessa on vähän itsehillintää meillä päivittäin mukana, miksei siis syömisessäkin. 

Enhän minäkään lyö ihmisiä kauppajonossa vaikka välillä tekisi mieli, en osta kaikkea, mitä haluan, en aja ylinopeutta vaikka mieli tekisi. Ei ihmisen ole tarve jatkuvasti täyttää omia mielihalujaan. 

Mulla saattaa mennä viikko tai pari, että tekee mieli jotain tiettyä, mutta ei se tarkoita, että täyttäisin sen heti. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän kaikessa on vähän itsehillintää meillä päivittäin mukana, miksei siis syömisessäkin. 

Enhän minäkään lyö ihmisiä kauppajonossa vaikka välillä tekisi mieli, en osta kaikkea, mitä haluan, en aja ylinopeutta vaikka mieli tekisi. Ei ihmisen ole tarve jatkuvasti täyttää omia mielihalujaan. 

Mulla saattaa mennä viikko tai pari, että tekee mieli jotain tiettyä, mutta ei se tarkoita, että täyttäisin sen heti. 

Ei lihavakaan tee kaikkea mitä mieli tekee, kuten lyö ihmisiä kauppajonossa, osta kaikkea tai aja ylinopeutta. Kyllä lihavakin jatkuvasti kontrolloi mielihalujaan. Lihava voi kontrolloida syömistäänkin monella tapaa, minulla esimerkiksi on useita ruokarajoitteita. Mistä tulee käsitys, ettei lihavalla olisi ollenkaan itsehillintää?

Vierailija kirjoitti:

Voinko nyt ylpeillä rautaisella itsekurillani, kun pysyn erossa viinasta, tupakasta, huumeista, uhkapelaamisesta sekä muutamasta muusta riippuvuutta aiheuttavasta asiasta? Helppoa, koska en tunne niihin vetoa.

Sama ja lisätään siihen vielä kahvi, koska yäk. Helppoa olla viinaton, savuton, kahviton, kun ne kaikki on yäk.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen lihava mutta minulla ei ole mitenkään voimakasta mielitekoa syömiseen enkä syö erityisen paljoa.

 Ei se läski ilmasta tipahda selkään 

Mulla mieliteot pysyy hallinnassa, kun antaa niille periksi. Jos tekee mieli suklaata, syön suklaata, mutten valtavaa määrää.

Olen kokeillut kaikkea. Herkkujen pois jättämistä, karkkipäivää... Se, että jättää herkut pois kokonaan toimii niin kauan, kunnes tulee joku tilaisuus, jossa tarjotaan tyyliin kakkua, eikä kehtaa kieltäytyä. Siihen kakkupalaan homma sitten leviää.

Karkkipäivä ei toimi minulla ollenkaan. Jos tekee mieli jotain mässyä, mutten salli sitä itselleni ennen kuin karkkipäivänä, vedän siihen mielitekoon aivan kaikkea, mitä kaapista löytyy. Kalorien kannalta ihan sama olisi syödä vaikka pieni suklaapatukka, jolla mieliteko menisi ohi kuin tyyliin puoli purkkia hunajaa tai paketillinen jotain päiväysvanhoja keksejä.

Mulla toimii parhaiten, kun syön herkkuja, jos tekee mieli ja seuraavina päivinä sitten syön vähän kevyemmin. Näin tehden ei tule ahmittua ja herkuista huolimatta paino laskee. 

Pah, suurimmalla osalla ihmisistä on himo makeaan ja suolaiseen. Itse olen hoikka ja kun käyn kaupassa jätän karkit, sipsit ja jätskit ostamatta. Hyvältä ne minunkin suussa maistuisi, mutta ihan itsekurilla tässä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Pari kertaa on flunssan yhteydessä mennyt hajuaisti muutamaksi päiväksi. Silloin huomasin, että olisi helppo olla syömättä, koska mikään ei oikein maistu miltään eikä mitään tee mielikään. 

En ole koskaan erityisesti pitänyt niistä ruuista, joita ylipainoisten kuvitellaan syövän, siis pitsat, hampurilaiset, ranskalaiset, sipsit,  limpparit ja vastaavat, joita tässäkin keskustelussa on jo ehditty luetella. Suklaata syön pari palaa kerrallaan enkä koko levyä, levy voi olla kaapissa avattuna viikkoja. Kilot pystyy kerryttämään ihan tavallisella ruualla, kaikkea vain pikkuisen liikaa.

    Minusta outoa, koska minulla  ei syntymästä saakka ole käytännössä ollenkaan hajuaistia. Maistan silti maut hyvin tarkasti 

Mulla on taipumusta ortoreksiaan. Sanoisin, että se miltä ruoka maistuu, on mulle huomattavasti vähemmän tärkeää kuin millainen olo siitä tulee. Olo kestää tuntikausia, maku muutaman sekunnin. Toki herkuttelen terveellisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen lihava mutta minulla ei ole mitenkään voimakasta mielitekoa syömiseen enkä syö erityisen paljoa.

 Ei se läski ilmasta tipahda selkään 

Ei siihen tarvita kuin yksi ylimääräinen voileipä tai banaani päivässä, läski kertyy pikkuhiljaa pienistä asioista.

Yksi kertaista olla lihomatta . Ei osta herkkuja, tai muuta lihottavaa ruokaa. Annoskoko tärkeää myös. BMI 23 

Minä ainakin olisin lihava, jos söisin mitä milloinkin mieleni tekee. Olen tätä välillä kokeillutkin, että en rajoita tietoisesti mitään ja joka kerta paino alkaa hiljaa ja tasaisesti nousta. Enkä ala vetää herkkuja kaksin käsin, mutta kaupassa käydessä saatan napata kassalta mukaan suklaapatukan, syön vaaleaa leipää aamu- ja iltapalaksi, napostelen illalla juustoja telkkaria katsellessa, lounaalla syön buffetista "koko rahan edestä" ja kahvilassa tilaan kahvin lisäksi palan piirakkaa, vaikka ei olisi herkkupäivä. Minun ei erityisesti tee luonnostaan mieli terveellisiä valintoja, vaan esimerkki paahtoleipä rasvaisella juustolla menee heittämällä ohi maitorahkasta aamupalalla, jos en tietoisesti valitse toisin.

Mä olen tänään herkutellut pienen maxibon jäätelön ja 1 täytekeksin ja katsoin että em + aamiaisen ja lounaan jälkeen on kertynyt vasta 750kcal.

Nuo herkut riittää yhdelle päivälle oikein hyvin ja saan vielä syödä päivällisenkin hyvällä mielellä. Siitäkään ei paljoa tule - falafeleja ja tomattikastiketta n250kcal.

Kyse on vain aterian koosta ja koostamisesta:)

Noemaalipainoinen mummo

Vierailija kirjoitti:

Pah, suurimmalla osalla ihmisistä on himo makeaan ja suolaiseen. Itse olen hoikka ja kun käyn kaupassa jätän karkit, sipsit ja jätskit ostamatta. Hyvältä ne minunkin suussa maistuisi, mutta ihan itsekurilla tässä mennään.

Mun kokemus on kyllä, että ei ole. Joskus teininä ja parikymppisenä koin tuollaista herkkuhimoa. Nykyään en lähes koskaan. Ei edes kun on kova nälkä. En tiedä vaikuttaisiko siihen jotkut suolistobakteeritkin tms.