Miksi hoikat kuvittelevat, että "ei tee mieli " on yhtä kuin itsehillintä?

Olisinpa lihava, jos söisin mitä mieleni tekisi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oikeasti oli kyse lähinnä itsehillinnän puutteesta, kun olin sairaalloisen lihava. Minä siis olin ihan kaikissa asioissa vielä nelikymppisenäkin lapsenomaisen impulsiivinen, olipa kyseessä syöminen, rahankäyttö tai mikä vaan. Mielitekoja tuli paljon ja reagoin niihin vaistomaisesti ennen kuin ehdin edes miettiä, kannattaisiko ja mitkä on pitkän tähtäimen seuraukset. Jouduin ihan terapiassa käymään opettelemassa impulssien tiedostamista ja kontrolloimista, ennen kuin laihtuminen alkoi sujua. 

Mutta tiedän, ettei kaikki ylipainoiset ole kaltaisiani, osalla on oikeinkin hyvä itsehillintä, mutta silti on ylipainoa eikä ole helppo laihtua. Tutkimuksista tiedetään, että keho pyrkii vahvasti juonimaan laihdutuspyrkimyksiä vastaan, koska se on "ohjelmoitunut" kivikaudella jolloin liika ruoka ei ollut ongelma vaan nälkäkaudet, kaikki mekanismit huutaa syömään kun kerran ruokaa on.

Kaikilla on samantyyppisiä ongelmia mutta kohde voi olla eri. Jotkut on persoja ruualle. Jotkut alkoholille tai rahapeleille yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetin lapsillemnekin, että elokuvia katsoessa ei napostella. Kotiin en ole ostanut limsoja tai mehuja. Kermaa en käytä ruoanlaitossa ollenkaan, koska se lihottaa. Joulusuklaata voi jouluna ottaa yhden konvehdin päivässä eikä yhtään enempää. Jos housujen vyötärö yhtään kiristää, alan heti vähentää syömistä tai paastoan. Näin keski-iässä mahdun vielä nuoruuteni vaatteisiin ja käytän yli 20 vuotta vanhoja vaatteitani. En olisi hoikka, jos söisin miten sattuu tai en harrastaisi liikuntaa päivittäin.

 

Kaupassa katson usein lihavien ostoskärryihin ja sieltä se syy ylipainoon on ihan joka kerran löytynyt.

 

Motto: Syömällä ei saa orgasmia. Mielihyvää on haettava muualta.

 

Mutta kun minä saan syömisestä paremman orgasmin kuin mistään muusta tekemisestä, vaikka pari rakasta harrastustakin on. Syömisen t

Sama homma. Tosin, itselleni maistuu hyvällä halulla ne parskakaalit ja vihersalaatitkin. Ei vaan auta se, että täytän mahani noilla terveellisillä herkuilla. Jos mieleni tekee rasvan, suolan ja hiilihydraattien pyhää yhdistelmää, se on aivan sama kuinka paljon vedän kasviksia alle, noiden em. mainittujen himo ei vaan tyydyty. Ei, vaikka tosiaan tykkään kasviksista erittäin paljon ja ilman mitään epäterveellisissä raaka-aineisa uittamista.4

Vissiin tämä joku riippuvuus on. Rajoitan itseäni, mutta jos olen päättänyt pitää herkuttelupäivän lauantaina, mietin koko viikon tuota päivää ja suunnittelen kuinka herkuttelen. Ja kun tuo päivä on ohi, alan miettimään heti, että koska seuraavaksi.

Virtahevot uhrituu aina

Syntymälaiha puhuu itsekurista niin kuin syntymärikas puhuu kovasta työstä ja riskinotosta (jota hänen isoisänsä on tehnyt).

Voinko nyt ylpeillä rautaisella itsekurillani, kun pysyn erossa viinasta, tupakasta, huumeista, uhkapelaamisesta sekä muutamasta muusta riippuvuutta aiheuttavasta asiasta? Helppoa, koska en tunne niihin vetoa.

Vierailija kirjoitti:

Voinko nyt ylpeillä rautaisella itsekurillani, kun pysyn erossa viinasta, tupakasta, huumeista, uhkapelaamisesta sekä muutamasta muusta riippuvuutta aiheuttavasta asiasta? Helppoa, koska en tunne niihin vetoa.

Minäkin olisin nuorena voinut ylpeillä. Olin melko laiha ja vaikka söin mitä niin en lihonut. Ei keho kerännyt varastoon vararavintoa ja olin ihan terve. En siis ole kovin vaikuttunut kenenkään itsehillinnästä pelkästään painon perusteella.

Itselläni ruokailurytmin muutos vähensi mielitekoja ja napostelun tarvetta. Ennen söin milloin sattuu ja nyt minulla on aika säännölliset ruokailuajat enkä syö enää yhtä tai kahta kertaa päivässä isoja annoksia vaan syön useita kertoja päivässä pienempiä kerta-annoksia (aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltakahvi ja iltapala). Näin syöden nälkä ei ehdi kasvaa suureksi aterioiden välillä. Kroppa ja mieli täytyy totuttaa vähitellen uuteen ruokailurytmiin silloin siitä tulee pysyvä tapa.

Vierailija kirjoitti:

Se on semmonen yhtälö, että heikoilla ei ole itsekuria ja läskit on heikkoja. Ei se mistään muusta ole kiinni. Pitää olla selkärankaa muuttaa tavat. Kaikki aina puhuu, että liikunta ei laihduta, mutta joo , se kyllä laihduttaa ja erityisesti pitää sut tikissä. 



Ne jotka laihduttaa pelkällä ruokavaliolla, ovat mässäilleet ikänsä kuin valaat, ja helposti paisuvat takaisin valaiksi, kun ovat "tyytyväisiä" tuloksiin. Liikunalla saa kropan oikeasti hyvän näköiseksi, mielen terveeksi ja itsevarmaksi. Silloin kynnys alkaa porsastelemaan on paljon korkeampi, kuin semmosella läskillä joka on dieetillä kärvistellyt itsensä hoikaksi. 



Harmi vaan, että se liikunta on norsuille yleensä paljon vaikeampi juttu aloittaa, kuin ruokavalion muutos. 

Minä olen mieluummin iloinen ylipainoinen kuin tällainen henkilö, joka epäilemättä on hoikka, mutta tuntuu kärsivän pahasta nälkäkiukusta, joka pitää purkaa muihin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että ihmisillä on suuria eroja siinä, kuinka kovasti tekee mieli syödä ja kuinka paljon tekee mieli herkkuja. Jotkut saattavat unohtaa syödä koko päivänä, kun on muuta tekemistä ja illalla vasta ihmetyttää kun on vähän heikko olo. Oma mies on sellainen. Minun taas tekee mieli syödä heti ison aterian jälkeen lisää, pitää itsekurilla pitää itsensä erossa ylettömästä syömisestä, koska haluan pysyä edes kohtuullisen normaalipainoisena. Oikeasti tekee koko ajan mieli ruokaa ja herkkuja. En koe ikinä olevani kylläinen. Saan syömisestä suurta nautintoa.

Sama pätee varmaan alkoholiinkin. En itse ymmärrä ollenkaan miksi kukaan juo alkoholia. En saa siitä mitään nautintoa. Joku drinkki voi maistua ihan hyvältä, mutta miksi en joisi mehua, kun se on paljon halvempaa. Joskus nuorempana muiden mukana join ja koin olon pelkästään ahdistavana humalassa. On hyvin helppo pysyä erossa alkoholista jos ei saa siitä mitään nautintoa. Vois

Aloitettuani lihavuuden hoitoon lääkityksen, olen huomannut tämän. Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Aiemmin toivottomassa herkkukoukussa, makeaa, sokerista ja rasvaista, vaikka miten päätin, että alan elää terveellisesti, repsahdin muutaman viikon tai päivän päästä. Tuntui, ettei mikään voi korvata tuota syömisen aiheuttamaa mielihyvää.

Olen laihtunut puolessa vuodessa 9 kg, täysin yrittämättä tai pakottamatta. Tunnen kylläisyyttä kuten en ole koskaan aiemmin tuntenut, pienemmästäkin annoksesta. Herkkuja ei tee mieli, jos joskus tekee, pari keksiä tai kourallinen sipsejä riittää, tai jugurtti. Liikunta on alkanut maistua keventyneen olon myötä.

Minä käy kamppailua, päivittäin. Se kamppailu on helppo selittää muille sillä, että ei tee edes mieli. 

Voin käsi sydämellä sanoa että kamppailen päivittäin hoikkuuden ja herkkuhimon kanssa. Painan nyt 42-vuotiaana samat 53kg niin kuin lukiossakin. Jos söisin niin kuin mieli tekisi niin painaisin 10-20kg enemmän kuin nyt.

Ja sitten kuulen näitä helppoahan se luonnostaan hoikalle on-juttuja. Ei ole, mutta kärvistelen mieluummin vähän joka päivä kuin annan itseni lihota ja sitten itkeskelen kuinka painoa on vaan yhtäkkiä salakavalasti yön aika tullut. Parempi pitää kroppa samassa painossa kuin antaa sille liikaa kaloreita ja sitten vinkua laihtarilla kuinka suklaapatukkaakaan ei saa enää syödä.

Itse olen aina ollut hoikka, ihan ilman yrittämistä. Ei tee mieli herkkuja, eikä tee mieli syödä liikaa.

Mutta jos en ole nukkunut kunnolla, eli jos unet jää ihan pariin tuntiin, niin silloin tekee mieli syödä koko ajan. Ja vaikka tietää ettei voi olla nälkä, kun juuri söi kunnolla, niin silti vaan tekee mieli lisää.

Tämän kautta voin ymmärtää, että se on vaikeaa vastustaa tuollaista tunnetta. Muistakaa ihmiset nukkua kunnolla!

Tekee mieli, mutta kun en kaupasta raahaa valtavaa määrää herkkuja niin en voi mässäillä :(

Mitä sitten pitäisi sanoa, kun ylipainoinen ystävä tyrkyttää sinulle herkkuja? Ei kiitos, en halua päätyä lihavaksi?

Paljon helpompi sanoa "ei tee mieli", kuin alkaa avata muille, että tietoisesti kieltäydyn herkuista pysyäkseni hoikkana.

Jaa-a. Olen aina ollut hoikka. Välillä on kausia, että mätän kaikkee aina karkista mättöruokaan. Eli itsehillintä pettää. Mutta. Kroppani stoppaa sen mättämisen hyvin äkkiä. Olo on ihan ällö ja turvonnut. Sitten ei enää tee mieli, ja olen ruodussa taas. 

Että 50/50.

Olen ollut anorektisen laiha mutta söin silloin todella paljon enemmän herkkuja kuin nyt kun olen ylipainoinen. Jostain syystä en joskus lihonnut millään mutta pitkä stressava jakso elämässä muutti tämän (tai ainakin ajoittui samaan aikakauteen). Olen saanut laihdutettua pysyvämmin vain kun olen syönyt kahden ruokalusikallisen lounaita ym. ja vain yhden tavallisen kokoisen ruuan päivässä (syön lähes kilon kasviksia ja hedelmiä per päivä eli ei ole roskaruokaa) sekä panostamalla nukkumiseen. Luultavasti moni kyllä voi syödä tätä enemmän ja elää epäterveellisemmin ilman ongelmaa.

Minun herkkuhimoni kehittyi lapsuudessa kun äitini vahti ruokia liiankin kanssa (ja olin tällöin alipainoinen eli järkevää syytä ei ollut). Pääsin herkkuhimosta vasta paljon myöhemmin ollessani jo ylipainoinen kun en enää kieltänyt itseltäni mitään ja tyydytin himon heti. Silloin minulle riittää pieni määrä eikä haittaa vaikka kaapissa olisi suklaata ja sipsejä. Jos taas harjoitan itsehillintää, se sai minut jossain vaiheessa syömään aina liikaa ja vielä useiden päivien ajan. Pidemmän päälle siis toimimaton taktiikka ainakin omalla kohdallani. Minulle painonhallinta toimii nimenomaan ilman itsehillintää. Tulokset puhuvat puolestaan, joten jonkun on tästä turha vängätä vastaan.

Nykyään himoitsen enemmän kasviksia kuin suklaata ja se on vuosia jatkuneen tottumuksen tulos. En harjoita itsehillintää myöskään tomaattien ym. kohdalla vaikka himoni niihin on suuri ja pahempi kuin suklaaseen ikinä oli. Erilaiset himot ja riippuvuudet ovat valitettavasti ihmisille tyypillisiä. Minun ongelmani on ollut suklaa ja nyt tomaatit, joku muu taas on ongelmissa alkoholin, tupakan, pelaamisen, yli menevän liikunnan jne. kanssa. Ja monet mallit tunnetusti käyttävät huumeita, jotta pysyvät laihoina ja saavat töitä. Se siitä itsehillinnästä.

Luulet oikeasti, että hoikilla ei tekisi mieli kietasta kitusiinsa kokonaista pitsaa, jälkkäriksi tötsää ben&jerryä ja juomaksi pullo viiniä? 

Tahdonvoima ei kieltäymyksessä ole tosin niin takana, vaan rutiini. Satoja toistoja kun tekee päätöksissä, niin lopulta automatisoituu se että kokkaa herkkujen sijasta tasapainoisen illallisen ja jälkkäriksi ehkä hedelmä. 

Eri lailla söisin jos mikään ei näkyisi. -täti +40 vee <60 kg

Vierailija kirjoitti:

Syntymälaiha puhuu itsekurista niin kuin syntymärikas puhuu kovasta työstä ja riskinotosta (jota hänen isoisänsä on tehnyt).

Aika harva on syntyessään lihava.

Nälkähormonit ei toimi lihavilla normaalisti,laihtuminen auttaa kummasti.