Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nuorena vanhempanne menettäneet, milloin alkoi tuntua että olette samalla tasolla muiden ikäistenne kanssa?
22.09.2024 |
Mietin milloin muut samanikäiset alkaa olla samassa elämänvaiheessa missä itse olen. Minulla on oma perhe, lapsikin, mutta vanhempia ei ole ollut teini-iän jälkeen. Olen kolmekymppinen ja edelleen tuntuu että on vuosikymmenien kuilu samaa ikäluokkaa kanssani oleviin. Osalla on perheet, mutta niin on myös vanhemmat, joillain jopa isovanhempia. Milloin tämä tasoittuu?
Kommentit (293)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina henkisesti niitä edellä, jotka saa iskältä rahaa ja voi mennä mamman helmoihin itkemään, kun maailma olikin julma paikka.
Mikä ero on sillä saako rahaa, iskältä, vaarilta, sijaisisältä vai sossulta?
Suurikin ero, riippuu ihan kontekstista.
Mikä niin?
No mietippä. Ensinnäkin että kuinka paljon rahaa voi saada omalta isältä vs sosiaalihuolto. Sossulla on rajat ja aika minimitasolla mennään sillä luukulla. Omalta hyvätuloiselta isältä voi saada kyllä paljon enemmän tukea. Sossu on myös ihan eri prosessi ja hakemusrumba ja mikä merkitys sillä on psykologisesti verrattuna omien vanhempien tukeen, omaan perheeseen ja omiin lähtökohtiin. On se ihan eri asia olla perheen tuki kun yhteiskunnan tuki. Myöskin siihen sossun toimeentulotukeen on vaatimus ettei ole omaisuutta yhtään että aika pohjalla pitää olla. Se on pohjalla sinnitelyä, isän rahoihin ei liitykään byrokratiaa yhtään vaan ihan vaan hyvä tahto. Tässä nyt ens alkuun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä eroa siinä on että vanhempi ei ole mukana elämässä kuin että vanhempi olisi kuollut?
-Ai mitä eroa??? Onhan menetys iso muutos, ja trauma. Se mitä ei ole koskaan ollut, sitä ei samalla lailla kaipaa kun kuollutta.
Täällä 96 pros ihmisistä menettää vanhemmat vasta vanhoina, ja nyt peukuttavat näitä "ei se ole isompi trauma menettää liian aikaisin läheisiä vanhempia" tyyppejä. Koska eivät ymmärrä sitä mitä itsellä ei ole tapahtunut.
Omassa elämässä huomannut että sellaiset ihmiset jotka eivät ole olleet väleissä vanhempiinsa eikä käytännössä yhteydenpitoa kuitenkin kokevat lopulta sen kuoleman myös tosi raskaasti. Se yllättää miten eri asia se on. Kuoleman psykologia on vähän erilainen kun muiden menetysten. Kyllä eroa on. Ja ne jotka menettävät vanhempansa jollakin tavalla vanhempien
Minä ainakin menetin vanhempani sinä päivänä kun menetin. Kuolemansa vuosia myöhemmin ei tuntunut miltään. En itseasiassa saanut edes tietoa siitä ennen kuin kuulin sattumalta muuta kautta vuosia myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina henkisesti niitä edellä, jotka saa iskältä rahaa ja voi mennä mamman helmoihin itkemään, kun maailma olikin julma paikka.
Mikä ero on sillä saako rahaa, iskältä, vaarilta, sijaisisältä vai sossulta?
Suurikin ero, riippuu ihan kontekstista.
Mikä niin?
No mietippä. Ensinnäkin että kuinka paljon rahaa voi saada omalta isältä vs sosiaalihuolto. Sossulla on rajat ja aika minimitasolla mennään sillä luukulla. Omalta hyvätuloiselta isältä voi saada kyllä paljon enemmän tukea. Sossu on myös ihan eri prosessi ja hakemusrumba ja mikä merkitys sillä on psykologisesti verrattuna omien vanhempien tukeen, omaan per
Siis mikä tässä nyt on ongelma? Se että jotkut saa isältään rahaa?
Kai ymmärrät, että se ei ole mikään automaatio, että saa rahaa vanhemmiltaan? Moni ei saa. Eikä moni saa edes sieltä sossusta rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko ihmiset, joita aihe Ei koske, Perustaa oman keskustelunsa Kiitos!!! Täällä on ihmisiä jotka haluavat keskustella saman kokeneiden kanssa.
Perustakaa vaikka "huonot äidit ja isät" ryhmä, se on asia erikseen.
Ja lopettakaa uhriutuminen ! Monella on huonoja kokemuksia että vanhempi ei ole täydellinen, mutta nyt on eri asiasta keskustelu.
Miten niin ei koske? Eipä sillä tämän keskustelun kannalta ole merkitystä millä tavalla vanhempansa on menettänyt, kuoleman kautta tai muuten. Eihän kuoleman kautta vanhempansa menettäneetkään ole kokeneet käytännössä samaa, jonkun vanhempi on kuollut pitkälliseem sairauteen ja jonkun äkillisesti, ehkä sairaskohtaukseen, onnettomuudessa tai vaikka tehnyt itsemurhan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä eroa siinä on että vanhempi ei ole mukana elämässä kuin että vanhempi olisi kuollut?
-Ai mitä eroa??? Onhan menetys iso muutos, ja trauma. Se mitä ei ole koskaan ollut, sitä ei samalla lailla kaipaa kun kuollutta.
Täällä 96 pros ihmisistä menettää vanhemmat vasta vanhoina, ja nyt peukuttavat näitä "ei se ole isompi trauma menettää liian aikaisin läheisiä vanhempia" tyyppejä. Koska eivät ymmärrä sitä mitä itsellä ei ole tapahtunut.
Moni vanhemman menettäneistä on kuitenkin ollut jossain vaiheessa esimerkiksi varhaislapsuutta tekemisissä vanhempansa kanssa. Esimerkiksi itselläni isäni sai aivovamman ollessani 2-vuotias. Sen jälkeen menetin hänet monellakin tavalla. Hänestä on kuvia ekojen vuosien ajalta, mutta ei se ollut enää sama ihminen aivovamman ja edelleen häipymisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä eroa siinä on että vanhempi ei ole mukana elämässä kuin että vanhempi olisi kuollut?
-Ai mitä eroa??? Onhan menetys iso muutos, ja trauma. Se mitä ei ole koskaan ollut, sitä ei samalla lailla kaipaa kun kuollutta.
Täällä 96 pros ihmisistä menettää vanhemmat vasta vanhoina, ja nyt peukuttavat näitä "ei se ole isompi trauma menettää liian aikaisin läheisiä vanhempia" tyyppejä. Koska eivät ymmärrä sitä mitä itsellä ei ole tapahtunut.
Ihan mielenkiinnosta, mihin tuo prosenttiosuus perustuu?
Yksikään perhe ei ole samanlainen, joten vertailu on täysin turhaa. Tietysti hyvän vanhemman kuolema voi olla traumaattinen asia, mutta niin voi olla vanhemman menettäminen muillakin tavoilla.
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä, mitä lisää elämänkokemusta vanhempien menettäminen nuorena muka toisi? Eihän on vain yksi elämään vaikuttava asia. Ei elämänkokemusta voi mitata pelkästään yksittäisen tapahtuman kautta.
No oletko menettäny molemmat vanhempasi alle parikymppisenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole varsinaisesti kokenut olleeni eri viivalla. Mutta aloin miettiä omia lapsiani, jotka yllättäen menettivät oman isänsä ollessaan 11 v ja 14 v. Nyt ovat 15 v ja 18 v. Ja tosiaan, molemmat ovat ikäistään kypsempiä. Erityisesti huomaan sen nuoremmassa. Hänen on paljon ikäisiään vanhemman oloinen. Enkä sano tätä kehuen. Lapsillani loppui lapsuus kesken. Olosuhteet vaan "pakottivat" heidät aikuistumaan ( liian varhain).
Millä tavalla he on ikäisiään kypsempiä tai vanhemman oloisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat?
Olen elämän kokemuksissa edellä samanikäisiä, siksi mietin että milloin muut vanhemmat nuorena menettäneet on alkaneet tuntea olevansa elämän kokemuksissa samalla viivalla samanikäisten kanssa. ap
Varmaan on jo sanottu useaan kertaan: ei ikinä.
Älä vertaa itseäsi muihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä, mitä lisää elämänkokemusta vanhempien menettäminen nuorena muka toisi? Eihän on vain yksi elämään vaikuttava asia. Ei elämänkokemusta voi mitata pelkästään yksittäisen tapahtuman kautta.
No oletko menettäny molemmat vanhempasi alle parikymppisenä?
Olen.
Mitähän tuokin nyt tarkoitti? Olen menettänyt molemmat vanhempani nuorena mutta en ole kokenut olevani jossain eri tasossa muiden kanssa. Olen normaaliin aikaan perustanut perheen ja ihan tasaista on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko ihmiset, joita aihe Ei koske, Perustaa oman keskustelunsa Kiitos!!! Täällä on ihmisiä jotka haluavat keskustella saman kokeneiden kanssa.
Perustakaa vaikka "huonot äidit ja isät" ryhmä, se on asia erikseen.
Ja lopettakaa uhriutuminen ! Monella on huonoja kokemuksia että vanhempi ei ole täydellinen, mutta nyt on eri asiasta keskustelu.
Luulen että kukaan täällä ei ole kokenut samaa kuin joku toinen, koska kaikkien elämässä on miljoonia muuttujia.
Vierailija kirjoitti:
Mitä eroa siinä on että vanhempi ei ole mukana elämässä kuin että vanhempi olisi kuollut?
-Ai mitä eroa??? Onhan menetys iso muutos, ja trauma. Se mitä ei ole koskaan ollut, sitä ei samalla lailla kaipaa kun kuollutta.
Täällä 96 pros ihmisistä menettää vanhemmat vasta vanhoina, ja nyt peukuttavat näitä "ei se ole isompi trauma menettää liian aikaisin läheisiä vanhempia" tyyppejä. Koska eivät ymmärrä sitä mitä itsellä ei ole tapahtunut.
Eivät ne hyvät vanhemmat nuorena menettäneetkään näytä ymmärtävän sitä mitä muut ovat kokeneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä eroa siinä on että vanhempi ei ole mukana elämässä kuin että vanhempi olisi kuollut?
-Ai mitä eroa??? Onhan menetys iso muutos, ja trauma. Se mitä ei ole koskaan ollut, sitä ei samalla lailla kaipaa kun kuollutta.
Täällä 96 pros ihmisistä menettää vanhemmat vasta vanhoina, ja nyt peukuttavat näitä "ei se ole isompi trauma menettää liian aikaisin läheisiä vanhempia" tyyppejä. Koska eivät ymmärrä sitä mitä itsellä ei ole tapahtunut.
Omassa elämässä huomannut että sellaiset ihmiset jotka eivät ole olleet väleissä vanhempiinsa eikä käytännössä yhteydenpitoa kuitenkin kokevat lopulta sen kuoleman myös tosi raskaasti. Se yllättää miten eri asia se on. Kuoleman psykologia on vähän erilainen kun muiden menetysten. Kyllä eroa on. Ja ne jotka m
Olen kokenut molemmat. Rakkaan vanhemman kuolema oli kamalaa, mutta selkeää. Normaalia surua.
Hylännyt vanhempi hylkää minut alitajunnassani joka päivä uudelleen, enkä ole pystynyt suremaan elävän ihmisen "kuolemaa". Tästä vanhemmasta on C-PTSD ja väitän olevan syy myös toistuvalle masennukselle, etenkin nyt, kun sitä toimivaakaan vanhempaa ei enää ole. Tämän kuoleman uskoisin olevan helpotus ja se päästäisi minut henkisesti eri tilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina henkisesti niitä edellä, jotka saa iskältä rahaa ja voi mennä mamman helmoihin itkemään, kun maailma olikin julma paikka.
Mikä ero on sillä saako rahaa, iskältä, vaarilta, sijaisisältä vai sossulta?
Suurikin ero, riippuu ihan kontekstista.
Mikä niin?
No mietippä. Ensinnäkin että kuinka paljon rahaa voi saada omalta isältä vs sosiaalihuolto. Sossulla on rajat ja aika minimitasolla mennään sillä luukulla. Omalta hyvätuloiselta isältä voi saada kyllä paljon enemmän tukea. Sossu on myös ihan eri prosessi ja hakemusrumba ja mikä merkitys sillä on psykolog
Siis mikä tässä nyt on ongelma? Se että jotkut saa isältään rahaa?
Kai ymmärrät, että se ei ole mikään automaatio, että saa rahaa vanhemmiltaan? Moni ei saa. Eikä moni saa edes sieltä sossusta rahaa.
Tuo nyt vaan on luultavasti yksi esimerkki. Ihan sama kuin joku suree, ettei ole seksielämää, kun ei ole naimisissa niin sanottaisiin takaisin, ettei monella avioliitossakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko ihmiset, joita aihe Ei koske, Perustaa oman keskustelunsa Kiitos!!! Täällä on ihmisiä jotka haluavat keskustella saman kokeneiden kanssa.
Perustakaa vaikka "huonot äidit ja isät" ryhmä, se on asia erikseen.
Ja lopettakaa uhriutuminen ! Monella on huonoja kokemuksia että vanhempi ei ole täydellinen, mutta nyt on eri asiasta keskustelu.
Huono isä on eri asia kuin se että isää ei ole. Vaikka tämä on elossa. Ei varmaan kenenkään vanhempi ole täydellinen, mutta kyllä ihan oikeasti on se että muillakin on huonoja kokemuksia vanhemmistaan on aivan liian lievä ilmaisu sille, että vanhemman ja lapsen välinen suhde on loppunut täysin.
Suhde voi olla täysin loppu myös elossaolevan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole varsinaisesti kokenut olleeni eri viivalla. Mutta aloin miettiä omia lapsiani, jotka yllättäen menettivät oman isänsä ollessaan 11 v ja 14 v. Nyt ovat 15 v ja 18 v. Ja tosiaan, molemmat ovat ikäistään kypsempiä. Erityisesti huomaan sen nuoremmassa. Hänen on paljon ikäisiään vanhemman oloinen. Enkä sano tätä kehuen. Lapsillani loppui lapsuus kesken. Olosuhteet vaan "pakottivat" heidät aikuistumaan ( liian varhain).
Millä tavalla he on ikäisiään kypsempiä tai vanhemman oloisia?
Ohis: ovat joutuneet kokemaan sellaisia asioita ja tunteita, myös yksin, jotka ovat keskivertoikötoverille vieraita. Sama koskee esim. erittäin vakavasti sairastuneita lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina tulee joku selittämään, että ei mitään eroa onko etäinen vanhempi vai kuollut.
Mielestäni lapsellista vertailla noin, sitä paitsi tässä ei kysytty etäisistä vanhemmista, ne keskustelut on sitten erikseen
Vanhempien menettäminen liian aikaisin ei ole mikään "yksittäinen tapahtuma" vaan asia joka vaikuttaa hyvin laajasti nuoren koko elämään ja tulevaisuuteen.
Minun isäni kuoli kun olin nuori, en koe että olen mitenkään eri viivalla tai kokenut enemmän kuin muut. Enemmän omiin lapsiin liittyvät asiat on olleet vaikeita. Ja EN sano etteikö mikä tahansa muu henkilökohtainen koettelemus ole vaikea. Toisten ongelmista ei voi tietää, turha ajatella että itse on ainoa jolla on ollut vaikeuksia.
Noin minäkin ajattelin joskus, vuosikymmenet.
Sitten, kun mielenterveys ja työkyky lähti, olen hoitotahojen kautta saanut ymmärryksen siitä, että olen kokenut paljon sellaista traumatisoivaa ja kuormittavaa, mitä keskivertoihminen ei joudu kantamaan. Se myös selittää "takamatkan" ikätovereihini, miksi en ole "onnistunut" elämässä yhtä hyvin kuin he.
Vielä ei ole tullut vastaan (30v) kuin yksittäisissä ihmisissä. Useimmille kavereille vanhemmat on vieläkin ollut tukena esim. asunnon ostoissa, muutoissa, tehneet reissuja yhdessä, maksaneet remontteja. Ja harvahkoltaan kysytään vieläkin "mitä sinun vanhempasi tekeVÄT työkseen". Ekaksi vastaan vain elossaolevan ammatin ja sitten intetään no entäs se toinen??? No kolmetoista vuotta on ollut haudan pohjalla, kiitos kysymästä. Sitten kysyjä järkyttyy, menee vaikeaksi tai aloittaa pitkän voivottelusäälisaarnan miten noin nuorena voi menettää.
Viimeksi ukin perunkirjoituksessa piti lohduttaa omaa tätiä (+30v vanhempi) kun hänelle oli niin rankkaa ettei voi enää olla isin tyttö. Toki omassa ikäluokassa alkaa olla jo vanhempiaan menettäneitä. Heidän kanssaan on jaettua kokemuspohjaa.
Alue: Aihe vapaa
Huono isä on eri asia kuin se että isää ei ole. Vaikka tämä on elossa. Ei varmaan kenenkään vanhempi ole täydellinen, mutta kyllä ihan oikeasti on se että muillakin on huonoja kokemuksia vanhemmistaan on aivan liian lievä ilmaisu sille, että vanhemman ja lapsen välinen suhde on loppunut täysin.