Puhutaanpa suoraan: Suomen talouskriisin perussyy on liian iso määrä eläkeläisiä eikä siihen auta muu kuin aika
Nämä kaikki näpertely-leikkaukset ei auta mikään, eikä auta vaikka leikattaisiin puolet kaikesta. Eläkeläisiä vaan on liikaa. Ongelma ratkeaa seuraavan reilun parin kymmenen vuoden aikana itsestään. Sitä vaan ihmettelen että miksi asialle ei tehty mitään 90-luvulla vaikka väestökäppyrät oli selvästi tiedossa?
Kommentit (497)
Kyllähän se juttu on niin, että tänne otettiin jo -90 luvulla näitä vieraslajeja elätettäviksi. Pirusti on noihin rahaa uponnut kaiken maailman tukien merkeissä. Eläkeläiset sentään maksavat veroja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso määrä ei olisi iso määrä eikä ongelma jos suomalaiset eivät olisi lopettaneet lisääntymisen. Siksi porukkaa myös kutsutaan ulkoa, jos niistä joku pystyisi oikeaan työntekoon eli veronmaksuun.
Nykyään lapsia ei tehdä siksi että ajatellaan miten valtio heistä hyötyisi. Ikävää jos joku on kuvitellut näin.
Aivan sama miksi tehdään tai ei tehdä. Omaan jalkaan ammutte kun jo ennestään harvaanasuttu maa autioituu ja ei ole varaa mihinkään. Siinäpähän sitten ulisette että kuka auttaisi. Monissa muissa maissa ei ole tätä ongelmaa, ymmärtävät katsoa tulevaisuuteen.
Tilastojen mukaan lapsiluku vähenee kaikkialla sivistyneissä maissa, ks vaikka Etelä-Koreaa ja Etelä-Eurooppaa. Ainoat paikat, missä lapsiluku on korkea on islamistien valtaamat maat, missä naisilla ei ole mitään oikeuksia kuten Palestiina. Ihan oikeastiko haluat Suomen ottavan mallia sieltä?
Ei laske Israelissa, vaikka naiset käy siellä intin. Pitäisikö ottaa mallia?
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet maksetaan eläkerahastoista.
Ja sähkö tulee töpselistä. Mutta mistä sähkö tulee töpselin ja raha eläkerahastoon?
Suurin syy on ähä...lämien maa...han..muuttoon liittyvä business jota demarit ja vihervassurit ajavat. Maanpetos on käynnissä
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se juttu on niin, että tänne otettiin jo -90 luvulla näitä vieraslajeja elätettäviksi. Pirusti on noihin rahaa uponnut kaiken maailman tukien merkeissä. Eläkeläiset sentään maksavat veroja!
nyt puhutaan eläkkeistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso määrä ei olisi iso määrä eikä ongelma jos suomalaiset eivät olisi lopettaneet lisääntymisen. Siksi porukkaa myös kutsutaan ulkoa, jos niistä joku pystyisi oikeaan työntekoon eli veronmaksuun.
itsellä jäi lapsiluku yhteen koska kun toinen lapsi olisi ollut ajankohtainen (2012-2015) oli jo selvää mihin suuntaan elämä lapsillemme tässä maassa on menossa ja mennyt. Ei kunnollista tulevaisuutta, ei töitä, velkaantunut valtio ja kiriskkana kakun päällä saat kuulla omassa kotimaassasi olevasi huono, laiska, etuoikeutettu, itsekäs, tyhmä, syrjivä, impivaaralainen..
Harmittaa kun tuli tehtyä sitäkään yhtä, kaikkeni olen tehnyt että kannustan häntä lähtemään vaikka Puolaan, Sveitsiin, Yhdysvaltoihin tai Kaakkois-Aasiaan.
Nuorenahan sinä lapsesi maailmalle laitat kuin ennen vanhaan jos toistakymmentä vuotta sitten syntynyt.
Mun lapsi opiskelee lääkäriksi, varmaan töitä riittää.
Juu varmaan,ja veroja.
ulkomailla voi käydä myös opiskelemassa ja siellä ollessaan huomata, että kas elämä onkin parempaa jossain muussa maassa kuin siinä vanhassa tutussa

Eläkkeistäpä hyvinkin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeet maksetaan eläkerahastoista.
Ja sähkö tulee töpselistä. Mutta mistä sähkö tulee töpselin ja raha eläkerahastoon?
Raha eläkerahastoon tulee enimmäkseen verottamalla työtuloja ja palkkamenoja.
Maksuja ei tosin kutsuta veroiksi, mutta jos se näyttää ankalta, kävelee kuin ankka ja kaakattaa kuin ankka, se on ankka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työmarkkinatuesta ei todellakaan makseta 20% veroa.
Työttömyystukia ovat peruspäiväraha ja työmarkkinatuki. Työttömyystuet ovat verotettavaa tuloa, eli niistä pitää maksaa veroa. Työttömyystuista menee automaattisesti veroa 20 %. Sama veroprosentti koskee myös liikkuvuusavustusta ja vuorottelukorvausta. Tieto löytyy Kelan sivulta.
Eiköhän ne pitkälti tule syksuisin takaisin verottajalta?
Kuitenkin ne on ihan eri kukkaro kuin eläkeyhtiöiden rahat.
Mä sain takaisin 524 euroa vuodelta 2025. Eli noin 44 euroa per kuukausi. Veroa meni siis noin 14 %. Ei suinkaan nollaa.
Toki voidaan ajatella, että koska tuki tulee valtiota, työtön ei ole maksanut veroja tuistaan ollenkaan. Se on semanttinen kysymys eikä muuta työttömän tilin saldoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso määrä ei olisi iso määrä eikä ongelma jos suomalaiset eivät olisi lopettaneet lisääntymisen. Siksi porukkaa myös kutsutaan ulkoa, jos niistä joku pystyisi oikeaan työntekoon eli veronmaksuun.
itsellä jäi lapsiluku yhteen koska kun toinen lapsi olisi ollut ajankohtainen (2012-2015) oli jo selvää mihin suuntaan elämä lapsillemme tässä maassa on menossa ja mennyt. Ei kunnollista tulevaisuutta, ei töitä, velkaantunut valtio ja kiriskkana kakun päällä saat kuulla omassa kotimaassasi olevasi huono, laiska, etuoikeutettu, itsekäs, tyhmä, syrjivä, impivaaralainen..
Harmittaa kun tuli tehtyä sitäkään yhtä, kaikkeni olen tehnyt että kannustan häntä lähtemään vaikka Puolaan, Sveitsiin, Yhdysvaltoihin tai Kaakkois-Aasiaan.
Nuorenahan sinä lapsesi maailmalle laitat kuin ennen vanhaan jos toistakymmentä vuotta sitten syntynyt.
Mun lapsi opiskelee lääkäriksi, varmaan töitä riittää.
Juu varmaan,ja veroja.
ulkomailla voi käydä myös opiskelemassa ja siellä ollessaan huomata, että kas elämä onkin parempaa jossain muussa maassa kuin siinä vanhassa tutussa
Aina on vihreämpää aidan toisella puolella. Joku sijoittuu ulkomaille, joku toinen ei viihdy.
Täällä kovasti kuitenkin vastustetaan heitä jotka tulevat tekemään töitä jitka ei suomalaisille kelpaa.

Onhan siinä se että tuista maksettu vero jää kunnalle. Eli valtion maksamasta rahasta saa kunta verotuloa.

en tiedä kenenkään vastustavan henkilöitä jotka tulevat tekemään töitä jotka ei suomalaisille "kelpaa".
Tiedän henkilöitä jotka vastustavat palkkojen halpuutusta tuomalla osin sosiaaliturvalla elätettäviä pienipalkkaisia ulkomailta. Tiedän myös henkilöitä jotka vastustavat opiskelijoiden ja heidän perheidensä tuomista ulkomailta jos se tarkoittaa toimeentulotuella elämistä, ruokajonoissa seisomista ja kenkien ja astioiden kerjäämistä facebookin ilmaiset tavarat -sivuilla, sekä valmistuttua opiskelulla saavutetun osaamisen viemistä oitis Saksaan, Tanskaan tai Yhdysvaltoihin parempien ansioiden perässä.
Vierailija kirjoitti:
Suurin syy on ähä...lämien maa...han..muuttoon liittyvä business jota demarit ja vihervassurit ajavat. Maanpetos on käynnissä
Höpölöpö Suomi on myyty näille maille aikapäivää sitten. Politiikka on yksi sumuverho jolla peitellään sitä, että meidät kaikki omistaa joku Abdullah toisella puolen maapalloa. Me hölmöläiset syödään pajunköytenä tätä "Suomi-fantasiaa" jota ei ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso määrä ei olisi iso määrä eikä ongelma jos suomalaiset eivät olisi lopettaneet lisääntymisen. Siksi porukkaa myös kutsutaan ulkoa, jos niistä joku pystyisi oikeaan työntekoon eli veronmaksuun.
itsellä jäi lapsiluku yhteen koska kun toinen lapsi olisi ollut ajankohtainen (2012-2015) oli jo selvää mihin suuntaan elämä lapsillemme tässä maassa on menossa ja mennyt. Ei kunnollista tulevaisuutta, ei töitä, velkaantunut valtio ja kiriskkana kakun päällä saat kuulla omassa kotimaassasi olevasi huono, laiska, etuoikeutettu, itsekäs, tyhmä, syrjivä, impivaaralainen..
Harmittaa kun tuli tehtyä sitäkään yhtä, kaikkeni olen tehnyt että kannustan häntä lähtemään vaikka Puolaan, Sveitsiin, Yhdysvaltoihin tai Kaakkois-Aasiaan.
Nuorenahan sinä lapsesi maailmalle laitat kuin ennen vanhaan jos toistakymmentä vuotta sitten syntynyt.
Mun lapsi opiskelee lääkäriksi, varmaan töitä riittää.
Juu varmaan,ja veroja.
ulkomailla voi käydä myös opiskelemassa ja siellä ollessaan huomata, että kas elämä onkin parempaa jossain muussa maassa kuin siinä vanhassa tutussa
Aina on vihreämpää aidan toisella puolella. Joku sijoittuu ulkomaille, joku toinen ei viihdy.
Täällä kovasti kuitenkin vastustetaan heitä jotka tulevat tekemään töitä jitka ei suomalaisille kelpaa.
en tiedä kenenkään vastustavan henkilöitä jotka tulevat tekemään töitä jotka ei suomalaisille "kelpaa".
Tiedän henkilöitä jotka vastustavat palkkojen halpuutusta tuomalla osin sosiaaliturvalla elätettäviä pienipalkkaisia ulkomailta. Tiedän myös henkilöitä jotka vastustavat opiskelijoiden ja heidän perheidensä tuomista ulkomailta jos se tarkoittaa toimeentulotuella elämistä, ruokajonoissa seisomista ja kenkien ja astioiden kerjäämistä facebookin ilmaiset tavarat -sivuilla, sekä valmistuttua opiskelulla saavutetun osaamisen viemistä oitis Saksaan, Tanskaan tai Yhdysvaltoihin parempien ansioiden perässä.
Luettelepa vähän niitä töitä, jotka ei suomalaisille kelpaa. Mua ihmetyttää, että miksi niitä ulkomaalaisia pitää sitten rekrytoinnissa suosia monimuotoisuuden nimissä, jos ne kerran tekevät töitä, jotka ei suomalaisille kelpaa. On se minusta hiukan koominen tilanne, kun ensin otetaan maahan ihmisiä, joita ilman me ei kuulemma pärjätä, mutta sitten niille pitää kuitenkin antaa työpaikat ohi suomalaisten, koska eivät muuten pääsisi töihin ollenkaan, jos joutuisivat kilpailemaan työpaikoista suomalaisten kanssa.
"Vuonna 2023 julkaisimme mitattavat ja aikaan sidotut tavoitteet monimuotoisuus- ja yhdenvertaisuustyollemme. Naiden tavoitteiden tarkoituksena on entisestaan vahvistaa monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja mukaan ottamisen kokemusta Postilla."
Puhutaanko nyt suoraan. Nykyiset eläkeläiset ovat rakentaneet kaiken tämän hyvinvoinnin, josta nuoremmat sukupolvet ovat nauttineet. Yleensä eläkeläisten kimppuun käyvät nämä kusipäisen itsekkäät nuoret aikuiset, jotka ovat koko elämänsä olleet pelkkiä yhteiskunnan kulueriä ja, jotka eivät osaa muuta kuin vaatia ja vaatia itselleen yhteiskunnalta kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso määrä ei olisi iso määrä eikä ongelma jos suomalaiset eivät olisi lopettaneet lisääntymisen. Siksi porukkaa myös kutsutaan ulkoa, jos niistä joku pystyisi oikeaan työntekoon eli veronmaksuun.
itsellä jäi lapsiluku yhteen koska kun toinen lapsi olisi ollut ajankohtainen (2012-2015) oli jo selvää mihin suuntaan elämä lapsillemme tässä maassa on menossa ja mennyt. Ei kunnollista tulevaisuutta, ei töitä, velkaantunut valtio ja kiriskkana kakun päällä saat kuulla omassa kotimaassasi olevasi huono, laiska, etuoikeutettu, itsekäs, tyhmä, syrjivä, impivaaralainen..
Harmittaa kun tuli tehtyä sitäkään yhtä, kaikkeni olen tehnyt että kannustan häntä lähtemään vaikka Puolaan, Sveitsiin, Yhdysvaltoihin tai Kaakkois-Aasiaan.
Nuorenahan sinä lapsesi maailmalle laitat kuin ennen vanhaan jos toistakymmentä vuotta sitten syntynyt.
Mun lapsi opiskelee lääkäriksi, varmaan töitä riittää.
Juu varmaan,ja veroja.
ulkomailla voi käydä myös opiskelemassa ja siellä ollessaan huomata, että kas elämä onkin parempaa jossain muussa maassa kuin siinä vanhassa tutussa
Aina on vihreämpää aidan toisella puolella. Joku sijoittuu ulkomaille, joku toinen ei viihdy.
Täällä kovasti kuitenkin vastustetaan heitä jotka tulevat tekemään töitä jitka ei suomalaisille kelpaa.
en tiedä kenenkään vastustavan henkilöitä jotka tulevat tekemään töitä jotka ei suomalaisille "kelpaa".
Tiedän henkilöitä jotka vastustavat palkkojen halpuutusta tuomalla osin sosiaaliturvalla elätettäviä pienipalkkaisia ulkomailta. Tiedän myös henkilöitä jotka vastustavat opiskelijoiden ja heidän perheidensä tuomista ulkomailta jos se tarkoittaa toimeentulotuella elämistä, ruokajonoissa seisomista ja kenkien ja astioiden kerjäämistä facebookin ilmaiset tavarat -sivuilla, sekä valmistuttua opiskelulla saavutetun osaamisen viemistä oitis Saksaan, Tanskaan tai Yhdysvaltoihin parempien ansioiden perässä.
Eikö se suomalainen myös vie valtion maksaman koulutuksen kun menee sinne jotain tekemään?
Tuontiväestökin vanhenee. Kustannukset ei siis laske siihen että kotimaiset menee monttuun.
Vierailija kirjoitti:
Puhutaanko nyt suoraan. Nykyiset eläkeläiset ovat rakentaneet kaiken tämän hyvinvoinnin, josta nuoremmat sukupolvet ovat nauttineet. Yleensä eläkeläisten kimppuun käyvät nämä kusipäisen itsekkäät nuoret aikuiset, jotka ovat koko elämänsä olleet pelkkiä yhteiskunnan kulueriä ja, jotka eivät osaa muuta kuin vaatia ja vaatia itselleen yhteiskunnalta kaikkea.
Minkä hyvinvoinnin? Suurin osa terveydenhuollon kustannuksista tulee yli 65-vuoiaden saamasta hoidosta. Ne itse hyötyvät siitä muka rakentamastaan hyvinvoinnista kaikkein eniten, vaikka tosiasiassa eivät ole rakentaneet mitään muuta kuin velalla käyvän koneiston, jossa työtä tekemällä ei rikastu enää niin kuin heidän aikoinaan, kun duunarin palkalla sai ostettua talon ja mökin ja autot.
Harmi kun jäivät eläkkeelle ne suuret ikäluokat. Nythän se sitten laskivat ne Pisa-tuloksetkin, kun viimeinen kunnon sukupolvi jäi eläkkeelle.