Miksi poikani ei kelpaa?

Vierailija kirjoitti:

"Ei voi olla liian ystävällinen kumppanin etsinnässä. Pitkäikäiset parisuhteet rakentuvat nimittäin ystävällisinä pidettyjen käytösmallien ja arvojen varaan."

Sekoitat nyt ystävällisyyden ja liiallisen kaverillisuuden. Tietenkin pitää olla ystävällinen ja varsinkin jos on sellainen perusluonteeltaan niin se on pelkkää plussaa. Mutta ei ole mikään ystävällisyyden vastakohta että tekee myös reiluja aloitteita niille ihmisille joista on kiinnostunut. Se että on vain ystävällinen, luo yleensä myös sen kaverilisen etäisyyden siihen kahden ihmisen välille. Pitää mennä lähelle, koskea ja muodostaa se romanttinen yhteys. Pitää uskaltaa heittäytyä ja avata itsensä toiselle. Se on pelottavaa ja vaikeaakin monille mutta myös ainoa tie siihen suhteeseen.

Nimenomaan. Pelkkä "oleminen" ei riitä. Että hei minä nyt olen tässä tällainen perusjantteri eikä minussa ole mitään kiinnostavaa, mutta lähtisitkö treffeille kanssani. Ei. Pitää olla aktiivinen eli osata flirttailla, vietellä, hurmata, näyttää romanttiset tunteet toista kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se itse on tehnyt löytääkseen tyttöystävän? Ei kai se istu peräkammarissa pleikan ääressä itsekseen ihmettelemässä, että miksi kukaan ei tule kotoa hakemaan?

 

Yrittänyt kyllä treffisivuilta, koulusta ja ravintolasta sekä kuntosalilla ja harrastuksista. 

Poikasi pitää lähteä "maailmalle", eli lähteä opiskelemaan korkeakouluun ja muuttaa kaupunkiin. Siellä ne naiset on. 

Hän siis opiskelee naapurikaupungissa yliopistossa. Mainitsinkin tämän. Asuu kotona koska täältä hyvät yhteydet niin olisi älytöntä maksaa vuokraa monta sataa kun kotona voi asua. 

Mikäli kyseessä on oikea äiti eikä valepukuinen inseli, annan yhden neuvon. Ota poikaasi vähän etäisyyttä ja keksi vaikka joku uusi harrastus itsellesi.

On poikasi elämänhallinnan kannalta hyvä, että hän asuu kotona. Moni tuon ikäinen on pistänyt opinnot läskiksi, koska aamulla on ollut kiva nukkua pitkään. Aikanaan lapsesi kuitenkin muuttaa pois, saa työpaikan ja uusia ympyröitä. Sieltä jostain se kumppanikin löytyy, jos se on hänen oma toiveensa, ilman sinun neuvojasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se itse on tehnyt löytääkseen tyttöystävän? Ei kai se istu peräkammarissa pleikan ääressä itsekseen ihmettelemässä, että miksi kukaan ei tule kotoa hakemaan?

 

Yrittänyt kyllä treffisivuilta, koulusta ja ravintolasta sekä kuntosalilla ja harrastuksista. 

Poikasi pitää lähteä "maailmalle", eli lähteä opiskelemaan korkeakouluun ja muuttaa kaupunkiin. Siellä ne naiset on. 

 

Hän siis opiskelee naapurikaupungissa yliopistossa. Mainitsinkin tämän. Asuu kotona koska täältä hyvät yhteydet niin olisi älytöntä maksaa vuokraa monta sataa kun kotona voi asua. 

Eli ei käy ilmeisesti missään opiskelijariennoissa? Jos hän asuisi omillaan tai solussa kaupungissa ja osallistuisi opiskeluiden ulkopuolella järjestettäviin juttuihin, hänen mahdollisuutensa tavara joku tuhatkertaistuisivat. 

"Ylipäänsä jos mies/poika menee johonkin naisvaltaiseen työyhteisöön, ja on perussiisti, niin kyllä sieltä joku marjan tulee poimineeksi."

Harva nainen silti sitä miestä väkisin kotiinsa raahaa joten edelleen sillä miehellä pitää olla edes hippunen aloitekykyä. Pitää uskaltaa tehdä se aloite ja pyytää sitä naista treffeille. Sitten pitää osata lukea sitä toisen kehonkieltä että onko toisella edelleen kiinnostusta ja jos on niin sopivassa hetkessä hivuttautua lähemmäs. Pitää uskaltaa koskea ja sitten suudellakin.

Ei pariutuminen nykyään enää tapahdu vain "luonto tikanpojan puuhun ajaa" tyyppisesti vaan pitää osata edetä niiden sosiaalisten odotettujen käytösmallien mukaan. Jos jää vain jumittamaan juttelemaan naisille mukavia niin se nainen tekee aika pian sen (väärän) johtopäätöksen että ei se mies niin kiinnostunut ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät kaikkien pariutuneiden miesten olevan renttuja? Luultavammin aika monella heistä on samat speksit kuin pojallasi.

 

Pieni paikkakunta missä ihmiset tuntee tai tietää väkisinkin toisensa. Etenkin pikkurikolliset tuntuu olevan suosiossa. Ei täällä mitään isoja konnia ole, ovat linnassa toivottavasti. Mutta tällaista autovarasta, juokskaljapoikaa ym. Ei ole mitään tohtorin alkuja, hyvä jos yläkoulu tuli kahlattua läpi. Suosio tyttöjen suhteen alkoi jo silloin. 

Ap. 

Ongelma onkin ehkä se, että ne tytöt, joita nuo rentut kiinnostaa, ovat samoja joita nämä kunnollisetkin pojat tahtovat. Eivät ehkä tietoisesti tee niin, mutta kunnolliset, hiljaiset ja ujot tytöt, vaikka olisivat nättejäkin, jäävät vaan huomaamatta, koska eivät ole aktiivisia parisuhteen etsijöitä vaikka varmasti hekin tahtoisivat sen poikaystävän. Pitäisi olla joko tapa, jolla nämä vähemmän näkyvät, vähemmän aktiiviset nuoret saisi liikkeelle paremmin, niin se parisuhde ei jäisi vain haaveeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se itse on tehnyt löytääkseen tyttöystävän? Ei kai se istu peräkammarissa pleikan ääressä itsekseen ihmettelemässä, että miksi kukaan ei tule kotoa hakemaan?

 

Yrittänyt kyllä treffisivuilta, koulusta ja ravintolasta sekä kuntosalilla ja harrastuksista. 

Poikasi pitää lähteä "maailmalle", eli lähteä opiskelemaan korkeakouluun ja muuttaa kaupunkiin. Siellä ne naiset on. 

 

Hän siis opiskelee naapurikaupungissa yliopistossa. Mainitsinkin tämän. Asuu kotona koska täältä hyvät yhteydet niin olisi älytöntä maksaa vuokraa monta sataa kun kotona voi asua. 

Eli ei käy ilmeisesti missään opiskelijarienno

*Tavata

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä poika opiskelee? Vika taitaa olla pikkupaikkakunnalla. Opiskeluiden yhteydessä yleensä löydetään tyttöystävä.

 

Ohis mutta entä ne jotka eivät opiskele ns. pitkään vaan käy ysin jälkeen amiksen tai amk:n? Niistä valmistuu alle parikymppisenä jos suoraan ysiltä meni kouluun. Harva tänä päivänä noin nuorena löytää lopullisen puolison?

Mä olen jo iällään ;) mutta valmistuin aikanaan 18 vuoden iässä. Puoliso löytyi 24-vuotiaana keikkareissulta ja nyt ollaan jo mummi ja pappa. Aika kakara olisin ollut 16-18 vuotiaana löytämään luokaltani aviomiehen. Eikä ollut edes ketään kiinnostavaa :) 

Entä miten tää juttu jos löytää vaikka ns. lääkiksessä puolison  niin noihan maisterit sun muut muuttaa opiskellun jälkeen pitkällekin, jopa ulkomaille niin miten siinä taipuu elo puolison kanssa jos toinen jää Joensuuhun lö

No me maisterit ja muut pariudutaan kyllä onnellisesti keskenämme ja mahdollisesti muutetaan työn perässä ulkomaille jos siltä tuntuu. Korkeakoulutetut naiset harvoin huolivat matalasti koulutettua miestä sillä yleensä heidän, miesten, asenteesta paistaa että nainen ei saa olla korkeasti koulutettu tai paremmin tienaava. Miehen pitää hyväksyä naisen älykkyys, ainakin itselle tämä tärkeää, ei niinkään puolison koulutus vaikka kaikki poikaystäväni ovat olleet korkeasti koulutettuja sillä opiskelijaympyröissähän heitä tapaa. Nykyinen mieheni ja lasteni isä on ekonomi-fyysikko ja itse olen lääkäri ja tuttavapiiriini ei kuulu ketään tuppukylälle jäänyttä, moni meistä kyllä haaveilee sinne paluusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei voi olla liian ystävällinen kumppanin etsinnässä. Pitkäikäiset parisuhteet rakentuvat nimittäin ystävällisinä pidettyjen käytösmallien ja arvojen varaan."

Sekoitat nyt ystävällisyyden ja liiallisen kaverillisuuden. Tietenkin pitää olla ystävällinen ja varsinkin jos on sellainen perusluonteeltaan niin se on pelkkää plussaa. Mutta ei ole mikään ystävällisyyden vastakohta että tekee myös reiluja aloitteita niille ihmisille joista on kiinnostunut. Se että on vain ystävällinen, luo yleensä myös sen kaverilisen etäisyyden siihen kahden ihmisen välille. Pitää mennä lähelle, koskea ja muodostaa se romanttinen yhteys. Pitää uskaltaa heittäytyä ja avata itsensä toiselle. Se on pelottavaa ja vaikeaakin monille mutta myös ainoa tie siihen suhteeseen.

Nimenomaan. Pelkkä "oleminen" ei riitä. Että hei minä nyt olen tässä tällainen perusjantteri eikä minussa

No höpsistä. Meillä yliopistossa oli tällainen jantteri, joka kohdisti romanttisia tunteita vuorotellen kaikkia kohtaan. Pyysi ulos, kirjoitteli kirjeitä, tuli yllätyskäynnille viinipullon kanssa. Ei kelvannut kellekään. Näin jälkikäteen hän oli kaikin puolin ihan poikaystäväainesta, ja omat vanhempanikin tykästyivät häneen satunnaisen kohtaamisen muodossa. Mutta nimenomaan se yli-innokkuus sai aikaan, ettei hänelle löytynyt paria.

Muut pojat vuosikursillamme sitten kelpasivat tytöille kuin lämmin leipä. Itse tein aloitteen sitä kaverillista, rehtiä, ujoa poikaa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se itse on tehnyt löytääkseen tyttöystävän? Ei kai se istu peräkammarissa pleikan ääressä itsekseen ihmettelemässä, että miksi kukaan ei tule kotoa hakemaan?

 

Yrittänyt kyllä treffisivuilta, koulusta ja ravintolasta sekä kuntosalilla ja harrastuksista. 

Poikasi pitää lähteä "maailmalle", eli lähteä opiskelemaan korkeakouluun ja muuttaa kaupunkiin. Siellä ne naiset on. 

 

Hän siis opiskelee naapurikaupungissa yliopistossa. Mainitsinkin tämän. Asuu kotona koska täältä hyvät yhteydet niin olisi älytöntä maksaa vuokraa monta sataa kun kotona voi asua. 

Valitettavasti tämä etäisyys johtaa siihen että poikasi ei jää moneen illalla tapahtuvaan opiskelijarientoon jossa se upiskelijoiden pariutuminen yleensä tapahtuu.

Oma poikani oli aikanaan samanlainen ja tuntui nököttävän opiskeluaikanakin aina kotona. No eipä löytynyt sitä tyttöystävää.

Onneksi rohkaistui sitten myöhemmin ja löysi ihan muuten yöelämästä mukavan naisen ja nyt on jo kaksi lastakin. Mutta ulos pitää mennä ja tavata ihmisiä. Ei se pariutuminen muuten onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se itse on tehnyt löytääkseen tyttöystävän? Ei kai se istu peräkammarissa pleikan ääressä itsekseen ihmettelemässä, että miksi kukaan ei tule kotoa hakemaan?

 

Yrittänyt kyllä treffisivuilta, koulusta ja ravintolasta sekä kuntosalilla ja harrastuksista. 

Poikasi pitää lähteä "maailmalle", eli lähteä opiskelemaan korkeakouluun ja muuttaa kaupunkiin. Siellä ne naiset on. 

 

Hän siis opiskelee naapurikaupungissa yliopistossa. Mainitsinkin tämän. Asuu kotona koska täältä hyvät yhteydet niin olisi älytöntä maksaa vuokraa monta sataa kun kotona voi asua. 

Äidin nurkissa asuminen jarruttaa seuraelämää sekä sosiaalisten taitojen kehittymistä. Ei mikään ihme että ketään ei löydy. 

Mahdoton sanoa ulkopuolelta, että missä mättää. Syitä voi olla satoja. Ehkä hänellä on huono hygienia, outo huumorintaju tai vastenmieliset hampaat. Mistä senkään äiti tietää, vaikka poika olisi homo tai mitä nyt hyvänsä. Mutta tekstistäsi näkee, että haet nyt keskustelua sille miksi "rentut" vain kelpaavat. Aika vanha ja väsynyt aihe.

Jos asuu tuppukylässä ja äitikin kyselee koko ajan tyttökaverin perään, voi olla aika vaikeaa kertoa että tykkääkin pojista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei voi olla liian ystävällinen kumppanin etsinnässä. Pitkäikäiset parisuhteet rakentuvat nimittäin ystävällisinä pidettyjen käytösmallien ja arvojen varaan."

Sekoitat nyt ystävällisyyden ja liiallisen kaverillisuuden. Tietenkin pitää olla ystävällinen ja varsinkin jos on sellainen perusluonteeltaan niin se on pelkkää plussaa. Mutta ei ole mikään ystävällisyyden vastakohta että tekee myös reiluja aloitteita niille ihmisille joista on kiinnostunut. Se että on vain ystävällinen, luo yleensä myös sen kaverilisen etäisyyden siihen kahden ihmisen välille. Pitää mennä lähelle, koskea ja muodostaa se romanttinen yhteys. Pitää uskaltaa heittäytyä ja avata itsensä toiselle. Se on pelottavaa ja vaikeaakin monille mutta myös ainoa tie siihen suhteeseen.

Nimenomaan. Pelkkä "oleminen" ei riitä. Että hei minä nyt

En varmaankaan kehottanut yrittämään jokaista naista? Pitää katsoa se mieluinen ja jonka kanssa on kemiaa, ja sitten osoittaa hänelle jotenkin että tässä ollaan romanttisilla eikä kaverillisilla aikeilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se itse on tehnyt löytääkseen tyttöystävän? Ei kai se istu peräkammarissa pleikan ääressä itsekseen ihmettelemässä, että miksi kukaan ei tule kotoa hakemaan?

 

Yrittänyt kyllä treffisivuilta, koulusta ja ravintolasta sekä kuntosalilla ja harrastuksista. 

Poikasi pitää lähteä "maailmalle", eli lähteä opiskelemaan korkeakouluun ja muuttaa kaupunkiin. Siellä ne naiset on. 

 

Hän siis opiskelee naapurikaupungissa yliopistossa. Mainitsinkin tämän. Asuu kotona koska täältä hyvät yhteydet niin olisi älytöntä maksaa vuokraa monta sataa kun kotona voi asua. 

Valitettavasti tämä etäisyys johtaa siihen ett

Eikös nykyään kaikki tapaa netissä?

En ole löytänyt naisia koskaan mistään mutta kun hankin monialaisen päihdeongelman naiset löysivät minut. 

Tv. Selvinpäin tylsä, sekaisin maailmankaikkeuden herra.

"Mutta nimenomaan se yli-innokkuus sai aikaan, ettei hänelle löytynyt paria.

Muut pojat vuosikursillamme sitten kelpasivat tytöille kuin lämmin leipä. Itse tein aloitteen sitä kaverillista, rehtiä, ujoa poikaa kohtaan."

Aina on poikkeuksia ja joskus nykyään onneksi myös naiset ovat aktiivisia. Mutta jos katsotaan isoa kuvaa ja todennäköisyyksiä niin sen tavismiehen paras mahdollisuus on oma luonnollinen aktiivisuus ja aloitteiden teko. Ei tietenkään jokaista mahdollista naista kohtaan vaan oikeissa hetkissä juuri tiettyä naista kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Mahdoton sanoa ulkopuolelta, että missä mättää. Syitä voi olla satoja. Ehkä hänellä on huono hygienia, outo huumorintaju tai vastenmieliset hampaat. Mistä senkään äiti tietää, vaikka poika olisi homo tai mitä nyt hyvänsä. Mutta tekstistäsi näkee, että haet nyt keskustelua sille miksi "rentut" vain kelpaavat. Aika vanha ja väsynyt aihe.

Samaan aikaan kun ap:n poika nököttää kotona, ne ihan kunnolliset opiskelijanuorukaiset pariutuvat keskenään bileissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei voi olla liian ystävällinen kumppanin etsinnässä. Pitkäikäiset parisuhteet rakentuvat nimittäin ystävällisinä pidettyjen käytösmallien ja arvojen varaan."

Sekoitat nyt ystävällisyyden ja liiallisen kaverillisuuden. Tietenkin pitää olla ystävällinen ja varsinkin jos on sellainen perusluonteeltaan niin se on pelkkää plussaa. Mutta ei ole mikään ystävällisyyden vastakohta että tekee myös reiluja aloitteita niille ihmisille joista on kiinnostunut. Se että on vain ystävällinen, luo yleensä myös sen kaverilisen etäisyyden siihen kahden ihmisen välille. Pitää mennä lähelle, koskea ja muodostaa se romanttinen yhteys. Pitää uskaltaa heittäytyä ja avata itsensä toiselle. Se on pelottavaa ja vaikeaakin monille mutta myös ainoa tie siihen suhteeseen.

Nimenomaan. Pelkkä "oleminen" ei riitä. Että hei minä nyt olen tässä tällainen perusjantteri eikä minussa

Totta. Mutta onko maailma muuttunut? Kun 50+ ikäisissä on ties mitä mölliä ja puhumatonta juntturaa joista romantiikkaa ei löydy kirveelläkään, hyvä kun jotain murahtelee sohvalla pierennän lisäksi.  Niin näillä on puolisot, lapset... ? Puoliso jopa ihan simpsakka nainen? Miten he sen tekivät? 

"Eikös nykyään kaikki tapaa netissä?"

Ei vaikka moni niin luulee. Kun katson omia lapsiani ja heidän kavereitaan niin selkeä enemmistö on edelleen tavannut muualla kuin netissä.

Netti sopii toisille, kasvokkain tapaaminen taas toisille. Pitää ymmärtää ne omat vahvuudet ja heikkoudet sekä se mistä itse parhaiten sitä seuraa niiden perusteella löytäisi.