Miksi poikani ei kelpaa?

Poikani, 23 v, suree kun ei löydy tyttöystävää. Hän on kunnollinen, ei juo tms ja hoitaa koulut. Ja ihan ulkonäönkin pitäisi olla kunnossa. 

Itse olin kunnollinen, en juonut, kävin koulut, ulkonäkökin oli ok. Sain tyttökaverin 16 vuotiaana.

Kuule AP, 23 v. nuorena naisena olin jo neljä vuotta asunut isossa kaupungissa yliopisto-opiskelijana, tehnyt töitä ja pariutunut naapuritiedekunnan pojan kanssa. Pieniltä paikkakunnilta ne fiksut molemmista sukupuolista lähtee hankkimaan elämänkokemusta muualta. Jos työmahdollisuudet antavat myöden, palataan sitten kotikonnuille näin kolmekymppisinä pikkulasten äiteinä ja isinä remppaamaan omakotitalojamme.

N32

 Kyllä se sopiva löytyy jossain vaiheessa.

Ei niillä kilteillä ja kunnollisilla tytöilläkään ole sen kummemmin vientiä. Eivät ole kiinnostuneita jännäpojista, ja muut pojat eivät joko uskalla tehdä aloitetta tai eivät ole kiinnostuneita. Ne pikkurikollisten ympärillä pörräävät tytöt eivät välttämättä ole mitään unelmien miniämateriaalia itsekään. 

Sinänsä ymmärrän poikasi tuskaa; myös minä olin koko kouluaikani ihan näkymätön pojille, samoin nuorena opiskelijana sain ihan yksin olla, kun miehet pokailivat kaveripiirin humalaisempia ja rohkeampia nuoria naisia. Aina olen kuitenkin ollut tavallisen nätti, hoikka ja pitkätukkainen, mutta ehkä vähän harmaavarpunen.

Aviomieheni ja lasteni isän tapasin ollessani 26 v. Sitä ennen minulla oli ollut kaksi poikaystävää ja olin näiden lisäksi käynyt yksillä treffeillä, jotka eivät johtaneet mihinkään. 

Mun poikani oli parikymppisenä(kin) rauhallinen ja rento tyyppi. Ei bileiden mölyapina tai vonkaaja vaan aina kohtelias ja hyväntuulinen. Kohteli tyttöjä vertaisinaan ja oli ensisijaisesti hyvä kaveri. Ulkonäössäkään ei mitään vikaa - urheilullinen, hoikka 180cm, erittäin siisti ja hymyilevä. Ei mikään peräkammarinpoika.

Lukioaikana näitä oli 3 samanoloisen pojan porukka joka sitten tapasi vilkkaamman ja täpäkämmän  tyttöporukan jossain juhlissa. Nyt tuosta on 23v ja nämä 3 juhlissa muodostunutta paria on edelleen ystäviä ja toistensa lasten (yht 7) kummeja:)

Sattumalta poikani on ihan samanlainen kuin miniäni isä joten tämä viihtyy hyvin rauhallisen (ja turvallisen) miehen rinnalla:)

Äitinä et oikein pysty realistisesti arvioimaan poikaasi tuossa asiassa. Sinulle hän voi näyttäytyä liian kilttinä ja hyvänä mutta muille totaalisena törppönä ja ties miten inhottavana ihmisenä syystä tai toisesta. Jos hän noin vakavissaan tuota asiaa jo suree niin voi olla että on liian innokas ja takertuva kun olisi mahdollisuus tutustua johonkin.

Ei pidä jäädä kotikylälle. Siinä tärkein. Kaikki tuntevat kaikki ja valikoima on pieni. Tai sitten pitää malttaa hyväksyä että uusia kasvoja ei sinne ilmaannu ja vanhat ovat pariutuneet naapurin kanssa jo yläkoulussa. 

Vierailija kirjoitti:

Kuule AP, 23 v. nuorena naisena olin jo neljä vuotta asunut isossa kaupungissa yliopisto-opiskelijana, tehnyt töitä ja pariutunut naapuritiedekunnan pojan kanssa. Pieniltä paikkakunnilta ne fiksut molemmista sukupuolista lähtee hankkimaan elämänkokemusta muualta. Jos työmahdollisuudet antavat myöden, palataan sitten kotikonnuille näin kolmekymppisinä pikkulasten äiteinä ja isinä remppaamaan omakotitalojamme.

N32

Täällä samanlainen tarina. Opiskeluaikana tuli tapailtua miehiä sekä oman tiedekunnan sisältä, että muuta kautta osallistumalla aktiivisesti eri vapaa-ajan toimintoihin bileistä harrastusporukoihin. Suurin osa vertaisistani toimi samoin, nopeiten suhteita löysivät itse aktiivisesti erinäisissä tapahtumissa pyörivät. Elettiin 2010-alkua, Tinder ei ollut silloin vielä mikään juttu. 

Hyvien ja kilttien tyyppien kanssa tuntuu olevan aina sama kaava, ollaan itse tosi passiivisia hakeutumaan tilaisuuksiin missä tapaa ihmisiä. Sen lisäksi pitäisi olla riittävän aktiivinen muodostamaan keskusteluita. Yksi opiskelukaverini kävi 6v opiskeluaikana 1-2 treffeillä. Haluaisi suhteen ja perheen jne, mutta muutti takaisin pikkupaikkakunnalle eikä ole tehnyt mitään saadakseen suhteita aikaiseksi. Opiskeluaikana hänellä olisi ollut täydellinen tilaisuus löytää itselleen mies, joka on akateeminen mutta maaseutuhenkinen, asui käytännössä oppilaitoksen vieressä missä niitä olisi ollut kymmenittäin.

Vierailija kirjoitti:

Kuule AP, 23 v. nuorena naisena olin jo neljä vuotta asunut isossa kaupungissa yliopisto-opiskelijana, tehnyt töitä ja pariutunut naapuritiedekunnan pojan kanssa. Pieniltä paikkakunnilta ne fiksut molemmista sukupuolista lähtee hankkimaan elämänkokemusta muualta. Jos työmahdollisuudet antavat myöden, palataan sitten kotikonnuille näin kolmekymppisinä pikkulasten äiteinä ja isinä remppaamaan omakotitalojamme.

N32

Miksi niin monelta menee ohi se, että ap:n poika asuu yliopistopaikkakunnan naapurissa josta käsin käy koulussa ja riennoissa? Siellä niitä tyttöjä on. Kyllä hän liikkuu näiden parissa ja on yrittänyt tyttöjä. 

En ymmärrä miksi tää menee niin monelta ohi? Ei poika asu missään periferiassa vaan ihan yliopistokaupungin työssäkäyntialueella. Eli jos poika opiskelisi vaikka Tampereen yliopistossa niin hän voi asua nyt esim. Kangasalla, Lempäälässä tai Pirkkalassa. Hyvin moni työssä käyvä asuu noissa (ja kaeumpanakin) ja käy töissä Tampereella. 

Luulisi olevan jopa plussaa että poika asuu noin lähellä kaupunkia eikä vaikka jossain 400 km päässä kuolevassa pikkupitäjässä. 

Poikasi ei ole väkivaltainen jännämies. Naiset kiertävät poikasi kaukaa.