Kuka hoitaa meidät keski-ikäiset lapsettomat sitten kun me ollaan vanhuksia?

No worries. Siinä vaiheessa on perustettu Eutanazia airlines, joka vie sinut Itävaltaan lopetettavaksi.

mina åhmed råkasta ja hoita

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattaisi miettiä kun tekee päätöksen jäädä lapsettomaksi. Vastaus kysymykseesi onkin että ei kukaan. Jos ei itse pysty pitämään puoliaan tai pärjäämään, niin sitten on asiat huonosti. Kannattaa säästää paljon rahaa vanhuuden varalle niin pystyy ostamaan edes joitain palveluita kun auttajia ei ole.

Minä teen juuri näin. Ostan sitten paikan jostain luksusmummokodista, jos tarvitsee. Rahaahan mulla säästyy ihan erilailla kuin perheellisillä ystävilläni, kolme velatonta asuntoa näin alle viisikymppisenä jo, ja neljännen ostoa suunnittelen. Nuo kun laittaa myyntiin, niin sillä rällää jo ihan kivasti.

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattaisi miettiä kun tekee päätöksen jäädä lapsettomaksi. Vastaus kysymykseesi onkin että ei kukaan. Jos ei itse pysty pitämään puoliaan tai pärjäämään, niin sitten on asiat huonosti. Kannattaa säästää paljon rahaa vanhuuden varalle niin pystyy ostamaan edes joitain palveluita kun auttajia ei ole.

Kuule yhtä vähän on apua vaikka olisi lapsia. Ne lapset asuu kuitenkin eri paikkakunnilla eikä heillä ole aikaa auttaa vanhempiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattaisi miettiä kun tekee päätöksen jäädä lapsettomaksi. Vastaus kysymykseesi onkin että ei kukaan. Jos ei itse pysty pitämään puoliaan tai pärjäämään, niin sitten on asiat huonosti. Kannattaa säästää paljon rahaa vanhuuden varalle niin pystyy ostamaan edes joitain palveluita kun auttajia ei ole.

Minulla on useampi lapsi ja niistä yksikään ei huolehdi minusta eikä sen puoleen kenestäkään muustakaan. Ovat autisminkirjolla ja yhdellä on lisäksi psykopatiasta epäily. Enkä todellakaan halua niistä yhtäkään "pitämään huolta minusta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata huolestua. Minä olen 79, asun yksin koirani kanssa. Teen ruokani, siivoan, kun jaksan ja käyn kaupassa, apteekissa ym. Aikuisia lapsiani olen vaivannut hyvin vähän. Syöpähoitoihin menin Kela-taksilla, muuten olen lääkärireissutkin ajanut itse. Luovut vaan pennosistasi ja ajelet taksilla, ellet itse pysty ja tilaat kotiin ruokaa, siivouspalveluja ym.

Entä jos muisti alkaa prakaamaan? Ei pysty soittelemaan takseja ja ruokapalveluja, ketä se sitten kiinnostaa?

No mieluummin sitten ei kauheasti sitä turhaa hössöttämistä ja turhia lääkärissä käyntejä siinä vaiheessa. Jos muistisairaus aiheuttaa esim. karkailua kotoa niin kyllä silloin joku korjaa todennäköisesti talteen.

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattaisi miettiä kun tekee päätöksen jäädä lapsettomaksi. Vastaus kysymykseesi onkin että ei kukaan. Jos ei itse pysty pitämään puoliaan tai pärjäämään, niin sitten on asiat huonosti. Kannattaa säästää paljon rahaa vanhuuden varalle niin pystyy ostamaan edes joitain palveluita kun auttajia ei ole.

Harva meistä on tehnyt päätöksen jäädä lapsettomaksi! Vain 10% lapsettomista on tutkimusten mukaan vapaaehtoisesti lapsettomia. Muut 90% on porukkaa, joilla ei ole lapsia koska ei ole löytynyt puolisoa jonka kanssa tehdä lapsia, tai ei biologisista syistä vaan raskautuminen tai lapsen elinkelpoiseksi asti kantaminen onnistu. Ja että sitten pitäisi vielä lapsettomuuden surun päälle rangaista. 

Itse aiheeseen, toistaiseksi kyllä yhteiskunta huolehtii, niin kauan kuin vaan pystyy itselleen apua soittamaan. Siitä en tiedä, miten omassa vanhuudessani, kun nyt olen 50. 

Kuule ihan sama ongelma on vaikka olisi lapsia. Mietitään sitä sitten yhdessä, kun sen aika tulee. 

Jo muutama vuosi sitten poliitikot puhuivat, että lasten osuutta hoidossa on kasvatettava. 

Monissa maissa vastuuta sälytetään lapsille. 

Suomessakin vasta 1960-luvulla poistui laista se, että lapset vastaavat vanhempiensa vanhuuden elatuksesta. 

Tämä hyvinvointivaltion alasajo on väärin ja kauheaa. 

Osa lapsista auttaa vanhempiaan noin mutta iso osa ei. Exäni isä oli tuossa kuosissa ja exää ei kiinnostanut pätkän vertaa isänsä hoito tai kunto saati että olisi missään asiassa auttanut. 

Ei kannata luottaa siihen että omat lapset ottavat tuon roolin, voivat myös asua kaukana tai ulkomailla yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata huolestua. Minä olen 79, asun yksin koirani kanssa. Teen ruokani, siivoan, kun jaksan ja käyn kaupassa, apteekissa ym. Aikuisia lapsiani olen vaivannut hyvin vähän. Syöpähoitoihin menin Kela-taksilla, muuten olen lääkärireissutkin ajanut itse. Luovut vaan pennosistasi ja ajelet taksilla, ellet itse pysty ja tilaat kotiin ruokaa, siivouspalveluja ym.

Entä jos muisti alkaa prakaamaan? Ei pysty soittelemaan takseja ja ruokapalveluja, ketä se sitten kiinnostaa?

No mieluummin sitten ei kauheasti sitä turhaa hössöttämistä ja turhia lääkärissä käyntejä siinä vaiheessa. Jos muistisairaus aiheuttaa esim. karkailua kotoa niin kyllä silloin joku korjaa todennäköisesti talteen.

Oman äitini elämää ne vikat 1,5 vuotta läheltä seurattuani ihmettelen sellaisia ihmisiä, jotka haluavat elää muistisairaana mahdollisimman pitkään. Mä en ainakaan halua. 

Ei kai nykyajan lapset vanhemmistaan mitään huolehdi. Ei kiinnosta pätkääkään. 

On aika huvittavaa että jotkut ajattelevat että kaverit hoitaa. Kummasti vain kun on juttuja miten joku työssäkäyväkin sairastuu vakavasti niin ne kaverit kaikkoaa. Todellisuus on se, että vaikka olisi minkä ikäisiä kavereita tahansa niin ei heidän varaan voi vanhuuden turvaa ja auttamista laittaa. Kun tosipaikka tulee niin saman ikäiset kaverit ovat liian vanhoja auttaakseen ja nuoremmat haluavat matkustaa ja elää omaa elämäänsä eikä olla auttamassa jotain höperöitä, vaivaisia kavereita. Tällaiset vaivaksi olevat kaverit on unohdettu jo kauan aikaa sitten kun he eivät pysty enää osallistumaan mihinkään. Ei siellä vanhainkodissakaan kaverit käy niitä vanhuksia katsomassa, omaiset käy jos hekään.

Eivät läheskään jokaisen kohdalla ole lapsista mitään turvaa tai apua vanhemmilleen, kun se aika tulee.  Äitisi on onnekkaiden joukossa, kun sinä ap olet hänen tukenaan.

Uskotteko, et mietin tuota, jo etukäteen. Tarvittaessa on pystyttävä tekemään itse se lopullinen ratkaisu.

Krististtynä en vaan siihen pysty (se 6.n käskyn jatke). 

Nyt näette minkälaisten moraalisten ongelmien kanssa painin.

(juu, syksyllä on mielurille aika ....)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata huolestua. Minä olen 79, asun yksin koirani kanssa. Teen ruokani, siivoan, kun jaksan ja käyn kaupassa, apteekissa ym. Aikuisia lapsiani olen vaivannut hyvin vähän. Syöpähoitoihin menin Kela-taksilla, muuten olen lääkärireissutkin ajanut itse. Luovut vaan pennosistasi ja ajelet taksilla, ellet itse pysty ja tilaat kotiin ruokaa, siivouspalveluja ym.

Entä jos muisti alkaa prakaamaan? Ei pysty soittelemaan takseja ja ruokapalveluja, ketä se sitten kiinnostaa?

Muisti ei prakaisi juuri kenelläkään, jos elää järkevästi ja käyttää aivojaan.

Lisäksi siinä vaiheessa kun me olemme muistisairausiässä, on niihin parannuskeino ja pelätään jotain muuta.

Maailma muuttuu niin paljon ja nopeasti, että nykyviisikymppisen on turha kuvitella omaa vanhuutta nykyvanhusten elämän perusteella. 

Ja noin muuten omainen ei useinkaan ole välttämätön auttaja vaan mahdollistaja. Useimmat vanhukset pärjäisi aivan mainiosti, jos pitäisi. Mutta kun on hauskempi hyppyyttää muita, ja sitten ei kohta pärjääkään enää kun ei ole koko ajan itse tehnyt. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata huolestua. Minä olen 79, asun yksin koirani kanssa. Teen ruokani, siivoan, kun jaksan ja käyn kaupassa, apteekissa ym. Aikuisia lapsiani olen vaivannut hyvin vähän. Syöpähoitoihin menin Kela-taksilla, muuten olen lääkärireissutkin ajanut itse. Luovut vaan pennosistasi ja ajelet taksilla, ellet itse pysty ja tilaat kotiin ruokaa, siivouspalveluja ym.

Entä jos muisti alkaa prakaamaan? Ei pysty soittelemaan takseja ja ruokapalveluja, ketä se sitten kiinnostaa?

No mieluummin sitten ei kauheasti sitä turhaa hössöttämistä ja turhia lääkärissä käyntejä siinä vaiheessa. Jos muistisairaus aiheuttaa esim. karkailua kotoa niin kyllä silloin joku korjaa todennäköisesti talteen.

Oman äitini elämää ne vikat 1,5 vuotta läheltä s

Se juttu on, mitä muistisairauksien tutkija Hesarissa viikonloppuna juuri sanoi, että muistisairaus ei yleensä ole ollenkaan kärsimystä itse potilaalle. Se on lähinnä läheisille kauheaa katsoa, kun persoona muuttuu ja katoaa, mutta ei sille ihmiselle itselleen. Eli tuskinpa hän itse esim. eutanasiaa tahtoisi. Lainaus siitä jutusta: 

"

Solje sanoo, ettei itse pelkää muistisairautta.

Siihenkin työ vaikuttaa. Hän on tavannut tuhansia muistisairaita ihmisiä.

Lähes jokaisella vastaanotolla Solje kysyy sairastuneilta, mitä he ajattelevat elämästään. Moni kertoo olevansa onnellinen ja tyytyväinen. Samankaltaisia tuloksia antoi Itä-Suomen yliopistossa tehty laajempikin kysely muistisairaille.

Omaiset ovat vieressä toki kauhuissaan. Heidän kokemuksiaan väheksymättä kai se aika hyvä on niin, jos itse kokee elämän mielekkääksi.

Vierailija kirjoitti:

On aika huvittavaa että jotkut ajattelevat että kaverit hoitaa. Kummasti vain kun on juttuja miten joku työssäkäyväkin sairastuu vakavasti niin ne kaverit kaikkoaa. Todellisuus on se, että vaikka olisi minkä ikäisiä kavereita tahansa niin ei heidän varaan voi vanhuuden turvaa ja auttamista laittaa. Kun tosipaikka tulee niin saman ikäiset kaverit ovat liian vanhoja auttaakseen ja nuoremmat haluavat matkustaa ja elää omaa elämäänsä eikä olla auttamassa jotain höperöitä, vaivaisia kavereita. Tällaiset vaivaksi olevat kaverit on unohdettu jo kauan aikaa sitten kun he eivät pysty enää osallistumaan mihinkään. Ei siellä vanhainkodissakaan kaverit käy niitä vanhuksia katsomassa, omaiset käy jos hekään.

Ainakin omat läheiset löysi niitä ystäviä seniorikodista (ei koskaan joutuneet tai päässeet vanhainkotiin).

Sekä lapsettoman että lapsellisten kannattaa säästää vanhuuden varalle sen verran että voi hankkia erilaisia palveluita. Siivousta ja kodinhoitoa, ateria/ruokakauppa/apteekkitilauksia kotiinkuljetuksella, taksimatkoja, yksityisiä lääkärikäyntejä ja tätä rataa. 

Omat vanhenevat vanhemmat on varakkaita mutta heillä on korkea kynnys käyttää ulkopuolisia palveluita. Jos on mahdollisuus ja varaa vaikka taksiin tai kotiinkuljetukseen on minusta tökeröä vaatia että lapsi kuskaisi ja kävisi kaupassa.

Vierailija kirjoitti:

On aika huvittavaa että jotkut ajattelevat että kaverit hoitaa. Kummasti vain kun on juttuja miten joku työssäkäyväkin sairastuu vakavasti niin ne kaverit kaikkoaa. Todellisuus on se, että vaikka olisi minkä ikäisiä kavereita tahansa niin ei heidän varaan voi vanhuuden turvaa ja auttamista laittaa. Kun tosipaikka tulee niin saman ikäiset kaverit ovat liian vanhoja auttaakseen ja nuoremmat haluavat matkustaa ja elää omaa elämäänsä eikä olla auttamassa jotain höperöitä, vaivaisia kavereita. Tällaiset vaivaksi olevat kaverit on unohdettu jo kauan aikaa sitten kun he eivät pysty enää osallistumaan mihinkään. Ei siellä vanhainkodissakaan kaverit käy niitä vanhuksia katsomassa, omaiset käy jos hekään.

En tajua miksi kaikkiina kuvittelevat, että juuri itsestä tulee se paskaisissa vaipoissa yksinään vanhainkodissa makaava vanhus. Kun suurin osa ei niihin nykyäänkään joudu kuin ehkä pariksi viimeiseksi kuukaudeksi. Ja niitä saappaat jalassa kaatuvia tervaskantoja on ihan yhtä paljon kuin dementtejä, vähintään. 

Ja omilla valinnoilla voi kovasti vaikuttaa siihen, kumpaan ryhmään tulee kuulumaan. Suurin osa vanhuuden vaivoista on peräisin elintavoista, ei ns korkeammasta kädestä. 

Ja itse olen tehnyt kaikenlaiset hoitotoimenpiteiden kiellot omakantaan, että jos tulee joku ennakoimaton aivotapahtuma tms, minua ei edes yritetä pelastaa mihinkään puolivaloilla elämiseen.